Neuvola ja Ultra kuulumiset <3

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja jobbe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kiitos Hippu :) Jaksamista raskausoireiden kanssa :)

Mun pitää vielä lisätä, että oon kyllä saanut Jumalaltakin apua. Olen kristitty ja tiedän, että kaikki täällä eivät ole tai eivät ehkä tykkää puhua aiheesta. Mutta sittenkin tuntui, että olin epäreilu kun listasin vaan ystävät ja miehen tukijoiksi :) Oon kokenut, että Jumala on huolehtinut musta ja antanut rauhaa ja ottanut pelkoja pois.

No se siitä. Mutta anyways, haluan sanoa kaikille, että kyllä keskenmenostakin selviää yli. Mutta teitähän se ei enää tässä raskaudessa uhkaa, joten pelko pois ;) Toivottavasti minullakin jäi viimeiseksi.
 
Lisään elennan viestiin tämän:

En halua ketään masentaa mutta itsestä tuntuu pahalta että muka vois huokasta helpotuksesta kun 12 viikkoa on täynnä. Mitä vaan voi sattua vielä sen jälkeen. Harvoin mutta kuitenkin. Pelkästään meidän pienessä 13 000 asukkaan kaupungissa on kahden viime vuoden aikana sattunut yhtä sun toista. Meidän oma vaavi kuoli vain kolme !! tuntia synnytyksen jälkeen ja syy selvisi vasta ruumiinavauksessa. Eräällä naisella repeytyi istukka viikoilla 25+ jonka seurauksena vauva ei selvinnyt. Eräs nykyinen kaveri menetti vauvansa kun tämä kuoli kohtuun lähellä laskettua aikaa, meillä on vauvat hautausmaalla vierekkäin, päivämäärissä vaan vuoden ja kuukauden ero. Yksi vauva kuoli kahden viikon ikäisenä, kätkytkuolema. Eli mitenkään ei ole itsestään selvää että nyt kaikki on hyvin. Ja myös nykyään voi äidille käydä kehnosti. Helmimasuista 2012 yksi äiti kuoli sektiota seuranneisiin komplikaatioihin vielä saman vuorokauden aikana.

Anteeks avautuminen enkä ketään tällä halua satuttaa. Älkää myöskään stressatko lisää vaan pyydän vaan muistamaan että mikään ei ole itsestäänselvää.
 
Hiukan itselläkin kyllä otti "korvaan", ettei enää tarvis pelätä. Tosiaan viikolla 12 voi vähän huokaista, mutta ei se vielä mitään tarkoita. Toki Marina87:n tekstikin oli aika rankka, mutta totta. Meidänkin suvusta löytyy parilta serkulta rankkoja tarinoita. Itsellekin tullut kaksi keskenmenoa vaikkakin tämä raskaus on jo pidemmällä kuin kaks edellistä koskaan. Mun äitilleni on tullut kolme keskenmenoa. Tosin mun siskollani ei oo yhtään. Viikolle 22 asti sikiön kuoleminen on myöskin keskenmeno.
Nää on tässä vaiheessa sellasia vaiettuja asioita vaikka ne onkin todellisuutta. Mulla vähän vaihtelee, että kuinka paniikissa olen. Eilen olin aika paljon ja itkin aika kovasti miehelle. Mm. sitä, että sitä saakin sitten loppuelämänsä pelätä. Multa on meinaan kuollut isoveli 18-vuotiaana. Iteltäkin löytyy 1-tyypin diabetes ja suvusta muuten kaikenlaisia sairauksia.
Tänään on ollut suht hyvä päivä. "Vähän" surin 7 vuotta sitten kuollutta koiraa. :P

 
Hmm... taisin sanoa tuon pelkäämisasian vähän huonosti. Pahoittelut. Tarkoitin sen ikäänkuin eräänlaisena vahvana toiveena, ja rohkaisuksi teille, ja ikäänkuin uhmatenkin ehkä :O Tietenkään ei voi sanoa, että mitään pahaa ei satu :( Haluaisin toki niin sanoa teille, mutta en voi :( Mitä vaan voi sattua niille, ketkä on raskaana ja myös niille ketkä eivät ole raskaana. Mutta toivon, että teidän ei tarvitsisi pelätä etukäteen niitä. Suurin osa peloista ei kuitenkaan koskaan toteudu, luulisin.

Äitini sanoi, että "äidiksi tullessa alkaa pelätä asioita", kun kerroin, että olen raskaana mutta että voihan se mennä vielä kesken. Tavallaan en tykännyt kun hän sanoi noin, mutta tavallaan, onhan se tottakin...

Täällä on kyllä joillakin teillä niin kamalia asioita tapahtunut elämässä, että myönnän, että olisi ehkä parempi, jos itse olisin hiljaa. Ei sellaiseen ole sanoja. Marina87, otan suuresti osaa sinun menetyksen takia :( Ja samat sanat 3xH:lle :( Ja useammat keskenmenot samalle ihmiselle on varmasti kamalia :( Toki silloin luonnollisesti pelkää kauheasti kun on jotain raskasta takana :( Jaksamista teille kaikille! Kuitenkin olette nyt raskaana, että toivoa on ainakin niin kauan kuin on elämääkin (klisee) :)
 
mikään  ei ole niin varmaa kuin epävarma. itel 2 km ja anoppi kerto kuinka hänel on 2 km ja 3 vauvaa/taaperoikäst kuollu eli synnyttän ja syystä x ovat kuolleet viimeistää siin vaihees ku oppivat kävelee joten aika rankkaa ku ajattelee et vuodenki saanu onnellisena viettää ja yhtäkkiä pikkunen on poissa kovin paikka vissii oli se ku oppi sanoo äiti ja sit menehty mikäli oikein muistn kuulleeni  mut 7 aikuista löytyy hengis ja inshallah helmikuus 5 lapsenlasta ku valmiiks jo 4 ja nyt tulos uus jäsen inshallah.
 
Niinpä. Tällein riskiraskauden kanssa näitä asioita tulee mietittyä aika paljonkin, etenkin kun tuo keskenmenon mahdollisuus ei juuri pienene, vaikka siirrytään toiselle kolmannekselle. Ennen raskaaksi tuloa mietin jopa, etten halua kertoa kenellekään odotuksesta ennen kun raskaus on niin pitkällä, että lapsella on mahikset selvitä, vaikka syntyisikin ennenaikaisena. Kuitenkin, kun tätä on saanut vatvoa jo tovin, oon tullut siihen tulokseen, ettei se kaiken pelkääminen mitään auta. En usko pelkäämisen tai "pahimpaan varautumisen" kuitenkaan auttavan siinä tilanteessa mitään, jos huonosti käy. Enemmän ehkä silloinkin miettii sitä, osasiko siitä onnellisesta ajasta todella nauttia kunnolla. Joten vaikka itellä on noita jo etukäteen tiedossa oleviakin riskejä ja mitä tahansa voi tapahtua kelle tahansa, yritän ainakin itse keskittyä näihin hyviin asioihin, kuten 12 viikon rajapyykin ylittämiseen. Se vaan on helpommin sanottu kuin tehty, etenkin jos itsellä tai läheisillä kaikki ei ole mennyt hyvin ja noita surullisia tarinoita kuulee sieltä täältä. 

No mutta. Nyt yritän mennä nukkumaan ja saada unta, vaikka huominen ultra jännittääkin kovasti.
 
onnea ultraan :) inshallah saat hyviä uutisia, ite ajattelen että kaikella on tarkoitus joten hyväksyn sen mitä tulee.
 
Hyviä uutisia tuli :) Kaksi jalkaa ja kättä ja yksi pää näkyi ja kauheasti pikkuinen siellä vilkutteli. Pituutta oli 5,2 cm, joten raskaus olikin pidemmällä kuin luulin. Nyt siis 11+6 ja laskettu aika aikaistui helmikuun toiseen. Muuten kaveri oli aika passiivinen, joten lääkäri ja kätilö joutuivat aika pitkään tönimään mahaa ja pyytämään minua yskimään, mutta saatiin se niskaturvotuskin lopulta mitattua. Sitä oli 0,5mm. Maanantaina vielä sitten verikokeisiin. Ja seuraava ultra on tasan kahden kuukauden päästä. Mun verenvuodoille ei löytynyt mitään syytä, joten eiköhän se ole aika vaaratonta ollut.

Taas se lääkäri muistutteli keskenmeno-ennenaikaisuus-jutuista ja sanoi, että tässä ensimmäisessä raskaudessa nyt vähän testataan sitä, miten kohtu (mulla siis kaksiosainen) jaksaa kasvaa. Mutta aika luottavaiselta hänkin vaikutti sen suhteen, että asiat menee hyvin. Pidän tänään valmistujaisjuhlat kavereille, enkä kyllä aio salailla tätä enää. Sitten jos jotain käy, niin sitten käy. Ja vaikea tätä olisi enää salaillakaan, sillä nyt mun iltaturvotus on vaihtunut ihan kestopömpöksi. 


 
Hyviä uutisia täälläkin :) Tänään käytiin ultrassa ja 5,7 cm pitkä asukki siellä liikuskeli oikein hurjasti, hyvä kun pysähtyi edes siksi aikaa että saivat mitattua niskaturvotuksen, joka oli 1mm. Verikokeissakin kävin, nyt vaan odottaa vastausta muutaman viikon päästä. Rakenneultraan sain myös ajan joka on parin kuukauden päästä :) Laskettua aikaa eivät siirtäneet, vastasi hyvin viikkoja :) 

Olin niin onnesta sekaisin kun näin meidän pikkuisen, onhan siitä kolmisen viikkoa kun kävin varhaisultrassa ja hyvin oli kaveri muuttunut ja kasvanut :D Mieskin taisi päästä pienen kyyneleen kun näki pikkuisen siellä "riehumassa" ja potkimassa."Hän" pyörähteli siellä miten sattuu, oli kyljellään ja selkä meitä päin, ylösalasin ja heilutteli päätä välillä. Käsillään vilkutteli välillä. Onneksi siellä vielä on tilaa möyriä :D
 
Ihana <3 Meillä taitaa mennä vasta seuraavan (reilun kuukauden päässä olevaan) neuvolan jälkeen ku päästään lasta katsoo. Tuntuu tosi pitkälle aika. Me ei siis käydä seulonnoissa. Tai no siis rakenneultrassa joo, mut sekin siksi, et jos jotain on hätän niin sit osataan heti antaa hoitoo ku syntyy.
 
Täällä eka neuvola takana :) elämää löyty ja saatiin jopa sydän äänet kuuluviin <3 .samat höpötykset kuin eka lapsen kohdalla, sokerirasitukseen jo 2.8 jollo viikkoja 11+3
 
Ou jee!. Kävin juuri äsken kuunteluttamassa sydänäänet kun viikko sitten lääkärissä ei löytynyt, mutta nyt löytyi!. =) ihanaa, kyllä nyt vierähti suuri taakka harteilta, ja varsinkin kun nyt tuli rv 12 täyteen =). Ja ensi viikon torstaina sitten ultraan ekaa kertaa =)
 
toivottavasti loputkin saatte hyviä uutisia ultrasta :) itellä alkoi tänää aamulla taas tiputtelu joka ei kuitenkaa ol tullu housuihin asti, huomannu ku puhistan itteäni et verta näkyy eli iha minimaalst mut silti pistää mielen matalaks...
 
Ihanaa! Eilen käytiin eka ultrassa ja kaikki oli niinkun pittääkin.:) Viikkoja on kertyny 12+1. Kyllä se tuntui niin ihmeellliseltä kun näki oman pienokaisen siellä masussa kellimässä,<3 Oli vaan niin villillä tuulella ettei meinannu saaha hyvää kuvaa hoitaja siitä. kauhia pyöriminen ja pomppiminen oli käynnissä!:D Toivon että kaikki mennee yhtähyvin kun tähänkisaakka on mennyt. Onnea teille kaikille muillekki tuleviin ultriin ja odotuksiin! 
 
Onnea kaikille hyvistä ultra uutisista :)

Gatusa: Eikös sun kannattais päästä lääkäriin tarkistuttamaan sun tilanne? 
 
sitä oon tolkuttanu isännälle hyvän aikaa ja eilen illal myös hänen tädit ja serkku ku kerroin et taas alko tiputtelu. inshallah pääsis pian, pitää varmaa miehelle sanoo et vie mut päivystyksee ja pitänee näytellä et hirveet kivut että saa jotai aikaseks inshallah ku ei normi käsitutkimus kerro kuitenkaa mitää, mein tk:ssa ku ei ole edes doppleria millä kuunnella onko sydänääniä.
 
Meilläkin on hyviä uutisia ultrasta. :) Perjantaina käytiin ja siellähän se tomera tyyppi pötkötteli, aluksi hyvinkin rauhallisesti ja sen jälkeen pitikin sitten lähteä veivaamaan suunnasta toiseen. Niskaturvotus oli hyvä, pituutta 5,7cm ja muutkin tulokset mitä mainiot. Seuraavaksi sitten vuorossa neuvolaa elokuun loppupuolella ja seuraava ultra syyskuun lopulla. La pysyi aika lailla samana.

Kylläpä on helpottunut ja onnellinen olo! <3
 
Takaisin
Top