Neljäs tai viides tulossa

Hena82

Keskustelun kolmiottelija
Maalismammat 2018
Ajattelin että olis kiva meille suuroerheellisillekin tehdä oma ketju. Meitä näyttää jonkin verran olevan kuitenkin neljännen tai viidennen odottajia.

Olis kiva vaihtaa ajatuksia ihan jo siitä miten meinaa jaksaa ja mikä omassa elämässä muuttuu neljännen tai useamman myötä. Mitä haasteita se luo verrattuna entiseen?
 
Hyvä ajatus tämä ketju :happy:

Mulla siis kolme lasta entuudestaan, edellisestä avioliitosta ja nyt nykyisen miehen kanssa odotamme ensimmäistä yhteistä. Laskettu aika siinä helmi-maaliskuun vaihteessa. Edellisestä raskaudesta jo yli kuusi vuotta niin tietyt pikkulapsi perheen arkiset asiat jo helpompia. Ei yöheräilyjä, vaippa hommia tai pukemisen kanssa avun tarvetta, kovin itsenäisiä ovat jo kaikki :smug: Mutta toisaalta kaikkien kolmen harrastukset, koulu asiat ja varsin erilaiset tarpeet/kiinnostuksen kohteet vievät energiaa ja aikaa. Eli en siis vain voi lähteä kaikkien kanssa hiekkalaatikon reunalle istumaan ja viettää näin yhteistä aikaa. Mietinkin että kuinka sitä repeää niin moneksi kun nytkin välillä tuo haasteita nämä yhtälöt. Puhumattakaan omista töistä ja mahdollisista harrastuksista:shifty:
Miten te muut saatte ajan riittämään?

Alkuraskaus vei voimia ja pahoinvoinnin vuoksi olin enemmän sängyssä kuin jalkeilla. Se herätti vähän lapsissa ihmetystä ja pian sitten kerroimmekin vauvan tulosta jotta heidän olisi helpompi ymmärtää sitä miksi en nyt juuri jaksakaan touhuta niin kuin ennen. Nyt toki olo jo pirteämpi ja elämä normalisoitunut.
 
Kyllä musta ainakin tuntuu ettei aika riitä juuri mihinkään. Mies ei juurikaan kotitöitä tee eikä tyttöjä kuskaa harrastuksiin. On siis tämä arjen pyöritys aika minun harteilla.
Ajattelen vähän niin että aina ei tarvi olla tiptop ja paikat järjestyksessä kun perus siisteys on kunnossa. Lapset ja mies löytää vaatteensa kyllä puhtaina pyykkikorista jos en jaksa/ehdi niitä kaappiin viedä, eikä ketään haittaa jos eteisessä on vähän hiekkaa. Yleensä pesen pyykkiä viikonloppuisin kun viikolla ei oikein ehdi.

Kaupassa käy yleensä kerran tai kaksi viikossa ja oon ihan surutta hyödyntänyt esim. Sannan ruokakassia. Se on kyllä meidän arkiruokailut pelastanut siltä että aina ei syödä jauhelihaa ja makaronia tai kanakastiketta :)

Omaa ainaa yritän sitten "varastaa" jostain välistä. Se yleensä johtaa siihen että jotain jää tekemättä mutta olen sitten ajatellut että oma hyvinvointi menee sen muun edelle.
 
Täällä myös neljäs tulossa. Sisarukset 1v, 4v ja 7v. Ja kyllä jo jännittää, miten tämä pienin ottaa uuden tulokkaan vastaan, on vielä kuitenkin aikalailla äidissä kiinni ❤️ Mies osallistuu pääasiassa isompien kanssa touhuten, joten luulen kuitenkin, että jotenkin tästä selvitään. Auton osto.. Sellanen ois sit nyt myös edessä, kun ei enää 5 hengen kopperoon sovitakkaan. Myös tuplavaunut joutuu todennäköisesti hankkimaan, kaikki tämä on niin uutta ja ihmeellistä
Kuten tuossa jo aiemmin mainittiin, niin lapsiperheen kodin ei välttämättä tarvitse kiiltää, kunhan perusasiat on kunnossa. Ennemmin satsaan esimerkiksi ruuanlaittoon, jota jo nyt tehdään paljon ja pakastellaan.
 
Meille tulossa viides (ja viimeinen). :) Aika haipakkaa tämä arki on. 2 koululaista ja 2 hoitolaista. Omat haasteet arkeen tuo pitkät työmatkat, jotka venyttää hoitopäiviä, sekä tunnit tuntuvat loppuvan vuorokaudessa kesken. Omaa aikaa on ollu lenkkeily ja lihaskunto omassa privassa pikku-kotikuntosalissa (=eteisessä :grin). Joista ei kumpaakaan tullu harrastettua hetkeen -kiitos alkuraskauden oireiden..:sorry:
Kovasti odotan sitä että saan taas jäädä kotiäidiksi. Toivottavasti pystyn jäämään nyt vähän pidemmäksi ajaksi kotiin. :happy:
 
Meille tulossa neljäs lapsi, tosin vain kolme asuu kotona, kun vanhin tyttö on jo 17- vuotias ja opiskelee muualla.
Poika on 9 ja nuorin, tyttö, on 2.
Tämä uusin tulokas taitanee olla myös tyttö, ja hän jää meidän viimeiseksi :).

Innolla ja vähän kauhullakin odotamme uusinta tulokasta, kun tulee nyt pienellä ikäerolla, meille siis pienellä :D.
 
Kyllä musta ainakin tuntuu ettei aika riitä juuri mihinkään. Mies ei juurikaan kotitöitä tee eikä tyttöjä kuskaa harrastuksiin. On siis tämä arjen pyöritys aika minun harteilla.
Ajattelen vähän niin että aina ei tarvi olla tiptop ja paikat järjestyksessä kun perus siisteys on kunnossa. Lapset ja mies löytää vaatteensa kyllä puhtaina pyykkikorista jos en jaksa/ehdi niitä kaappiin viedä, eikä ketään haittaa jos eteisessä on vähän hiekkaa. Yleensä pesen pyykkiä viikonloppuisin kun viikolla ei oikein ehdi.

Kaupassa käy yleensä kerran tai kaksi viikossa ja oon ihan surutta hyödyntänyt esim. Sannan ruokakassia. Se on kyllä meidän arkiruokailut pelastanut siltä että aina ei syödä jauhelihaa ja makaronia tai kanakastiketta :)

Omaa ainaa yritän sitten "varastaa" jostain välistä. Se yleensä johtaa siihen että jotain jää tekemättä mutta olen sitten ajatellut että oma hyvinvointi menee sen muun edelle.

Toi Sannan ruokakassi ajatus kyllä heti kiinnosti :D sitä ei taida tosin olla kun pääkaupunki seudulla? Sama meininki täällä, yritetään käydä 1-2 krt viikossa kaupassa mutta vähän tuo suunnittelu puoli ontuu mulla välillä ja ylimääräisiä käyntejä tulee. Ne vie kyllä aikaa ja rahaa ihan turhaan.

Mies on kyllä hyvin mukana, joten siitä en oo huolissani. Mutta jotenkin sitä aina vaan pää vastuu tuntuu olevan äidillä.. lisäksi kummankin meidän yrittäjyys tuo oman lisämausteen tähän soppaan :D

Tietääkö teillä muuten lapset jo raskaudesta? Me kerrottiin isommille tytöille jo aiemmin ja nuorimmaiselle pojalle vasta nyt nt ultran jälkeen. Tuntui ettei poika oikein sisäistänyt vielä asiaa tai ehkä se ei vaan halunnut ymmärtää :D tytöt tykkäsi kovasti siitä että tulee vauva hoidettavaksi :)
 
Sanna toimittaa Helsinki, Tampere, Turku ja Helsingin kehyskuntia. Kokoajan ne lisää noita paikkoja. Niiden sivuilta voi käydä postinumeron perusteella kattomassa toimittaako ne. Toinen vähän saman lainen on makuviikko jolla on toimituksia liki koko suomeen. Kannatta katsoa :)

Meillä lapset tietää kaikki. Oli "pakko" kertoa kun lomalla voin niin pahoin ettei voitu tehdä mitään mitä oltiin suunniteltu. Isot tytöt otti viestin vastaan vähän ristiriitaisesti kun muistavat marraskuisen keskenmenon ja siitä aiheutuneen ambulanssireissun. Pikkuhiljaa tottuvat ajatukseen. Nuorimmainen on ihan intona ja muutamille ventovieraillekin huudellut että hänestä tulee isosisko :D
Hyvin ovat kyllä muuten salaisuuden pitäneet.

Mulla on nt-ultra vasta 14.9. Ja tuntuu että siihen on ikuisuus. Onneksi on doppleri kotona niin voi sykkeitä kuunnella :wink
 
Minäpä katson vielä tuon makuviikon, kiitos vinkistä:) ollaan Jyväskylän maakunnassa toistaiseksi niin voipi olla ettei tänne saa :/ Ajatuksena kyllä ihan loistava :)

Meillä on vähän ollut yritystä myydä omakotitaloa pois. Vielä ei ole ostajaa löytynyt. Päästäisiin helpompaan asumismuotoon tai ainakin uudempaan taloon ilman suurta pihaa:D ja lähemmäs kaupunkia. se olisi yksi asia mikä helpottaisi älyttömästi arkea. Taas yksi talvi tulossa lumitöineen ja lämmityksineen. Huoh.. miten te muut asutte? Onko paljon pihaa ja taloon liittyviä töitä?
 
Kuopionmamma oletteko jo autoa katselleet? Meillä sama homma vireillä. Toyota corollan versosta on mulla ihan hyviä kokemuksia,mutta mitä ollaan nyt asiaa tutkittu niin fordin kannalla on aika moni. Siellä on se c-max ja s-max muistaakseni, joita ollaan tutkailtu :)
 
Me asutaan 185m2:ssä omakotitalossa taajaman ulkopuolella. Lisäksi on kaksi autotallia (yht150m2) joissa mies harrastaa. Tonttia on 5000m2 joten pihaa löytyy. Lähimpään kauppaan on matkaa 7km kuten kouluun ja päiväkotiinkin. Helsingin lähettyvillä kyllä ollaan, käydään molemmat Helsingissä töissä. Tekemistä siis riittää pihassa ja talossa.

Meillä on kaksi autoa, toinen on nyt farmari passat ja toinen on volkkarin Sharan. Tuo Sharan on 7 paikkainen mutta niin vanha että pitää kyllä päivittää uudempaan jos meinataan jatkossa koko perhe lähteä autolla reissuun. Tolla ei kyllä pohjoseen kesälomille ajella :D Ei olla auton vaihdosta vielä puhuttu ja luulen että yks syy on se että ollaan vielä raskaudessa näin alussa (9+6). Viimeisin keskenmeno jätti mieheenkin jonkilaisen epävarmuuden. Onhan se ymmärrettävääkin kun on takana kaksi keskeytynyttä keskenmenoa ja kohdun ulkoinen raskaus. Olisihan se ihme jos ne ei mieheen kuinkaan vaikuttaisi.
 
Me asutaan keskustassa. Kouluun on alle puoli kilsaa ja kauppoihin noin kilsan paikka.. Vanha ok-talo (rak.v.-80) eli remppaakin kaipailee. Piha ei oo mikää suuri mut riittävä lasten temmellykseen. Autona 7paikkainen hyundai trajet ja oon tykänny siitä lujaa..:)
 
Meiltäkin matkaa kouluun ja kauppaan sellainen reilu 4km. Jyväskylään keskustaan saakin ajella reilun 20min vähintään. Harrastukset ja palvelut saisi olla vähän lähempänä.. siksi mietitty muuttoa. 180m2 rintamamiestalokin tuntuisi aina kaipaavan jotain.. 2.8ha maata siihen päälle. Ehkä tämä "maalla" asuminen ei vaan enää tunnu omalta. Kaikki puskissa mönkiminen vaan ärsyttää nykyään :D
 
Huomasin nyt tämän ketjun, kun en pariin viikkoon tänne ehtinyt ollenkaan.
Meillä odotellaan neljättä ja näillä näkymin viimeistä. Isommat lapset ovat 13v 10v ja 7kk. Kahdelle pienimmälle tulee siis tosi pieni ikäero. Se vähän jännittää.. Nyt on pahaa pahoinvointia ja väsymystä, mikä on vauvan kanssa hankalaa. Odotan, että tästä alkuraskaudesta päästään.. Nyt pitäis olla 11+3, mutta odotan ultraa, jossa viikot varmistuu, kun ne on nyt vähän vain arvailtu. Kierrot on olleet sekaisin.
 
Joo ! Autohommat on edelleen lähes päivittäisessä keskustelussa, miehellä :rolleyes: ! Meille ilmeisesti kotiutuu fordin tai chryslerin tila-auto, kun sopiva vaan sattuu kohdalle. Me tosiaan katseltiin näitä jo aikaisemminkin, kun vanhimmat (4 ja 7v) ovat melkoisen kovia riitelemään autossa ja me autoillaan paljon. Saa sitten ripoteltua eri riveille :argue

Me asutaan väliaikaisesti 4km päässä Kuopion keskustasta. Meillä oli "kiva" homekatastrofi tuossa keväällä ja oli pakko etsiä vain nopeasti asunto tytön koulun läheltä. Asutaan kerrostalokolmiossa nyt ja on jo valmiiksi ahdasta, eli muuttoakin pukkaa. Maalle halajais mieli.. yksi kiva vaihtoehto oliskin n. 30km päässä Kuopiosta.. tarpeeksi "maalla" meille :grin
 
Me asutaan rivari neliössä, n.3 km keskustaan, mutta kaupat ja apteekki lähempänä.
Meillä ei ole koskaan ollutkaan autoa, eikä tule nytkään.
Kuljetaan pyörillä ja kävellen, bussit kulkee suht hyvin myös. Niillä sitten talvella.

Meillä myös poika (9) tietää odotuksesta, kun oon taas niin pahoinvoiva .
2- vuotiaskin "tietää", mutta ei tietenkään ihan ymmärrä.
 
Mulla viikot pysyi ultrassa täysin samana. Nyt rv 12+5. Pahoinvointi on alkanut hellittää. Nyt sitten iskee flunssa. Plääh.

Uusi isompi auto on etsinnässä ja samoin isompi koti. Tänään oltiin yhtä katsomassa, mutta hissiin ei mahdu edes yhden vauvan vaunut, saati sitten tuplat.. eli ei tuu kauppoja.
 
Joo ! Autohommat on edelleen lähes päivittäisessä keskustelussa, miehellä :rolleyes: ! Meille ilmeisesti kotiutuu fordin tai chryslerin tila-auto, kun sopiva vaan sattuu kohdalle. Me tosiaan katseltiin näitä jo aikaisemminkin, kun vanhimmat (4 ja 7v) ovat melkoisen kovia riitelemään autossa ja me autoillaan paljon. Saa sitten ripoteltua eri riveille :argue

Me asutaan väliaikaisesti 4km päässä Kuopion keskustasta. Meillä oli "kiva" homekatastrofi tuossa keväällä ja oli pakko etsiä vain nopeasti asunto tytön koulun läheltä. Asutaan kerrostalokolmiossa nyt ja on jo valmiiksi ahdasta, eli muuttoakin pukkaa. Maalle halajais mieli.. yksi kiva vaihtoehto oliskin n. 30km päässä Kuopiosta.. tarpeeksi "maalla" meille :grin

Autohommia! Tuun kuokkimaan tähän ketjuun.
Meillä odotellaan siis kolmatta, miun esikoista, miehen kolmatta. Lapset on puolet ajasta meillä.
Haastavaksi tän bändin kanssa matkustamisen tekee se, että meillä on kaksi isoa ja yksi pieni koira...ilman koiria ei olis hätiä mitiä...mutta isot vie koko farkun kontin ja pieni matkustaa matkustamossa koska poikakoirat eivät tule juttuun keskenään (vähän erilaisia uusioperheen/lauman ongelmia)...
Meillä on tällä hetkellä kaksi farkkua, mutta oon katsellut esim M-B Vianoa tai VW Transporteria. Täytyy katsoa...
Koiratkin ovat jo iällä 11v, 10v ja 8,5v joten luonnollista poistumaa niiden osalta on odotettavissa lähitulevaisuudessa.
 
Täälläkin auton etsintä jatkuu. Fordia nyt katsellaan edelleen, kun löytyisi sopiva. Ostetaan sellainen 1-2 vuoden ratkaisu ja sitten vaihdetaan skodan kodiaqiin, kun niitä alkaa saada vähän ajettuna. Nyt autoa saa ilmeisesti odottaa uutena 8-10kk niin eipä se tähän hätään ehtisikään :P

Täällä nyt rv 15+4, la siirtyi 26.2 mutta koska mulla on tapana vetää yli niin täällä maaliskuun ryhmässä olen päättänyt pyöriä :D

Olo nykyään paljon parempi ja liitoskivuilta olen toistaiseksi välttynyt vielä. Liikkeet tuntuu päivittäin, mikä on ihanaa :Heartred tästä ajasta nauttii
 
Mullakaan ei oikein oo vielä mitään liitoskipuja tms. Toivottavasti vältynkin. Edellisessä oli aika kovat ja selkä tuli niin kipeäksi, että jouduin sairauslomalle, kun kävelykin oli tuskaa. Ehkä nyt ei tulekaan kovia kipuja, kun edellisestä raskaudesta on niin vähän aikaa.
 
Takaisin
Top