Muksujen neuvola kuulumiset ♥

Mä houkuttelin tissillä :-D siirryin vähän kauemmas ja vauva pyörähti perässä masulleen. Muutaman kerran kun tein silleen niin pikkunen hoksas miten se homma toimii. Voi sitä onnistumisen iloa. :-D
 
Mä ihan uteliaisuuttani 7kk mittautin Ronjan vaikkei neuvolaa ollutkaan. Käytiin neuvolan aulan vauvavaa'alla ja kotona mitattiin pituus. 6kk mitat oli 67cm/6,3kg ja 7kk mitat 70cm/6,7kg -hienosti kasvaa vaikkei paljon muuta kuin tissimatoa syökään :)
 
Me ollaan nyt omatoimisesti harjoteltu kääntymistä sängyssä. Pidän poikaa kädestä ja houkuttelen milloin milläkin vempaimella ja odotan että poika kampeaa ittensä mahalleen. Tänään sujui jo useamman kerran ihan kivasti, kunnes suuttui. Että on lyhyt pinnainen kaveri, kaikki pitäis osata heti ja mielellään ilman hikoilua. :meh: Pitää vielä vähän harjotella ennenku kokeillaan lattialla, sängyssä kun ei haittaa vaikka laskeutuu vähän nenälleen. :shy:
 
Torakka, minä pyörittelin myös poitsua leikkimatolla selältä masulleen ja hetken päästä takaisin niin, että käsi oli oikeassa asennossa eli meni sujuvasti. Ja tietty tuo houkuttelu hyvä juttu! :)
 
Minulla ei olisi ollut vielä mitään kiirettä saada vauvaa liikkeelle, mutta muille se tuntui olevan joku kynnyskysymys. Jatkuvasti "jumppautettiin" ja kun rupesi kääntymään, niin sitten ruvettiin pukkaamaan jaloista, että lähtisi eteen päin. Varsinkin anoppi, joka ilmeisesti kuvittelee, että hänen vauvansa lähtivät liikkeelle aikaisin hänen jumppautustensa ansiosta eikä meidän poikaa siis luonnollisesti kukaan ole viitsinyt jumppauttaa, kun ei heti 5kk lähtenyt ryömimään. :arghh: Olen itse lähtenyt ryömimään vasta 9kk iässä, mutta kävelemään jo ennen kuin täytin 10kk enkä kontannut välissä ollenkaan. Serkkuni alkoi kääntyä vasta 9kk:n ikäisenä.
 
  • Tykkään
Reaktiot: DT
Minä oon lähteny myös myöhään liikkeelle, vaikka olin esikoinen ja tyttö ;) ja veljeni lähti jo 5 kk iässä ja käveli reippaasti ennen vuoden ikää, kun taas itse olin reilusti yli vuoden kävelemään lähtiessäni. Esikoinen meillä katsoi aina mallin 2,5 kk vanhemmasta kaveristaan ja oppi kerrasta uuden taidon tosi aikaisin. Samalla tavalla olen toiminut molempien kanssa eli en varainaisesti jumppauttanut, mutta tehnyt liikerataa hieman tutuksi ja tosiaan pari kuukautta on kehityksessä eroa tästä huolimatta. ;) Lapset kehittyvät eri tahtiin ja siksi neuvolassakin varmasti katsotaan jonkin aikaa, ennen kuin aletaan fysioterapeutille lähetettä kirjoittamaan, mutta tietysti hyvä seurata, että ehditään ajoissa tukemaan kehityksessä, jos viivästymää ilmenee. :)
 
Fyssareilta voi myös pyytää ihan vaan ideoita, miten tukea sitä kehitystä. Aina ei tarvitse jumppauttaa :)
 
Käytiin tänää ylimääräisellä neuvola käynnillä. Saatiin lupa istua ( jipii:)) ja päästään treenaa sormiruokailua pöydän ääreen. Terkan mielestä jämäkkä poika, ei ainakaan uskonut että liikkumiselle olisi fyysistä estettä motivaatio vain puuttuu. Näytti miten voi yrittää saada liikerataa tutuksi kääntelemällä lantiosta lattialla. Katotaan sitte 8kk käynnillä jos ei ole vieläkään lähtenyt liikkeelle (tavalla tai toisella) nii sit lähetään fyssärille selvittää tarkemmin. Joidenkin mielestä varmaan ylireagointia, mutta varsinkin näin esikoisen kohdalla sitä huolii asioista helpommin kun ei ole kokemusta näistä jutuista. Mulle on ihan sama vaikka poika lähtis kävelee 1,5 vuotiaana, kun tiedän ettei liikkelle lähtemiselle ole mitään fyysistä estettä. Tulipahan juteltua samalla muistakin kysymyksistä joita oli mielessä.
 
Torakka, ei mun mielestä ainakaan lapsen kanssa voi yliregoida mistään itseä askarruttavasta asiasta :)
 
Mun mielestä myös on parempi että varmistaa kaiken olevan hyvin.

Mietin aika paljon tuota meidän pojan kääntymistä, ja kyllä mun mielestä yksi tärkeä asia oli se, että meni aika pitkään ennen kuin tykkäsi olla vatsallaan. Kun sitten alkoi viihtyä vatsallaan (laitettiin lyhyitä aikoja vatsalleen monta kertaa päivässä ja äkkiä kehittyi siinä), alkoi kiinnostua myös kääntyilystä.

Poika kääntyili kyllä jo, kun anoppi otti pitkulaisen jumppapallon ja laittoi vatsalleen sen päälle ja rullaili edestakaisin jaloista kiinni pitäen. En tiedä, vahvistiko selän lihaksia vai mitä, mutta poika tykkäsi. Me ei olla vastaavaa kotona tehty, kun ei ole edes tavallista jumppapalloa.
 
Meillä oli tiistaina puheterapeutin aika tytön kanssa. Nyt vielä katsoo siis syömistä kun alkuun tuli merkintä, että siinä olisi ongelma kun ei meille osattu neuvoa halkiolapsen syöttöön välineitä.. Joka kerran tullut positiivista palautetta miten hienosti syöminen sujuu.. :cat:

Samalla pyysin mittaamaan ja punnitsemaan tytön kun aika oli siis 18. pvä ja seuraavana päivänä tyttö tuli 7 kk niin saatiin tuon 7 kk mitat kun neuvolaa ei ole.. Huolella hoitaja mittasi ja punnitsi ja sai tulokseksi painoa 9530 g ja pituutta 69,5 cm.

Eilen meillä oli myös lääkäriaika.. Lasten ja nuorten poliklinikalle, jossa hoidetaan taas tytön refluksia.. Ajateltiin, että kun tyttö kerran edellispäivänä mitattiin niin nyt ei tarvitse toista kiusata ja edellinen mittaus sujui hyvin ja tyttö nauroi ja pelleili, kiljahteli ilosta.. Nyt oli väsymystä ilmassa ja oltiin tyytyväisiä, ettei tarvitsisi mitata.. Mutta lääkäripä ei uskonutkaan mittoja vaikka Tyksissä otettiin :meh: Hoki vain, ettei voi olla oikein, ei voi olla noin iso.. Ei voi olla noin paljoa kasvanut lyhyessä ajassa.. Aikansa sitten yrittämällä yritti niin puoli senttiä taisi saada pituudesta pois ja painosta pudotti 100 g, koska tytöllä oli vaippa päällänsä.. Ja tyttö huusi pää punaisena kun ei muutenkaan taida lääkäritädistä tykätä kun huuto alkoi heti kun lääkäri tuli vain lähelle.. Totesi sitten vain tytölle, että sä olet jo ihan 1 vuotiaan kokoinen.. Ei kyllä mun mielestä :woot: Mutta saadaanpa sentään alkaa koittamaan nyt sitten lääkettä poistaa kuvioista kokonaan kun tytön tilanne on parantunut sen verran paljon :smug:
 
Meidän pikku prinsessa täytti perjantaina 8 kk ja tänään oli lääkäri-neuvola ja kaikki hienosti ja kasvaa tasaisesti :).
Paino on 7,48 kg ja pituus 67,5 cm :Heartpink
Seuraava neuvola sitten 10 kk.
 
Just vasta mietin pikku muru että jokohan siellä synttärikaima on käynyt neuvolassa. :) Hienot mitat! :Heartpink Meillä ke-aamuna tapaaminen tohtorin kanssa :dummy1:
 
Neuvolassa käyty ja 8kk mitat oli 7405g ja 65,8cm. Kahdessa kuukaudessa pituutta tullut noin 3,5cm ja painoa vain 450g. Ei kuitenkaan oltu huolissaan, kun paino aiemmin ollut +10 käyrällä ja oli nyt +4. Ei sis mikään rimpula ole vieläkään. Liikkumaan kun on alkanut niin kuluttaa tietty enemmän. Ruoan suhteen ollut nirsoilua, mikä ehkä johtuu hampaiden puhkeamisesta mutta katsotaan nyt miten kehittyy 10kk neuvolaan mennessä. Kaikki hyvin ja reippaaksi kehuttiin :)
 
Meillä 8kk neuvolassa mitat 72,5 cm ja 9280g. Omaan silmään on liikkeellelähdön myötä jonkun verran hoikistunut, mutta tasaisesti kasvaa ja seuraava mittaus ilmeisesti vasta 12kk neuvolassa, jos ei itse haluta aikaisemmin. 10kk on meillä ryhmäneuvola.
 
Meidän poika 8kk neuvolassa 75.1cm ja 10,2kg :) edelleen kaikki ok ja käyrillä mennään. Pojallahan kuulunut kahdessa edellisessä lääkärissä sivuääni sydämessä mutta nyt ei kuulunut. Eikä sekään vakavaa, virtausäänet hyvin yleisiä vauvoilla.
 
Meidän neidin mitat 8 kk neuvolassa (5 pvää vaille 8 kk); pituutta oli 70,3 cm ja painoa 9,910 kg.. Pituus menee hyvin käyrällä, paino pikkuisen yläkantissa vaikkei tuo niin pullukalta näytä :p Mutta se pieni "ylipaino" on hyvä ensikuussa tehtävää suulaen sulkuleikkausta ajatellen kun useimmille syöminen tuottaa ongelmia kuukaudenkin verran jälkeen, joten on sitten varaa vähän pudota eikä tarvitse niin huolestua kuin jos alipainosta lähdettäisiin..
 
Meilläkin käytiin tänään 8kk neuvolassa. Tämä meidän mini-mies oli nyt parin kuukauden aikana ottanut hyvän harppauksen niin pituus-, kuin painokäyrälläkin. Tänään pituutta 69,5cm ja painoa 7,8 kg. :happy: Pienihän tuo on ukkeli edelleen (varsinkin verrattuna yli 10kg ikätovereihin!), mutta niin iloinen ja tuohukas, että ei rajaa.
Yksi välipala kehoitettiin ottamaan lisää päivän aterioihin (nyt menee aamupuuro, lounas, päivällinen ja iltapuuro plus imetys lapsentahtisesti) ja painotus, että kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Tässä onkin nyt pähkäilyn paikka mulle itselle, kun en oo oikein koskaan syöny kauheen tukevaa lounasta, nykyään varsinkin näin kotona ollessa just jotain leipää ja rahkaa tms. Lämmin ruoka syödään sit koko perhe yhdessä joskus 16-17 aikoihin. Että mitä ihmettä mä keksin laittaa meille ruuaksi! Kaks kertaa, joka päivä!! :eek: Mitenkä teillä muilla päivän ateriat rytmittyy ja mitä syötte/tarjoatte lapselle?
 
Meillä kaikki syö aamulla puuron. 11 aikaa syödään molemmat lämmin ruoka, poika saa samalla jotain sormiruokaa että saan itse syötyä loppuun. 14 välipala n. Desi hedelmä sosetta ja jotain sormiruokaa, ite juon kahvit ja tern voileipää/hedelmä/rahkaa. 17 lämminruoka ja 20 ilta puurot. Ite teen isomman satsin ruokaa kerralla, nii ei tarvii joka päivä tehä ruokaa. Helppo vaan lämmittää itellekkin.
 
Takaisin
Top