Muita kuulumisia

Viimeyön nukuin pitkästä aikaa melkolailla ilman kipuja kun pidin yön jalkojen välissä tyynyä. Aina kun heräsin niin laitoin sen uudelleen jalkojen väliin. Se tuntu tepsivän.
 
Miä en voi enää selällään olla, tosin en muutenkaan sillein nukkuisi. Kyljellään olo on tähän asti ollut hyvä asento, mutta viime yönä sekin tuntu epämukavalta vaikka en tiiä miksi. Varmaan on alettava tyynyjen kanssa pelaamaan.
 
Viimeyön nukuin pitkästä aikaa melkolailla ilman kipuja kun pidin yön jalkojen välissä tyynyä. Aina kun heräsin niin laitoin sen uudelleen jalkojen väliin. Se tuntu tepsivän.
 
Nyt mammat mielipiteitä. Kuinka sinä tekisit?
LA on 23.6 lapsuuden ystäväni häät ovat 11.6. Uskaltaisitko lähteä reissuun? Matkaa on omaan sairaalaan n. 200 km lähempään sairaalaan 100 km. Ensikuussa pitäisi ilmoittaa tulenko paikalle vai en :/
Esikoista odottelen.
 
Uskaltaisin lähteä, kyllä siinä useampi tunti (yleensä!) menee supistusten alkamisesta ennen kuin varsinainen synnytys käynnistyy. Todennäköisemmin myös ensisynnyttäjillä menee lasketun ajan yli :)
 
Kyllä mäkin lähtisin mukaan tai ainakin ilmottautuisin, eihän sitä vielä voi tietää, että mikä vointi silloin on.
 
Lähtisin myös, sillä laskettuun on kuitenkin vielä pari viikkoa matkaa. Meillä esikoinen syntyi viikoa ennen laskettua va kesti yli vuorokauden vesien menosta :happy: Olo voi kyllä olla jo aika tukala autossa kun matkaakin on noin paljon.

Ilmoittaudu mukaan ja seuraa vointiasi :happy:
 
Mä lähtisin myös. Ystäväsi varmasti ymmärtää jos sitten lähempänä onkin sellainen olo ettet pysty kauas matkaamaan ja joudut jättämäänkin juhlat väliin.
 
Mäkin lähtisin. Ja esikoisen raskausaikana olin kaasona häissä jotka oli vajaa2viikkoa ennen laskettua aikaa. Muuten meni hyvin, mutta loppuillasta alkoi jo jalat turpoomaan. Ja mekin siis oltiin parin tunnin ajomatkan päässä omasta sairaalasta.
 
Minäkin lähtisin :)
Me teemme toukokuun alussa reissun Lahteen (1 yö hotellissa) laskettuun aikaan aikaa 4 vkoa.
Minun ystävä varmaan eilen suuttui minulle :sad001 Vaik en mitään pahaa tarkoittanut. Hän on siitä asti kun kerroin että meille tulee vauva niin puhunt vaan siitä että tulla heille katsomaan nyt vaatteita meidän vauvalle. (tietysti hintaa niillä pitää), sanoin nätisti et hommaan vaatetta lähempänä laskettua aikaa koska meillä ei ole vieä edes vaatekaappia. Minua alkaa ahistamaan kun tyrkytetään :sad001
Miehen kans puhuttiin et käydään yhdessä vaatteita katsomassa. jonkin verran meillä on pientä vaatetta jo kumminkin.
 
Syssa, hankala tilanne. Itse olen kohteliaasti yrittänyt kieltäytyä jos tarjottu jtn mistä en ole ihan varma, tai sanonut että meillä on jo eikä tarvetta. Ystäviltä/tuttavilta on joskus hiukan inhottavaa ostaa tavaraa kun monella on runnearvoa jonka vuoksi hinta ei ole aina "kaveri hinta". Me ollaan kylläkin saatu ilmaiseksi paljon, mutta esikoisen aikana törmäsin tuohon.
 
Pitää kohteliaasti kieltäytyä. Kumminkin kun esikoinen tulossa en kaikkea tahdo käytettynä ja en hirveetä kasaa tahdo pientä vaatetta haalia koska äkkiähän ne käy pieneksi :(
 
No niin nyt on vedetty ensimmäiset (ja toivottavasti viimeiset) lipat raskausaikana. Olen ollut koko päivän sairaalassa, onneksi pääsin yöksi kotiin. Huomenna aamulla vielä tarkastukseen.
 
Meillä oli eilen kuntotarkastus tulevassa kodissamme ja mitään niin hälyyttävää ei ollut, ettemmekö kauppoja tekisi. Päästään muuttamaan toukokuun puolessa välissä. Ihanaa päästä kaksiosta omakotitaloon :) jotain pientä remonttia teemme, mutta mikään ei oo aluksi välttämätöntä. Mä nyt tuskin jaksan hirveästi muuttoa tehdä, kun on siinä vaiheessa kuukausi laskettuun aikaan, mut sitte vaa pikkuhiljaa tavaroita paikoilleen. Pakkaamisen aloitan jo nyt, jottei oo viimetipassa sitten niin paljon hommia.

Oon kyllä niin iloinen :)
 
Oletteko jo saaneet Kelalta päätöstä äitiyspäivärahoista? Mulle tuli eilen ja olen tyytyväinen, että laskivat sen viimeisen puolen vuoden ajalta. Hakemuksen jätin palkanlaskijalle maaliskuun ekalla viikolla. Nyt pitäisi käydä vielä tilaamassa se äitiyspakkaus, kun ilmeisesti uusi pakkaus on jo jaossa :)
 
Joo eilen tuli päätökset. Nopeaa oli kun jätin ne vasta vajaa vk sitten.
 
Oletteko jo saaneet Kelalta päätöstä äitiyspäivärahoista? Mulle tuli eilen ja olen tyytyväinen, että laskivat sen viimeisen puolen vuoden ajalta. Hakemuksen jätin palkanlaskijalle maaliskuun ekalla viikolla. Nyt pitäisi käydä vielä tilaamassa se äitiyspakkaus, kun ilmeisesti uusi pakkaus on jo jaossa :)

Huutelen elokuisista, mistä tiedät että uusi pakkaus ois jo jaossa? :)

Muoks. Löysinkin jo selaillessa, että kelan sivuilla näin luki :)
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top