Muille kertominen...

Ei minusta ole ja tuo idea kuulostaa kivaltakin :) Minusta ei kannata liikaa ajatella mitä muut ajattelee vaan tehdä niin kuin itse haluaa ja varsinkin sen vuoksi kun asia on teidän oma
 
PiaMaria, riippuu varmaan perheestä miten ottavat sen jos ei kerrota kasvotusten. Mun mielestä se ei kuulosta tökeröltä, onhan heillä sitten mahdollisuus soittaa ja puhua asiasta.
Me juuri kerrottiin vaimon veljelle laittamalla hänelle ar-ultrakuva. Onhan veli tietty eri asia kuin vanhemmat, mutta silti. Ihme kyllä tajusi heti! Tosin hän kuvitteli että musta alue on vauva. Jouduttiin tuottamaan pettymys ja kertomaan että musta alue on kohtu, vauva on se pieni harmaa läntti mustan osan alareunassa. :grin

Vaimon vanhemmille kerrottiin eilen kun poikettiin käymään. Olivat iloisia mutta eivät hössöttäneet, se ei ole heidän tapaistaan. Oikeastaan pelkäsimme että vastaanotto voisi olla paljon kuivempikin, mutta onnittelivat eivätkä kysyneet huolestuneena että miten nyt pärjäämme.
Mun vanhemmat asuvat tunnin ajomatkan päässä, heitä näemme pääsiäisenä. Jännittää jo vähän kertominen, heillekin olisi eka lapsenlapsi.
 
Meidän pitäis tänään kertoa miehen vanhemmille kun mennään kylään ja mä en tajuu miks mua jännittää asia näin paljon! Tiedän jo että vastaanotto tulee olemaan superonnellinen ja yllättynyt. Kun edelliseen tarvittiin hoitoja jne niin olettavat kyllä että se oli siinä eikä lisää ole tulossa, etenkin mun ikä huomioiden. Eniten mua kai jännittää kertoa ennen ultraa, eli ennen kuin on varmaa... Kolme iltaa sitten sain dopplerilla sykkeen kuuluviin mutta eilen ei sit millään. :(
 
Torstaina ois tytöille kertominen edessä (5 ja 7v).. ostin 56cm valkosen bodyn ja harmaat collegehousut ja aattelin antaa ne likoille ja kertoo et saadaan sinne täytettä.. jännittää.. sit perjantaina pitäis kertoo mun vanhemmille ja veljelle vaimoineen. Sen aattelin laittaa kyl tyttöjen hoidettavaks.. :)
Onnex sykkeet kuuluu ja masukin alkanu vähä kasvaa ni vähän luottavaisemmin uskaltaa kertoa vaikka ultra vasta tiistaina..
Rv11+5
 
Kun tein positiivisen testin, lähetin siitä heti kuvan Whatsappissa äidilleni. Eli hän on kyllä tiennyt heti ja ollut tosi innoissaan. Lähimmille ystävilleni sekä veljelleni kerroin vajaan viikon päästä tästä, en vain voinut pitää tietoa sisälläni! Mies oli vaitonaisempi eikä halunnut kertoa vanhemmilleenkaan vasta kun myöhemmin. Oli se sitten tullut puheeksi reilu viikko ennen ekaa neuvolakäyntiä ja oli kertonut äidilleen. Isä ei kai vielä tiedä. Työpaikalla mies kertoi yhdelle kun piti perustella neuvolakäynnin takia töistä myöhästyminen. Mä kerroin pomolleni silloin kun pelästyin sitä verenvuotoa kun oli pakko ilmoittaa etten voi tulla töihin. Eli joo, kyllä näin ysiviikolla jo yhteensä noin 15 ihmistä meidän lisäksi tietää. :love2
 
Me kerrottiin tänään lapsille.He oli mummolassa ultran ajan ja mentiin sinne niin annettiin tuliais suklaamunat ja sit sanoin et äitillä ja isillä ois toinenkin yllätys ja otin ultrakuvat esiin ja sanoin että äitin vatssa on vauva.Meni hetken ennenkun tajusivat ja luulen et pitää muutama kerta selittää että vauvan syntymään on vielä pitkä aika :) isovanhemmat siis kuuli samalla ja sisaruksille lähti viesti kuvalla ;) Facessa en aio julkistaa muutakun jos vahingossa tulee ilmi.Ystäville myös viestiä.
 
Äidille kerroin parin päivän päästä positiivisen testin jälkeen. Hän meni nopeasti möläyttämään sen parille sukulaiselle joten en tiedä kuinka pitkälle on uutinen levinnyt. Mies kertoi myös vanhemmilleen heti testin jälkeen, ja he olivat niin onnesta sokeita että kertoivat heti koko suvulleen :facepalm: Miehen suku asuu kuitenkin hyvin kaukana joten he halusivat kertoa kaikille silloin kun olimme vierailemassa.

Kahdelle kaverille kerroin viikkoa ennen nt-ultraa, parille aion vielä kertoa kun seulontatulokset saapuu. Muille kerron varmaan vasta myöhemmin kesällä, ajattelin laittaa Faceen mahakuvan tekstillä 'kesäkuntoon 2017' :grin
 
Äidille kerroin parin päivän päästä positiivisen testin jälkeen. Hän meni nopeasti möläyttämään sen parille sukulaiselle joten en tiedä kuinka pitkälle on uutinen levinnyt. Mies kertoi myös vanhemmilleen heti testin jälkeen, ja he olivat niin onnesta sokeita että kertoivat heti koko suvulleen :facepalm: Miehen suku asuu kuitenkin hyvin kaukana joten he halusivat kertoa kaikille silloin kun olimme vierailemassa.

Kahdelle kaverille kerroin viikkoa ennen nt-ultraa, parille aion vielä kertoa kun seulontatulokset saapuu. Muille kerron varmaan vasta myöhemmin kesällä, ajattelin laittaa Faceen mahakuvan tekstillä 'kesäkuntoon 2017' :grin
Hyvä idea toi "kesäkuntoon"! Saanko apinoida? :)
 
Kiitti. :)

Lapsille on nyt kerrottu. Kun ei tajuttu siellä neuvolassa äänittää niitä sydänääniä, niin pidettiin pieni "tietokilpailu" YouTubesta löydetyn jumputusvideon myötä. Kivoja arvauksia saatiin... Totuuden paljastuttua reaktiot olivat hyvin hämmentyneitä. 8-vuotias ensin ei uskonut, sitten oli surullinen kun ei oo enää pienin, ja lopulta innoissaan kuin ilmapallo. 11-vuotias ei saanut suustaan oikein mitään, ei oikein innostunut, mutta lopulta alkoi suunnitella missä vaiheessa voi ottaa pikkusiskon tai -veljen mukaan harrastuksiinsa. Eiköhän me tästä syksyyn mennessä sopeuduta. :) 9+5
 
Moni on jo tiennyt mut nyt np-ultran jälkeen kerrottiin miehen vanhemmille. Olivat nähneet mut aiemmin ja arvanneet.
 
Napu, luuliko se että teille on tulossa eläinvauva vai mitä? o_O
 
Tänään sitten kerrottiin mun siskolle ja sen miehelle. Sisko oli tosi epäuskoinen, sekin luuli että meille on tulossa joku uusi lemmikki! "Ai mikä vauva?" Ai että mua jo alkaa huvittamaan, näistä kertomisista tulee vielä hauskoja! (Jos vaan kaikki hyvin menee, että on iloista kerrottavaa.) 10+0
 
Me aiotaan kertoa molempien perheille vasta nt-ultran jälkeen. Töissä aion kertoa ennen kesää, että pomolla jää edes pari kk aikaa etsiä sijaista. Kavereille varmaankin kerrotaan myöhemmin sitä mukaa, kun tavataan ja mahaa ei voi enää
väittää muuksi kuin vauvamahaksi. Tutuille ja fb:ssä kerron vasta sitten, kun töissäkin tiedetään, eli en ainakaan kuukauteen.

Silti alkaa jo vähän jänskättää, miten kenellekin paljastetaan ihana uutinen, ja miten se otetaan vastaan. Molempien vanhemmille pikkutyyppi on eka lapsenlapsi, joten innostuneelta höösäykseltä tuskin voi välttyä. :)

Nessu 10+2
 
Kerrottiin pääsiäisenä mun vanhemille. Äiti nyt on muutenkin hiljaista sorttia, mutta petyin kyllä kun hän ei kommentoinut yhtään mitään uutiseen. :sad001
Isästä sen sijaan on "hieman" aistinut jo muutaman vuoden ajan että varmaan kaipaisi lapsenlapsia. Siihen malliin kun hän nimittäin hoitaa heidän kissavanhustaan. :grin Se "ainoa lapsi" on kyllä niin lellitty tällä hetkellä. Isä sanoi uutisieen tyytyväisenä "vau!" ja melkein alkoi hieroa käsiään yhteen innostuksesta. Ainakin on yksi vanhempi jolle voi hyvällä mielin kertoa ultrakuulumisia ja muuta.
 
Takaisin
Top