Kyllä sitä moralisointia saa kestää ihan aiheesta kuin aiheesta. Alkuperäiseen aloitusviestiin viitaten sanon vaan, että arvostan kunnianhimoa ja sitä että haluaa perheellensä hyvän ja vakaan pohjan taloudellisesti paljon enemmän, kuin tuilla elelyä. Tiedän että niin voi joutua tekemään, itsekin ennen perheen perustamista, mutta jo omakotitalon hankkineena olin jonkin aikaa työttömänä, ja aika lailla kädestä suuhun elämistä se oli, pennin venytystä ja läheisiltä lainaamista. Eri asia on ylpeillä elelevänsä valtion tuella, jos me kaikki tekisimme niin, ei tukia kohta maksettaisi.
Meillä lapsettomuusongelmat ja -hoidot veivät sen verran aikaa, että ehdin opiskella korkeakouluun asti, ja saada vakituisen työpaikan, ja kun nyt taaksepäin mietin, en olisi ehkä parikymppisenä ollut valmis äidiksi (mikäli olisin saanut valita).
Äitinä olen kovin kriittinen itseäni kohtaan, mutta todella huono suvaitsemaan moralisointia. En ole äiti, joka hiekkalaatikolla jaksaa jutella vain lapsistaan, vaikka esikoinen ja nyt vatsassa kasvava kakkonen ovatkin elämän keskipiste. Moralisointia tulen kokemaan varmasti kaikkein eniten, niin tutuilta kuin neuvola- ja sairaalahenkilökunnalta siitä, että ei aio imettää. Se on mun akilleenkantapää, en pidä siitä miltä se tuntuu, enkä halua itseäni siihen pakottaa, lypsän kyllä sen mitä sitä tulee, mutta esikoisenkin kohdalla vain kerran oli tunne että rinnat täynnä. Seurauksena oli vajaan kahden kuukauden ahdistus kun ei homma sujunut, eikä maitoa tullut, puhumattakaan riittämättömyyden tunteesta ja huonosta omatunnosta. Nyt olen päättänyt, että en lähde sille linjalle ollenkaan. Korvikevauvastani tuli aivan terve ja allergiaton, aikaisin liikkeelle lähtenyt, puhelias tyttö.
