Mulla iski jonkinlainen kolmenkympin kriisi nyt syksyllä ja käytiin puolison kanssa pari kuukautta keskustelua siitä, halutaanko lapsia vai ei. Kummallakaan ei ollut aiemmissa suhteissa ollut lapsihaaveita ja pohdittiin paljon, että onko aihe nyt noussut pelkän ikäkriisin takia esiin vai onko meidän suhteessa jotain sellaista turvallisuutta ja onnea, mikä on saanut molemmat ajattelemaan perheen perustamisesta uudella tavalla. Päädyttiin jälkimmäiseen, muttei uskallettu tehdä ainakaan heti päätöstä aktiivisesta yrittämisestä, koska ajateltiin että ei varmaan koskaan tuntuis että olis "just oikea aika". Niinpä päädyttiin jättämään varsinainen ehkäisy (kondomi) pois ja jäädä varmojen päivien varaan. No, ei oltu kovin huolellisia ja nyt heti ensimmäisestä kierrosta tulin raskaaksi.
Paljon on vielä sulateltavaa ja tavallaan raskaaksi tuleminen näin pian yllätti ja järkytti, mutta ilman muuta pohjimmiltaan ihana asia. Nyt kun on vähän ehtinyt jo sopeutumaan, on tietysti alkanut pelottaa, ja mietimme molemmat, että missä vaiheessa tässä uskaltaa iloita raskaudesta.
Täällä muuten ihan samat fiilikset sen suhteen että missä vaiheessa tässä uskaltaa iloita. Välillä tulee niitä hetkiä kun uskaltaa puhua ja haaveilla tulevaisuudesta mutta sitten heti alkaa pelkäämään että mitä jos ei päästäkään loppuun asti tämän kanssa. On tämä samaan aikaan ihanaa mutta myös kamalaa kaiken huolen ja pelon vuoksi.