Miten omat vanhemmat ovat ottaneet raskautesi?

Olen 19 vuotias ja vauvan isä on 25. Raskaus oli pienimuotoinen yllätys meille mutta aivan ihana yllätys silti. Oman äitini luona kyläillessä juttelinkin jo siitä että mulla on menkat olleet nyt 5 päivää myöhässä, kun kotiin menin teinkin sitten varmuuden vuoksi testin ja heti soitin äitille uutisista. Äitini otti asian todella hyvin vaikka kyllä oli vähän järkyttynyt mutta ei pahasti. Ja tiesi jo etukäteen että en tekisi aborttia mistään hinnasta ja hänkään ei sellaisen kannalla ole. On hienosti tukenut ja mukana ja innoissaan. Ihanan luottavainen on ja silleen, että ei ole kertaakaan puhunut että olisin liian nuori tai moittinut että pitäisi olla vakituinen työpaikka ja koulutus jne kaikki kunnossa. Koska äitini itse rupesi vasta kunnolla opiskelemaan vakituiseen ammattiinsa kun olimme siskoni kanssa taaperoiässä niin ymmärtää hyvin että tuokin on mahdollista ja ei tarvitse olla sitä omakotitaloa, autoa ja vakkariduunia. Isäni on ollut huolehtivainen ja soittelee kuulumisia, mutta pikkuisen piilossa on se innostus asiasta. Hän oli kanssani mukana rakenneultrassa ja siellä varmaan asia tuli enemmän todelliseksi..pientä hymyä hänen kasvoiltaan kyllä löysin. Isovanhempani taas ovat alkujärkytyksestä selvinneet hyvin nopeasti ja ovat todella onnellisia ja melkeen jo ostamassa vauvalle vaikka ja mitä. Olen nyt siis rv 20+3 ja tyttöä lupailtiin. :Heartpink
 
Iloisesti otettiin uutiset vastaan, miehen puolelta kylläkin oudonkin positiivisesti sillä lapsia ei todellakaan odotettu meiltä vain kahden vuoden seurustelun jälkeen.. Ukko 24v, minä 25 kun tyttö syntyi :)
 
Vastaanpa nyt tähänkin ketjuun, kun innostuin kirjoittelemaan. Eiköhän nuo kotityöt vielä hetken odota...

Jännitti melko paljon kertoa omalle äidille, sillä meillä ei ole mitenkään erityisen lämpöiset välit. Hän on luonteeltaan melko arvosteleva ja tiedän ettei hän muutenkaan hyväksy tapaani elää. Tällä tarkoitan sitä, että en ole arvoiltani perinteinen, enkä ole (kristin)uskovainen. En koe enää tarvitsevani, enkä tavoittele vakavaa/sitovaa suhdetta tai avioliittoa, vaan olen paljon mieluummin itsekseni - se on minulle luontaista ja helpompaa. Olen jo vuosikausia kokenut, ettei minua hyväksytä ja heidän silmissään olen aina jollain tapaa huonompi kuin muut. Olen valinnut omat reittini elämässä ja ne ovat poikenneet hyvin paljon siitä mitä minulta on saatettu odottaa... Koen, että olemme tekemisissä lähinnä lasteni vuoksi. Vanhempani ovat hyviä isovanhempia. He nauttivat ajasta lasten kanssa ja järjestävät välillä kaikkia mukavia juttuja heille. Tästä olen kiitollinen.

Kasvatan siis kahta jo vähän isompaa lastani yksin ja nyt kolmas on tulossa. Kolmas on yllätysvauva, hyvin lyhyestä ja kevyestä suhteesta, joka päättyi miehen aggressiivisen käytöksen vuoksi. Alkushokin jälkeen olin onnellinen tästä uudesta tulokkaasta ja lasten kanssa odotamme innoissamme uutta perheenjäsentä. Pidin raskauden kuitenkin pitkään vain omassa tiedossani, mutta äidilleni oli pakko kertoa jossain vaiheessa...

Melkolailla ensimmäisenä sain kuulla olevani itsekäs, koska lapsi tulee vain minulle. Tämä oli mielestäni todella törkeää, varsinkin, kun äidin joskus aiemmin kysyessä olin kertonut miksi en enää tapaile tätä miestä. Olin siis kertonut miehen käyneen minuun käsiksi ja että päätin jutun siihen. Mietin, että mitä itsekästä on siinä, että otan kaiken vastuun kannettavakseni... Mietin olisiko hänen mielestään parempi ottaa saman katon alle arvaamaton, väkivaltainen mies, kuin asua lasten kanssa yksin - ihan vaan sen takia, että tulin raskaaksi.

Lisäksi hän kommentoi asioita tulotasostani tyyliin, ettei ymmärrä miksi näin köyhä tekee lisää elätettäviä. En minä koe olevani köyhä, en ainakaan koko aikaa. Toki opiskeluaika oli tiukkaa, kun en voinut tehdä töitä niin paljoa. Mielestäni tämäkin oli niin ilkeää...

Sain myös kuulla kuinka hän on asennoitunut siihen, että lapsenlapset olivat nyt tässä. Ei kysymyksiä raskaudesta, voinnista, lasketusta ajasta tai yhtään mistään. Ei silloin kun kerroin, eikä sen jälkeen. Ei mitään hyvää sanottavaa.

Itkunsekaisin tuntein kysyin itseltäni, että mitä minä edes odotin häneltä... Odotin käytöstapoja. Odotin hänen olevan, edes muodon vuoksi kohtelias ja kunnioittava. Raskaus ja lapsen saaminen on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia.
Isän kanssa asiasta ei ole keskusteltu.
Edelleen välillä v*tuttaa hänen ala-arvoiset kommentit. Eipä olla sen jälkeen juuri oltu tekemisissä.

Tästä tekstistä kaverit kyllä tunnistaa minut, tuskin on kahta näin samanlaista tilannetta. Moi vaan! :cool14
 
Hyvin aina (2krt) ovat ottaneet. Jos raskaaksi tuun vielä niin yritän kertomista pitkittää vielä kauan, jos vain mahdollista niin rv12 uä:han asti ainakin. Veikkaan, että isä lohkasee jotai kivaa seuraavan kohalla, kun nyt eka km takana.. Ei se pahaa tarkoita, mut hällä on tapana ilmaista asiat välillä kusipäisesti. En haluu mitää "rohkaisevia" kommenttia heti alkuun tyyliin, "ellei mee taas kesken", "entäs jos ei nytkään tuu lasta". Mieluummin lättäsen rv12 ultrakuvan naaman eteen, kun aletaan olla "turvallisimmilla" vesillä.
 
Meillä ei oikein kukaan sanonut mitään. Tai appiukko tais sanoa positiiivisella äänen sävyllä "oho, oikiastikko" :D itseä jännitti kauheasti, varsinkin oman äitin sanomiset kun on ennenkin mun elämän juttuja moittinut, mutta onneks ei ollut mitään pahaa sanottavaa :)
 
Mun äiti on aina ollut neggis.ei hyvänen aika onko ikinä onnitella, tuskin.heti ekan jälkeen sanoi et enempi et sit tee. Nyt yhdeksättä ootan. Äiti - parka
 
Kaksi ekaa meni vielä ihan hyvin, mun ja miehen vanhemmat oli molemmat iloisia ja onnittelivat ja ostivat tulevalle vauvalle lahjoja ja kyselivät mun vointia jne jne. Kolmannesta mun vanhemmat vielä taisivat onnitella, vaikka olivatkin yllättyneitä, anoppi sanoi "ok, tämä saa tulla mutta on sitten viimeinen". Nelosesta ei onnitteluja kuulunut enää keltään, vain ihmettelyä ja kyselya meidän vakaumuksesta tai sen muuttumisesta, ja olemmeko mahdollisesti tietoisia, että nykyään on myös ehkäisy. Vitosesta onniteltiin taas, mutta pitkin hampain ja epäuskoisen naurun saattelemina ja silmiä pyöritellen. Lasten synnyttyä on molemmat isovanhemmat kyllä ottaneet tulokkaan vastaan ihan hyvin, mutta etenkin appikset kohtelevat kovin eriarvoisesti meidän lapsia keskenään (pojat arvokkaampia kuin tytöt) ja meidän lapset on jotenkin myös "vähempiarvoisia", kuin mieheni sisarusten lapset :sad001

Toivoisin vain, että isovanhemmat olisi onnellisia meidän kaikista lapsista, emme kuitenkaan kohtuuttomasti rasita isovanhempia lastenkaitsemispyynnöillä (omat vanhempani vahtivat ehkä max kerran kahdessa kuussa pari tuntia ja appivanhemmat on kerran kahta nuorinta vahtineet kun oltiin miehen kanssa ultrassa kurkkaamassa Vitosta).
 
Meillä mun vanhemmat oli ekasta ihan yhtä järkyttyneitä kun minä itsekkin odotin ja oon kasvattanu pojan siis alusta asti yksin.(tuli e.pillereiden läpi)

Toisen kohalla äitini oli 2kk mykkäkoulussa kunnes tajusi että muutan miehen luo yli 300km päähän lapsien kans. Ja isä totes että enkö kerrasta oppinu? ( oltiin 3kk seurusteltu ja vanhemmat vasta tavannu miehen kun uusiks ehkäsy petti)

Kolmosesta mun vanhemmat vaan totes et olisko aika sterilisaatioo... Oikeestaa ehdotti tätä mun miehelle. ei siis ollut suunniteltu tätäkään mutta tervetullut oli.

Nyt kuumeilen taas, mutta miehen tahdon mukaa mennään.. Eli sit kun hän on valmis neloseen ni saapi tulla.

Anoppi on ollu ilonen biologisista lapsenlapsistaan mutta mun esikoinen ei tähän heidän sukuun tunnu olevan tervetullut.. poika on ollut suvussa mukana 1.5v asti
 
Äitini ja mieheni äiti ottivat hyvin raskauden, olivat iloisia ja onnittelivat. Miehen isä ehkä oli hieman nihkeä, kyseli miten te pärjäätte kun ette oo töissä jne. Omalle isälle en oo vielä kertonut edes vaikka kohta puoliväli häämöttää kun ollaan aika harvoin tekemisissäkin..
 
Äitini on todella innoissaan, isälleni en ole vielä kertonut. Miehen vanhemmat tietää, mutta en oikein tiedä mitä ovat mieltä.
 
Mun äiti ei tienny miten päin oisi ollut, kuvitteli etten enää 34 vuotiaana ala tekeen lapsia. Alkoi heti hössään mun syömisiä, haaliin vauvan vaatteita, osti vaunut ja pienen keinutuolin :grinMä olin hyvin epävarma loppuun asti ja yritin toppuutella äitee, se vaan sanoi et tästä lapsesta tulee mummun silmäterä ja tähän panostetaan. Tyttäreni on siis äitini ainoa lapsenlapsi eikä näillä näkymin ole tulossa lisää. Äidin mies oli ollut huolissaan leikkimökin kohtalosta ja oli tyytyväinen kun kuuli uudesta leikkijästä :grin
Miehen äiti oli alkuun vähän ihmeissään, mut hyvin otti tulokkaan vastaan ja hoitaa tarvittaessa mielellään.
 
Takaisin
Top