Miten omat vanhemmat ovat ottaneet raskautesi?

Meijän molempien äitit otti sillon hirmu hyvin, olivat oottaneet kovasti. Miun äitillä vaan "paheni" loppuraskautta kohti innostus :) Mieheni isä kyynelehti, kun vauvauutiset kerrottiin ja hurjasti se kyseli vointia koko raskauden ajan aina puhelimitse..
Miun  isä taas ei oikein tienny miten päin olis suhtautunu asiaan.. Ei oikein sanonu juuta eikä jaata.
 
kun tämä kerran oli täällä potutusfoorumin alla, niin avaudutaan nyt sitten. Vauvauutisen kaikki ottivat hillityn rauhallisesti vastaan - ja sitten asiasta ei juuri ole puhuttu. Satunnaisia "miten oot voinut?" kysymyksiä on tullut kun on nähty (ehkä kerran kuussa tai parissa), mutta muuten ei tunnu ketään kiinnostavan. Kyseessä on molempien puolien ensimmäinen lapsenlapsi, joten oon aika ihmeissäni.

Kyllä mä ainakin kaipaisin sitä, että joku olisi innostunut! On tämäkin aihe valittaa, kun on lueskellut noista yli-innokkaista isovanhemmista. Kai se kultainen keskitie olisi sitten taas se paras vaihtoehto.
 
Esikoista kun rupesin odottamaan, niin oma äiti oli niin intona että jouduin jo pariin(kymmeneen) kertaan sanomaan että nyt loppuu se hössöttäminen kun ärsytti se kuinka tehtiin suunnitelmia jo lapen ensimmäisen 10 elinvuoden varalle vaikka raskaus oli ihan alussa eikä ollut vielä mitenkään varmaa että kaikki tulee menemään hyvin. Itselläni muutama keskenmeno takana joten halusin rauhassa odottaa että lapsi on edes syntynyt ennenkun alan ilmottelemaan poikaa fudistreeneihin ja vauvajumppaan... Oma isäni on kuollut useampi vuosi ennen raskautumistani eli hänen suhtautumistaan voin vain arvailla.. Miehen vanhemmat suhtautuivat hyvinkin tyynesti, kyselivät kyllä vointeja mutta säästivät minut sen suuremmalta sähläykseltä ja uteluilta.. Kaikki tulevat isovanhemmat kyllä syyllistyivät siihen mitä eniten raskaudessa inhoan: vatsassani oltiin jatkuvasti kiinni! Se on minun vatsani eikä kuulu muille. Olisin halunut jakaa sen vain mieheni kanssa mutta turha toivohan se oli kun ihmiset kuvittelevat että vauvamaha kuuluu kaikille ja sitä suorastaan pitää hypistellä ja hipelöidä koko ajan.. Ärsyttävää..
 
Esikoista oottassani oma äitini tokas vaan ultrakuvan: Onx toi sun lapsi vai? ..ja seuraava huolenaihe tuntui olevan häät, jotka oli päätetty vuosi aikasemmin kihlautumisen yhteydessä pidettäväksi tänä keväänä. Miksi lapsen pitää saada huonompaa kuin teidän eli syntyä avioliiton ulkopuolella?! Ei sitä oo kyll syntymän jälkeenkään kauheesti (jo vuosia kinuamansa) lapsenlapsi kiinnostanut.

Miehen vanhemmat taas olivat innoissaan isovanhemmuudestaan ja ovat kiinnostuneita lapsenlapsestaan nytkin, mm. kyselevät itse aktiivisesti milloin saisivat hoitaa häntä ilman että meillä on mitään tarvetta lapsenvahtiin. Ollaan päätetty ettei kysellä koko ajan lapsenvahdiksi, että tulisivat mielellään silloin ku on todellakin tarvetta lapsenvahdille.

Nyt oon taas raskaana ja päätettiin kertoa taas vasta silloin ku suurin keskenmenoriski on ohi. Saa nähdä miten uutinen otetaan vastaan joka taholla?! : )
 
Oma ätini oli todella iloinen, myös hänen miesystävänsä otti asian tosi kivasti. Kyselee jatkusvasti miten "Eemeli voi" vaikka tietoa lapsen sukupuolesta ei vielä ole ja Eemeli on hänen oma keksimä nimi lapselle mikä se ei tulevaisuudessa tule olemaan.

Isäni on perus juntti hämäläinen. Ei oikein sanonut mitään muuta kuin että mites nyt sillai ja kait sä oot lopettaut jo tupakanpolton? Ja kun vastasin että no tottakai olen niin tuntui että isäni oli enemmän siitä iloinen kuin tulevasta lapsenlapsesta. No mutta kait hänkin näytttää tunteensa sitten lähemmin omalla tavallaan.

Mieheni vanhemmat ottivat asian kivasti. Tuleva anoppini tietenkin iloisemmin näytti tunteensa kuin appiukko. Ja minun veljeni perheineen kuin myös mieheni veli perheineen tuntuu olevan todella iloisia kun saavat omille lapsilleen serkun.
 
esikoisesta oma isäni  kysyi että mitäs työ nyt aijotte? Kai hän kuvitteli ettei ole tarkoituksella alulle laitettu vauva. Äitini ei osannut oikein sanoa mitään..näytti hämmentyneelle pöllölle kun kuuli uutisen. (ovat jälkikäteen sanoneet että olin siihen asti ollut heidän mielestään sen oloinen ihminen joka ei tee lapsia :O  häh!? ) Anoppi oli sekunninmurto osan hämmentynyt ja sitten sai hepulin..itki ja nauroi ja sen jälkeen se oli yhtä höpsöttämistä :D Appiukko oli jäärään tapaansa rauhallinen :) Toisesta kaikki ottivat uutisen rauhallisemmin vastaan..paitsi anoppi joka hössötti sitten kahdesta lapsenlapsesta xD Kolmannesta äitini ja isäni kysyivät ollaanko vaihdettu uskontoa..meni kai yli heidän hilseen kun meikä teki jo 3 lasta ja hyö kuvitelleet etten tee yhtään. Anoppi hyöri jo semmosilla kierroksilla etten osaa sanoin kertoa, oli iloinen. :D Nyt sitte neljättä odotan ja ei olla kerrottu ku anopille ja appiukolle sekä mun siskolle. Ovat iloisia ja mukana odotuksessa..anoppi oma hössääjä itsensä..ei onneksi enää hyöri vain mun ja kasvavan vatsan ympärillä kun on jo nuo kolme palleroa mitkä vie mummin huomiota :D
 
Heippa.

Aidilleni kun kerroin heti plussaamisen jalkeen han oli onnesta soikeana, mutta keskenmenohistoriani tietaen oltiin yhtamielta, etta nyt ihan hissukseen ja vasta sitten myohemmin muille puhutaan mitaan. 
Ja isani ei viela tiedakaan, kerron sitten kun naen hanet Suomeen palattuani, mutta uskon, etta onnellinen ukki tulee olemaan. 

Veljilleni kerrottuani on alkanut jo miniminiluikkareiden ja nappisten katteleminen, vaikka koitankin vakuuttaa, etta tytto se on :) Eli loistavasti on otettu omalla puolellani vastaan tahan mennessa. 
Vaipanvaihtovuorot ja hoitovuorotkin on jo jaettu aitini ja veljieni kesken :) paastaan isukin kanssa sitten joskus rentoutumaan.

Mieheni vanhemmat ottivat asian tyynen rauhallisesti, hieman alkuun olivat puulla paahan lyotyja, mutta sitten alkoi se hossotys anopiltakin. Appiukko vaan vaihtoi viinilasin mun kohdalta mehulasiin ja vei tuhkakupit poydasta pois :) 
Muuten ei appiukolla ollut paljoa sanomista muuta kuin, etta pitaa sitten nyt miehenikin lopetella sita tupakointiaan jo pikkuhiljaa :) 
 
Hennnu88, minun tulevan appiukon reaktio oli melkein samanlainen kuin sinun eli ei oikein mitään sanonut, mutta viinilasin on vaihtanut mehulasiin. Kaipa se on jokin miesten tapa osoittaa "kunnioitus" ja ihailu raskaana olevaan miniään. :)
 
Tähän haluaisin lisätä ja kysyä, miten muilla on otettu toinen (ja siitä eteenpäin) raskausuutinen vastaan?

Meillä esikoisen tulo otettiin hyvin ja innokkaasti vastaan. Yllätyin itse, kun ilmoitimme toivotusta pikkusisaruksesta, "oliks se vahinko?" ja "olitteko suunnitellut...?" -kysymysten määrää ja suoruutta. Niin omilta vanhemmilta kuin ystäviltäkin ym. Toisen jälkeen äiti on lähinnä tokaissut, että ette kai te kolmatta meinaa...? No, onneksi vanhemmat eivät päätä meidän perheen lapsilukua ;)
 
Johnukka: Voin aika hyvin samaistua noihin reaktioihin! :)

Meillä myös esikoisesta oli molemmat mummot todella innoissaan! Anopin reaktiota silloin mietin, et mitäköhän hän on mieltä, mut hetihän se oli kaikille huutelemassa tätä uutista kun kuuli! Miunkin äiti oli aavistellut silloin uutisia ja suurinpiirtein hyppi riemusta..

Nyt kun kerrottin että toinen on tulossa, niin miun äiti ei ensin jotenkin ees onnitellu.. Selitti vaan muita juttuja.. Siis kerroin samalla, kun kysyin esikkoa ultran ajaksi hoitoon... Äiti vaan selitti kalenteristaan juttuja eikä oikein ees reakoinu.. Sit vasta myöhemmin totesi, et kaipa miun sinuu täytyy ihan halata ja onnitellakin! :O ja nyt sit myöhemmin kysynyt että oliko suunniteltu ja nyt vasta ehkä alkaa olemaan enempi iloinen uutisista.. Anoppi oli kyl hiukan enempi innoissaan, mutta se rupesi sitten mieheltä kyselemään että oliko ihan suunniteltu? jne.. Ei hyö esikosta tuollaisia kyselleet ees! :D Kolmannesta nuo ei onneksi vielä oo udelleet, kyl meil varmaan tähän kahteen sais jäädäkin.. :)
 
Äitini otti uutiset raskaudesta hyvin tyynesti ja toivotti kovasti onnea matkanvarrelle. Anoppi otti uutiset rauhallisesti ja toivotteli onnea. Appiukko uutisen kuultuaan ilmoitti, että tämä on elämämme suurin virhe, hän ei halua vielä lapsenlapsia ja pieni olisi kuulemma pitänyt ensimmäisillä raskausviikoilla toimittaa sairaalan putkistoon. Appiukkoon ei olla oltu kovinkaan paljoa yhteydessä näiden kauniiden sanojen jälkeen. Siinähän 50v herra viettää sitten lapsenlapsettomia päiviä ihan rauhassa uuden 30v vaimonsa kanssa. Ihan turha tulla muutaman vuoden päästä kiukuttelemaan, miten nyt sopisi lapsenlapsi hänenkin aikatauluunsa. Omalle isälleni ei edes olla kerrottu tulevasta lapsesta, eikä tulla kertomaankaan.
 
esikoisesta isäni kysyi että no mitäs ootte päättäneet asialle tehdä? Eli pidetäänkö vai ei ja haluttu,odotettu lapsi oli!! Tokasta kommentti oli että jaahas vai niin tyyppistä ja kolmannesta kyseltiin että oottako uskontoa vaihtanu? Sillä kai se lapsienlukumäärä ois selitetty. Nyt neljännestä kerrottiin vasta paripäivää sitten ja nyt rv 19 niin kuului vaan että työ nuita penskoja tiettä, ja muuta kauhistelua päälle. Siskolleni oli kauhistellu että kohtahan nuo tarvihtee minibussin jos meinoovat tuon lauman kanssa päästä käymään jossain. Että näin meillä minun vanhempani ihanainen suhtautuminen. Mieheni vanhemmat taas täysillä mukana
 
Hmm.. jopas, kaikilla on niin mukavat vanhemmat yms..

Ensimmäistä odottaessani odotin ja odotin kertomista koska pelkäsin todella paljon reaktiota...
Olin melkein 5kk:lla kun kerroin äidilleni, hän meni alaikäisen siskoni taakse piiloon eikä sanonu mitään. Seuraavana aamuna hän soitti minulle töihin että oli mummon kanssa päättäneet että mun pitää tehdä abortti. Vais ni.. ei ollu kuitenkaa mikää vahinko.. 
Isäpuoleni (myös pomoni) tuli lomaltaan viikon päästä ja piti puhuttelun alakerrassa töissä.. Uhkasi hakkaa ja tappaa minut. Ja oli sanonut äidilleni että yrittää kaikilla keinoilla päästä must eroon töistä - esim. kirjallisilla varotuksilla yms.. Ei tiennyt että minulla on erityissuoja raskaana ollessani! :)

Jäin pois töistä aika piakkoin noitten tapahtumien vuoksi koska töissä oli kamalaa olla kun isäpuoleni vaan töni ja puhui törkeyksiä minulle ollessani kassalla!
2-3vk en ollut äitiini yhteyksissä lainkaan. Mutta loppu raskaus meni ihan ok äitini kanssa, tuli jopa sairaalaan saman tien kun kävelin synnytyssalista..

Nyt olen alkuvaiheilla raskaana, toivottu lapsi..... mutta ei kyllä minkäänlaista innostusta kertoa äidille tai muillekaan sukulaiselle!! 
 
^ No kiva emoticon Ei voi ymmärtää.

Itse jostain syystä pelkäsin hirveästi, mitä vanhemmat sanovat, mutta kaikki suhtautuivat tosi positiivisesti :) No, äiti ei oikein vieläkään ymmärrä, että miksi niin "nuorena" halusin lapsia, hän kun itse oli minun (esikoinen) syntyessäni lähemmäs kolmekymmentä. Iloinen oli, ja helpottunut kun sai tietää mistä pitkäaikainen "sairasteluni" johtui :D Isäni ei oikein osannut suhtautua, onnitteli kyllä. Lapsen synnyttyä on varmaan innokkain pappa ikinä..ja vähän rasittavakin emoticon Anoppi itki ilosta ja änkytti :D Appi sen sijaan..no, onnitteli kyllä, mutta kysyi myös oliko vahinko..verinen loukkaus minulle joka olin jo monta vuotta kuumeillut ja suunnitellut emoticon
 
Esikoista ja vanhempieni ekaa lastenlasta odottaessa en tavannut vanhempiani ennen kuin isäni synttäreillä rv 18. Silloin kerroin heille ja sisaruksilleni. Olin väsännyt ultrakuvasta onnittelukortin isälleni. Äitini katseli kuvaa ja tokaisi että "mikä tuo muka on?". Isäni siihen että "kai sä nyt ultrakuvan tunnistat". Sitten isältä lämpimämmät, äidiltä viileämmät onnitteluhalit. Molemmat tiesivät miten suhteemme oli jo ihan kriisissä kun lasta ei vain kuulunut toiveista huolimatta. Pari kertaa nähtiin sitten koko raskausaikana. Olin kuvitellut että äitini alkaisi pitää enemmän yhteyttä, mutta ei. Kun esikoinen syntyi tuli isäni sairaalaan, äiti ei, ilmoitti syyksi flunssan. Tätä "flunssaa" kesti sitten niin, että vasta esikoisen ollessa kolme viikkoa äitini tuli häntä katsomaan ekaa kertaa (voin kuvitella että isäni oli sanonut että nyt mennään). Nähdessään tytön kehdossaan hän tokaisi että "no tuolla se nyt on, tai siis Hän, anteeks". Ja minä sain raskauden jälkeisen masennuksen. Arvatkaa vaan johtuiko yhtään äitisuhteestani. Syntymän jälkeen tyttö on nähnyt isovanhempiaan parin kuukauden välein. He asuvat vartin matkan päässä. Viimeksi kun oltiin puhelimessa, niin sanoivat että kerro sitten kun kävelee.

Anopille mieheni kertoi esikoisesta rv 20. Anoppi sai slaagin kun silloin vasta kerroimme. Mutta oli iloinen ja on ollut suurena apuna tyttöä hoitamassa ja muutenkin käy usein ja haluaa olla lapsenlapsen elämässä paljon läsnä.

Nyt on toinen tulossa ja olemme kertoneet mieheni sukulaisille, anopille ensimmäisenä rv 8, muille rv 10. Anoppi itki ilosta! Siskolleni kerroin ihan ensimmäisenä rv 7-8. Omille vanhemmilleni en ole vielä jaksanut kertoa. En usko että he kiinnostuvat sen enempää kuin esikoisesta. Surettaa suunnattomasti. Ja pelottaa että annan taas itseni masentua. Nyt tiedän kuitenkin ettei minun pitäisi. Se ei ole sen arvoista.
 
kerroin molemmille vanhemmilleni tiedon ekan ultran jälkeen. mun äiti sai tiedon tekstarilla, soitti heti perään ja oli onnesta soikeana. Isälle kerroin puhelimitse, sattui ultra samalle päivälle ku mun synttäripäivä. Isän eka reaktio oli et ku hän on niin nuoriki ollakseen pappa :) mies sai kertoa anopilleni, anopin reaktio oli et ihanaa ku della_79 saa oman vauvan.

mun äiti on koko raskausajan soitellu miltei viikottain, anoppi keskustelee mieheni kanssa mun kuulumisista ja isälle laitan yleensä viestiä, kun oon ollu neuvolassa. Isä ei oikein osaa suhtautua, pyrkii kääntämään keskustelun koiriin, kun jaarittelen tarpeeksi aikaa vauvasta. ehkä hän sitten osaa ajatella olevansa isovanhempi, kunhan vauva syntyy, ehkä ei. olen kyllä vähän skeptinen siitä, osaako ensinkään suhtautua vauvaan, kaikki mun ympärillä uskoo et isän mieli muuttuu, minä en häntä tuntevana oikein osaa ajatella niin.
 
No oma äiti otti tosi hyvin, ihan kuin ei olisi yllätyksenä koko vauva asia tullutkaan. Appivanhemmat ei vielä asiasta tiedä :) Vasta ensimmäisen ultran jälkeen ajateltiin kertoa. 
 
Kerroin äidilleni tuossa 6.1.2012 (rv 19) tästä meidän uudesta tulokkaasta... 
Kuten osasin arvata puhelun sisällön suurin piirtein, ni tällä kertaa se oli: 
*Just, no onko se nyt niin viisasta? No joo, mut soitellaan myöhemmin* Soittikin myöhemmin, muttei sanallakaan puhunut vauvasta/raskaudesta.. enkä puhunut minäkään! 
Eilen ultran jälkeen soitin että haluuko tietää kumpi tulee, ni oli sentää jo vähä paremmal tuulel asiast.. odotti kovasti tyttöä, mutta poikahan sieltä tulee!! 
 
äitille kun kerroin, hän kuulosti "pettyneeltä", mutta pikkuhiljaa on alkanut lämmetä asialle. Olen nuorin sisaruksistani (18v) ja ensimmäinen joka saa lapsen. Isäni ei puhu paljoa asiasta, mutta kyselee välillä että miten on menny. Äitini kertoi mummulleni ja hän oli myös vähän pettynyt, että miten muka voisin pärjätä. Luulenpa, että se on ollut vähän järkytys, että "perheen pienin" saa lapsen, mutta olen kuitenkin vasta 13 rv ja onhan tässä aikaa totutella ajatukseen.. Ystäväni ovat kyllä todella innoissaan. Saa nähdä tuleeko sitä saamaan vanhemmilta apua kun lapsi syntyy ja uskaltaako sitä edes pyytää. Toivottavasti :)
 
Takaisin
Top