Mistä tuli hyvä mieli tänään?

Meillä oli tänään meidän pikkuisen vasukeskustelu ja oli ihana kuulla kaikkia vakaopen kertomia positiivisia asioita meidän tytöstä ❤️ oli myös ihana kuulla että samat vahvuudet näkyy päikyssä, kuin mitä kotona näyttää - on siis oma itsensä siellä ja tuntee olonsa turvalliseksi.
 
Tänään hyvä mieli tuli perhekerhossa, kun meidän isoveli ihasteli toisia vauvoja niin suloisesti 🥰 ja myös siitä, kun toinen lapsi, reilu 1-vee, ihasteli meidän vauvaa, paijasi ja suukotti otsalle. Ihan ylisöpöä! 😍 ja vielä kolmanneksi siitä, kun pidempään meidän kanssa yhtäaikaa kerhoilleen perheen lapset tuntee jo mutkin, ja vajaa vuosikas vaapero luottavaisesti kiipes syliin. Lapset on ihania, niin omat kuin muutkin ❤️
 
Tavaroiden läpikäynti, kun saa lisää tilaa. Muutamia joululahjojakin tuli paketoitua. Meillä ei ole niin paljon säilytystilaa, kuin tarvittaisiin. Tai sit on liikaa tavaraa suhteessa siihen mitä tarvitaan oikeasti!
 
Huomasin taaperon osaavan löytää mistä tahansa kuvasta mukaanlukien myös mainokset esim Pirkka,/ yhteishyvä/ltasanomat lehdistä siinä olevan eläimen tai sellaisen symbolin ja sekä tietävän mikä eläin se on.
Toki lalat on vain kaloja ja linnut lintuja, kunnes tulee pöllö!
 
Tuntematon vastapäätä istunut nainen kehui junassa mun reppua ja juteltiin koko matka repuista, eri tavoista kuljettaa pientä koiraa pyörällä, miksi collegevaatteet kuluu niin nopeasti, mitä ostaa miehelle joululahjaksi ja että pillifarkut on tulossa takaisin muotiin 😂 oli tosi kiva piristysruiske 🥰 lopuksi toivotettiin toisillemme mukavaa päivää ja viikonjatkoa. Oli ihanaa!
 


Kirjoita tähän...
Takaisin
Top