Missä teit positiivisen raskaustestin?

Kotona vessassa ennen töihin lähtöä. Oli kyllä ajatukset ihan muualla ku töissä koko päivän
 
Vappupäivänä, myöhään aamulla, jolloin olisi ollut kuukautisteni eka päivä. Ja kotona vessassa. Upotin hieman vanhentuneen testin aivan liian pitkäksi aikaa vahingossa kuseen purkkiin, jonka olin astian puuttumisen takia onkinut keittön kaapista paniikissa. Tiesin testiä tekemättäkin tuloksen :nailbiting: Vahva plussa. En ole tehnyt tähänkään päivään mennessä toista testiä (vko 10+0). Tuskin tarvii enää:thumleft Ekan kerran sydänääniä kuullostellaan nyt ensi maanantaina:angelic:
 
Muokattu viimeksi:
Kotona vessassa. Mies odotti ja otti nojatuolissa aikaa. Yhdessä tihrustettiin ja mies sanoi ensin ääneen, itellä enempi epäuskoinen fiilis. Molempien ensimmäinen :Heartpink
 
Kotona vessa kaikki testit tehty. Kaikilla kolmella kerralla ei tarvinnut kellosta aikaa katsoa, tulos oli selvä heti, kun testikohtaan pissa liukui.
 
Ekoista raskauksista kotona. Tästä juuri alkaneesta kesäreissulla anopin luona. En testannut kotona koska olin varma että menkat alkaa, pakkasin mukaan kuukupin ja e-pillerit jotka oli tarkoitus aloittaa kp1 tulevan ivf hoidon takia. Eipä menkkoja näkynyt ja pakko oli hakea kaupasta testi. Plussaa näytti ja ihmetys on suuri edelleen viikkoa myöhemmin!
 
Ekasta terveyskeskuksen labrassa virtsasta, tokasta kotona vessassa cb viikkonäytöllinen 3+, 3.(keskenmennyt)raskaus kotona vessassa liuskatesti leffaviivoilla, nyt tästä neljännestä tuli tosi haalea haamu kauppakeskuksen vessassa (rfsu herkkä ja pc normi) ja seuraavana päivänä kotona vessassa paljon selkeämpi haamu eli selvä plussa rfsu herkkä
 
Kotona vessassa. Molemmilla kerroilla tein saman tien digin viikkonäytöllisen, ei tarvinnut tihrustaa eikä tehdä muita testejä.
 
Kotona vessassa. Kesäloman viimeisen viikon alkupuolella. :) Ensi viikolla jatkuu työt ja mielenkiinnolla odotan, miten keskittyminen pysyy yllä, kun on niin paljon nyt muuta mielessä.
 
Tein testin aamulla ulkona pusikossa, kun olimme mökillä. Mies vielä nukkui.Tarvitsin raitista ilmaa ja tilaa ajatuksille siltä varalta, että testi on positiivinen. Muistan sen kun viivat piirtyivät välittömästi. Alkoi päässä heittää ihan :woot:

Tein tuossa terassilla ulkona testin :joyful:

Nyt kolmannen plussan tein vaivihkaa autotallissa :woot: Saa nähdä pysyykö tällä kertaa matkassa.
 
Takaisin
Top