Minkä kirjan luit viimeksi?

R

RuutuSydän

Kommentoinnin ninja
En löytänyt vielä tämmöistä kirjakeskustelua, eli kerro minkä kirjan (Nimi ja tekijä) luit viimeksi ja mahdollisesti muutama kommentti kirjasta, että suosittelisitko sitä muille :)

Itse luin viimeksi kirjan Hullu kuin äidiksi tullut - Irene Naakka. Kirja oli todella mukavaa ja kevyttä iltalukemista, jolle sai nauraa ja se tarjosi monet samaistumiskokemukset, suosittelen!
 
Viimeksi sain loppuun Brandon Sandersonin Viimeinen valtakunta kirjan, joka on Usvasyntyinen trilogian ensimmäinen osa. Teema vaikutti alkuun turhan synkältä, mutta tartuin kuitenkin kirjaan ja se kannatti (eikä ollut liian synkkä). Suosittelen kaikille fantasian nälkäisille. :)
 
Ei mitään muistikuvaa. En ole vauvan syntymän jälkeen ehtinyt lukea yhtään kirjaa. Harmittaa, tykkään lukemisesta paljon. Ei vaan ole enää aikaa.
 
Hitsit kun en muista. Luin tosi paljon ennen kahta nuorimmaista, sittemmin ei oikein ole ollut aikaa eikä keskittymiskykyä - etenkään kuopuksen syntymän jälkeen. Olisi kyllä ihana lukea taas!

Yllä mainittu Hietamiehen trilogia oli kyllä hyvä. :)
 
Anna-Leena Härkönen - Heikosti Positiivinen

Kertoo kirjailijan itsensä kokemista keskenmenoista ja matkasta äidiksi. Luin kirjan pari kuukautta oman keskenmenon jälkeen ja kirja todella kosketti. Tosi helppolukuinen ja "kevyt", vaikka raskaan aiheen ympärillä pyöriikin.
Hyvää luettavaa kenelle vaan, hyvä muistutus ettei raskaus ole kaikille itsestäänselvää.
 
Toby Young - How To Lose Friends And Alienate People

Tämä on roikkunut pari vuotta kirjahyllyn lue-kun-ehdit-ja-heitä-sitten-kiertoon-hyllyllä, ja nyt se aika vihdoin tuli. Brittiläisen toimittajan muistelmat ajalta kun hän oli töissä Vanity Fairissa New Yorkissa. Hyvin kirjoitettu kirja, huumoripitoinen ja huumorin seassa oli mukavasti yhteiskunnallista kritiikkiä USAn kulttuuria kohtaan. Kannen perusteella olin kuvitellut kirjan kevyeksi hömpäksi, ja olin iloisesti yllättynyt, että kirja olikin hyvä ja monitasoinen.

Muoks. Tänään huomasin, että olen joskus vuosia sitten ottanut digiboksille tämän leffaversion, ja se oli niin huono, että lopetin katsomisen jo puolen tunnin kuluttua. Eli kirjaa ei kannata verrata elokuvaan, elokuva on huono.
 
Muokattu viimeksi:
Camomilla sanoi:
Anna-Leena Härkönen - Heikosti Positiivinen

Kertoo kirjailijan itsensä kokemista keskenmenoista ja matkasta äidiksi. Luin kirjan pari kuukautta oman keskenmenon jälkeen ja kirja todella kosketti. Tosi helppolukuinen ja "kevyt", vaikka raskaan aiheen ympärillä pyöriikin.
Hyvää luettavaa kenelle vaan, hyvä muistutus ettei raskaus ole kaikille itsestäänselvää.
Click to expand...

Täytyypä ottaa tämä luettavien kirjojen listalle! :)Jotenkin tällä hetkellä tulee luettua lähes vain kaikkia tämmösiä äitiytteen liittyviä kirjoja ja toi varmasti sopii näin alkuraskauteen :D
 
Graeme Simsionin Vaimotesti ja Vauvatesti luin raskauspahoinvointia kärsiessä ja ihan viihdyttäviä olivat ja auttoivat jaksamaan :)

Sitten on kesken Laila Hirvisaaren (Hietamiehen) Lehmusten kaupunki-sarja joka jäi kesken voimakkaan raskauspahoinvoinnin seurauksena, sitä vois pian jatkaa, hyvä sarja, viides osa menossa.
 
Anna-Leena Härkönen, kaikki oikein.
Suosittelen mikäli pitää Härkösen suorasta ja ronskista huumorista. Kirja kertoo siis pariskunnasta joka voittaa lotossa. Tästä tuli taannoin elokuvakin mutta kyllä kirjassa mennään syvemmälle. :)
 
Otin uudestaan lukuun Margaret Atwoodin Handmaid's Tale:n, tietysti teeveesarjan innoittamana. Ai että tämä vaan on hyvä! Luin joskus 15 vuotiaana tämän, ja ei ole kyllä aika kullannut muistoja, vaan on edelleen ihan mahtavan monitasoinen, henkeäsalpaava ja "rumankaunis" teos.

Härkösen kirjat on muuten aivan huippuja, rakastan sitä veitsenterävää kirjoitustyyliä!
 
Suski75 sanoi:
Toby Young - How To Lose Friends And Alienate People

Tämä on roikkunut pari vuotta kirjahyllyn lue-kun-ehdit-ja-heitä-sitten-kiertoon-hyllyllä, ja nyt se aika vihdoin tuli. Brittiläisen toimittajan muistelmat ajalta kun hän oli töissä Vanity Fairissa New Yorkissa. Hyvin kirjoitettu kirja, huumoripitoinen ja huumorin seassa oli mukavasti yhteiskunnallista kritiikkiä USAn kulttuuria kohtaan. Kannen perusteella olin kuvitellut kirjan kevyeksi hömpäksi, ja olin iloisesti yllättynyt, että kirja olikin hyvä ja monitasoinen.
Click to expand...

Tää meni mulla lukulistalle tämän suosituksen perusteella! En ollut kyseisestä kirjasta koskaan kuullutkaan, mutta alkoi heti kiinnostaa. Kiitos Suski!
 
Lomamökin hyllystä käteen tarttui Colleen McCulloghin Okalinnut. Ajattelin, että kun kerran nimen olen kuullut moneen kertaan ja siitä on tehty telkkuversiokin, niin ei se voi ihan sontaa olla.

No, kirja oli pääasiassa kuvitteellisen australialaisen ympäristön kuvausta ja rakkaushömppää sekoitettuna. Alkupuolen odottelin, että milloinkohan kirjailija pääsee asiaan, ja vähän puolenvälin jälkeen totesin, ettei kirjassa ole asiaa. Ja sitten juonenkäänteet alkoivat mennä niin epäuskottaviksi (isä ja poika olivat niin samannäköiset, että kaikki tajusivat heidän olevan isä ja poika, paitsi isä itse, joka kyllä tiesi harrastaneensa seksiä päähenkilön kanssa sopivaan aikaan, eikä pojallakaan välähtänyt, vaikka kirjailijan mukaan he molemmat olivatkin huippuälykkäitä ja ymmärsivät kaiken sanomattakin) ja oikeasti isoja asioita (esim. sodan vaikutus päähenkilön veljeen) käsiteltiin kepeästi ja ohuesti parilla lauseella, jonka jälkeen oli parin sivun vatulointi yhdestä suudelmasta, että koko kirjasta meni maku. Viimeiset parikymmentä sivua luin tekstin vain silmäillen, jotta saisin selville, mitä juonessa vielä tapahtuu, kuluttamatta turhaan aikaa lukien jälleen kerran jonkun ihailevia kommentteja päähenkilön sisustustaidoista ja tyylikkäistä kengurunnahkamatoista.

Kirjassa puhutaan ihailevasti siitä, kuinka parikymppinen pappismies viettelee 10-vuotiaan tytön, ja tästä tuli siis kirjan suuri rakkaustarina. Tuli lukiessa mieleen, ettei kirjailija edes tajunnut, mitä oli kirjoittanut, tai sitten silloin 70-luvulla grooming oli täysin tuntematon käsite.

Lopputulos: kukaan ei saa ketään (paitsi rahaa), aina kun joku miespuolinen muuttuu päähenkilölle tärkeäksi, hänet tapetaan tai lähetetään papiksi (tai sekä että), naiset pätevät sisustustaidoillaan ja sillä, etteivät koskaan valita mistään ja käyttäytyvät kuin itsetuhoiset marttyyrit.
 
Suski75 sanoi:
Lomamökin hyllystä käteen tarttui Colleen McCulloghin Okalinnut. Ajattelin, että kun kerran nimen olen kuullut moneen kertaan ja siitä on tehty telkkuversiokin, niin ei se voi ihan sontaa olla.

No, kirja oli pääasiassa kuvitteellisen australialaisen ympäristön kuvausta ja rakkaushömppää sekoitettuna. Alkupuolen odottelin, että milloinkohan kirjailija pääsee asiaan, ja vähän puolenvälin jälkeen totesin, ettei kirjassa ole asiaa. Ja sitten juonenkäänteet alkoivat mennä niin epäuskottaviksi (isä ja poika olivat niin samannäköiset, että kaikki tajusivat heidän olevan isä ja poika, paitsi isä itse, joka kyllä tiesi harrastaneensa seksiä päähenkilön kanssa sopivaan aikaan, eikä pojallakaan välähtänyt, vaikka kirjailijan mukaan he molemmat olivatkin huippuälykkäitä ja ymmärsivät kaiken sanomattakin) ja oikeasti isoja asioita (esim. sodan vaikutus päähenkilön veljeen) käsiteltiin kepeästi ja ohuesti parilla lauseella, jonka jälkeen oli parin sivun vatulointi yhdestä suudelmasta, että koko kirjasta meni maku. Viimeiset parikymmentä sivua luin tekstin vain silmäillen, jotta saisin selville, mitä juonessa vielä tapahtuu, kuluttamatta turhaan aikaa lukien jälleen kerran jonkun ihailevia kommentteja päähenkilön sisustustaidoista ja tyylikkäistä kengurunnahkamatoista.

Kirjassa puhutaan ihailevasti siitä, kuinka parikymppinen pappismies viettelee 10-vuotiaan tytön, ja tästä tuli siis kirjan suuri rakkaustarina. Tuli lukiessa mieleen, ettei kirjailija edes tajunnut, mitä oli kirjoittanut, tai sitten silloin 70-luvulla grooming oli täysin tuntematon käsite.

Lopputulos: kukaan ei saa ketään (paitsi rahaa), aina kun joku miespuolinen muuttuu päähenkilölle tärkeäksi, hänet tapetaan tai lähetetään papiksi (tai sekä että), naiset pätevät sisustustaidoillaan ja sillä, etteivät koskaan valita mistään ja käyttäytyvät kuin itsetuhoiset marttyyrit.
Click to expand...


Aahahahaha, viiltävä analyysi! Mä tartuin pari vuotta sitten Rakkautta koleran aikaan -merkkieepokseen, ja olisin silloin voinut kirjoittaa siitä samanlaisen sepustuksen. En ymmärrä, miten se on onnistunut nousemaan jonkinlaiseksi kaunokirjallisuuden merkkiteokseksi – niin harvinaisen pitkäpiimäinen, mitäänsanomaton, kankeasti kirjoitettu ja jahnaava opus oli kyseessä. En suosittele kenellekään. Valitettavasti aika on pyyhkinyt päästäni pois kaiken tarkemman sanottavan tästä kirjasta, muistan vaan sen huijatuksi tulemisen tunteen, että mulle myytiin nyt sika säkissä.
 
Omasta kirjahyllystä taas kertakäyttöhyllystä päätyi käteeni Anita Korhosen "Kirjeitä Tiinalle erään äidin huumeraportti". Kirja rakentuu Anitan ja Tiinan kirjeenvaihtoon, ja on siis ihan tositarina tyttären huumeidenkäytöstä ja hänen yrityksistään irtautua niistä 16 vuoden ajalta, ja väleihin Anita on kirjoittanut ajatuksistaan huumenuoren/-aikuisen äitinä.

Mitään suurempia opetuksia ei tässä kirjassa ollut, toisin kuin monessa muussa vastaavassa kirjassa. Tuntuu, että kirja on ehkä ollut jonkinlaista terapiaa kirjoittajalle, ja antanut hänelle enemmän kuin lukijalle. Jos tämän nyt joku aikoo lukea, en halua tarkemmin kertoa mitä kirjassa tapahtuu.

Nyt kun tätä googlailin, on Anita Korhonen kirjoittanut tälle kirjalle kaksi jatko-osaakin, ja Kodin Kuvalehden artikkelin mukaan Tiina on nykyään kuivilla. Kiinnosti siis ihan tietää, mitä heille on kirjan jälkeen tapahtunut, mutta en taida kuitenkaan jatko-osia lukea, ja tämäkin kirja lähtee tuotapikaa kirjaston kirjanlahjoitushyllylle.
 
Luin viimeksi kirjan Harry Potter: Taikuuden historia. Pakko sanoa että petyin. Kirja on ilmeisesti tehty viisi vuotiaille ainakin siitä päätellen että koetaan tarpeelliseksi kertoa että muillakin planeetoilla on kuita ja joka asiaan pitää pyytää aikuinen avuksi. :facepalm: Minä en kyllä lukisi viisi vuotiaalle Potter-kirjoja, niin en käsitä miksi oheiskirjat tehdään sen ikäisille. Jos kirja ei olisi ollut niin helppolukuinen olisi varmaan jäänyt lukematta loppuun. No oli kirjassa Rowlingin muistiinpanot mielenkiintoisia.
 
Takaisin
Top