Miltä raskaus tuntuu tänään ?

rv 15+4 menossa täälläkin: mammahousut ovat niiiiin ihanat päällä. ♡ Kyllä vielä parit omat löysemmän malliset housutkin mahtuvat.

Olen nukkunut todella syvästi yöunia, kun esikoinen nukkuu kuin tukki. Aivan ihanaa! ♡ Onneksi saadaan kesä vielä nukkua hyvin. ;)

Minulla on töissä särkenyt päätä ihan kamalasti. Täytyisi varmaan käydä lääkärissä sen päänsäryn vuoksi. :(
Minulla on ensi tiistaina (vihdoin) se 2. Neuvola, niin siellä täytyy viimeistään päänsärystä puhua.
 
Rv 13+2 ja olo on mainio. Ihan kun väsymyskin alkaisi vähän hellittää! :) Pääsiäinen ja kevät ja kaikki tuntuu niin ihanalta!
 
Tänään rv 12+6 ja takana np-ultra. Jota jännitin ihan himona (en tiedä miksi). No mahassa asusteli jo pitkä ja aktiivinen kaveri :). Kaikki mitat oli ok ja riskit kun laskettiin ja niskapoimu mitattiin oli kaikki enemmän kuin hyvin. Mikä helpotus!

Nyt tuntuu että uskaltaa jo nauttia ja tajuaa että oikeasti siellä kaveri asustelee joka tulee meidän perheeseen.

Ultrassa havaitsin myös samanlaisen hyppyrinenän kuin siskollaan oli np-ultra kuvissa :).

Tosin nyt olen saikulla järkyn flunssan vuoksi. Mutta saanpahan vähän lepäillä ja ottaa rennosti.
 
Rv 11+6 ja olo ihan super. Mamma housut sisäänajossa ja voi tätä mukavuutta. Tippuvat kyllä vielä, mutta hyvin muuten istuu<3
Huomenna nt ultra, saa nähdä pysyykö viikot ennallaan. Toivoisi ettei ainakaan hurjaa takapakkia tulisi, että uskaltaisi vähän jo huokaista.

Sent from my HTC One mini using Vau Foorumi mobile app
 
Ihana lukea muiden hyvasta olosta! :) Rv 16 ja pahoinvointilaakkeet auttavat! Mutta olen aivan kaameassa flunssassa. Yska on jotain aivan sietamatonta; yskii ja yskii ja yskii... Eika mitaan vaikutusta.

Ulkona on aivan IHANA ilma ja haluaisin niin kayda pyorailemassa ja kavelylla ihastelemassa kevatta! Mutta ei. Yskin sisalla vedet silmissa ja yritan olla oksentamatta yskankohtausten paatteeksi. :(

Etta tanaan sanoisin, etta kokonaisvaltaisesti mielialani on silti hituisen plussalla, vaikka flunssa vetaa mielen alas. Tosin mieheni paasi tyohaastatteluun ja olen onnellinen hanen puolestaan.
 
rv 12+ tänään..jännittää ensi viikon ultra. Olo on muuten ollut hyvä,ei ole ollut pahoinvointia eikä mittään. Äitille jouvuin kertomaan alkuviikosta olevani raskaana, ku se aikansa asiaa kyseli, enkä osannu enää juksata! :) Nyt vaan hirvittää,että jos ultrassa ilmeneekin jotain häikkää! :/ Mutta sitäpä on kai turha etukäteen murehtia..
 
Ei kannata etukäteen stressata, sitä muuten joutuu tekeen kokoajan eikä osais nauttia odotuksesta.
Tsemppiä Innoissaan88 odotukseen ja kaikille muille myös! <3
 
Tänään olin sokerirasituksessa (rv 13+3) ja hyvin siitäkin selvittiin. Paasto teki vähän haljun olon, mutta glukoosilitku ei ollut niin pahaa kuin pelkäsin varoitteluiden perusteella. Ylivahvaa vadelmamehua mielestäni, kyllä sen alas sai. Eniten kyllä jännitti ne verinäytteet, koska yleensä meinaan lähes joka kerta pyörtyä verta otettaessa (mulla on hankalat suonet). Mutta nyt kaikki kolme näytettä saatiin ihan hyvin, ja pysyin tajuissani! :) Tästä on hyvä lähteä pääsiäisen viettoon!
 
Tänään 14+3 ja aurinko on jo ihanan lämmin. Ulkona tuntuu pärjäävän jopa ilman takkia. Herkuttelen pastalla, joka on nyt ollut viime päivien vakkariruokaa. Käytän henkseleitä niin mammahousut pysyy ylhäällä.
 
15+2 Huikee fiilis! Mulla oli pää kipee viis päivää niin, että mitkään sallitut lääkkeet (=Panadol+Panacod) ei auttanut. Eilen sitten kävin hierojalla ja naps: särky läks! Meen ehdottomasti uudestaan! Viel pysty maata mahallaankin, vaikka maha kyllä jo on kasvanut.. :rolleyes::grin
 
Mulla alaselkää juilii kiitettävästi ja tukivyötä käytän. Tänään siis menossa rv 15+6. Päätä on särkenyt täälläkin, liekö syynä niskajumi, selkäkipu vai hormonit - who knows. Jotakin apua selkäkipuun täytyisi saada. Liekö minunkin hierojalle mentävä. Joku päänahkahieronta olisi ihanaa. En kyllä uskalla enää mahallaan maata, kun olen tällainen nössö.. :D
Hyvää pääsiäistä kaikille!
 
Hyvää pääsiäistä kaikille! Nyt on 14+4. Viime yönä vaihdoin nukkumisasentoa enemmän kuin ennen. Tuntui mukavammalta nukkua sivuttain kun yleensä nukun selälläni. Tuntui aivan siltä kerran kun olisin tuntenut vauvan liikkeet mutta en ole ihan varma. Kaveri on reissussa niin käyn ruokkimassa kahdesti päivässä aina 4 mustaa suloista kissanpentua ja emokissan. On ihana katsella niiden touhuja.
 
12+4 Tänään on mahaa juilinut jonkun verran. Oon tuijotellut montakymmentä kertaa ultrakuvaa, silitellyt vatsaa ja vaan ollut onnellinen! Housut kiristää ja oon alkanut harkitsemaan mammahousuja. Ihanaa! :love017
 
Minäkin olen tuijotellut ultrakuvia tänään ja ollut onnellinen. Hassua että välillä tuijottelen poikaystävän kuvia kun hän on reissussa ja on kova ikävä ja sitten pikkuisen ultra kuvaa ja tiedän että hän on koko ajan kanssani :)
 
Täällä 15+6. Kaikki on mukavasti.
Näin ekaa kertaa unia jossa mulla oli vauva. Se oli poika. Saas ny nähä sitte. ;)
 
Onnellinen olo, mutta eipä tunnu raskaana oleminen tällä hetkellä muuta kuin ihanalta<3 toukan kuvia tulee katseltua... Kyl siel vaan ihminen kasvaa.

Sent from my HTC One mini using Vau Foorumi mobile app
 
Olen (ehka) vihdoinkin paranemassa tasta flunssassa. TOIVOTTAVASTI. En jaksa enaa yhtaan yskia ja niistaa, saati katsella naita seinia. Haluan ulos, aurinkoon! Kavelylle! Pyorailemaan! Terassille juomaan kaupungin parasta pirteloa! Hakemaan mammia! Ihan sama minne, jonnekin vain, ennen kuin tulen totaalisen mokkihoperoksi ja rupean siivoamaan koko huushollia lattiasta kattoon ja kiillottamaan lattialistoja hammasharjoilla. ;)
 
Täälläkin pitää jo harkita mammahousujen hankintaa. Pahoinvointi on hellittänyt, mutta satunnaiset vuodot säikäyttelevät. Onneksi kaikki on kuitenkin kunnossa. Viikkoj muistaakseni 13+4 :)
 
Minäkin olen nähnyt muutamaan kertaan unta vauvasta, mutta unessa ei ole ollut mitään selkeää sukupuolta. Vauva on hymyillyt ihanasti unissani.
 
Takaisin
Top