Milloin saitte positiivisen tuloksen raskaustestiin?

Menkat myöhässä 4pv. Toivottavasti nyt olis raskaus. Ootan 2vk ennen kuin teen testin. Joko on myöhässä tai sit jää kokonaan pois ja en ole raskaana.

Mut toivon että olen. Tämä on haluttu ja toivottu.
 
Uskoin ultraan asti tehneeni testin viikolla 4+2. Tämä ovulaatiosta, jonka olin tuntevinani laskettuna. Ultrassa paljastui että vauva on viisi päivää vanhempi että kai se sitten oli oikeasti rv 5+0. Kp oli muistaakseni 37, mutta kiertoni on ollut vaihteleva ja ennemmin pitkä kuin lyhyt.
 
Selvä viiva tuli dpo10/kp25/26-30. Testi oli Raskauskeijun One Step 10 miu. Seuraavana päivänä tein vielä Pregcheckin ja RFSU:n liuskat varmistukseksi ja niihinkin tuli selvät viivat.
 
Jokunen päivä sitten sain testiin haalean, mutta silmin erottavan plussan. Tuolloin oli kp 9 tai 10, digi antoi raskaana 1-2 viikkoa eilen :) Nyt on 4+4 neuvolan mukaan ja ensimmäinen neuvolakäynti syyskuun lopulla.
 
Ekan testin tein rv 3+5, ei ollut selkeä viiva mutta kuitenkin sellainen minkä näki heti, ilman että tarvitsi eri valoissa tuijotella :biggrin Laskin jälkeenpäin kun varmistui ar-ultrassa viikot, että mikä rv oli testiä tehdessä. Testi oli RFSU:n liuska.
 
Ekan testin, ja todella haalean hailuraplussan näin dpo11. Dpo 13 sitten jo aivan selvä plussa, joka vahvistunut. Kaikki testit olivat 25 mIU/ml.
 
Muokattu viimeksi:
Dpo 12, rv 3+5 haalea mutta selvä plussa, ei vahvistunut vielä dpo 14, mutta dpo 15 oli jo vahva viiva. Päivät varmoja koska ivf-alkuinen.
 
Kääk! Tein tänään kp 22/26 todella vahvan viivan rfsun testaa varhain - raskaustestiin, jolla voi testata siis jo 6 päivää ennen kuukautisten alkua. Herkkyys 10 yksikköä. Voikohan tähän luottaa? Keskiviikkona tietää varmaksi, mutta tuskaa odottaa vielä 4-5 päivää.. Viiva tuli siis samantien kun punainen väri liikkui näyttöön. Toivon tätä niin kovasti, olisi meille toinen lapsi ja yritystä takana melkein vuosi. Toinen terolut kuuri nyt takana, vielä kaksi pilleriä otettava tähän kuuriin.
 
Kääk! Tein tänään kp 22/26 todella vahvan viivan rfsun testaa varhain - raskaustestiin, jolla voi testata siis jo 6 päivää ennen kuukautisten alkua. Herkkyys 10 yksikköä. Voikohan tähän luottaa? Keskiviikkona tietää varmaksi, mutta tuskaa odottaa vielä 4-5 päivää.. Viiva tuli siis samantien kun punainen väri liikkui näyttöön. Toivon tätä niin kovasti, olisi meille toinen lapsi ja yritystä takana melkein vuosi. Toinen terolut kuuri nyt takana, vielä kaksi pilleriä otettava tähän kuuriin.

Jos se on selvä (punainen) viiva, se on plussa. :) Onnea siis! Ei niihin turhia viivoja tule. Viivanpaikka voi kyllä näyttää hennolta viivalta, mutta jos kerran viiva on vahva. :)
 
Dpo 8 oviksesta laskettuna tuli aamusta juuri ja juuri nähtävissä oleva haamu. Illasta oli jo selkeämpi ja Dpo 9 sain Digiin: raskaana 1-2. :happy:
 
Itsellä 3pv ennen kuukautisia testi positiivinen. Mut kierto tosi epäsäännöllinen. Ultran mukaan viikon vanhempi ku laskin. Eli ovulaatio ollut heti kun edelliset kuukautiset loppuneet. Eli 3vk ja 2pv edellisten kuukautisten loppumisesta. Digi näytti tällöin 2-3viikkoa, apteekin omalla selkeät viivat.
 
Hei!

En uskonut ollenkaan, että olisin plussannut juuri tästä kierrosta sairastelun vuoksi. Pelkäsin että ovulaatiota ei olisi ollut lainkaan. Se oli, mutta taisi tulla viikon myöhemmin. Ihana yllätys siis! Kuukausia meni 7, jotta raskaus alkoi.

-Päivät ovulaatiosta, Dpo?

Ei varmaa, mutta luultavasti +14

-Kiertopäivä, kp?

kp 36

-Kenen/minkälainen testi?

Kp 36 apteekin testi näytti haaleaa (mutta selkeesti punaista) viivaa
Kp 37 RFSU:n liuskatesti näytti haaleaa viivaa
Kp 38 One step todella haalea viiva
kp 39 Clearblue digital "raskaana 1-2"

Siihen olin tyytyväinen enkä ole testannut enää. :) Ollut alavatsan nippailua, ts. menkkamaisia tunteita kolmisen viikkoa (nyt vähän lievempänä), rinnat alkaneet aristamaan, plussapäivänä oksensin, hieman päänäsärkyä ja ajoittaista tunteellisuutta.

Toivottavasti raskaus jatkuu onnellisesti.
 
Kp 27/31-33 tuli eka hailura plussa. Seuraavana päivänä jo selkeämpi, ja yhtään arvailun varaan ei jättänyt kp 29/31-33. PC:n normaali testi kyseessä. Nyt rv 4+2.
 
Dpo 10 sain hailuran haamun One Steppiin, mikä ei erotu oikein kuvista.
Dpo 11 (kp 27/28) sain taas hailuran, en edelleenkään saanut kuvattua viivaa, ja olin epävarma et kuvittelenko sen punaiseksi vai onko se joku törkeä viivanpaikka, joista olen täältä lukenut. Viikkonäyttö ClearBlue kertoi sitten, että raskaana 1-2 :)
 
Minulla näytti vielä kaikki negaa silloin ku menkat oli viikon myöhässä. Vasta ku melkein 2vkoa myöhässä, pärähti plussa ja digiin 2-3. Ovulaatio ollut ilmeisesti sit oletettua myöhemmin :)
 
Takaisin
Top