Milloin sinusta on se oikea aika tehdä vauva. (Tai eihän niitä tehdä, mutta kyllä te tiedätte). Onko/oliko teillä mielessä jotain asioita mitä pitää olla hoidettu ennen kun on vauvan aika tulla (esim. opiskelut loppuun tai työpaikka).
Meillä ei ensimmäisen kohdalla juuri tällaisia olla. Annettiin lapselle lupa tulla, kun vauvakuume hiipi kimppuun. Eikä siis ollut kumpikaan meistä vakitöissä ja miehellä oli opinnot kesken. Toisen yritystä joudutaan odottamaan terveydellisistä syistä. Ensin piti odottaa syöpähoitojen takia, nyt koska ei voimavarat riittäisi muun lisäksi raskauteen tai ainakaan toiseen lapseen.