Millaisia raskausoireita sinulla on?

Tänä aamuna suihkun jälkeen jäi harjaan kamalan paljon hiuksia. Oli jotenkin hämmentävää, kun eikös raskausaikana hiusten pitäisi paremminkin pysyä päässä?
 
Tänä aamuna suihkun jälkeen jäi harjaan kamalan paljon hiuksia. Oli jotenkin hämmentävää, kun eikös raskausaikana hiusten pitäisi paremminkin pysyä päässä?
Ah, tätä mä odotan eniten! Mulla on siis jo lähtenyt pari vuotta ihan sikana hiuksia, niin en malta odottaa että nyt kasvaa taas paksusti! Oon siis myös kuullut, että raskausaikana hiukset yleensä voi hyvin ja paksuuntuu. Paitsi ilmeisesti on mahdollista että lähteekin vaan enemmän. :D

Mulla on aika vähän kunnon oireita yhä. Nyt 6+4. Tänään ollut pientä pahoinvointia aamupäivään asti. Lisäksi tulee usein jäätävä nälkä, mutta annoksista pystyy syömään vain puolet ennen täyttä oloa ja kuvotusta. Rinnat yhä arat, muttei niin pahasti kuin alkuun. Vatsa turpoaa kovaksi palloksi joskus iltaisin. Ja edelleen on välillä vain vasemmalla jomottelua.
 
Tänä aamuna suihkun jälkeen jäi harjaan kamalan paljon hiuksia. Oli jotenkin hämmentävää, kun eikös raskausaikana hiusten pitäisi paremminkin pysyä päässä?

Tää on taas näitä, että juu ja ei. Toisilla pysyvät, osalla olen kans kuullut lähtevän. Yhdellä pysyy ensin ja lähteen sitten, toisella lähtee ensin ja pysyy sitten.

Ota näistä selvää.

Raskaudetkin voivat olla niin erilaisia samalla naisellakin, saati sitten naisesta toiseen. Isäni kertoi mummostani, jolla on 7 lasta ja vissiin ainakin yksi keskenmeno, että kuudes (!) raskaus oli älyttömän vaikea ja synnytys kolmipäiväinen... Muut siihen verrattuna aivan helppoja. Eli varmaa on vain, että mikään ei ole varmaa. :excited001
 
Ah, tätä mä odotan eniten! Mulla on siis jo lähtenyt pari vuotta ihan sikana hiuksia, niin en malta odottaa että nyt kasvaa taas paksusti! Oon siis myös kuullut, että raskausaikana hiukset yleensä voi hyvin ja paksuuntuu. Paitsi ilmeisesti on mahdollista että lähteekin vaan enemmän. :D

Mulla on aika vähän kunnon oireita yhä. Nyt 6+4. Tänään ollut pientä pahoinvointia aamupäivään asti. Lisäksi tulee usein jäätävä nälkä, mutta annoksista pystyy syömään vain puolet ennen täyttä oloa ja kuvotusta. Rinnat yhä arat, muttei niin pahasti kuin alkuun. Vatsa turpoaa kovaksi palloksi joskus iltaisin. Ja edelleen on välillä vain vasemmalla jomottelua.

Nuista hiuksista..
mulla just nuin että raskausaikana ihan mahtavan paksu ja hyvinvoiva tukka, synnytyksestä n. Kuukausi rupesi käymään ”sulkasato”.. ihan älyttömästi lähti tukkaa. Synnnytyksestä vajaat 8 kk rupesi taas uutta tukkaa kasvamaan eteen..
Noh nyt taas varmaan vahvistuu, kunnes taas lähtee :wideyed:
 
Täällä tänään 7+4❤️ Oksennella saa edelleen päivittäin, mutta olo tokenee heti sen jälkeen.
Väsymys on kyllä huipussaan ja onkin just parasta kun uni tulee illasta jo ysin jälkeen.
Uutena on tullut nälkä! Vatsa kurnii jo kovin pienestä. Mitään ei oikein siltikään tee mieli.

Niiin ja hengästyttää helposti.
 
Joo synnytyksen jälkeen hiusten lähtö on ollut mulla runsasta, enkä osannut odottaa sitä näin alkuraskaudesta. Kai on vain uskottava tuo, että raskaudet nyt vain on erilaisia.

Esikoista odottaessa leijuin ihanissa onnen hormoneissa läpi raskauden. Näin jopa niin hauskoja unia, että heräsin omaan nauruuni. Kaikki oli kovin ruusuista. Toisen kohdalla odotin tuota taas tapahtuvaksi mutta hyvin pian ymmärsin, miksi puhutaan _raskaus_ajasta, sillä raskasta se aika todella oli: väsymys painoi, oli kipuja, ennenaikaisia supistuksia keskiraskaudessa ja muuta.

Joten saas nähdä, millainen ainutlaatuinen odotusaika tästä kolmannesta muodostuu. Vielä pahoinvointi ei ole alkanut, ruokahalu on pysynyt hyvänä. Väsymystäkään en ole liiemmin huomannut. Iltaisin nukkumaan käydessä voisin sanoa tuntevani kohdun, sitä vähän juilii.
 
Ihan järkyttävät ilmavaivat... Sekä määrällisesti että laadullisesti. :facepalm: Tänään ihmettelin kun tuntui alavatsalla pientä poksumista, ja hetken aloin jo epäilemään että olen laskenut väärin raskauteni ja tuntisinkin jo pieniä potkuja (!) :eek: ja verenvuoto maaliskuun alussa olisikin ollut jotain muuta kuin kuukautisvuoto (olihan se melko niukkaa.. kun monet ovat kuvanneet ekoja synnytyksen jälkeisiä kuukautisiaan varsin runsaiksi). No kaivoin sitten dopplerin esiin ja koitin kuunnella. Ei tietenkään mitään sydänääniä saanut kuuluviin, kuten ei vielä moneen viikkoon pitäisi tullakkaan. Mutta tiukat poksumiset osuivat vaan anturiin. Suolistossa kuplii tosiaankin. :lurking:
 
Oon miettinyt ton dopplerin ostoa! Onko suosituksia ja milloin sillä yleensä saa äänet kuuluviin aikaisintaan?
 
Oon miettinyt ton dopplerin ostoa! Onko suosituksia ja milloin sillä yleensä saa äänet kuuluviin aikaisintaan?

Yleensä sanotaan, että noin rv12 paikkeilla, mutta riippuu paljo raskaudesta, voi kuulua jo aiemmin tai vasta myöhemmin.
Ite mietin kans dopplerin ostoo, jos sais vaikka käytettynä jostain. Kaikkihan ne toimii samalla periaatteella, joissain on myös sydänkäyrää ja nauhotusmahollisuutta ym. Angelsounds taitaa olla yleisimmin käytössä. :)
 
  • Tykkään
Reaktiot: mrz
Mies tilasi Kiinasta 4v sitten... karvalakkimalli, ei nauhoita mitään, eikä saa kännykkään kiinni, mutta tekee sen mitä pitääkin. Saa luvan kelvata edelleen, eihän ne miksikään mene kun käyttötarve on lyhyt ja ei ole kuluvia osia. Geeliksikin kun käy ihan perus käsirasva. :)
 
Täällä ei kummempia oireita ole ollut. Tänään rv4+0. Pari rennietä olen joutunut ottamaan närästykseen ja eilen oli yksittäinen pahoinvointiaalto joka meni hengitellen ohi. Tätä kirjottaessa rupes taas ällöttämään. :confused: Joka oireesta oon kiitollinen, koska luottoa tähän raskauteen ei vielä ole..
 
Ite kyselin tuolla jo synnyttäneiden kuukausien suht aktiivisina olevilla palstoilla tarpeettomaksi jäänyttä doppleria. Ostin sieltä (jostain) aivan perus angelsounds-dopplerin. Rv11 varmaan alkaa oleen et kuulee, jos siellä on joku tietenkin. Mahamöyrinät ja omat valtimot kuulee kyllä ilman sikiötäkin :D. Nyt ehkä ostaisin sellasen jossa on sykelaskuri. Tosin se olis paljon kalliimpi joten ehkä tässä vain jossittelen :wink.
 
Mä oon näitä nyt katsellut ja tuo angelsounds vaikuttaa jotenkin tönköltä ja isolta käyttää. Haaveilen sellaisesta, missä on se anturitikku ja juurikin sykenäyttö. Onhan se kallis kyllä, mutta josko löytäisi käytettynä :) Tekisi mieli ostaa jo nyt. Luin jostain, että jos on tosi laiha, voi saada sykkeet kuulumaan jo aiemminkin, joten ajattelin kokeilla onneani.
 
Jahas, nyt on pahoinvointi löytänyt tiensä tännekin :depressed: Eilen oli jo vähän viitteitä siihen suuntaan, ja nyt aamulla ei oo enää epäilystäkään että mistä on kyse. Tietenkin ollaan just pääsiäinen mun vanhempien luona, enkä siis halua heille vielä kertoa. Mies salakuljetti mulle pientä purtavaa ja mehua sänkyyn :grin

Muutenkin kyllä yllättävän hankalaa ollut täällä peitellä asiaa, kun esim. eilen oli iltapalaksi kylmäsavulohirullia.

Ja tänään siis h6+5.
 
Mulla tää pahoinvointi on sellasta ärsyttävää aaltoilevaa pitkin päivää. Aamusin yleensä vähän etoo, mut kevyt syöminen auttaa. Sit päivän aikaan tulee välillä vähän huono olo, etenkin jos ehtii tulla nälkä. Mutta sit ku syö, ni alkaa puolessa välissä tökkiä ruoka, vaikka nälkä on edelleen. Oon kiitollinen, ettei oo tarvinnut oksentaa kuitenkaan, että vähällä oon vielä päässyt. Mut on tää silti ärsyttävää :hungover:

Rintsikat alkaa jo kiristää, mut rintojen kipu kans vaihtelee päivittäin. Kaks päivää tullut vähän ruskeaa tuhrua, katsotaan tuleeko tänäänkin. Oon kyl yllättävän rennosti sen suhteen nyt (alun järkytyksen jälkeen). Ajattelen kuuluvan asiaan, ellei ala tulla kirkasta tai kipuja. Tänään 6+6.
 
Mullaki se kuvotus tulee jos ehtii tulla nälkä ja sitte ei ruoka oikeen maistu ja syönnin jälkeen alkaa kuvottaa vielä pahemmin. Iski vaan kauhee flunssa, oon ihan tukossa eikä tää räkäsyys kyllä ainakaa helpota kuvotusta. Toisaalta nyt ei oo pahemmin ees kuvottanu, ku tultiin mun vanhemmille. Kai oon niin keskittyny peitteleen raskautta ja mahaa, ettei kuvotukselle jää tilaa. :D
 
Jahas, nyt on pahoinvointi löytänyt tiensä tännekin :depressed: Eilen oli jo vähän viitteitä siihen suuntaan, ja nyt aamulla ei oo enää epäilystäkään että mistä on kyse. Tietenkin ollaan just pääsiäinen mun vanhempien luona, enkä siis halua heille vielä kertoa. Mies salakuljetti mulle pientä purtavaa ja mehua sänkyyn :grin

Muutenkin kyllä yllättävän hankalaa ollut täällä peitellä asiaa, kun esim. eilen oli iltapalaksi kylmäsavulohirullia.

Ja tänään siis h6+5.
Eikö oo kumma kun normaalisti (tai en sun porukoista tiedä) ei tarjoilla mitään lohirullia niin sitten kun on raskaana niin tulee kaikkea tälläistä eteen :D. Mitäköhän ne olis tuumannu jos olisit ottanu paistinpannun ja paistanu omas :wink. Syötkö normaalisti sellaisia lohirullia? Meille kävi kans samalla tavalla - olin just hiljan plussannu ja sit oltiin mun vanhempien luona ja siellä oli graavilohta (mun herkkua...) ja oikein erikseen tarjosivat :D tosin eivät jääneet ihmettelemään kieltäytymistä erikseen. No, kyllä me kerrottiin saman käynnin yhteydes vauvasta ja piti selittää se lohikieltäytyminenkin. Ollaan siis kerrottu molempien vanhemmille jo täs aika alkuvaihees niin ei tarvi piilotella sitten suruakaan jos menee taas kesken vaan saadaan sieltä tukea.
 
6 +1

Tänään on huimannut ihan älyttömästi. Tai on siis muinakin päivinä heittänyt päästä, olen pistänyt alhaisen verenpaineen piikkiin. Mut nyt maailma keinuu makuullaankin. Outoa. Ei ole ennen ollut tätäkään. Kokemuksia, kokemuksia, kuinka rikastuttavaa.
 
Eikö oo kumma kun normaalisti (tai en sun porukoista tiedä) ei tarjoilla mitään lohirullia niin sitten kun on raskaana niin tulee kaikkea tälläistä eteen :D. Mitäköhän ne olis tuumannu jos olisit ottanu paistinpannun ja paistanu omas :wink. Syötkö normaalisti sellaisia lohirullia? Meille kävi kans samalla tavalla - olin just hiljan plussannu ja sit oltiin mun vanhempien luona ja siellä oli graavilohta (mun herkkua...) ja oikein erikseen tarjosivat :D tosin eivät jääneet ihmettelemään kieltäytymistä erikseen. No, kyllä me kerrottiin saman käynnin yhteydes vauvasta ja piti selittää se lohikieltäytyminenkin. Ollaan siis kerrottu molempien vanhemmille jo täs aika alkuvaihees niin ei tarvi piilotella sitten suruakaan jos menee taas kesken vaan saadaan sieltä tukea.

Joo, ei täällä normaalisti oo tollasia iltapaloja, vaan homma hoituu tyyliin "Kaivakaa sieltä jääkaapista mitä löydätte" :grin Ja kyllä mä normaalisti tommosia lohirullia syön, joten ois se varmasti ihmetystä herättänyt, jos olisivat nähneet että jätin väliin. Mutta on tosiaan koomista, miten tällaisia tilanteita tulee vastaan heti kun on plussannu :grin Mä taas haluaisin mahdollisimman pitkään olla kertomatta mun äidille, koska tiedän että minkäänlaista tukea on sieltä suunnasta turha odottaa. Siksi mahdolliset ikävät uutisetkin olis helpompi käsitellä ja kestää ihan itsekseen.
 
Takaisin
Top