Millaisia raskausoireita sinulla on?

Imetystä joo ei ihmeemmin kannatta suunnitella etukäteen. Katsoo sitten vauvan kanssa tilanteen :) Esikoista mä täysimetin 6kk ja sen jälkeen alettiin maistelemaan kiinteitä.
Imetys kokonaan loppui kun poika oli vajaat 1v2kk.
 
Oon kans sitä mieltä, että imetykseen ei kannata asettaa liian kovia tavoitteita. Toki siihen ehdottomasti voi ja kannattaa valmistautua, jolloin on paras mahdollisuus ylipäänsä onnistua imetyksessä. N.6kk täysimetys on tietysti suositeltavaa ja imetyksen jatkaminen sinne 1v ikään asti myös, mutta toiset vierottautuvat tissistä jo vähän aiemmin.

Ite tähtäsin WHO:n suosittelemaan 2v imetykseen (vähintään), mutta tän raskauden myötä maito loppui. Näytti siltä, että taapero myös lopetti rinnalla käynnin, mutta se "lakko" ei kestänytkään kuin muutaman päivän. Nyt on taas palannut (tyhjälle?) tissille, ja käy taas normaalisti 2-3krt/vrk :joyful: saa nähdä, että jatkaako hän käymistä vai ei. Hänen päätös, ja sen mukaan mennään.

Eli joo, suunnitelmat voi muuttua monestakin syystä, mutta sitä varten kandee hankkia paljon tietoa imetyksestä jo ennakkoon. :)
 
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että kauan koit tarpeekliseksi imettää? Ittellä kans suunnitelmissa imettää mut en tiiä et kuinka kauan..

Esikoisen kanssa imetin vähän reilun vuoden. Vieroitti itse itsensä, osittain varmaan kun palasin töihin ja kerrat väheni ja poika oli vielä niin vauhdikas tapaus että ei malttanut enää rinnalla nököttää :hilarious: oisin voinut pidempäänkin jatkaa mutta näin sillä kertaa.
Saa nähdä kuinka kauan tämän kanssa sitten sujuu. Ja ei sitä tosiaan oikein voi suunnitella, toki voi tavoitteita olla että esim ainakin sen 6kk haluan imettää. Jotkut haluaa ehdottomasti sen 2vuotta mutta sekin on niin lapsikohtaista onnistuuko se :)
 
Alkuraskaus tässä oli hurja, kun heti paheni diabetes (2.tyyppi), astma ja hb tippui. Sitten vielä voimakkaat pahoinvoinnit, huimaukset ja nivel- ja liitoskivut... Huhuh! Tosin diabetes muuttui tässä välissä hyvään suuntaan että lääkitys oli jopa 7vkoa kokonaan pois käytöstä. Pahoinvointi jatkui n. Vkolle 18 saakka. Vkolla 20 aloitettiin insuliini sokereiden nousujen vuoksi. Hb :ta saatu hieman nostettua ja vointi kohentunut. Väsymystä oli todella paljon n. Vkolle 20 asti. Inskojen aloituksen jälkeen olen olut virkeämpi.
Nyt rv 25 ja turvotus on lisääntynyt ihan selkeästi, koko kropassa, ei pelkästään jaloissa. Käytän tukisukkia. SI-nivelvaivoja ja uusia kipuja tullut. Vatsan alaosassa nivusten yläpuolella tuntuu kiristystä. Joskus häpyluita särkee.
Ja kahvi on alkanut nyt maistua! Miten se voikaan olla nyt niin hyvää! Tosin ennen raskautta join normi lakt. Maidon kanssa, mutta nyt pitää olla kauramaitoa jostain syystä :hungry: Herkkuja tekee myös mieli aiemmasta poiketen, etenkin jäätelöä:p
Ai niin ja närästys... Sitä nyt on ja tiedän, että pahenee... Niin se oli edellisissäkin raskauksissa. Rennie ja gaviscon käytössä nyt.
 
Musta tuntui, että viime lauantaina lähti limatulppa tai osa siitä. Kivuliaita supistuksia tai verenvuotoa ei ole onneksi ollut. Sain ohjeeksi käydä varalta lääkärin tarkastuksessa. Sellainen outo tuntemus, että ihan kuin vauva koittaisi tuolla alhaalla ahtaimmassa kohtaa tehdä kuperkeikkaa... Ajoittain sellaista painetta ja kivistystä alavatsalla ja virtsarakossa, ihan kuin rakko olisi täynnä, mutta ei sieltä sit kuitenkaan pissaa tuu paljon yhtään. Tänään taas väsyttää ihmeellisen paljon. Huomenna lääkäriin. Ihan rauhallisin mielin olen kuitenkin. Ja toki vatsas kiristää tää venyminen. Rv nyt 25+2.
 
Muokattu viimeksi:
Musta tuntui, että viime lauantaina lähti limatulppa tai osa siitä. Kivuliaita supistuksia tai verenvuotoa ei ole onneksi ollut. Sain ohjeeksi käydä varalta lääkärin tarkastuksessa. Sellainen outo tuntemus, että ihan kuin vauva koittaisi tuolla alhaalla ahtaimmassa kohtaa tehdä kuperkeikkaa... Ajoittain sellaista painetta ja kivistystä alavatsalla ja virtsarakossa, ihan kuin rakko olisi täynnä, mutta ei sieltä sit kuitenkaan pissaa tuu paljon yhtään. Tänään taas väsyttää ihmeellisen paljon. Huomenna lääkäriin. Ihan rauhallisin mielin olen kuitenkin. Ja toki vatsas kiristää tää venyminen. Rv nyt 25+2.
Tänään olin lääkärissä ja kohdunkaula kiinteä ja kiinni! Eli säikähdin onneksi turhasta. Mutta se kaiherrus alavatsalla on vauvan pää, hän on siellä jo asemissa! voisi kyllä vielä olla ylempänä, kun tilaa on vaikka kuinka!
 
Kiva kuulla, että kaikki on siellä sittenkin hyvin vaikka ehti jo säikäyttää!

Aika hurjaa, että nämähän tosiaan on jo niin isoja, että voivat hyvinkin alkaa kääntyä lähtöasentoon. Tietty voihan ne sieltä pyöriä vielä poiskin, mutta silti! Mulla ainakin esikoinen pysyi siellä lähtökuopissaan siitä asti, kun sinne ekan kerran kääntyi. Saas nähdä miten tän kanssa käy - vielä ei ole mitään hajua asennosta kun niin surkeasti tuntuu liikkeet. :rolleyes:
 
Mä muistan että edellinen kääntyi vkolla 30 ja alkoi nopeasti laskeutumaan, niin sain loppuraskauden kävellä "kookospähkinä" haarojen välissä. Särki kyllä häpyluita silloin. Sanoin juuri vauvan isälle, että isäänsä tulleena, eli itsepäisenä kääntyy kaiketi toisinpäin vasta sitten, kun ei tarttis enää! Isäänsä on tullut siinäkin mielessä, että näillä näkymin tämä on aamuvirkku! Herää viimeistään klo:6 melskamaan!:joyful:
 
Esikoinen oli rv27 eteenpäin RT eli raivotarjonnassa loppuun asti. Mutta tämä elokuinen tuntuu vielä tällä hetkellä muuttelevan asentoaan tiuhaan.
 
Mulla ei ole hajuakaan miten päin vauva on, rakenneultrassa oli pää alaspäin mutta kätilö sanoi että voi vielä kääntyillä. Jotain iskuja saan ympäri mahaani, en sitten tiedä onko nyrkkejä vai kinttuja :joyful:
 
Mulla on ainaki selkeesti koko aika eri päin tää vauva. Viikkoja nyt 24+0. Välillä potkii lujaa ylöspäin ja nyrkittää alareunaa vähä hennommin ja seuraavassa hetkessä tunnen et on poikittain ja sit möyriikin alareunassa. Välillä tuntuu et liikkuu seinämää pitkin kun tulee seinämään oman nyrkin kokonen paine joka liikkuu jonkin matkaa.
 
Tää potkii tai nyrkkeilee ihan mihin sattuu! Veikkaan olevan vielä poikittain kyllä, koska eniten kaikki tuntuu sivuilla. Ei kyllä oo mikään kiire kääntyä alaspäin, kun en tarttis yhtään enempää painetta sinne!

Varasin äsken ajan osteopaatille, josko sieltä sais jotain apua näihin kipuihin. Hieronta näemmä kans auttoi ainakin hetkellisesti!
 
Tää potkii tai nyrkkeilee ihan mihin sattuu! Veikkaan olevan vielä poikittain kyllä, koska eniten kaikki tuntuu sivuilla. Ei kyllä oo mikään kiire kääntyä alaspäin, kun en tarttis yhtään enempää painetta sinne!

Varasin äsken ajan osteopaatille, josko sieltä sais jotain apua näihin kipuihin. Hieronta näemmä kans auttoi ainakin hetkellisesti!
Missä sulla on kipuja?
 
Häpyliitoksessa ja vasemmassa pakarassa. Ne on yleensä vuorotellen, tai sit se symfyysikipu on vaan niin huumaava, etten edes huomaa enää tota takapuolta/reittä, kun se iskee.
Samat kivut oli esikoista odottaessa, mutta nyt tää on vaan 10x pahempaa... Ilmeisesti nivelet taas löystyy, mikä säteilee sit kipuna.
 
Eilen olin liikenteessä ja liikkeessä kokopäivän. Tuntui että erityisesti illalla vauvan pää taas tahtoi kovin kaivertua alaspäin ja kävellessä paine ja lievä kipu tuntuu häpyluissa. Muuten pahimmat kivut ovat olleet poissa, jos muistaa oikeat liikkeet ja rajoitukset.
 
Niin ja tää hengästyminen! Ihan järkyttävää, kesken syömisen tai puhumisen kin välissä (kävelystä tai rappusten kiipeämisestä puhumattakaan!) pitää pysähtyä hengittelemään, muilla sama juttu?
 
Kyllä huomaa, et helpommin hengästyy, mut pahempi ongelma itellä on kyllä, et fyysinen rasitus alkaa närästämään ja tulee semmonen huono olokin. Ainakin töissä. En tiiä liittyykö muutakin, kun sitä ei joka päivä tuu, mut jos tulee, niin työpäivän aikana.
 
Mulla taas alkaa fyysinen rasitus vaan supistamaan. Ei kipeesti, mutta inhottavalta se tuntuu....
 
Selkä on ollut ihan pirun kipeä, liitoskipuja. Ja kävelen kuin ankka jo :p
 
Mulla taas alkaa fyysinen rasitus vaan supistamaan. Ei kipeesti, mutta inhottavalta se tuntuu....

Mulla ihan sama ongelma. Heti jos vähänkin jotain fyysistä tekee alkaa supistamaan. Varsinkin jos esim. koiran kanssa kävelee ulkona ja tullaan takaisin kotipihaan, meidän pihalle tullessa siis pieni ja loiva ylämäki, niin siinä aina alkaa supistukset kun puuskuttaa. Onneksi supistaminen yleensä lakkaa kun menee sohvalle makuulleen. :inpain:
 
Takaisin
Top