Millaisia kokemuksia neuvolasta? Teetkö täsmälleen heidän ohjeidensa mukaan?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja totoro
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllä sen on nyt huomannut kuinka äärimmäisen tärkeää olisi ettei tarvitsisi terveydenhoitajien tai lääkäreiden kanssa väkisin vääntämällä yrittää tulla ymmärretyksi.
Uskokaa tai älkää mutta sain selvitettyä tämän ristiriidan joka jäi minun ja terveydenhoitajan välille ja vasta nyt tuntuu että asia on loppuunkäsitelty.Soitin hänelle ja vielä kerran ja selitin tianteen, hän pahoitteli aiheuttamaansa mielipahaa, todella aidosti sitä tarkoittaen.Tätä asennetta ainakin itse odottaisin hoitavalta taholta, että oltaisiin välillä valmiit menemään itseensä ja pahoittelemaan tai pyytämään anteeksi.Kukaan ei voi osata kaikkea ja kaikki tekevät myös virheitä, siitä ei pääse mihinkään.Minä en vaadi kaiken osaamista, mutta itselle erittäin vaikeassa asiassa väärinymmärretyksi tuleminen on tosi loukkaava asia.Nyt kuitenkin on ihan hyvä olo tätä henkilöä kohtaan eikä mitään kaunan tai vihan tunteita enää ole.
 
Onneksi meillä on ihan fiksu ja järkevän oloinen neuvolatäti. Ehdottaa ja neuvoo, mutta ymmärtää kyllä toisenlaisetkin näkökannat. Täytyy olla tyytyväinen häneen. Koskaan ei jää mikään askarruttamaan mieltä tai sellainen olo, et mua ei ny oikein kuunneltu tai et väkisin tuputetaan jotain tiettyä kaavaa.
 
Mulla ihan kiva neuvolatätsä, kertoo asioista ja vastaa kyllä jos on kysyttävää, tosin en mä nyt oo täs raskaudes kun 2kertaa siel vast käynykkään et ei ny hirveesti oo kyssäreitä ollu.. Tokihan nyt välillä huvittaa jotkut asiat kuten esim. tää ruokajuttu, mikä menee mielestäni tietyissä pisteissä vähän överiks.. On selvää että olit raskaana tai ei niin tulisi syödä terveellisesti, mutta että mä lähtisin lukeen jokaisesta jugurttipurkista et onko siinä jotain sitä tiettyä ainetta tai että välttäisin joitain juustoja mitkä on mun ylintä herkkua, niin turha luulo!!! ja siis ynnämuuta tollasta.. heh, sanoin esim. että oon tosi huono syömään salaattia ja et mulla on oltava siin just esim. fetaa et pystyn syömään, niin tätsä totes et joo no pääasia että syöt salaattia, mutta onhan se feta toki aika suolasta! Ööö.. Ei kiinnosta sitten pätkääkään.. :D Oon ukolle naureskellu et raskaus voi viedä multa alkoholin ja tupakan, mutta aurajuustoo se ei vie!!! :grin Mutta tosiaan ihan hyvät kokemukset on, riippuu vähän neuvoista noudatanko niitä vai en..
 
Ikäviä kokemuksia: Hienoa, että sait selvitettyä ristiriidat. On hyvä, että itse jaksoit asiaa selvittää. :)
 
Meilläkin on hyvä neuvola, antaa tarkat ohjeet muttei ole mennyt mitenkään överiksi niiden kanssa.
Mutta kun oli se kysely alkoholinkäytöstä (ennen raskautta), niin vastasin siihen tapani mukaan rehellisesti ja tällaisena (entisenä) viinisieppona jouduin sitten sinne päihdeneuvojalle vai mikäonkaan... no, se oli aika turha reissu, ja kaverit sen jälkeen sanoikin että olisit valehdellu ne alkojutut, niin ne ei ala kyttäämään. Minusta kyllä omaa asiaani ei aja se, jos alan valehtelemaan näissä asioissa... Hiukan se tietysti ottaa päähän että joutuu siellä käymään puhumassa asiasta joka liittyy ns. entiseen elämään ja joka ei ole enää ajankohtainen. Ihan kuin ne ei uskois, että pystyin lopettamaan runsaan alkoholin käytön heti kun tulin raskaaksi.
 
Mä olen tasan kerran elämässäni vastannu tollaseen alkoholikyselyyn rehellisesti ja toista kertaa en sitä virhettä tee! En todellakaan jaksa kuunnella sitä paasaamista, varsinkin kun sen testin mukaan ne määrät on aivan naurettavia mitä saisi juoda, mitä se naisellakin on että yhden illan aikana saisi juoda ettei heti leimata alkoholistiksi, öö jotain 2-3. Hahahah! Ei voi muuta kun nauraa! Minä ainakin jos lähden oikeesti bilettämään niin vedän kyllä kännit ja siihen ei 2-3 olutta todellakaan riitä.. :grin
 
Ainiin, mies kun sai töistä kans tollasen kyselyn ja kiros sitä tossa pöydässä niin sanoin sillekki et "anna mä hoidan sen, oon ammattilanen näissä hommissa!" :grin
 
Sehän noissa on ongelmana että noi päihdekyselyt rajaa kohtuukäytön tosi matalalle. Ja onhan se totta - jos kohtuudella oikeasti käyttää niin eipä sitä alkoholia paria annosta enempää tartte. Toinen asia on sitten että onko satunnainen liikakäyttö ongelmakäyttöä. Minun mielestäni ei ole. Eihän se takuulla hyvää tee kenellekään, mutta vaikka joka toinenkin viikonloppu vetäisi kunnon perseet niin ei se kenestäkään välttämättä alkoholiongelmaista tee.

Toisille taas alkoholiongelma muodostuu paljon vähemmästäkin. Tärkeämpää kuin juomisen määrä pitäisi ollakin ne psykologiset vaikutukset. Vaan kun siinä taas ongelmaksi muodostuu se että ne ongelmakäyttäjät harvoin näkevät alkoholia ongelmana. Sit kun kysellään että onko alkoholinkäyttö vaikuttanut arkeesi niin niihin voi ihan kirkkain silmin vastata että ei kun on järjestänyt jo koko elämänsä sen alkoholin mukaan niin eihän siinä ne suunnitelmat enää juomisesta muutu...

Itse myös valehtelen kaikissa päihdekyselyissä järjestään. Lähinnä noista määristä. Tiedän itsekin ihan hyvin, että pullollinen viiniä on liikaa. Mutta jos senkin nauttimiseen menee vaikka iltapäiväviidestä yöllä kahteen eikä näitä mene joka viikko niin väliäkö sillä. Ja yksi ehdoton että mielestäni lasten kanssa ei ole syytä ottaa sitä yhtä kahta annosta enempää, lasten ei ikinä tarvitse nähdä vanhempiaan humalassa. Lasi viiniä tai yksi saunakalja sitten on taas ihan "normaalikäyttöä" mutta jos tietoisesti liikakäyttää niin on syytä tehdä se muuten kuin lasten nähden.
 
Aika rauhallisia on heidän keskustelunsa asiasta kuitenkin olleet, ja oikeastaan siellä on puhuttiin yli puolet muusta kuin siitä alkoholista. Mutta joo, se oli sitä vauvaa edeltänyttä elämää se, eikä minulla ollut mitään ongelmaa lopettaa juomista, vaikka heidän on sitä vaikea vissiin uskoa. Että tämmösiäkin luonnonoikkuja on kyllä olemassa :P
Kattellaan miten tämä aihe jatkuu vauvan synnyttyä, sen kyllä tiedän että siinä kohtaa ei kannata sanoa juovansa edes sitä saunasiideriä vauvan/lapsen ollessa paikalla (ainakaan tällä taustalla! :DD)
 
Esikoistani odotan, 3 neuvolakäyntiä takana.
Kahdella ensimmäisellä kerralla oli aivan älyttömän mukava, hauskakin, ja ammattitaitoinen neuvolatäti (terveydenhoitaja ja kätilö koulutukseltaan). Hän oli sellainen maanläheinen ihminen, tietyissä asioissa jämäkkä mutta kuunteli ja otti mielipiteet huomioon, osasi neuvoa ja ohjata, tiesi mistä puhui ja oli vakuuttava, ymmärsi huumoria. Mä ja mies tykättiin molemmat kovasti.

3. kerralla terkka oli vaihtunut, edellinen oli siirtynyt toiseen toimipisteeseen. Uusi terveydenhoitaja oli hyvin mitäänsanomaton hiirulainen. Ei puhunut paljon mitään, tuntui kovin aralta, ei herunut juuri mitään neuvoja eikä keskusteltu lähes mitään. Hiukan vaan kommentoi jotain että voi voi ja sellaista se on. Ei sanonut mitään siihen, että mulla oli tullut viikkotasolla painoa lisää 1kg, eikä puhunut mitään terveellisen ruuan tärkeydestä. Liekö siihen vaikuttanut se, että terkalla itsellään oli varmaan n. 60kg ylipainoa... ja en sano tätä nyt ilkeästi, vaan ihan totta.
Sydänääniä kun yritettiin kuunnella, meni hänellä varmaan oikeasti 5-10 minuuttia ennen kuin löysi äänet, ja silti kadotti ne sen jälkeen moneen kertaan. Siinä jo tuntui etsiessään tuskastuvan, ja vähän jo voivotteli, että onkohan siellä enää ketään... siis täh?! Ei niin voi sanoa!!!
Kyseli myös, onko liikkeitä jo tuntunut. Silloin mulla oli rv 17. Sanoin, että epämääräistä kuplintaa kyllä, mutta ei selkeitä potkuja vielä. Sanoi että kyllä niitä pian pitäisi jo alkaa kuulumaan. Jaa, mä olin luullut että esikoista odottavalla saattaa mennä pitkälle yli 20 viikon ennen kuin selkeitä potkuja tuntee... No nythän mä ne siis jo tunnen.

Mulle jäi edellisestä käynnistä kaiken kaikkiaan vähän huono maku suuhun, ei ollut mitään hyötyä. Tämä sama terkka on meillä nyt vielä muutamat kerrat, kunnes taas vaihtuu, kun joku tulee vuorotteluvapaaltaan takaisin jota tämä nyt tuuraa.

Viikon päästä perjantaina olisi siis taas neuvola, katsotaan tapahtuuko silloin(kaan) mitään.
 
Muokattu viimeksi:
Voi hyvä luoja mikä turjake on Martutilla ollut! 'Onkohan siellä enää ketään?' Hyi! :eek::mad:

Itse en onneksi moisa ole kuullut vaikka usein on vaikeuksia löytää kunnollista paikkaa kuunnella sydänääniä, kun istukka on edessä ja tää tyyppi jotenkin tykkää sen piilossa aina lymyillä hankalasti. Vieläkin, vaikka huomenna on laskettu! :)

Itse pääsin ylimääräiselle neuvolakäynnille viime torstaina toiselle tädille, kuin kenellä olen tähän mennessä käyyt. Heti jäi parempi mieli, vaikka olikin vain aika suppea käynti. Jotenkin osasi tämä täti paremmin vain siinä tilanteessa olla noin ylipäätään. Harmi, että näin myöhään tulee tuommoinen kunnolla mukava kokemus!
 
^ Joo, se kyllä vähän pelästytti, vaikka toisaalta en osannut sitä heti niin vakavasti ottaa kun juuri edeltävänä iltana oltiin kotidopplerilla kuunneltu.
 
No meilläpä neuvolassa neuvotaan GOOGLESTA!! Meillä vaihteli neuvola täti alkuun aika tiuhaan kun muutettiin tänne.Ja esikoisella sitten alkoi kiinteiden syöminen jne siinä. Ja en nyt muista mitä ruoka asiaa kysyin, mutta minusta ihan perus kysymys jonka luulin neuvola tädin tietävän... No olin väärässä.. Täti sanoi vain no odotappas mä katson googlesta. :eek: Hmm.. Minä luulin, että ruoka tuntemus on ihan perus huttua niille ja teki mieli tädille todeta et joo voin kotona katsoa ihan itse sitten. Eipä tehnyt mieli enää kysellä mitään kun ei vaikuttanut siltä, että yhtään paremmin mitään tietäisi o_O No nyt tämä google täti on onneksi vaihtunut, mutta eipä parempaan ollenkaan. Nyt kun on toinen tuloillaan ja paljon pahoja kipuja/vaivoja niin ei yhtään ota vakavissaan mitään mitä sanon :mad:

Ja on kyllä pakko miettiä sitä et hei ne naiset antaa myös rokotteita. Jos ne eivät osaa vastaa edes yksinkertaisiin kysymyksiin niin kuinka se rokotteen laitto sitten sujuu paremmin. Minusta pitäisi hieman enemmän olla ammattitaitoa. Neuvolahan on neuvontaa varten !
 
Mulla neuvolantäti on ihan jees,jos näin voi luokitella. Aikamoista lässyttämistähän ne käynnit aina on, se lähinnä ärsyttää. Hänen kanssa voi kyllä keskustella aiheesta kuin aiheesta, se on hyvä puoli.
Synnytyspelosta olen puhunut hänenkin kanssaan,koska pelkopolilla ajat ovat tiukassa,niin auttaa sekin,että saa kevennettyä mieltä edes hänen kanssaan.
Ruokavalio jutuista olen vähän hämmentynyt. Alussa sain sen ruokaympyrän ja siinä oli tarkasti kaikki mitä ja miten paljon ja miloin..mutta homma kaatui siihen,että tuoremehua ei saanut ottaakkaan olenkaan..siis täh? Tuotemehuko on nyt kaiken pahan alku ja juuri? En siis juo mehua litratolkulla,mutta kyllä kaksilasia päivässä uppoaa lääkeiden kansa illalla ja toinen ja toinen mukillinen aamulla.
Muut voimavarakaavakkeet, masennuskaavakkeet ja perheväkivalta kaavakkeet tuntuu oamlla kohdalla turhalta.Mutta hyvähän se on,että sellaisia täytellään,koska varmasta joillain on näille kaavakkeille suurtakin hyötyä.
Neuvolalääkäri taas oli ihan kauhea ämmä!! Hän oli tyly, töykeä ja tosi epäammattinen.Hänen vastaanotolleen en enää mene ja sen sanoin ihan suoraan hänelle itselleen,sekä neuvolan tätsylle. Asiasta mainitsin myös sairaalalla ja seuraavat raskausjan "väliaika tutukimukset" rv 28 ja 32 tehdäänkin sitten sairaalalla.
 
Kyllä tähän maahan tuntuu mahtuvan jos jonkinlaista neuvolaa täteineen ja lääkäreineen. Höh! Mulla oli onneksi mukava vanhempi rouva raskausaikana ja nyt pojan kohdalla nuorempi nainen neuvolassa hoitamassa asioita. Vanhempi rouva oli asiallinen ja selvästi maalaisjärkeä päässä. Suositukset kertoi ja jutteli niistä, mutta ymmärsi minun kannan ja joskus tuumasi itsekin, ettei suositukset ole aivan mustavalkoisia. I agree! Nyt poikaani neuvolasssa hoitaa myöskin mukava nainen. On fiksu ja suosituksista hän sanookin, että ammattinsa puolesta hänen täytyy suositella tehtäväksi näin. Mä oon alusta asti ollut aika hyvin selvillä asioista, joten hän on vain tuumannut, et no hyvinhän teillä menee ja kuulostaa hyvältä kaikki, mitä kerroit. Mulla on vissiin käynyt hyvä tuuri, että on ollu lempeät ja mukavat, ymmärtäväiset neuvolatädit. Koskaan ei ole jännittänyt mennä paikalle ja hyvillä mielin lähtenyt aina pois. Tässä kohta aletaan toivoa pikku kakkosta, nii toivottavasti edelleen käy hyvä tuuri. Raskaus on niin herkkää, ettei siihen tarvi ilkeää tai ammattitaidotonta ihmistä sekoittamaan päätä. Sama se on kyllä tuon lapsukaisenkin kohdalla.

Joo, tosiaan kaikenlaisia vanupuikkoja sitä neuvolamaailmaan tuntuu mahtuvan. Suosituksetkin tuntuvat vaihtelevan pitkin neuvoloita, vaikka niiden luulisi olevan yhtenäiset. Tuolla elokuussa 2013 raskautuneiden ketjussa ollaan jaksettu päivitellä tätä seikkaa.

Ja hyvää hoitoa saa vaatia. Aivan kuten Satsuma83 olet tehnyt.
 
Ja noista päihdekyselyistä. Siinä neuvolatäti papereita tutkiessaan (olin siis raskaana) varmisti oikein, että pitääkö tämä paikkaansa. Mä aloitin alkoholittoman elämän heti, kun alettiin tätä ekaa muksua puuhaamaan ja nythän mä imetän, nii ei tässä alkoholia voi käyttää. Mieskään ei juo eikä ole koskaan juonutkaan eikä meillä tupakoida. Nyt tää poikaa hoitava neuvolatäti kans varmisti et eikö yhtään? Ei kumpikaan teistäkö juo. No.. jos ny alkoholittomat bisset joskus saunan jälkeen. :P
 
Mulla on ihan hyvä neuvola kotipaikkakunnalla. Terveydenhoitajat on mukavia ja asiansaosaavia. Mun oma terkkari on semmoinen, ettei se turhista nipota, mutta sanoo kyllä jos jotain sellaista on, mistä on aihetta sanoa. Toisinaan tulee kyllä semmoinen olo, että vois enemmänkin opastaa ja neuvoa, mutta aina olen saanut hyviä vastauksia, kun olen kysynyt. Neuvolakäynneillä on yleensä paljon juttelua ja terveydenhoitaja kyselee voinnit ja kuulumiset ja aidosti kuuntelee, mitä on sanottavana.
Esikoista odottaessa pelkäsin ihan kamalasti, että vauvasta tulee tosi isokoinen. Silloin tuntui, että pelkoani vähäteltiin joka paikassa, neuvolassa, lääkärissä, ultrissa, synnärillä. Pääsin kyllä neuvolassa terveydenhoitajan tekemään koko arvio ultraan yhden kerran. Olisin halunnut ihan lopussa uudestaan, mutta silloin terkkari vaan laski tuon edellisen ultran perusteella mahdollisen uuden kokoarvion ja lohdutteli, että ei tämä nyt niin kamalan suuri ole. Ihan normaalikokoinen.
Nyt odotan toista puuolivälin paikkeilla ja tähän mennessä ei ole mitään negatiivista sanottavaa neuvolasta. Tai no... tänne pikku paikkakunnalle on ilmeisesti tosi vaikea saada neuvolan puolelle lääkäriä. Siksipä noita lääkäri käyntejä ei turhan tiheään ole ja nyt tässä raskaudessa olen käynyt yhden kerran ja senkin 2 viikkoa myöhässä. Lääkäriaikaani siirrettiin lääkäripulan vuoksi kahdella viikolla eteenpäin. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan.

Meillä meni muuten tuo päihdekyselykin ihan hyvissä merkeissä. Oltiin silloin miehen kanssa molemmat neuvolassa ja täytettiin omat lappumme. Mä käytän alkoholia niin vähän, ettei se ole koskaan ollut mikään ongelma. Eikä tuo mun ukkokaan paljoa juopottele. Hauskaa oli siinä kohtaa, kun siinä lapussa kysytään, onko joku lähimmäisesi ollut huolissaan juomisestasi. Mies sitä siinä pohti ja minä sanoin, että ainahan mä olen huolissaan, jos sä jotain juot. (en siis siinä mielessä, että mopo karkaisi käsistä, mutta kyllä sitä aina tulee toisen perään vähän katsottua) Mies sitten merkkasi siihen myöntävän vastauksen ja sen vastauksen perusteella hänelle tuli kohonnut riski suurkulutukselle (vaimiten se sinne lappuun nyt olikaan merkattu) Kyllä meitä nauratti. :D Ja sehän oli tietenkin mun syy...
 
mielenkiintoisia ajatuksia neuvolantädeistä...todellakin. Mulla oli aivan loistava kätilö-terveydenhoitaja 7 raskaudessa ja nyt kun odotan yhdeksättä on tämä tällainen "verotarkastaja"- tyyppinen henkilö. Olen toki käynyt vasta 2 kertaa,mutta vaikutelma on ollut vähän sellainen pakollisen tarkastuksen-oloinen. Mutta toisaalta ; kaikki tarvittavat jutut on tehty ja kysymyksen esitetty ja vielä äärettömän nopeasti...Empaattisuutta ei tosin löydy. Siitä syystä verotarkastaja -nimitys.
Mutta ehkä olisi aiheellista myös yrittää vaikuttaa näihin asioihin. ON tärkeää ,että meitä hoivat terveydenhoitajat ovat ammattitaitoisia sekä äitiysneuvolassa että lastenneuvolassa. Itse olen ainakin ollut yhteydessä neuvolaverkoston johtajaan täällä meidän seudulla.
 
Kuuntelen neuvolatätiä, joissain asioissa noudatan heidän neuvoja ja joissakin käytän maalaisjärkeä. Olen törmännyt mukaviin neuvolatäteihin, eivät syyllistä, kun kerron, etten aivan kaikessa ole tehnyt heidän ajastustenmukaisesti.

Lapset ovat yksilöllisiä ja vanhemmat tunteva lapsensa parhaiten, jotenka aina ei mene asiat neuvolatätien mukaisesti.
 
Neuvolan kanssa on käynyt sen verran hyvä tuuri, että kohdalle on osunut ihan mukava neuvolatyttö ( ei niin nuorta kehtaa vielä tädiksi kutsua ) joka jaksaa kysellä ja kuunnella. Mukana on ollut myös harjoittelija, joka myöskin tekee parhaansa, joskaan minulta ei kysytty minkäänlaista lupaa harjoituspotilaana olemisesta. Lääkäritkin ovat olleet asiallisia, nuoria ja mukavia.

Ainoa miinus on ollut aikojen saamisessa sen jälkeen kun oma lähineuvolamme lopetettiin.

MUTTA paikkakuntamme neuvolan keskitetty neuvontapuhelin saa edelleen näkemään punaista. Ensimmäisen raskauteni noin viikolla rv 9+ jotain alkoi verenvuoto, mutta neuvonnasta käskettiin vain levätä, kun mitään kipuja ei ollut. ( km todettiin yksityislääkärillä 2 päivää myöhemmin ) Aikaa neuvolalääkäriin en saanut, kun " on niin täyttä " Ei edes viitsinyt sanoa, että sairaalaankin olisi voinut mennä...Ymmärrän kyllä, ettei km olisi ollut vältettävissä, mutta asenteesta jäi paha mieli.

Sama tilanne tuli eteen toisenkin raskauden kanssa, jolloin en edes viitsinyt soittaa vaan menin suoraan yksityiselle. Muutaman kerran on käyty omalla yksityislääkärillä myöhemminkin, enimmäkseen oman mielenrauhan vuoksi, koska nykyisessä jättineuvolassamme ei aikaa saa edelleenkään kovin helposti.

Lastenneuvolasta en osaa sanoa vielä mitään, kun vauva on vielä masussa.
 
Takaisin
Top