I
ikäviä kokemuksia
Vieras
Kyllä sen on nyt huomannut kuinka äärimmäisen tärkeää olisi ettei tarvitsisi terveydenhoitajien tai lääkäreiden kanssa väkisin vääntämällä yrittää tulla ymmärretyksi.
Uskokaa tai älkää mutta sain selvitettyä tämän ristiriidan joka jäi minun ja terveydenhoitajan välille ja vasta nyt tuntuu että asia on loppuunkäsitelty.Soitin hänelle ja vielä kerran ja selitin tianteen, hän pahoitteli aiheuttamaansa mielipahaa, todella aidosti sitä tarkoittaen.Tätä asennetta ainakin itse odottaisin hoitavalta taholta, että oltaisiin välillä valmiit menemään itseensä ja pahoittelemaan tai pyytämään anteeksi.Kukaan ei voi osata kaikkea ja kaikki tekevät myös virheitä, siitä ei pääse mihinkään.Minä en vaadi kaiken osaamista, mutta itselle erittäin vaikeassa asiassa väärinymmärretyksi tuleminen on tosi loukkaava asia.Nyt kuitenkin on ihan hyvä olo tätä henkilöä kohtaan eikä mitään kaunan tai vihan tunteita enää ole.