Mikä kaikki muuttuu vauvan myötä?

[Hipsu83]

Laki sanoo, että alle 3v. tulee olla turva-istuimessa aina. Yli 3v. saa satunnaiskuljetuksessa viedä ilman turva-istuinta. Takseissa ei tartte lain mukaan turva-istuinta.
Turvaistuinta/koroketta on käytettävä kunnes lapsi on 135cm pitkä.
Jokainen vanhempi saa minusta itse päättää koska vaihtaa kasvot menosuuntaan tai korokkeeseen :)
Istuimissa on painorajat/pituusrajat niiden ylittämistä ei suositella.

No joo, en kyllä uskaltais postilaatikkoa kauemmas ilman istuinta lähteäkkään ehkä tää kohta 3v jatkaa omassa istuimessaan kun se ei ehkä se isoin huoli näissä penkeissä korokkeeseen tuntuu tää 4v:kin jotenki pieneltä mut saa ny nähdä miten kasvavat ku onhan tässä aikaa

 

[Tiiell]

No joo, en kyllä uskaltais postilaatikkoa kauemmas ilman istuinta lähteäkkään ehkä tää kohta 3v jatkaa omassa istuimessaan kun se ei ehkä se isoin huoli näissä penkeissä korokkeeseen tuntuu tää 4v:kin jotenki pieneltä mut saa ny nähdä miten kasvavat ku onhan tässä aikaa

Hurjalta tuntuu mun mielestä jo ajatus kun mietin voisiko meidän keväällä 4v siirtyä turvavyöistuimeen jotta vauva saisi käyttöön tuon telakan mikä on nyt 3,5-vuotiaan turvaistuimessa. On niin pieni ja siro vielä. Pituus tulee vastaan että täytyisi tuo nykyinen istuin kääntää keväällä joka tapauksessa kasvot menosuuntaan niin sillä mietin hommaisiko suoraan turvavyöistuimen.

 

[Wheelchair Mama]

Mun 7v. tyttö on siro. Nyt hän n.115cm ja 18kg. Siirtyi korokkeeseen n. 2,5 vuotta sitten. Silloin oli paljon lyhyempi ja kevyempi mitä nyt. Hyvin silti sopi siihen.

 

[Evelin14]

Tuntuu että koko elämä muuttuu koska huhtikuiseni olisi esikoiseni. Ehkä enemmän henkinen muutos kuin fyysinen vaikka sitäkin tottakai. :D Tuntuu että nuoruus loppuu ja aikuisuus alkaa siitä kun raskaus tulee todelliseksi. Oon nytte 27 että ehkä vähän dramatisoin mutta siltä se tuntuu.
Koko elämä mullistuu. Ei oo enää niin huoletonta ja ”tylsää”, vaan ittestä (ja koirasta ja parisuhteesta) huolehtimista. Musta tulis ÄITI ja mulla olis koko loppuelämän ajan lapsi!

Muutin just kuun vaihteessa nykyiseen kotiini, joka on 45 neliöinen kaksio Porvoon keskustassa, ilman omaa pihaa tai parveketta. Nyt jos raskaus jatkuu hyvin niin mies muuttaa sinne (olis joka tapauksessa muuttanut jossakin vaiheessa lähikuukausina) ja pieneen makkariin tarvii mahduttaa vielä vauvan sänky. Eli tullaan ehottomasti jäämään tähän kotiin nyt mutta ahtaammaksi käy. Jossain vaiheessa sitten omakotitaloon mutten halua heti ajatella muuttoa vaan nyt elää alkuun näin niin kauan kun hyvältä tuntuu. :)

Työn suhteen oon siitä onnellisessa asemassa että oon yrittäjä ja teen töitä kotona ja saan päättää työtunnit ja ajat ite. Oon myös tehny jo kuus vuotta töitä yrityksessäni ja mulla on oikeestaan aikalailla passiivinen tulo nyt. Eli luulen että jätän pikkuhiljaa töitä vähän vähemmälle ja sitten pidän jonkun äitiysloman ja pikkuhiljaa alan taas tekemään töitä enemmän. Ja palkan kuuluisi säilyä suunnilleen samana. Eli tän suhteen ollaan onnekkaita.

Tavallaan vauva mullistaa myös niin elämää, että se ois mun vanhempien ensimmäinen lastenlapsi. Oon uskonnollisesta perheestä ja hiljattain lähtenyt uskosta joten en oo varma miten perhe ja suku ottaa vauvauutiset. Heidän arvoihin ei kuulu esiaviollinen seksi eikä yhteen muuttaminen ennen naimisiin menoa. Harmittaa etten voi olla normaali huoleton melkein kolmekymppinen äiti, jonka vauvauutisesta ei järkytytä tai tuomita. Toivon tottakai että kaikki ottaa asian hyvin ja voin aina keskittyä siihen että mulle ja mun miehelle tää on onnellinen, vaikkakin elämäämuuttava uutinen.

 

[Sima90]

Meillä 2 lasta ennestään, eli sanoisin, että ei kauheasti tule muutoksia. Tottakai 3 on aina enemmän kuin 2 ja nyt ei sitten riitä kainalot tai kädet kaikille.
Auto me vaihdettiin isompaan just päivä ennen plussaa Nyt mahtuu kaikki 3 selkämenosuuntaan
Joskus olis myös tarkoitus muuttaa omakotitaloon, mutta onneks noi pienet ei vielä tarvitse omia huoneita eli sen puolesta ei oo niin kiire.

 

[Evelin14]

Mä kävin just eilen ostaa isomman sängyn. :D Entinen oli aika pieni ja tajusin et mahan tai vauvan kaa siihen ei todellakaan mahuta ja muutenki patja huono selälle. Nyt on kunnon luksussänky ja vauvalle ja mahalle tilaa

 

[tiinaO_o]

Meillä on ennestään 2 lasta joten lasten kanssa elo on sinällään tuttua. Eniten Odotankin sitä että päästään kertomaan tuleville isosiskoille vauvasta, he kun ovat jo vuoden verran anelleet pikkusisarusta.

Me asutaan okt:ssa isolla pihalla, mutta makkareita on vain kaksi. Aika näyttää pärjätäänkö näin miten pitkään vai laajennammeko taloa. Auto menee vaihtoon ja mies ei ole kauhean innoissaan, kun vaadin seuraavaksi autoksi biokaasuautoa

Mulla on sosiaalityön aineopinnot kandia ja tutkimusmenetelmiä vaille valmiit. Kandiryhmän loppuseminaari olis ens vuonna toukokuun alussa ja mulla LA 30.4. Saa nähdä onnistuuko.. mun haave olisi olla vuosi vauvan kotona ja miehen jäädessä vuorostaan kotiin (on ollut molempien lasten kanssa hoitovapaalla) toivon mulla olevan maisteriopintopaikka Helsingin yliopistossa. Olisin vuoden opintovapaalla, vaikka se taloudellinen itsemurha onkin.

 

[Nereid]

Tuntuu että koko elämä muuttuu koska huhtikuiseni olisi esikoiseni. Ehkä enemmän henkinen muutos kuin fyysinen vaikka sitäkin tottakai. :D Tuntuu että nuoruus loppuu ja aikuisuus alkaa siitä kun raskaus tulee todelliseksi. Oon nytte 27 että ehkä vähän dramatisoin mutta siltä se tuntuu.
Koko elämä mullistuu. Ei oo enää niin huoletonta ja ”tylsää”, vaan ittestä (ja koirasta ja parisuhteesta) huolehtimista. Musta tulis ÄITI ja mulla olis koko loppuelämän ajan lapsi!

Muutin just kuun vaihteessa nykyiseen kotiini, joka on 45 neliöinen kaksio Porvoon keskustassa, ilman omaa pihaa tai parveketta. Nyt jos raskaus jatkuu hyvin niin mies muuttaa sinne (olis joka tapauksessa muuttanut jossakin vaiheessa lähikuukausina) ja pieneen makkariin tarvii mahduttaa vielä vauvan sänky. Eli tullaan ehottomasti jäämään tähän kotiin nyt mutta ahtaammaksi käy. Jossain vaiheessa sitten omakotitaloon mutten halua heti ajatella muuttoa vaan nyt elää alkuun näin niin kauan kun hyvältä tuntuu. :)

Työn suhteen oon siitä onnellisessa asemassa että oon yrittäjä ja teen töitä kotona ja saan päättää työtunnit ja ajat ite. Oon myös tehny jo kuus vuotta töitä yrityksessäni ja mulla on oikeestaan aikalailla passiivinen tulo nyt. Eli luulen että jätän pikkuhiljaa töitä vähän vähemmälle ja sitten pidän jonkun äitiysloman ja pikkuhiljaa alan taas tekemään töitä enemmän. Ja palkan kuuluisi säilyä suunnilleen samana. Eli tän suhteen ollaan onnekkaita.

Tavallaan vauva mullistaa myös niin elämää, että se ois mun vanhempien ensimmäinen lastenlapsi. Oon uskonnollisesta perheestä ja hiljattain lähtenyt uskosta joten en oo varma miten perhe ja suku ottaa vauvauutiset. Heidän arvoihin ei kuulu esiaviollinen seksi eikä yhteen muuttaminen ennen naimisiin menoa. Harmittaa etten voi olla normaali huoleton melkein kolmekymppinen äiti, jonka vauvauutisesta ei järkytytä tai tuomita. Toivon tottakai että kaikki ottaa asian hyvin ja voin aina keskittyä siihen että mulle ja mun miehelle tää on onnellinen, vaikkakin elämäämuuttava uutinen.

Mä olen myös kirkossa kävijä. Meilläkään ei suositella esiaviollista seksiä mutta meillä myös korostetaan sitä miten meidän tulee rakastaa kaikkia ja pitää huolta perheestä. Meidän tulee pyrkiä kristuksenkaltaiseen rakkauteen ja hänhän vietti paljon aikaa oman aikansa hyljeksittyjen ihmisten kanssa.
Tuskin sun vsnhemmat sua tuomitsee. He rakastaa sua

 

[catherine]

Meillä kaksi lasta jo ennestään ja ovat jo aika isoja (4&8v kun vauva syntyy), joten sen suhteen ei mitään dramaattista muutosta ole luvassa. Toki uusi lapsi on aina ylläri, ei tiedä miten arki sujuu, onko koliikkia tms.

Suurimmat muutokset koskee omaa opiskeluani. Yritän tehdä mahdollisimman paljon opintoja äitiyslomalla ja lapsen kanssa voin olla vain vuoden kotona. Isompien kanssa olen ollut kaksi-melkein kolme vuotta kotona.

Asunto pitää ehkä vaihtaa. Meillä on kaksikerroksinen asunto luhtitalon yläkerrassa. Kaksikerroksisuus ei sinänsä ole ongelma, vaikka yhden tason asunto on helpompi. Mutta ulko-ovelta joudumme kulkemaan rappuset alas ja se on vaunujen/rattaiden kanssa todella hankalaa etenkin talvisin kun tuppaavat jäätymään.

 

[Uusperheellinen-84]

Evelin, mä olen perheen musta lammas, enkä myöskään jatkanut kotona opettettuja uskollisia perinteitä. Mutta kaikesta on selvinnyt :) . Tärkeintä on kuunnella itseään ja sydäntä, eikä puristua mihinkään ulkoa tulevaan muottiin

 

[Evelin14]

Nyt on tullu eteen tämmönen ajatus... ei tekis mieli asua tässä asunnossa vauvan synnyttyä. Oon huomannu että mua oksettaa ajatella mun kotia ku oon poissa sieltä vaikka viikonlopun. Se on pieni, 45 neliöö ja makkari tosi pieni. Vauvan kaa toki riittäis kaksio mutta jossain vaiheessa tarvis lastenhuoneen.

Eniten häiritsee kun ei oo omaa pihaa tai parveketta. Mulla on myös koira ja oon jo vähän kauhulla miettiny kuinka sit vauvan synnyttyä ja miehen palattua töihin mä joka ikinen aamu herään, puen itseni ja vauvan, laitan vauvan rintareppuun tai rattaisiin ja lähen koiran kans lenkille. Sama toistuu 3-4 kertaa päivässä joista yks lenkki pitempi.

Ja rattaat. En todellakaan haluis niitä olkkariin törröttämään ja en tiiä voiko/uskaltaako niitä säilyttää rappukäytävässä. Mun kerrostalossa on kaks ovea, joista toinen joka johtaa takapihalle ei oo mun asunnon käytössä. ”Mun ovi” on kapea (100-vuotias talo jossa semmoset superkorkeet kaksoisovet) ja kaks isoa porrasta kadulle plus muutama pieni porras taitaa olla rappukäytävässä. ”Kielletty ovi” on mun mielestä ilman rappusia.

Tekis niin paljon mieli omakotitaloon, kaupungista maalle ja saada se oma piha! Helpottais niin paljon koiran ja lapsen kaa ja tavallaan ois kiva asettua ennen lasta taloon jossa vois kuvitella kasvattavansa lapset (kunnes joku muu koti alkais mahollisesti kiinnostaa). Haaveilen vanhasta puutalosta maalla.

Tuntuu että realistisempaa löytää myytävä omakotitalo maalta kuin vuokrattava. Tavallaan tekis niin mieli löytää jo pysyvä koti ja ostaa oma unelmien koti mutta samalla pelottaa vähän. Osaanko sitoutua ja asettua paikoilleen niin paljon että voin oikeesti ostaa talon? Eikö siinä oo vaikka mitä riskejä ku ostaa talon? Hirveän iso laina ja taloudellinen päätös. Mitä jos meillä tulis ero (mitä ei siis toivota eikä suunnitella tietenkään :D) ja oltais ostettu yhessä talo? Ja toinen kysymys, voisinko ees pystyä ostamaan talon ku mulla ei oo kymppitonnien säästöjä eikä takaajaa?

Onko teillä oma talo vai asutteko vuokralla? Minkä ikäisenä ootte ostanu talon ja kuinka kauan olitte olleet yhdessä kumppanin kanssa jos ostitte yhdessä? Miten saitte lainaa, oliko teillä kymppitonnien säästöt vai mistä löysitte takaajan?

Tuntuis tavallaan nololta muuttaa ennen vauvaa TAAS kun just elokuun alussa muutin nykyseen kämppään ja oon viime vuosina muuttanu monesti (oon ollu sinkku ja tehny töitä kotona joten oon pystyny muuttelee ja en oo vaan kotiutunu minnekään). Mutta tekis niin paljon mieli omakotitaloon maalle, varsinki vanhaan puutaloon. Ja oma piha!

 

[Sehri]

Me muutettiin Helsingistä "maalle" miehen kanssa. Eli ostettiin Vantaalta paritalo tuossa alkuvuodesta. Yhdessä oltiin silloin oltu 2,5v ja esikoinen oli silloin 1,5v. Hyvin meni esikoisen kanssa pienissä asunnossa alku mutta ei tosiaan ole koiraan jonka ulkoiluttamista tarvitsisi miettiä. Kieltämättä kuitenkin ahdisti vähäinen tila ja lapsella on yllättävän paljon tavaraa. Nyt ollaan tyytyväisiä kun on tilaa ja omat huoneet lapsille. Olemme 34 ja 33 vuotiaat ja ei ollut kymppitonneja säästössä. Meillä toimi vakuutena minun vanhempien kiinteistö ja ilman sitä tuskin lainaa olisimme saaneet. Ensiasunnon ostin jo 21-vuotiaana silloisen poikaystävän kanssa ja eron tullessa selvittiin asunnon myymisestä hengissä. Eihän se kivaa ollut mutta minkäs teet.

 

[Mappe]

Me ostettiin tontti pari vuotta ennen kuin rakennettiin. Tonttilainan takasi miehen isä, henkilötakaus riitti. Rakennusvaiheessa tontin ja tulevan talon arvo riitti, eikä enää tarvittu takaajia. Isoja säästöjä meillä ei ollut koskaan. Tonttia ostaessa oltiin oltu neljä vuotta yhdessä miehen kanssa ja uuteen kotiin päästiin muuttamaan juuri ennen esikoisen syntymää.

 

[Nealin]

Meillä on selvästi isompaan asuntoon vaihto edessä. Eli asunnon myynti olisi edessä ja uuden metsästys. Me asutaan nyt vähän kaupungin ulkopuolella ja tarkotus ois muuttaa lähemmäs palveluita. Varsinkin nyt kun meillä pienet lapset niin koen turvallisemmaksi asua tukiverkon ja palveluiden äärellä. Haluttas omakotitalo, ollaan kyllä tykätty asua tässä rivarissakin. Eniten mietityttää että saako tän myytyä ja missä ajassa. Mutta onneks mahutaan asumaan tässä ainakin vielä vuosi.

Vähän jännittää miten käsiä riittää kun on kolme alle 3 vuotiasta. Saisi kaikki syliä ja rakkautta tarpeeksi. Miten se arki sitten lähtee rullaamaan. Tarkotus ois että olisin kotona sen 9kk ja sit töihin ja mies jäis kotia vähäksi aikaa.

Kolmas iso asia koko perheelle on meidän koirasta luopuminen. Miehellä on puhjennut allergia melkein heti koiran tultua mutta nyt pahentunut niin ettei muuta vaihtoehtoa ole. Miehen vanhemmat ottavat koiran heille. Heillä on isot pihat telmiä. Mua hirvittää on koirasta tullut niin rakas ja välimatkaa tulisi parisensataa kilometriä. Lapsetkin varsinkin esikoinen on kiintynyt koiraan. Helpottavin ajatus on että koira pääsisi sukulaisten luo ja näkisimme sitä. Kyllä täs tulee varmasti monet itkut vielä itkettyä kun koira lähtee.