Mielenterveyden hoitaminen ja vaaliminen

[Pilkki24]

Voinen käyttää esimerkkinä omaa äitiäni, sain häneltä myös positiivista, mutta valitettavasti lapsuudessani oli runsaasti negatiivisia asioita, joita ei olisi tarvinnut olla. Suurimmaksi osaksi johtuivat äitini omista ongelmista, joita hän ei osannut ratkoa eikä osannut hakea oikeanlaista apua. Hän teki sen mihin kykeni kanssani, mutta paras mihin hän pystyi ei valitettavasti ollut kovin hyvä. Hän selvästi välitti minusta, mutta itsestään liian vähän ollakseen oikeasti tasapainoinen vanhempi. Myöhemmin olen itse muutamaan otteeseen yrittänyt hakea hänelle apua, mutta hänellä itsellään ei vain ole tahtoa käydä asioita läpi. Tällöin en voi enää auttaa. Annan hänelle anteeksi, teen parhaani päästääkseni myös omasta katkeruudestani irti. Olemme tekemisissä, mutta aika vähän. Koen, että jos äiti olisi ottanut vastuuta omasta voinnistaan, hän olisi ollut huomattavasti parempi vanhempi. Hän ei ymmärtänyt, mikä oikeasti olisi parasta. Ylpeys tuli mielestäni pitkälti tielle. Itse yritän toimia toisin.

Yritän nimenomaan havainnollistaa sitä, että aina vanhempi ei ymmärrä mitä hän tarvitsisi ollakseen hyvä vanhempi. Se ei mielestäni silti poista sitä, että syy on hänessä. Ei ole lapsen vastuulla kasvattaa vanhempaansa. Minusta tämän tiedostaminenkin auttaa omassa jaksamisessa ja armollisuudessa itseään kohtaan.

Tätä juuri tarkoitin, että pitää hyväksyä ne kortit mitkä on jaettu. Yritin enemmänkin kompata sinua. Anteeksi, jos en ollut tarpeeksi ymmärrettävä!

Ja meinasin, että eri terapiamuodot varmaan toimivat erityyppisillä ihmisillä. Meissä on varmaan jotain samaa siinä, että hyödytään siitä, ettei jäädä jumiin, mutta jonkun toisen tarvitsee ehkä saada pureskella asioita syvemmältä ja kauemmin ja hän hyötyy siitä. Ihmisillä on jo perusluonteessa myös hyvin erilainen resilienssi.

Ja minun mutuni on, että enemmän kuin terapiamuoto, vaikuttaa itse terapeutti. Miulle ei sovi sellainen armolässytys vaan tarvitsen asioiden ytimeen pureutuvaa suoraa haastoa ja selkeitä linjoja.

Joskus, kun ajaudun märehtimään on mieheni ihanin kaikista, kun hän kysyy miun valittaessa, että mitä sitten ja jos se asia edelleen häiritsee niin seuraava kysymys on, että mitä voin tehdä asialle. Ja jos jotain asiaa ei voi muuttaa niin silloin se sen hetkinen asioiden tola pitää vain hyväksyä. Silloin, kun hän käskee olla armollinen niin tiedän, että nyt on oikeasti se hetki. On ihanaa, kun on tukena ihminen, joka ei lähde mukaan siihen masenteluun tai suutu siitä vaan auttaa silloin ylös. Minuun toimii looginen patistelu.

 

[Vargynja]

Mun psykoterapia oli suurelta osin juuri tätä "keskustellaan kaikki vääryydet läpi" tyyliä ja se auttoi. Terapeutti oli muistaakseni analyyttis-kognitiivinen. Varmaan tähän, mikä auttaa vaikuttaa niin luonne kuin sekin, mikä on "ongelma". Jos saatte kiinni, mitä ajan takaa. Minä opin tällä tyylillä hyväksymään, tunnistamaan ja tuntemaan ne tunteet. Joku sanoi, että käsittely tapahtuu tuntemalla, niin tuo asioiden terapeutin kanssa "vatvominen" opetti mut tekemään sen. Jos nykyisin jokin menneisyyden kokemus tulee pintaan pääsen siitä yli nimenomaan sillä että annan itseni tuntea sitä tunnetta ja lohduttelen sisäistä lasta ja näin tunne menee ohi. Ennen terapiaa saatoin jumittaa päiviä ahdistuneena, kun yritin torjua ahdistuksen aiheuttavat tunteet.