Miehen (narsistinen) käytös

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kyllästynyt
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tässä piileekin meidän herkkien ja empaattisten ihmisten yksi suurimpia haasteita... Näemme aina ihmisen ydintasolle, sinne missä on kauneutta ja hyvyyttä. Pinnalla voi olla mitä tahansa synkyyttä, varjoja tai suoranaista ilkeyttä tai pahuutta, mutta ohitamme (varsinkin rakastuessamme) nämä kohdat ja kerrokset ihmisessä. Varjojen noustessa esiin takerrumme yhä intensiivisemmin siihen hyvään, jonka olemme nähneet ja tavoittaneet. Todellisuudessa tämä ihminen ei välttämättä ole itsekään tavoittanut omaa hyvyyttään ja rakkauttaan, vaan elää vahvasti omien varjojensa kautta. Varjoilla tarkoitan mm. menneisyyden raskaita kokemuksia, traumoja, vahingollisia ajatusrakenteita ja uhriutumista. Meidän on rakastuessamme myös vaikea olla realistisia ja nähdä totuudenmukaisesti. Tätä saatetaan käyttää hyväksi. Lisäksi näemme ja ymmärrämme syyt ja seuraukset toisen ihmisen sairaalloisellekin käytökselle. Pystymme jollain tavalla tuntemaan heidän kokemuksensa elävästi ja ymmärtämään melkolailla loputtomiin, ja monesti omalla kustannuksellamme. Herkkyyttä, empatiakykyä ja anteeksiantavaa luonnetta on helppo käyttää hyväksi...

Rakkaus muita kohtaan on helposti suurempaa kuin rakkaus itseämme kohtaan. Haaste piilee juuri tässä... Miten oppia rakastamaan itseään aidosti? Miten oivaltaa syvällisesti oma arvonsa niin, että se heijastaa myös ulospäin? Loppupeleissä määrittelemme itse sen miten annamme muiden kohdella itseämme. Luomme itse omat rajamme tai olemme luomatta. Olemme omassa voimassamme tai luovutamme voimaamme muille. Valitsemme omasta puolestamme tai luovumme vapaudestamme valita.

Muita voi ja saa auttaa ja tukea, mutta se ei saa tapahtua oman hyvinvoinnin kustannuksella. Kyky voimakkaaseen empatiaan ja herkkyys ovat lahja ja monet näillä ominaisuuksilla varustetut ihmiset päätyvätkin jonkinlaisiin auttajan tehtäviin. Isoin haaste onkin omassa voimassa pysyminen (rajojen määrittely ja niistä kiinni pitäminen) ja itsensä ehdoton rakastaminen ja arvostaminen.
 
Noniin, tuli hieman taukoa pidettyä tästä...

Tosiaan, neuvolaan soitin että haluaisin päästä neuvolapsykologin juttusille ja tämä työntekijä soittikin minulle. Aika turha puhelu, puhuttiin noin 30min ja sitten sanoi "En viitsi sinua vastaanotolleni ottaa koska ongelmana on vain ja ainoastaan parisuhde, eikä lapsen hoidossa/kasvatuksessa ole mitään ongelmia. Suosittelen parisuhdeterapeuttia." Antoi numeron parisuhdeterapeutille, mutten ole soittanut. En tiedä, tuntuisi jotenkin tyhmältä mennä yksin parisuhdeterapeutille puhumaan, ja tietääkseni nekin maksavat ja minun vähäisillä tuilla ei mitään ylimääräisiä makseta... Joten se siitä(kin).

Äitienpäivä oli ja meni, ajattelin (ja toivoin) että tällaisena ainutlaatuisena päivänä olisin esim. saanut nukkua rauhassa, valmiin aamupalan, hellyyden osoituksia ym, mutta paskat, en saanut mitään. Minä pomppasin aamulla ylös hoitamaan poikaa ja mies nukkuu puolille päiville, sitten kun heräsi, tokaisi ohimennessä keittiöön "Hyvää äitienpäivää." Ei hymyä, ei halia, ei pusua/suudelmaa, ei mitään kehuja tai sanoja että arvostaisi mua äitinä, onneksi minä olen hänen lapsensa äiti yms, ei yhtään mitään. Ja sitten mies ihmetteli miksi mökötin ja olin hiljainen koko päivän, no perkele miksiköhän.

Ja täällä on edelleen niitä huonoja päiviä ja hyviä päiviä, välillä tuntuu menevän paremmin mutta sitten taas paskamyrsky syttyy ja vie ilon tunteet mennessään. Ähh en tiedä, välillä tuntuu niin vaikealta.
 
Eikä! No jo on, jos ei viitsitä neuvolapsykologille edes yhtä kertaa ottaa vastaan! Psykologien ajat tuntuvat olevan kiven alla ja sitten pitäisi jaksaa taistella ja vaatia itse apua. Suututtaa, sillä silloin kun ihminen vihdoin saa pyydettyä apua, se yleensä on todellakin silloin tarpeen. :angry4

On ihan normaalia käydä parisuhdeterapeutilla itsekseenkin. Ja ehkä se voi olla ainakin alussa ihan hyvä juttu. Kannattaahan sitä kokeilla edes kerran? Jos sieltä löytyy sopiva terapeutti, niin siitäkin voi olla jo apua! :shy:
 
Komppaan Miramariaa.
Mitä olen kuullut, moni on käynyt yksin parisuhdeterapiassa. Ja joissakin tapauksissa, vaikka aluksi mennään yhdessä, tehdään muutama sessio yksikseen.

Ihmetyttää tuota miten vastataan avunpyyntöön, kaikki eivät ole hysteerisiä puhelimessa jolloin ehkä apu tulee herkemmin. Grr. Mutta jos edes vähän siltä tuntuu, mene ihmeessä juttelemaan psykologin kanssa, edes sen yhden kerran (ja toivottavasti kemiat toimivat heti).
 
Kaveri pariskunta kävi maksutta seurakunnan parisuhde terapeutilla. Alkuun oli yhdessä jossa kaksi työntekijää, sen jälkeen käynnit yksinään ja molemmilla oli omat työntekijät (näin ei päässyt tulemaan puolueellista tai jotain sinne päin), sitä en muista kuinka usein oliko yhteisiä käyntejä välissä vai oliko vain yksi loppu käynti sitten, en muista sitäkään kuinka monesti kävivät. Kokivat sen olevan hyödyksi ja ovat vieläkin yhdessä.

Tosiaan, kuten joku tuolla jo kommentoi, oon erittäin samaa mieltä, että älä elä menneessä ja muistele kuinka mies silloin käyttäytyi. Olet itsekin varmasti erilailla käyttäytynyt. Pitkässä suhteessa tietynlaiset asiat jää pikku hiljaa, kuten oven avaamiset yms "extra" ihanat jutut Elämän viedessä eteenpäin monet asiat muuttuu joita ei huomaa matkan varrella. Monesti väsyneenä tai ei välttämättä tarvi väsynytkään olla, tulee muisteltua menneitä ja ehkäpä haikein mielin. Lapsen saannin jälkeen moni kaipaa kuinka pariskuntana ilman lasta käyttäydyitte toisianne kohtaan.
Miehet ovat erilaisia lasten kanssa, jotku ei ns.osaa hoitaa ja seurustella ilman "pakottamista" vaikkei se ole välinpitämättömyyttä.
 
Jatkoa vielä tuohon äitienpäivä asiaan..
Miten heillä kotona on toimittu äitienpäivänä? Onko sitä juhlistettu tai siis pidetty erikoisena päivänä? Se on opittu kotoa kuinka käyttäytyy, jos kotona ei pahemmin olla juhlistettu ja palveltu puolisoa niin ei voi osata sitä ajatella eikä tehdä. Tuostahan kannattaa puhua, että mitä odotat äitienpäivänä. Varmasti tajuaa siinä vaiheessa, että päivä on sinulle tärkeä ja yrittää toimia toisin seuraavana vuonna.
Monet perustelee lahjan antamatta jättämisen (niin isän- kuin äitienpäivänä) ettei puoliso ole hänen isä/äiti. Se on aika osuvasti sanottu. Toki hymyn voisi kerran päivässä antaa, ilman äitienpäivääkin.
 
^Joo, ei meilläkään vaihdeta lahjoja -omalle vanhemmille kylläkin (kukkia, kortteja tms).

Mutta mä yleensä hankin croisanttitaikinan jonka mies muksuineen sitten leipovat aamulla.
 
Vähän itsekin ihmettelin etten päässyt edes kerran psykologin juttusille, kyllhän se omaan jaksamiseen välillä vaikuttaa jos parisuhteessa menee huonosti... Mutta, täytyy katsoa miten tästä jatkan.

En siis odottanutkaan äitienpäivänä lahjaa, pointtina oli se, että olisin halunnut edes yhden halin tai suudelman, jonkin hellyyden osoituksen. Edes sen hymyn enkä pelkää murjahdusta. Miehen perheessä ollut tapana äitienpäivänä valmistaa äidille aamiainen ja/tai päivällinen, isä antanut äidin levätä ja nauttia päivästään. En toisaalta jaksanut odottaa mitään aamiaista tai että kerrankin minä olisin se kuka olisi saanut jatkaa uniaan, mutta edelleen jäi paska maku suuhun kun ei yhtäkään hellyyden osoitusta saanut.

Välillä tuntuu että kaikki mitä sanon tai teen, teen väärin ja mies suuttuu. Yleensä pistää väsymyksen piikkiin kaiken, kyllä minäkin väsynyt olen toisinaan mutten siitä syystä ole noin ilkeä toiselle kuin mitä mies on. Eräs päivä kun laitoin makuuhuoneemme ovea kiinni, ja siinä välissä on lapsen hyppykiikku, ovi otti ylhäältä pidikkeeseen kiinni mitä en muistanut, siitä kuului kova rasahdus mistä mies sitten suuttui ja huusi "Vittu mä en jaksa tota sun saatanan sähläämistä koko ajan!".... Se oli puhdas vahinko, mutta kuulemma tahallani tein sen. Välillä tuntuu ettei mitenkään päin ole hyvä olla, voi että kun saisin tuon miehen edes kokeilemaan terapeuttia tms, mutta kun tyrmää samantien ajatuksen. Minä olisin valmis kaikkeni tekemään tämän suhteen eteen, tuon miehen kanssa haluan olla, mutta jos ei mikään muutu niin ei tässä oma pää ikuisuuksiin kestä... :sad001
 
Kyllästynyt sanoi:
Äitienpäivä oli ja meni, ajattelin (ja toivoin) että tällaisena ainutlaatuisena päivänä olisin esim. saanut nukkua rauhassa, valmiin aamupalan, hellyyden osoituksia ym, mutta paskat, en saanut mitään. Minä pomppasin aamulla ylös hoitamaan poikaa ja mies nukkuu puolille päiville, sitten kun heräsi, tokaisi ohimennessä keittiöön "Hyvää äitienpäivää." Ei hymyä, ei halia, ei pusua/suudelmaa, ei mitään kehuja tai sanoja että arvostaisi mua äitinä, onneksi minä olen hänen lapsensa äiti yms, ei yhtään mitään. Ja sitten mies ihmetteli miksi mökötin ja olin hiljainen koko päivän, no perkele miksiköhän.
Click to expand...
Anteeksi, viilaan nyt pilkkua.. en olis aikaisemmin milläänlailla kommentoinu äitienpäivä asiaan, mutta tässähän juuri kerrot "vaatimukset" mitä halusit mieheltä äitienpäivänä. Ikävää kuitenkin ettei miehesi halunnu/tajunnu et äitienpäivää voi viettää oman perheen kanssa samoin kuin lapsuuden kodissa. Aina kannattaa sanoa ääneen miks on hiljaa ja möksähtäny. Siinä ollaan jo oravan pyörässä kun aletaan pitää mykkäkoulua. (Tai mistä minä tiedän minkälaista mykkäkoulu on, ei oo kokemusta.) Vaikka miehesi on oikea mörökölli niin ei kuitenkaan kannata lähteä käyttäytymään samanlailla kuin hän on.
Tuossa pohdin, että miehestäsi on voinu kuoriutua ikävä ihminen kun hän ei vielä ole sisäistäny isyyttään eikä oikein tiedä miten hänen tulisi käyttäytyä, uskaltaako hän osallistua arkeen kun pelkää, että vaimo alkaa naputtamaan et hän tekee asiat väärin ja on sitten ennemmin tekemättä mitään. Tämä on yleensä alitajuntaista. Jotku kyllä tiedostaa ja pakenee arkea, enemmän viihtyy kavereiden kanssa muualla kuin kotona, alkoholi maistuu jne. Naisilla on monesti paha tapa painostaa ja syyllistää miestä tekemään ja tekemättä jättämisestä tiettyjä asioita lapsen kanssa ja tämä pahentaa tilannetta. Anna miehellesi tilaa ja pikku hiljaa hän varmastikin haluaa vapaaehtoisesti osallistua arkeen, ehkä. Myöskin työssäkäyvät miehet haluavat nukkua viikonloppuisin pidempään ja tämä sallittakoon miehille, se ei ole reilua, että vaimo painostaa miestä nousemaan hoitamaan lasta aamulla, koska vaimo on koko viikon hoitanut lasta. Teette yhdessä rennosti asiat viikonloppuisin, ei painostusta, antaa miehen tulla itse mukaan jos haluaa. Pahinta siis on kun koko ajan hokee et sä et tee koskaan sitä ja tota jne. Katkeroituminen on pahinta mitä ensimmäisen lapsi vuoden aikana voi tulla naiselle. Älä anna sen tapahtua.

Voithan neuvolassa ottaa puheeksi vielä uudelleen siitä kuinka pahoin voit. Vaikka on neuvola psykologille ruuhkaa ja odotusajat pitkiä, pitäisi sinun saada silti ainakin yksi kerta ja sitten katsoa siellä tilannetta uudelleen onko tarvetta jatkaa käyntejä.

Pahoittelen jos koet, että tämä kirjoitus olisi arvostelemista ja/tai syyllistämistä. Sitä se ei missään nimessä ole. Vastaavanlaisia tilanteita nimittäin olen vierestä seurannut. Halusin antaa uuden näkökulman tilanteeseesi.
 
Kyllästynyt, jos vielä luet tätä ketjua niin haluaisin antaa muutaman neuvon ihan oman kokemukseni pohjalta. Olen 20 vuotta ottanut selvää ihan maallikkopohjalta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ja narsismiin liittyvistä asioista lähipiiriini kuuluneiden muutamien henkilöiden vuoksi.

Miehelläsi on pahoja henkilökohtaisia ongelmia joita hän purkaa ympärilleen. Ongelmat ovat hänen omiaan, eivät sinun tai vauvanne. On ihan perusasia että kaikissa tilanteissa sinun on omassa kodissasi tunnettava että olet turvassa. Omasta mielestäni olennaisia eivät ole nyt miehesi ongelmat vaan se miten sinä ja vauva selviätte kunnialla eteenpäin. Tärkeintä olisi että saisit rajattua miehesi ongelmat henkisesti itsesi ulkopuolelle ja pystyisit keskittämään voimasi omaan ja vauvasi hyvinvointiin. Narsismiin kuuluu aivan olennaisesti syyllistäminen, valehtelu, uhkailu ja pelossa pitäminen. Lopputulos on että jokaista askelta täytyy varoa ja arjesta tulee räjähdysten välttelyä ja jatkuvaa sovittelua ilman että toinen haluaisi rauhanomaista lopputulosta.

Neuvoni olisikin että silloin kun tilanne on teillä kotona rauhallinen niin tee valmistelut siltä varalta että joudutte vauvan kanssa lähtemään kotoa. Eli selvitä etukäteen sellainen taho omalta paikkakunnaltasi joka auttaa lyhyellä varoitusajalla. Laitan tähän listan mahdollisista avun tarjoajista NUT:in sivuilta. http://www.narsistienuhrientuki.fi/auttavat_tahot/ Samoilta sivuilta löydät paljon tietoa aiheesta muutenkin.

Mielestäni sinun ei kannata surra sitä että et päässyt neuvolapsykologille. Keskiverto psykologi joka ei ole erityisesti ottanut selvää persoonallisuushäiriöistä ei ymmärrä välttämättä mitä kotitilanteenne sinulle käytännössä tarkoittaa. Siksi oman jaksamisesi vuoksi suosittelisin että ottaisit tarpeen tullen yhteyttä suoraan sellaisiin tahoihin jotka tietävät mistä puhut ja osaavat antaa sille nimen. Neuvolassa on liian helppo leimata sinut "vain" väsyneeksi äidiksi. Tosin sekin on mahdollista että neuvolan tätisi on niin fiksu että ymmärtää tilanteen.Jos miehesi olisi narsisti niin on hyvin epätodennäköistä että hän myöntäisi neuvolassa tai parisuhdeterapiassa mitään.

Apua on saatavilla ja selviätte kyllä. Taisit kirjoittaakin että tiedät että selviäisit jos ero tulee. Se oli paras ja tärkein lause kirjoituksissasi. Ota tavoitteeksesi oma ja vauvasi onnellinen ja tasapainoinen elämä ja lähde päättäväisesti sitä kohti. En tarkoita tällä kirjoituksellani sitä että vauvaltasi täytyisi viedä isä tai miehesi pitäisi jotenkin "hylätä" tai jättää täysin yksin. Hänen täytyy sen sijaan käsittää että hänellä on ihan omia ongelmia jotka on selvitettävä ja se on vain ja ainoastaan hänen työtään. Minusta sinun pitäisi seuraavaksi miettiä asioita jonkun aihepiiriin kouluttautuneen ihmisen kanssa yhdessä.

Jos siltä tuntuu voit laittaa minulle aiheesta yksityisviestiäkin. Kaikkea hyvää ja paljon voimia sinulle ja vauvallesi!
 
Muokattu viimeksi:
Heippa taas, teidän viestit olen lukenut, mutta kirjoittaminen jäänyt nyt vähemmälle tietyistä syistä.

Tilanne on nyt se, että minä ja lapsi asumme kahdestaan, tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että jätin miehen.

Eräs ilta kun mies lähti baariin ja tuli kännissä kuin käki kotiin, alkoi oksentelemaan ja kusemaan pitkin meidän asuntoa, oli niin pihalla ettei tiennyt missä oli ja missä wc on. Muutaman tunnin yöunilla aloin aamuyöllä siivoamaan miehen oksennuksia ja virtsaa matoilta ja lattioilta, eipä enää nukuttanut kun kihisin raivosta. Kun mies oli nukkunut känninsä pois ja alkoi heräilemään, sanoin ettei tämmöinen peli vetele, että kun pieni lapsi on talossa, tulee aikuinen mies tuossa kunnossa kotiin ja oksentelee ja kusee pitkin asuntoa. Mies kamalassa krapulassa oli tietty pahalla päällä ja alkoi huutamaan, että minun pitäisi antaa hänen vielä nukkua ja minun tulisi tukkia turpani eikä valittaa. No, myöhemmin kun hän viimein nousi sängystä ylös otin hänen kännäämisensä puheeksi ja yhtäkkiä hänellä vain napsahti päässä. Löi minua ja paiskasi lattiaan. Mies itse säikähti käytöstään, heittäytyi polvilleen viereeni ja alkoi itkemään ja pyytelemään anteeksi. Kaikista pahinta oli, että meidän lapsemme oli nurkan takana leikkimässä ja näki kun isä heittää äidin maahan. En ikinä unohda lapsemme ilmettä kun näkee minut makaavan maassa peloissani. Tuolloin päätin, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun mieheni pahoinpitelee, sanoin että tämä oli lopullisesti tässä.

Edellisessä suhteessani minua pahoinpideltiin henkisesti ja fyysisesti, suhteen päätyttyä lupasin itselleni, etten anna enää ikinä kenenkään kohdella minua niin, se on kerrasta poikki. Ja nyt minulla oli rohkeutta tehdä tästä kaikesta loppu heti eikä jäädä suhteeseen ja pelätä milloin tulee uusi lyönti.

Meillä menee lapsen kanssa kahdestaan hyvin, ollaan asetuttu aloillemme ja arki rullaa. Tietysti harmittaa ja raivostuttaa, että tässä kävi näin, mutta kerrankin ajattelen itsekkäästi ja lastani myös.

Kiitos teille viesteistänne, saa nähdä tulenko tänne enää kirjoittelemaan, mutta viimeiset kuulumiset halusin tulla kertomaan jotta tiedätte mikä tilanne meillä nyt on. :)
 
Kyllästynyt, Ensimmäiseksi haluan rohkaista sinua, että olet tehnyt ainoan oikean ratkaisun, eikä se ole missään nimessä itsekäs! Olet ajatellut lapsesi parasta! Olen pahoillani, että suhde ei toiminut ja mies ei ole ymmärtänyt, mitä voi menettää omalla käytöksellään. Toivotan voimia arkeen ja kaikkea hyvää teille jatkoon! Olet vahva ja rohkea nainen ja äiti! ♡
 
sellanen suhde jossa toinen toista hallitsee ei ole normaali. Sun ei tarvitse selitellä ja vääntää rautalangasta perusteluja meikkaamiselle tai salilla käymiselle ym. Tuo on vakavaa henkistä väkivaltaa. Itse en katselisi päivääkään. Itse pääsin narsisti exästä eroon ja elämästä loppui ahdistus ja paha olo sen siliän tien.
 
Hei aloittaja! Mitä sinulle kuuluu nyt? Entä perheelle? Minun täällä hyvin vastaava tilanne jatkunut jo jonkun vuoden ja alan olla todella väsynyt tilanteeseen.
 
Epätoivoinen vaimo sanoi:
Hei aloittaja! Mitä sinulle kuuluu nyt? Entä perheelle? Minun täällä hyvin vastaava tilanne jatkunut jo jonkun vuoden ja alan olla todella väsynyt tilanteeseen.
Click to expand...

En ole aloittaja mut luin tämän ketjun ja tuntui todella pahalta hänen puolestaan, onneksi hänen ja pojan elämä on nyt erillään miehen elämästä, toivottavasti. Yleensä en ole ensimmäisenä eron kannalla, mutta kuten Evelin kirjoitti, narsistisia luonteenpiirteitä omaavan ihmisen kanssa elämä voi olla todellista helvettiä eikä toinen osapuoli ole yleensä halukas muuttamaan tapojaan tai hakemaan apua.
Haluaisitko kertoa omasta tilanteestasi Epätoivoinen vaimo? Tosi ikävää kuulla et sulla samanlaista kuin aloittajalla ja että alkaa olla voimat lopussa :( jaksamista!
 
Omasta kokemuksesta sanon että narsisti juurikin on sellainen, että tekee extempore reissuja ja keksii aina jonkun "syyn lähteä" eli siis valehtelee ennenkuin häippäsee. Ensin päiväksi, sitten ei tuukaan yäksi kotiin, sitten tarina taas jatkuu ja ei tuukaan moneen yöhön/kuukausiin takaisin. Niinkuin mulla ja mieskumppanilla kävi, jolla oli narsistin piirteitä. Hylkäsi myös useampaan otteeseen, valehteli patologisesti ja piti 2 puhelinta. Ei voi muuta sanoa kuin että VAROKAA, kun tutustutte uuteen kumppaniin. Tämäkin mies osasi alussa esittää niin hyvää herrasmiestä, osteli lahjoja ja ruusuja kokoajan, kehui maasta taivaisiin. Mutta hetken päästä kun olin rakastunut alkoi hänellä valehtelu, ghostaaminen, salailu, seksuaalinen väkivalta, kontrollointi ja mustasukkaisuus.
 
Täällä samanlaista kotona kun aloittajalla, mutta suurin syy etten lähde on nimenomaa lapset. Meillä on monta lasta ja en kestäisi sitä että he joutuisivat olemaan tuon hullun kanssa kahdestaan ilman että olen heudän turvanaan. Tiedän että he näkevät aivan paskan parisuhde mallin ja pojat oppivat aivan vöörän mallin olla isiä/puolisoita. Mutta tajua miten te narsistista eronneet pystytte tämän asian käsittelemään? Tiedän että mies ei suostuisi minun yksinhuoltajuteen vaan vaatisi viikko-viikko asumista vaikka tällä hetkellä ei ole yhtään kiinnostunut lapsista. Mutta vain minua kiusatakseen vaatisi tuota.

Olen ihan rikki itse ja itken usein vessassa pahaa oloani. Yritän lasten takia jaksaa, mutta pelkään että jiku päivä sekoan. Olen käynyt terapiassa, mutta siellä ei osattu auttaa. Ehkä ei löytynyt oikeaa terapeuttia joka osaosi tunnistaa narsistin käyttäytymistä. Minun reaktiot miehen käytöskeen laitettiin vain omien traumojen takaumken piikkiin ja ei tajuttu kuinka sairas mies on.

Jos joku ei nyt usko niin voin kertoa eilisen päivän. Heräsin aamulla siihen että mies tökkii minua koska nuorin itki vkereisessä huoneessa. Ei auttanut kun nousta ja mennä hakemaan nuorin. Olin syömässä hänen kanssaan kun mies nousee ja alkaa arvostelemaan sitä miten huonoa ruokaa syötän lapsille (he söivät ruisleipää ja omenaa). Keskimmäinen koululainen heräsi ja teki itselleen puuroa mikrossa ja unohti sokerin kaappii. Olin juuri keittiössä ja otin sokerin kaapista, unohdin kaapin oven auki tosin olin juuri tulossa takaisin laittamaan sokeria takaisin kaappiin. Mkes oli sillä aikana mennyt keittiöön ja aloitti jörkyttävän huutamisen ja raivoamisen siitä kun jötin oven auki ja paiskasi sen täysillä kiinni syyttäen että teen sen tahalleen koska hän on sanonut ennenkin että NE OVET LAITETAAN HETI KIINNI!! no sanoin että unohdin, mutta tämähän ei kelpaa hälle vaan huuto jatku jonkun aikaa tästä asiasta. Noh, koululainen oli lähdössä kouluun ja hoputin häntä vähän koska hän ei vielä kelloa osaa ja oli vähän myöhässä, tästä mieheni alkoi taas valittamaan että olen itse opettanut hänet tuollaiseksi jota pitää kokoajan hoputtaa ja olen paska äiti joka ei yhtään mieti mitä teen ja millaiseksi heitä kasvatan...... Ja tätä jatkuu siis kokopäivän. Iltapäivällä keitin itselleni teetä ja kun istuin pöytään hän oli siinä koneella ja tokaisi että et sitten mulle keittänyt, sanoin että luulin häne juuri juoneen kahvia. Ja taas hän alkoi paasaamisen siitä miten en arvosta häntä, tokaisin että enpä minäkään mitään arvostusta tässä talossa saa. Josta hän tietenki nousi kun pullataikina ja alkoi huutaa että tajuanko mitä saan aikaiseksi tuollaisilla kommenteilla. Siis minä.....!?! Sanoin sitten että hän ei tee mitään muuta kun valittaa minulle enkä saa häneltä mitään muuta kun negatiivisuutta päivästä toiseen. Mihin hän ihmetteli että ethän tee mitään mistä voisi kehua..... 😖 Että kuulemma itsestään selvistä kotitöiden teosta ei tarvitse kehua. Sanoin että olen kotona ja ne nyt ovat minun työtäni niin olisi mukava jos hän joskus huomioisi ne vaikka sanovansa että arvostaa mitä teen. Pidän kodin siistinä, teen ruokaa ja hoidan lapswr. Mutta tähän hän vain tokaisi ettei kehu tuollaisista vaan vain silloin jos teen jotain erityistä hyvin.... Ja taas minun olisi siis pitänyt pyytää anteeksi ko olin sanonut hänelle niin "pahasti" että en saa häneltä arvostusta ja hänen mielestään aloittanut riidan... Ja tämä ähän toistuu joka riidassa aina että hänessä ei old mitään vikaa vaan se olen minä joka olen aina syyllinen. Ja kaiken tämän jälkeen hän kuvittelee että seksiä pitäisi olla illalla...

Joo. Tulipa vuodatus, mutta siis pää kysymys taitaa olla juuri tuo että mkten olette selvinneet eron jälkeen, onko ex tehnyt elämästänne helvettiä?
 
Väsynut mamma sanoi:
Täällä samanlaista kotona kun aloittajalla, mutta suurin syy etten lähde on nimenomaa lapset. Meillä on monta lasta ja en kestäisi sitä että he joutuisivat olemaan tuon hullun kanssa kahdestaan ilman että olen heudän turvanaan. Tiedän että he näkevät aivan paskan parisuhde mallin ja pojat oppivat aivan vöörän mallin olla isiä/puolisoita. Mutta tajua miten te narsistista eronneet pystytte tämän asian käsittelemään? Tiedän että mies ei suostuisi minun yksinhuoltajuteen vaan vaatisi viikko-viikko asumista vaikka tällä hetkellä ei ole yhtään kiinnostunut lapsista. Mutta vain minua kiusatakseen vaatisi tuota.

Olen ihan rikki itse ja itken usein vessassa pahaa oloani. Yritän lasten takia jaksaa, mutta pelkään että jiku päivä sekoan. Olen käynyt terapiassa, mutta siellä ei osattu auttaa. Ehkä ei löytynyt oikeaa terapeuttia joka osaosi tunnistaa narsistin käyttäytymistä. Minun reaktiot miehen käytöskeen laitettiin vain omien traumojen takaumken piikkiin ja ei tajuttu kuinka sairas mies on.

Jos joku ei nyt usko niin voin kertoa eilisen päivän. Heräsin aamulla siihen että mies tökkii minua koska nuorin itki vkereisessä huoneessa. Ei auttanut kun nousta ja mennä hakemaan nuorin. Olin syömässä hänen kanssaan kun mies nousee ja alkaa arvostelemaan sitä miten huonoa ruokaa syötän lapsille (he söivät ruisleipää ja omenaa). Keskimmäinen koululainen heräsi ja teki itselleen puuroa mikrossa ja unohti sokerin kaappii. Olin juuri keittiössä ja otin sokerin kaapista, unohdin kaapin oven auki tosin olin juuri tulossa takaisin laittamaan sokeria takaisin kaappiin. Mkes oli sillä aikana mennyt keittiöön ja aloitti jörkyttävän huutamisen ja raivoamisen siitä kun jötin oven auki ja paiskasi sen täysillä kiinni syyttäen että teen sen tahalleen koska hän on sanonut ennenkin että NE OVET LAITETAAN HETI KIINNI!! no sanoin että unohdin, mutta tämähän ei kelpaa hälle vaan huuto jatku jonkun aikaa tästä asiasta. Noh, koululainen oli lähdössä kouluun ja hoputin häntä vähän koska hän ei vielä kelloa osaa ja oli vähän myöhässä, tästä mieheni alkoi taas valittamaan että olen itse opettanut hänet tuollaiseksi jota pitää kokoajan hoputtaa ja olen paska äiti joka ei yhtään mieti mitä teen ja millaiseksi heitä kasvatan...... Ja tätä jatkuu siis kokopäivän. Iltapäivällä keitin itselleni teetä ja kun istuin pöytään hän oli siinä koneella ja tokaisi että et sitten mulle keittänyt, sanoin että luulin häne juuri juoneen kahvia. Ja taas hän alkoi paasaamisen siitä miten en arvosta häntä, tokaisin että enpä minäkään mitään arvostusta tässä talossa saa. Josta hän tietenki nousi kun pullataikina ja alkoi huutaa että tajuanko mitä saan aikaiseksi tuollaisilla kommenteilla. Siis minä.....!?! Sanoin sitten että hän ei tee mitään muuta kun valittaa minulle enkä saa häneltä mitään muuta kun negatiivisuutta päivästä toiseen. Mihin hän ihmetteli että ethän tee mitään mistä voisi kehua..... 😖 Että kuulemma itsestään selvistä kotitöiden teosta ei tarvitse kehua. Sanoin että olen kotona ja ne nyt ovat minun työtäni niin olisi mukava jos hän joskus huomioisi ne vaikka sanovansa että arvostaa mitä teen. Pidän kodin siistinä, teen ruokaa ja hoidan lapswr. Mutta tähän hän vain tokaisi ettei kehu tuollaisista vaan vain silloin jos teen jotain erityistä hyvin.... Ja taas minun olisi siis pitänyt pyytää anteeksi ko olin sanonut hänelle niin "pahasti" että en saa häneltä arvostusta ja hänen mielestään aloittanut riidan... Ja tämä ähän toistuu joka riidassa aina että hänessä ei old mitään vikaa vaan se olen minä joka olen aina syyllinen. Ja kaiken tämän jälkeen hän kuvittelee että seksiä pitäisi olla illalla...

Joo. Tulipa vuodatus, mutta siis pää kysymys taitaa olla juuri tuo että mkten olette selvinneet eron jälkeen, onko ex tehnyt elämästänne helvettiä?
Click to expand...

Huh. Enpä oikein löydä sanoja nyt. Kuulostaa ihan hirveältä.

Mutta sanoisin silti, että vaikka sua pelottaa miten elämä jatkuisi eron jälkeen, niin olisi lasten ja sinun parhaaksi lähteä. Kyllä sen yksinhuoltajuudenkin voi saada, vaikka toinen yrittäisi kiusaukseen saada yhteishuoltajuutta. Ottaisin perheneuvolaan yhteyttä, jos sieltä saisi apua miten pääsisitte pois tuosta tilanteesta ja miten voisit saada yksinhuoltajuuden. Se olisi kuitenkin myös lasten etu.
 
Väsynut mamma sanoi:
Täällä samanlaista kotona kun aloittajalla, mutta suurin syy etten lähde on nimenomaa lapset. Meillä on monta lasta ja en kestäisi sitä että he joutuisivat olemaan tuon hullun kanssa kahdestaan ilman että olen heudän turvanaan. Tiedän että he näkevät aivan paskan parisuhde mallin ja pojat oppivat aivan vöörän mallin olla isiä/puolisoita. Mutta tajua miten te narsistista eronneet pystytte tämän asian käsittelemään? Tiedän että mies ei suostuisi minun yksinhuoltajuteen vaan vaatisi viikko-viikko asumista vaikka tällä hetkellä ei ole yhtään kiinnostunut lapsista. Mutta vain minua kiusatakseen vaatisi tuota.

Olen ihan rikki itse ja itken usein vessassa pahaa oloani. Yritän lasten takia jaksaa, mutta pelkään että jiku päivä sekoan. Olen käynyt terapiassa, mutta siellä ei osattu auttaa. Ehkä ei löytynyt oikeaa terapeuttia joka osaosi tunnistaa narsistin käyttäytymistä. Minun reaktiot miehen käytöskeen laitettiin vain omien traumojen takaumken piikkiin ja ei tajuttu kuinka sairas mies on.

Jos joku ei nyt usko niin voin kertoa eilisen päivän. Heräsin aamulla siihen että mies tökkii minua koska nuorin itki vkereisessä huoneessa. Ei auttanut kun nousta ja mennä hakemaan nuorin. Olin syömässä hänen kanssaan kun mies nousee ja alkaa arvostelemaan sitä miten huonoa ruokaa syötän lapsille (he söivät ruisleipää ja omenaa). Keskimmäinen koululainen heräsi ja teki itselleen puuroa mikrossa ja unohti sokerin kaappii. Olin juuri keittiössä ja otin sokerin kaapista, unohdin kaapin oven auki tosin olin juuri tulossa takaisin laittamaan sokeria takaisin kaappiin. Mkes oli sillä aikana mennyt keittiöön ja aloitti jörkyttävän huutamisen ja raivoamisen siitä kun jötin oven auki ja paiskasi sen täysillä kiinni syyttäen että teen sen tahalleen koska hän on sanonut ennenkin että NE OVET LAITETAAN HETI KIINNI!! no sanoin että unohdin, mutta tämähän ei kelpaa hälle vaan huuto jatku jonkun aikaa tästä asiasta. Noh, koululainen oli lähdössä kouluun ja hoputin häntä vähän koska hän ei vielä kelloa osaa ja oli vähän myöhässä, tästä mieheni alkoi taas valittamaan että olen itse opettanut hänet tuollaiseksi jota pitää kokoajan hoputtaa ja olen paska äiti joka ei yhtään mieti mitä teen ja millaiseksi heitä kasvatan...... Ja tätä jatkuu siis kokopäivän. Iltapäivällä keitin itselleni teetä ja kun istuin pöytään hän oli siinä koneella ja tokaisi että et sitten mulle keittänyt, sanoin että luulin häne juuri juoneen kahvia. Ja taas hän alkoi paasaamisen siitä miten en arvosta häntä, tokaisin että enpä minäkään mitään arvostusta tässä talossa saa. Josta hän tietenki nousi kun pullataikina ja alkoi huutaa että tajuanko mitä saan aikaiseksi tuollaisilla kommenteilla. Siis minä.....!?! Sanoin sitten että hän ei tee mitään muuta kun valittaa minulle enkä saa häneltä mitään muuta kun negatiivisuutta päivästä toiseen. Mihin hän ihmetteli että ethän tee mitään mistä voisi kehua..... 😖 Että kuulemma itsestään selvistä kotitöiden teosta ei tarvitse kehua. Sanoin että olen kotona ja ne nyt ovat minun työtäni niin olisi mukava jos hän joskus huomioisi ne vaikka sanovansa että arvostaa mitä teen. Pidän kodin siistinä, teen ruokaa ja hoidan lapswr. Mutta tähän hän vain tokaisi ettei kehu tuollaisista vaan vain silloin jos teen jotain erityistä hyvin.... Ja taas minun olisi siis pitänyt pyytää anteeksi ko olin sanonut hänelle niin "pahasti" että en saa häneltä arvostusta ja hänen mielestään aloittanut riidan... Ja tämä ähän toistuu joka riidassa aina että hänessä ei old mitään vikaa vaan se olen minä joka olen aina syyllinen. Ja kaiken tämän jälkeen hän kuvittelee että seksiä pitäisi olla illalla...

Joo. Tulipa vuodatus, mutta siis pää kysymys taitaa olla juuri tuo että mkten olette selvinneet eron jälkeen, onko ex tehnyt elämästänne helvettiä?
Click to expand...
On yrittänyt, onnistumatta!
Käytännön neuvoja ja vertaistukea löytyy ja saat
Narsistinen tuki ry avulla.
Aloittaisin tulevaan eroon valmistautumisen äänittämällä vaivihkaa noita teidän "keskusteluita" tai siis sitä hänen tapaansa reagoida asiattomasti ihan normaaliin kotiarkeen. Lähes kaikkiin puhelimiin on sellainen ominaisuus saatavilla.
Päätös erosta on se se vaikein juttu, kaikki muu onkin suht helppoa. Kaikilla lapsilla on oikeus kasvurauhaan, sen muistaminen auttaa oman jaksamattomuuden hetkellä.
 
Meillä myös saman tyylistä narsistista käytöstä, ei ihan noin pahaa. Tästä kun kävin aikani keskustelemassa psykologilla ja mainitsin jotain myös lääkärille, tehtiin hyvin nopeasti lasu. Henkisestä väkivallasta voi tehdä lasun. Samoin tuo ovien paiskominen, sehän on jo fyysisempää. Uhkailu, henkinen väkivalta, siinähän on jo ainekset lasuun. Tosiaan todisteeksi voit nauhoittaa keskusteluja. Onko ollut fyysistä väkivaltaa? Tönimistä, lyömistä, paikallaan pitämistä tms? Niistä ilmoitukset kans perheneuvolaan tms. niin mies ei saa kuin valvotut tapaamiset.
 
Takaisin
Top