Miehen (narsistinen) käytös

  • Ketjun aloittaja Kyllästynyt
  • Aloituspäivämäärä
K

Kyllästynyt

Vieras
Ei ole mun tapaista tulla nettiin kirjoittamaan, mutta nyt tuntuu että on pakko johonkin purkaa vihaa ja ahdistusta. En edes tiedä mistä aloittaisin, pää on niin räjähtämis pisteessä... Pahoittelut etukäteen sekavasta tekstistä.

Meillä on lapsi, kohta 5kk ikäinen. Kaikki tuntuu menevän päin helvettiä. Ongelmana on pitkään ollut miehen petetyksi tuleminen edellisessä suhteessa, joka heijastuu meidän parisuhteeseen. Jos näprään kännykkää miehen mielestä turhan usein, alkaa heti epäily. Jos kännykkä on jäänyt takin taskuun tai laukkuun, sekin on epäilyttävää. Äitiyden tulon myötä en saisi meikata, vuoden aikana meikkaamiseni on laskettavissa yhden käden sormilla. Jos joskus haluan ehostautua, tulee heti miehen suusta tiukkaan sävyyn "miksi sitä naamaa pitää pakkeloida jos on vain kampaajalle menossa", sekä saan kuulla meikkaamisestani aivan kuin se olisi kiellettyä ja väärin. Tavatessamme meikkasin joka päivä ja tykkäsin näyttävästä meikistä, nykyään sitä ihmetellään. Haluaisin päästä kuntoon ja saada kroppaa paremmaksi, löysää ihoa pois mikä jäi synnytyksen jäljiltä. Mainitsin miehelle tästä, niin siitä nousi helvetinmoinen riita, menen kuulemma vain miehiä katselemaan sillä silmällä mistä seuraisi pettäminen. Uhkasi jopa erolla tuolloin kun mainitsin salille menemisestä. Noh, nyt mies on itse päättänyt alkaa salilla käymään, enkä saisi tähän sanoa mitään vaikka mua syyllistettiin asiasta ja sain haukut päälleni. Kun mies käy viihteellä, joka kerta on aivan kännissä ja haastaa riitaa. Soittaa baarista ja aloittaa ihan tyhjästä riidan ja aina uhkailee että menee pettämään minua. On se kiva odotella toista kotiin, ja kun kotiin pääsee huutaa kurkku suorana. Kertaakaan lapsen syntymän jälkeen ei ole onneksi viihteellä käynyt, mutta tiedän että sekin päivä koittaa ja mitä sitten teen? Herätän keskellä yötä nukkuvan lapsen, lähdetään yöllä karkuun, soitanko poliisit jos alkaa riehumaan lapsen läsnäollessa..? Olen kotiäiti, ja se miehen mielestä tarkoittaa että makaan vain päivät pitkät. En myöskään saisi valittaa väsymystä tai toivoa kunnon yöunia koska olen päättänyt äidiksi ryhtyä. Kerran valitin stressistä ja mies tokaisi siihen "Miten sulla voi stressiä olla kun olet vaan kotona" Eli kotiäidillä ei saisi olla mitään stressattavaa?! Poikako itse osaa vaihtaa vaippansa, vaatteensa, syöttää itsensä, kylvettää, pestä peppunsa, laittaa lämpimän ruuan valmiiksi, imuroida, pyyhkiä pölyt, maksaa laskut, käydä itsekseen vaunulenkillä, neuvolassa, pestä pyykit, laittaa itsensä nukkumaan jne.

Miehellä on myös asenne, että hän saa tehdä mitä huvittaa ja puhua ihan miten haluaa, mielestään Herra Täydellinen. Jos kehun miestä komeaksi, vastaus on aina "tiedän". Yritä siinä sitten toista kehua... Jos meillä tulee riita, mies ottaa nykyään eron puheeksi, koska tietää että tämä säikäyttää minut ja saa pelkäämään että nyt se oikeasti lähtee. Muutenkin tuntuu että yrittää dominoida ja määräillä. Komentelee riidan ollessa "ole saatana hiljaa, pidä nyt se turpas kiinni, painu vittuun siitä, häivy helvettiin mun silmieni edestä". Mä en ikinä ole puhunut noin, ei tulisi edes mieleen!
Mies tissuttelee joka vklp, pitäähän sitä alkoholia ottaa kun stressaa, ja tietää varsin hyvin etten pienessäkään maistissa anna hänen käsitellä lasta, joten välillä tuntuu että tuonkin takia juo ettei vain tarvitse yöllä herätä lasta hoitamaan. Viikonloppuisin kiukuttelee että eikö saa ikinä nukkua niin pitkään kuin haluaa, enhän minäkään helvetti saa!

En tiedä mitä tällä haen, ehkä olisi kiva saada vertaistukea ja kuulla olisiko joku kohtalontoveri, tuntuu että olen niin yksin... Kenellekään en kehtaa puhua, kaikki pitää miestäni niin täydellisenä, aina pitää pitää saatanan kulissia yllä. Anteeksi sekavasta tekstistä, pää on vain niin jumissa..
 
Voi että :sad001 kurja tilanne.

Mulla tulee ekana mieleen, että älä anna miehen pelotella ja uhkailla erolla. Älä pelkää, että tekee niin, vaan tee selväksi, ettei tuollainen kielenkäyttö ole ok. Eihän siinä oikeasti edes ole mitään pelättävää, vaikka ero tulisi.
Enkä todellakaan tarkoita, että ero olisi ainoa ratkaisu, toivottavasti saatte muuten asiat oikeille raiteilleen :Heartred

Mulla tulee niin mieleen mun ex, joka myös jatkuvasti riidellessä jankkasi erosta, ja oli myös jonkun verran mustasukkainen. Lopulta mä lähdin, en jaksanut enkä halunnut kuunnella sellaista. Ansaitsen parempaa. Ja paljon parempaa sain.

Arvosta itseäsi, vaikkei mies niin tee. Ei tuollaista kieltä käytetä toista kunnioittavassa parisuhteessa. Älä alistu. Jokainen saa meikata ihan vaikka vain omaksi ilokseen. Omasta kunnostaan saa (ja pitää) pitää huolta, puolison tulisi kannustaa ja olla tukena.
On myös pysäyttävää tuo, kun mietit, mitä teet, kun mies lähtee viihteelle, että lähdetkö karkuun vai soitatko poliisit tms. Oikeasti, asiat on pahasti pielessä, kun sinun pitää edes miettiä tuollaista :sad001

Paljon voi olla myös vaikutusta teidän elämäntilanteella. Vauva muuttaa paljon. Ja varmasti itsekin olet herkillä senkin takia. Mutta kirjoituksestasi päätellen tilanne ei ollut hyvä ennen lapsen syntymääkään. Mies tuntuu jotenkin pitävän sinua omaisuuteenaan, jota ei tarvitse kunnioittaa, ja joka hyppii oikeaan suuntaan oikeilla sanakäänteillä. Eikä se ole oikein.
Tsemppiä.
 
Olen kyllä sanonut, että en hyväksy tuota että eroamisella uhkaillaan, puhuu sitten erosta kun sitä oikeasti tarkoittaa. Joka kerta pyytää anteeksi ja sanoo että lopettaa, mutta siihen se lupaus aina jääkin..

Olen myös sanonut, että kun poika on miehen sylissä ja käskee minun painua vittuun ym, niin sitä en hyväksy että pojan läsnäollessa (etenkin sylissä ollessa) puhuu mulle noin. Mutta ei mene jakeluun...

Kieltämättä, välillä tulee olo ettei tuo arvosta minua ollenkaan, ihankuin olisin eläin tai robotti kenellä ei ole tunteita ja kenelle voi puhua miten haluaa. Ja kun sanon suoraan että tältä musta tuntuu, niin eikös mies suutu siitäkin ja ala valittaa että ainahan musta tuntuu paskalta jne jne.

Ja melkein joka riidan aikana uhkaa että lähtee ryyppäämään ja vetämään baariin perseet, en tajua miksi pitää noin puhua ja uhata? Ei ole mun tapaista yhtään tollainen uhkaaminen ja kun siitä ei ole mitään hyötyä.

Pahalta tuntuu, tulee paska äiti-fiilis kun pelkään etten voi tarjota pojalleni onnellista, tasapainoista ja ehjää perhettä. Se olisi ainut asia mitä toivon niin kovasti, ja nykyään pelkään että menetän sen ja loppujen lopuksi päädyn yksinhuoltajaksi.
 
Kyllästynyt, että sä voi yksin parisuhteessa tarjota onnellista ja tasapainoista ehjää perhettä. Siihen tarvitaan molempia. Yksinhuoltajana oleminenkin voi olla parempaa kuin huonossa parisuhteessa. Miehen käytös tulee vaikuttamaan myös teiän lapsen elämään. Erolla uhkaaminen on tosi ikävää. Siinä menee luotto toiseen ihmiseen.
 
Moni kohta kuulostaa tutulle tekstistä. Mun paras neuvo kun exäni oli narsisti, että lähde ja vähän äkkiä. Lopulta murenet itse. Narsismi on siitä kurja asia, että se on erittäin huonosti parannettavissa oleva persoonallisuushäiriö. En viitsi tässä tarkemmin avautua, mutta itse kävin läpi todellisen helvetin, että pääsin pois. Tämä suhde on koko ajan ollut opettelemista. Nimenomaan opettelua, että olen oppinut jakamaan taakkaa. Ja joka päivä joudun itse opettelemaan luottamaan, ettei tämä mies ole mikään takinkääntäjä. Omaa miestäni on aikanaan petetty ja kyllä hänkin on ajoittain tuntenut mustasukkaisuutta, kun tykkään pitää itsestäni huolta. Mutta hän on aina sanonut, että hän haluaa luottaa eikä halua olla minulle mustis, koska tietää, että olen uskollinen.
 
Kyllä ennemmin on yksinhuoltaja kuin alistuu tuollaiseen kohteluun. Lapsi kasvaa nyt myös miehesi vaikutusvallan alla ja oppii että parisuhteessa on ok uhkailla, haukkua ja kiristää toista. Laittaisin kyllä stopin tommoselle ja seuraavan lähtemisuhkauksen osuessa kohdalle toivottaisin tervemenoa! Asioilla on tapana järjestyä eikä äitiä&lasta pulaan jätetä vaikka isä häipyiski kuvioista.
 
Edellisessä suhteessa minua pahoinpideltiin henkisesti että fyysisesti, eron jälkeen päätin että en anna enää ikinä kenenkään miehen kohdella huonosti enkä siedä henkistäkään pahoinpitelyä, mutta tässä sitä taas ollaan.

Kun tavattiin miehen kanssa hän oli kuin satu prinssi, niin kohtelias ja herrasmies, aina kehui, aukaisi ovet ja antoi minun mennä ensin, kantoi kauppakassit, vei joka viikko ulos syömään, leffaan, tarjosi kaiken ym. Ja yhtäkkiä hänestä on kuoriutunut tommoinen :sad001
En tarkoita että joka viikko pitäisi samaan tapaan saada hemmottelua, vaan se käytös tässä mättää ja harmittaa, mitä helvettiä on tapahtunut... Riittäisi, että kohtelisi niin että tuntisin itseni rakastetuksi ja arvostetuksi.

Välillä tuntuu, että auto, kännykkä, tv & läppäri tulee ykkösenä, minä ja poika kakkos sijalla...

Tekisi mieli neuvolassa ottaa puheeksi jos vaikka pääsisi neuvolapsykologille purkamaan tuntojaan, miehelle tuskin sanoisin mitään kun siitäkin nousisi kauhea meteli.
 
Osittain samankaltasia kokemuksia. Edellisestä suhteesta lähdin kävelemään kun olin yli puolen välin raskaana.
Jälkeenpäin kun miettinyt asioita, niin oli hänessä jonkun verran narsistisia piirteitä. Hänessä ei koskaan ollut mikään vikana, minusta niitä vikoja löytykin, lähes joka päivä uusi vika, eikä mitään positiivista. Ennen raskautta ja raskaana ollessa. Baareilu lisäänty heti kun saatiin tietää että vauva on tulossa, vaikka niiiiin kovasti hän olevinaan lasta halusi. Baarikännit kerran tai useammin viikossa pysty vetämään mutta lapsea varten ei tarvinnut säästää koska hänen lapsen pärjää vähemmällä.. Mustasukkaisuutta oli ennen raskautta, sen jälkeen kyllä kiinnostus minuun lopahti täysin. Muiden naisten ulkonäköä kyllä ihailtiin ja kehuskeltiin (ainakin netissä), ja minun ainaisen mollaamisen perusteli sillä että hän vaan on sellainen, ei osaa kehua tms..
Riidellessä aina sanoi eroavansa minusta ja lähti lätkimään. Ei halunnut selvittää riitoja tai puhua mistään, kaiken piti heti olla ok kun hän vain sanoi anteeksi.
No viimeksi kun sanoi riidellessä että haluaa erota ja lähti johonkin, pakkasin ite sillävälin tavarani ja läksin. Eipä oo hänestä juuri kuulunut, sen verran että hän ei haluakkaan olla lapsensa isä.
Vaikka harmittaa että jos lapsi tulee kasvamaan ilman isää, hetkeäkään en kadu että lähdin. Vähän ruvennut saamaan jo itsetuntoakin takaisin (mikä katosi ihan totaalisesti tuon suhteen aikana).

Toki minussakin on vikoja ja meillä oli hyvätkin hetkemme, mutta olisi pitänyt lähteä jo vuosi pari sitten. Piakkoin syntyvää lasta en kadu, kadun henkilöä kenen kanssa hänet sain alulle.

Huh mikä purkautuminen tuli, anteeksi siitä.

sun pitää punnita onko tuo suhde nyt ihan sitä mitä sinä ja vauva tarvitsette.. Kuulostaa siltä että ansaitsisitte paljon parempaa. Hankala mennä sanomaan mitä toisen pitäisi tehdä, se päätös pitää lähteä itsestä. mun mielestä ainakaan lapsi ei oo syy olla yhdessä, vaikka oishan se ihanteellista että lapsella ois kumpikin vanhempi siinä. vaan jos asiat on päin honkia vanhemmilla niin se ei oo hyvä juttu lapselle eikä vanhemmille.

Parempi yksinhuoltajanakin kuin suhteessa jossa on paha olla. :sad001 sun miehes pitäs nyt saaha tajuamaan että muuttaa käytöstään ja pian..
 
Ei haittaa ollenkaan jos muutkin tänne kirjoittaa omia kokemuksiaan ja vaikka tulisikin pitkä romaani, tuntuu helpottavalta tietää etten ole ainut.. :)

Meillä sama juttu, että mies luulee että pääsee pälkähästä ja unohdan kaiken heti kun pyytää anteeksi, nykyään se anteeksi pyytäminenkin on vaikeaa. Enkä sitä sano että itse olisin täydellinen ja toimisin joka tilanteessa hyvin ja että olen kaikessa oikeassa, mutta musta ei saa tekemälläkään noin ilkeää ihmistä kuin mies on.

Silloin kun mies on hyvällä tuulella eikä ole mitään riitoja, hän on oikeasti ihana ihminen, mutta nykyään huonoja päiviä on enemmän kuin hyviä. Hän on myös hyvä isä, mutta mielestäni viettää liian vähän aikaa poikansa kanssa, mikä tuntuu pahalta pojan puolesta, yhtälailla isän seuraa tarvisi eikä aina vain äidin. Viimeisen viikon on tuntunut ihan kuin yksinhuoltaja olisin, pyöritän kotia ja arkea yksin sekä käytännössä olen pojan hoitanut viimeisen viikon yksin, mies vain muutaman kerran syöttänyt ja hyvin vähän ollut pojan kanssa.

Tuntuu pahalta kun poika joutuu elämään ikävässä ilmapiirissä, vaikka itse yritän piilottaa tunteeni pojan seurassa ja kaivaa sitä iloisuutta ja positiivisuutta väkisin.

Olen vain niin helvetin yksinäinen vaikka perhe onkin, mutta se vaikuttaa isosti kun en pysty kenellekään puhumaan tästä, kenellekään tutulle en kehtaa/viitsi. Vähän helpottaa että edes tänne pääsee kirjoittamaan, tiedä sitten kiinnostaako ketään lukea minun vuodatusta ja märehtimistä.. :)
 
On aika hankala tilanne tosiaan. Kun jos ukko ei tajua itse mikä ääliö on. :mad:
Neuvolassa jos saisit puhuttua näistä asioista ja jos vaikka joku kerta mies lähtisi mukaan? Jos hän tajuais kun joku ulkopuolinenkin mainitsee asiasta.. On vaan niin hankala uskoa että hänenkään olisi oikeasti hyvä olla kun käyttäytyy noin.. Joku henk.koht asiakin voi puristaa mieltä ja kaikki purkautuu sit suhun. :sad001

Mua ainakin kiinnostaa muiden vuodatukset, liikaa pyöritellyt omia asioita mielessä niin on ihan kivaa vaihtelua pyöritellä muiden asioita :grin vaikka eihän nää kivoja juttuja oo. :sad001
Että vuodata niin paljon kun vaan tarvis! Mieltä vaivaavat asiat pitää saada purettua. :)
 
Kiva että tänne vastaillaan ja kiitokset kaikille tsempeistä. :)

Välillä kyllä haluaisin ottaa neuvolassa puheeksi, tai kotona ollessa soittaa neuvolantädille ja vuodattaa mutta tuntuu että tulee jokin "esto" miksen pysty puhumaan.. Ehkä en vain uskalla. Ja tiedän, että jos sanoisin miehelle jutelleeni neuvolassa meidän tilanteesta, saisin varmaan haukut päälleni ja ihmettelisi miksi menen meidän asioita muille kertomaan. Olen ehdottanut, että mentäisiin yhdessä käymään vaikka neuvolapsykologilla (mikäli mahdollista) mutta ei, se ei kuulemma ole miehen juttu. En tiedä miksi suhtautuu noin negatiivisesti koska ei ole koskaan edes kokeillut, joten se siitä(kin)...

Mies valittaa usein stressiä, ja uskon kyllä että sitä mieheltä löytyy, mutta turhauttaa kun purkaa sen minuun tolla tavalla.. Myönnän, kyllä minäkin välillä kiukuttelen miehelle jos oikein stressiä pukkaa, mutta aivan eri tavalla. Enkä tajua miksi sitä alkoholia pitää stressiin ottaa, ei mulla ainakaan ole mitään tarvetta alkoholiin heti turvautua...

Välillä pysähdyn miettimään, että minkä hemmetin takia mun pitää todistella miehelle että olen uskollinen ja luotettava, en kertaakaan ole pettänyt miehen luottamusta ym, enkä ikinä ole kumppania pettänyt. Muutenkin olen liian kiltti joissakin asioissa, päästän aina toisen kuin koira veräjästä.. Mulla on tosiaan todettu kiltin tytön syndrooma, ja juuri näissä asioissa se näkyy kun en aina osaa pitää omia puoliani kunnolla ja pistää kunnolla vastaan. :sad001
 
Jos mies suostuisi lähtemään jonkun ulkopuolisen juttusille niin sehän olisi suora myönnytys sille että hänessä saattaa itsessään olla vikaa. Se että asioista pitää olla hys hys ja tiedostat jo etukäteen että jos tunnustaisit hänelle kertoneesi teidän asioista vaikka just neuvolassa että hän raivostuu siitä, on melkoinen hälytysmerkki jo itsessään. Asiat pitäisi vain lakaista maton alle...niin silloin asiat eivät myöskään muutu....
 
Salailu pahentaa tilannetta ja myös edesauttaa miehen käytöstä. Varaa itsellesi aika neuvolapsykologilta ja kerro siellä kaikki. Se on vähintä mitä voit tehdä itsesi eteen tässä tilanteessa.

Mies yrittää kontrolloida ja ohjailla sinua oman uhriutumisen kautta "Mua on petetty ja siksi käyttäydyn näin"... Hänen menneisyydellään ei todellisuudessa ole tilanteiden kanssa tekemistä. Sinä olet sinä ja teidän suhde on uusi. Tuo on ainoastaan julmaa vallankäyttöä! Menneisyyden varjolla on niin helppo oikeuttaa sairaalloinen käytös. Älä mene halpaan tässä: hän ei ole nyt mikään uhri! Hän käyttää myös häikäilemättömästi hyväkseen tietoa siitä, että haluat pitää kiinni ydinperhe-ajatuksesta.

Yksi asia mitä kannattaa miettiä hyvin tarkkaan on lapsen näkökulma. Ensinnäkin, hän tulee ottamaan miehen ja puolison mallin sinun mieheltäsi. Se ympäristö missä hän kasvaa, siitä muodostuu hänelle se mitä hän pitää normaalina. Miehesi käytös, puheet, ilmapiiri, riidat, alkoholi ja kaikki vaikuttaa. Kodin ilmapiiri ja te vanhemmat luotte nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän lapsenne maailmankuvaa. Arkenne ja kanssakäymisenne toimii pohjana lapsen identiteetin muodostumiselle, yhdessä hänen oman persoonallisuutensa kanssa. Te toimitte hänelle peileinä ja esimerkkinä. Toiseksi... Lapsi aistii todella paljon. Myös sinun surusi, yksinäisyytesi ja pelkosi. Hänen hyvinvointinsa kannalta on tärkeää, että sinä voit hyvin ja olet onnellinen.

Neuvoisin myös sinua olemaan takertumatta menneeseen - siihen millainen mies on ollut ja miten hän on kohdellut sinua. Menneisyys kun ei koskaan palaa, vaan elämä vie aina eteenpäin. Tarkastele mielummin nykytilannetta. Nykyhetki on ainoa todellinen ja olemassaoleva. Välittyykö miehestä vilpittömyyttä, rehellisyyttä, rakkautta nyt? Entä vaatiiko rakkaus? Lyökö se lyttyyn, kutistaako se, velvoittaako se? Luovu niistä ajatuksista miten asioiden "pitäisi olla" ja katso mitä ON. Mikä on oikeasti tärkeää?

Jokainen meistä ansaitsee tulla rakastetuksi omana ainutlaatuisena itsenään. :Heartpink Jokainen ansaitsee arvostusta ja kunnioittavaa kohtelua.

Hurjan paljon voimia sinulle!! :Heartpink
 
Kuulostaa ihan mun exältä. Monta vuotta elin kotona neljän seinän sisällä. En voinut käydä missään muualla kuin kaupassa ja sielläkin piti käydä tietyn ajan sisällä. En meikannut saati pitänyt itsestäni huolta koska muutoin olisin ollut muiden miesten perään. Tein ukolle ruuat, siivosin kodin töiden jälkeen, passasin minkä kerkesin. Viikonloput olin kuskina kun mies ryyppäsi mun palkat. Ja kiitokseksi tästä kaikesta olin tyhmä lehmä. Lapsia meillä ei onneksi ollut. En tiedä miksi olin muka niin sokeasti, sinisilmäisesti rakastunut tähän tyyppiin.

Ero otti tosi koville. Vei maan jalkojen alta. Luulin, etten pärjää ilman sitä miestä. Pelkäsin, etten löydä ketään muuta. Parin kuukauden päästä uskalsin hengittää vapaasti. Pääsin yli siitä. Ja sitten tajusin, että se ero oli parasta mitä mulle oli tapahtunut. Ennemmin olen yksin kuin paskassa suhteessa. Ja nyt mulla on mies joka arvostaa mua ja näyttääkin sen, ihana tyttö ja toinen lapsi tulossa. Olen onnellinen siitä, että pääsin siitä ukosta eroon.

Tämmönen kokemus mulla on. Sun kannattaa tosiaan miettiä nyt itseäsi ja lasta. Elättekö sellaisessa perheessä ja suhteessa kuin haluat? Oletko onnellinen? Mieti mikä on parasta lapselle. Tsemppiä kovasti :Heartred
 
Kiitos tsempeistä. :Heartred

Olen miehelle sanonut, että tajuaako tämä, että poika ottaa miehen ja isän mallin hänestä, ja en hyväksy sitä että poika oppii, että kumppanin mollaaminen, uhkailu ja tuollainen kielenkäyttö olisi ok. Aina sanoo "joo joo, tajuan" ja paskat.

Miksi muille on aina niin helppo puhua järkeä mutta se järjen kuunteleminen omalla kohdalla on niin vaikeaa, pelottavaa myöskin..

Olen vakavissani miettinyt, että soitan neuvolaan ja kysyn jutteluaikaa, mutta ilman että mies saisi tietää. Kuinka väärin teen miestä kohtaan jos menen ilman hänen tietämystään juttelemaan meidän asioista? Ja taas vain mietin miltä hänestä tuntuu...:oops:
 
Nämä asiat koskevat sinua ja vaikuttavat sun hyvinvointiin. Miksi tarvisit miehen luvan luottamukselliselle keskustelulle? Keskusteletko ylipäätään kenenkään kanssa omista asioistasi, vai onko mies rajoittanut yhteydenpitoa ystäviin tai keskusteluiden sisältöä? Varotko olemistasi ja tekemisiäsi, sanojasi ylipäätään? Tilanne on oikeasti todella huolestuttava! Et ehkä ymmärrä/ näe sitä koska elät sen keskellä ja siitä on tullut normaalia... Sinulla on oikeus puhua, et todellakaan tarvitse siihen kenellekään lupaa!

Kukaan muu ei voi muuttaa tätä tilannetta kuin sinä. Toisen ihmisen on aivan turha odottaa muuttuvan.
 
Nyt tein sen, soitin aikaa neuvolapsykologille ja jonossa ollaan. Jotenkin tuli kyllä heti syyllinen olo...

En pysty kenellekään puhumaan omista ja parisuhteen asioista, ei mies ole ikinä kieltänyt kavereita tapaamasta, mutta kieltämättä vähän syyllistä oloa luo ilmaan jos menen tapaamaan kavereita ja käyttäytyy äkäisesti. Tämän takia ei pitkään aikaan ole tullut usein nähtyä ketään, mikä harmittaa kyllä. :sad001
 
Hyvä, että soitit :)
Äläkä edes mieti syyllisyyttä, sun täytyy pitää itsestäsi huolta, sekä itsesi, että vauvasi takia.
 
Hienoa! Tuo on ensimmäinen askel siihen, että välität itsestäsi ja siitä mitä sinulle kuuluu ja miten voit. :Heartpink

Monesti se on niin, että hallitseva kumppani ei suoraan kiellä mitään. Hän tekee muilla keinoin olosi epämukavaksi ja syylliseksi. Hän saattaa alkaa kiukuttelemaan tai suuttuu olemattomista (ihan normaaleista asioista), on huonotuulinen kun tulet kotiin tai alkaa itkemään sitä, että hänellä itsellään ei ole kavereita eikä ketään... Keinot on monet. Tätä kautta hän ohjailee toimintaasi ja valintojasi salakavalasti. Yleensä vallankäyttö alkaa pikku hiljaa ja huomaamattomasti, hyvin hienostuneesti. Sitä ei edes ehdi tajuta, että kuinka paljon se oma persoona on alkanut mukautua toisen ihmisen mielen liikkeisiin ja kuinka oma toiminta alkaa rajoittua kumppanin olemuksen mukaan.

Tasa-arvoinen kumppani haluaa, että sinä olet onnellinen. Hän tukee kasvuasi elämässä. Hän luottaa sinuun ja antaa sinun olla itsenäinen, sisäisesti vapaa, sekä täysin vapaa tekemään omat ratkaisusi. Hän huomioi tunteesi ja tarpeesi. Tunnet olosi vapautuneeksi, luottavaiseksi ja rakastetuksi hänen seurassaan.

Henkilökohtainen vapaus on sanoinkuvaamattoman arvokasta. Olen sitä mieltä, että yksi onnellisuuden ja tyytyväisyyden ehto on omassa voimassa pysyminen (ei luovuteta valtaa muille) sekä vapaus tehdä ja toimia kuten itse kokee parhaaksi, itselleen oikeasi. Tärkeää on myös oman sydämen kuuntelemisen taito ja itsetuntemus, sekä rajojen asettaminen, kyky sanoa ei.
 
Mesiangervo, kirjoitat kyllä todella fiksusti. Osa kirjoittamistasi jutuista pätee kyllä mieheen, mutta samaan aikaan päässäni ajattelen ettei voi pitää paikkaansa. Olen luonteeltani sellainen, että haluan ajatella ja uskoa ihmisestä vain hyvää..

Jos ero jossakin vaiheessa tulisi, tiedän että pärjään lapsen kanssa kahdestaan, mutta se oma suru ja pahoinvointi huolettaa. Tuntuu, etten tällä hetkellä kestä yhtään surua (vaikka tiedän, että ajan kanssa sekin helpottuisi).

Vähän kyllä helpottaa että tänne kirjoittelen tuntemuksia, edes jollakin tapaa pääsen purkamaan tätä. Kaikista ihanteellisintahan se olisi että miehen kanssa pystyisi aikuismaisesti keskustelemaan, mutta ikinä siitä tule mitään.
 
Takaisin
Top