Mausteet - millainen maustaja olet?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mitä teiltä löytyy maustekaapista? Millainen maustaja olet?

Meidän maustekaappi taitaa olla aika riisuttu. Sieltä on aikojen saatossa pudonnut pois keskenään samankaltaisia (esim valkopippuri, kun ei kaikkia pippureita tarvitse). Me myös maustetaan ruoka tosi miedosti, kun en pysty syömään tulista ja kuopus on siinä asiassa vielä ihan omalla tasollaan. Joten chilijauhetta ei vaan tullut käytettyä kuin joskus harvoin tosi varovasti.

Mitä sitten siellä on:
Kurkuma riisiin ja kanaruokiin. Currya ei uskalleta ostaa, koska olen joskus saanut siitä allergiaoireita. En vaan tiedä mille sen ainesosalle olen allerginen, mutta en ainakaan kurkumalle.
Paprikajauhe, jota käytetään tosi usein maustamiseen.
Pippureista sitruunapippuri sekä kokonaisia maustepippureita myllyssä ja keittoon laitettavaksi.
Yrteistä basilika ja oregano. Joskus yritetty pitää useampa yrttiä, mutta ei niitä muita sitten tule hirveän usein käytettyä. Suosikit vaan jäi. Ja sitten on sipulijauhe ja kuivattua ruohosipulia.
Ja tietenkin suola.

Löytyy myös kaneli ja vaniliinisokeri leivontaan. (Ja toki hienoa sokeria, joskaan ei maustekaapissa.)
 
Meillä löytyy kohtalainen valikoima
- paprikajauhe
- savupaprika
- curryjauhe
- valkosipuli- ja sipulijauheet
- tacomauste
- mustapippuri myllyssä
- maustepippuri kokonaisena keittoihin
- valkopippuri
- cayennepippuri
- sitruunapippuri (tomaatti tai avocado leivälle 🤌🏻)
- limepippuri
- juustokumina
- garam masala
- oregano
- timjami
- ruohosipuli
- persiljaa
- tilli
- rakuuna
- basilika
- minttu
- laakerinlehtiä
- suolaa taitaa olla kolmea erilaista, pari myllyssä ja sitten tavallinen hienosuola
- neilikka

Sitten tietysti jotain kanelia, kardemummaa yms leivontaan meneviä juttuja muutama.

Lisäksi sitten muutama mausteseos jostain aasia-kaupasta, mies käyttää niitä johonkin ruokaan 😅 Osa mausteista on tullut lahjana/tuliaisena ja osa ostettu jotain tiettyä ruokaa varten, esim tuo minttu on tainut olla kerran käytössä johonkin yhteen ruokaan.
 
Tykkään maustaa! Ruoan tulee olla hyvää! Omasta maustekaapista löytyy kuivattuja yrttejä (oregano, basilika, timjami, meirami, rakuuna, salvia, rosmariini näin ulkomuistista.) Erilaisia pippureita muutamaa sorttia, chiliä ja kuivattua valkosipulia. Paprikaa, currya, kurkumaa, chilijauhetta ja hiutaleita.

Maustamiseen oon nyt innostunut kokeilemaan myös erilaisista kasviksista valmistuvia liemi- ja kastikepohjia. Mirepoix ja soffritto (toivottavasti meni kirjoitusasut oikein 😅) ollut nyt useasti tekeillä, ja ihan toimivilta vaikuttaa. Löytyy meiltä myös perus liemikuutiot arkikokkailuun, ja riistafondia pullossa. Kanalientä olen keittänyt joskus luullisen kanan roippeista, mutta muut liemet tehnyt toistaiseksi kuutioista.

Valkosipulia käytän tuoreena, tai kiireessä säilöttyä murskaa. Joskus silti sitä kuivattua jauhettakin, vaikkei tosikokit ikinä käyttäisi sitä varmaan mihinkään 🤭 on tiettyjä ruokia mihin se minusta toimii ja arkikotikeittiössä ihan ookoo oikoa kunhan tekee hyvää ruokaa 😄

Tuoreita yrttejä haluaisin käyttää enemmän. Hinta vain este ostella joka ikiseen ateriaan yrttinippua kaupasta talvella. Kesälle voisi laittaa jotain kasvamaan purkkiin 😊 basilikakin selviää kesällä oman kokemuksen mukaan ruukussa, kun ostaa kaupasta valmiin ja levittää sen isompaan ruukkuun.
 
Meillä on paaaaaljon mausteita ja puolison kanssa yhteen muuttaessa maustehyllystä löytyi suurinpiirtein suola, pippuri, curry ja jauhelihamauste. Nyt tuo iso hylly tursuaa ja puoliso välillä kysynytkin, että tarviiko noita oikeasti kaikkia, mutta itse kyllä käytänkin lähes kaikkea.

Pelkästään suolaa löytyy useampaa; hieno merisuola, herbamare, savusuola, karkea ruususuola, itse tehty sellerisuola (ärsyynnyin kun sitä ei mistään meinaa löytyä, niin tein itse 🤣).
Sen lisäksi löytyy tietenkin pippurit (musta ja sekoitus myös myllyssä); valkosipuli- ja sipulijauhe, paprikajauhetta ja myös savupaprika, se curry, valkopippuri ja viherpippuri jauheena.
Yrttejä taitaa löytyä lähes kaikki mitä kaupasta löytyy vaikka myönnän, että kirveli on vielä vähän mysteeri.
Ja tottakai löytyy myös perus neilikka, kardemumma, vaniljajauhe, kaneli, kurkuma, maustepippurijauhe ja kokonainen, inkivääri ja oma lemppari, rosepippuri.
Mulla myös tomaattia jauheena, se tuli vähän tomaattisoseita keittäessä sivutuotteena, kun ei raaskinut sitä mäskiä heittää pois, vaan kuivasin ja jauhoin. 🙃

Tykkään tehdä ulkolaisilla resepteillä ruokaa, varsinkin, jos on ihan jokin ulkolainen ruokalaji. Muualla myöskin käytetään mausteita ihan eri tavalla kuin Suomessa ja kiva kokeilla vähän erilaista.
Omiin luottoresepteihin kuuluukin mm. moussaka, johon tulee minttua ja kanelia.
 
Meiltä löytyy enemmän etnisiä kuin esim. yrttimausteita. Tykkään mausteista, samoin muu perhe, mutta tarvitsen reseptin ja tarkat ohjeet, että osaan maustaa.
 
Lyhyt vastaus: paska 🤣 Perusmausteet ruokaan kuin ruokaan on suola, mustapippuri ja sipuli- tai valkosipulijauhe. Tykkään itse blanduista ruuista, joissa maistuu käytetyt ainekset. Kaapista löytyy kyllä broilerimausteseos, jauhelihamausteseos ja currymausteseos, joita toisinaan laitetaan ruokiin. Mies lisää erinäisiä chilikastikkeitaan sit ruokien päälle lautasella. Niin ja soijamaustetta tulee käytettyä wokeissa ja riisin kanssa.
 
Meillä on paaaaaljon mausteita ja puolison kanssa yhteen muuttaessa maustehyllystä löytyi suurinpiirtein suola, pippuri, curry ja jauhelihamauste. Nyt tuo iso hylly tursuaa ja puoliso välillä kysynytkin, että tarviiko noita oikeasti kaikkia, mutta itse kyllä käytänkin lähes kaikkea.

Pelkästään suolaa löytyy useampaa; hieno merisuola, herbamare, savusuola, karkea ruususuola, itse tehty sellerisuola (ärsyynnyin kun sitä ei mistään meinaa löytyä, niin tein itse 🤣).
Sen lisäksi löytyy tietenkin pippurit (musta ja sekoitus myös myllyssä); valkosipuli- ja sipulijauhe, paprikajauhetta ja myös savupaprika, se curry, valkopippuri ja viherpippuri jauheena.
Yrttejä taitaa löytyä lähes kaikki mitä kaupasta löytyy vaikka myönnän, että kirveli on vielä vähän mysteeri.
Ja tottakai löytyy myös perus neilikka, kardemumma, vaniljajauhe, kaneli, kurkuma, maustepippurijauhe ja kokonainen, inkivääri ja oma lemppari, rosepippuri.
Mulla myös tomaattia jauheena, se tuli vähän tomaattisoseita keittäessä sivutuotteena, kun ei raaskinut sitä mäskiä heittää pois, vaan kuivasin ja jauhoin. 🙃

Tykkään tehdä ulkolaisilla resepteillä ruokaa, varsinkin, jos on ihan jokin ulkolainen ruokalaji. Muualla myöskin käytetään mausteita ihan eri tavalla kuin Suomessa ja kiva kokeilla vähän erilaista.
Omiin luottoresepteihin kuuluukin mm. moussaka, johon tulee minttua ja kanelia.
Kirveli sopii musta munakkaisiin tosi hyvin 😊
 
Meillä on yksi pienempi keittiön kaappi täys mausteita. 😅 ja lisäksi se maustekaappikin täynnä.

Me tykätään tehdä uusia ruokia ja kokeilla uusia mausteita. Mies on muuten parempi laittamaan ruokaa, mutta minä olen parempi maustamaan. Pystyn helposti kuvittelemaan mielessäni erilaisia makuyhdistelmiä ja monesti teen itse mieluummin dipit ja kastikkeet kuin käytän valmiita seoksia.

Tykkään mausteisesta ruoasta ja meillä lapsikin on tottunut mausteiden käyttöön. Chilin käyttö on lapsen takia nykyään vähän vähäisempää, mutta sitäkin löytyy kaapeista jos jonkinlaista. 😅
 
Taateli88:n tyylinen maustekaappi meilläkin. Lisäksi meillä on erilaisia myllyssä olevia maustesekoituksia. Roasted Garlic&Pepper on yksi lemppareistani, sitten Pasta&Pizza.
 
Meillä löytyy kohtalainen valikoima
- paprikajauhe
- savupaprika
- curryjauhe
- valkosipuli- ja sipulijauheet
- tacomauste
- mustapippuri myllyssä
- maustepippuri kokonaisena keittoihin
- valkopippuri
- cayennepippuri
- sitruunapippuri (tomaatti tai avocado leivälle 🤌🏻)
- limepippuri
- juustokumina
- garam masala
- oregano
- timjami
- ruohosipuli
- persiljaa
- tilli
- rakuuna
- basilika
- minttu
- laakerinlehtiä
- suolaa taitaa olla kolmea erilaista, pari myllyssä ja sitten tavallinen hienosuola
- neilikka

Sitten tietysti jotain kanelia, kardemummaa yms leivontaan meneviä juttuja muutama.

Lisäksi sitten muutama mausteseos jostain aasia-kaupasta, mies käyttää niitä johonkin ruokaan 😅 Osa mausteista on tullut lahjana/tuliaisena ja osa ostettu jotain tiettyä ruokaa varten, esim tuo minttu on tainut olla kerran käytössä johonkin yhteen ruokaan.
Meillä taitaa olla aika lailla samat, tosin ei savupaprikaa.

Ruohosipuli kasvaa pihassa,,niin ei ole kuivattuna. Suolaa on myllyssä toki, mutta mies tykkää enemmän maldonista.
Ja persiljaa inhoaa koko perhe, joten sitä ei ole. Ei taida olla kyllä tacomaustettakasn

Sitten meillä on kyllä leivontaan kardemumma, neilikka, vaniljatankoja ja vaniljajauhetta, kaakaota. Ja lasten takia vaikka minkä värisiä ja muotoisia strössrleitä,
 
Merisuola, aromisuola, eri sorttia löytyy Herbamare-suolaa. Valkopippuri, mustapippuri, valkosipulijauhe. Chiliä ja paprikaa. Siinä ne tärkeimmät!
 
Tykkään maustaa ruokia mutta unohdan sen säännöllisesti joten usein ruoissa on pelkkää suolaa ja pippuria.

Viime vuosien lempimausteet juustokumina (vahva maku, mutta vielä en ole yhtäkään ruokaa tällä pilannut joten sopii melkein kaikkeen!), timjami (lopetin oreganon käytön kokonaan kun tämä on parempaa) ja erilaiset itämaiset maustesekoitukset (curry tai garam masala).

Tuoreesta korianterista olen oppinut pitämään viime vuosina (vaikka alkuun se maistui saippualta), mutta tuoreita yrttejä ei ole niin kätevä ostaa kun loput jää useimmiten käyttämättä.
 
Syytän tästä insinööripuolisoa, mutta meillä ei oikeastaan koskaan kokata mitään ilman tarkkaa, jonkun toisen tekemää reseptiä. 🙈 Meillä ei voi laittaa ruokalistalle "kanakeitto", vaan pitää olla kanakeitto ja linkki ohjeeseen, muuten menee pasmat sekaisin toisella kokilla. 😅 Ja ei siinä mitään, hyväähän ruuasta tulee, kun on ammattilaisen suunnittelemat reseptit. Maustamista ei siis pääse itse suunnittelemaan, vaan laitetaan sitä, mitä ohjeessa sanotaan. Tämä on johtanut varsin mittavaan maustekaappiin, monia on käytetty kerran tai kaksi... Valkopippuri on ainoa poikkeus, se haisee ja maistuu navetalta, joten sitä ei tähän talouteen tuoda ja se jätetään laittamatta, vaikka ohje sanoisi mitä. 😂

Itse tykkään eniten tuoreista yrteistä. Kardemummaa laitan usein puuroon, samoin ceylonkanelia pitää aina olla.
 
Lyhyt vastaus: paska 🤣 Perusmausteet ruokaan kuin ruokaan on suola, mustapippuri ja sipuli- tai valkosipulijauhe. Tykkään itse blanduista ruuista, joissa maistuu käytetyt ainekset.

Mun makuun et kuulosta yhtään huonolta maustajalta. 😊 Minäkin mieluummin maistan sen ruuan maun kuin pelkkien mausteiden. (En nyt sano, että paljon mausteita käyttävillä ruoka maistuisi pelkille mausteille. Mutta jos ruoka on liian tulista en maista siitä muuta kuin tulisuuden.)
 
@harsokukka miulla menisi pää jumiin tuollaisesta reseptien orjallisesta noudattamisesta. 😅😂 Mie oon aivan toista maata kuin miehesi. Usein muutan reseptin mausteet jo ekalla kokeilukerralla omaan makuuni sopivammiksi, kun näen heti, etteivät maut ole mielestäni sopusoinnussa. 🤭
 
Nooo, mä en itse ole mikään suuri ruuanlaittaja, niin annan innokkaamman ja mua paremman kokin päättää. 😅 Ja aika hyvin on kertynyt jo kokoelmaa siitä, mistä löytyy ohje "tavalliseen" kanakastikkeeseen, lohikiusaukseen, linssikeittoon, milloin mihinkin. Kun itse en halua että aina on jotain erikoista ja hienoa, vaan ihan perusruokaa pääasiassa.
 
@harsokukka meillä sovelletaan vähän väliä reseptejä ihan jo sen takia, että jotain unohtui kaupasta (vaikka olisi listassa) ja tehdään välillä kiireessä toisillemme kauppalistoja lähettäen ääniviestejä ajaessa. 😅 Miulla vaan ahdistaa ajatus tuollaisesta tarkkuudesta ja orjallisesta ohjeiden noudattamisesta. Kadehdin tuon tyyppisten ihmisten järjesteltyjä kaappeja, mutta se vaatisi niin erilaista elämäntyyliä, mikä olisi omalle luonteelleni epämukavaa. 😅😂 Miulla meinaan on tuollaisia sukulaisia omituisen paljon, joten tiedän miten tarkkaa se voi olla. 😄

Meilläkin muuten mies laittaa parempaa ruokaa (ja useammin). Alkuun hän noudatti tarkkaan ohjeita, mutta nykyään hän osaa soveltaa jo tosi hyvin monesti soveltaakin.
Pastaruoat ovat edelleen kuitenkin miun bravuurini. 😉 Ja täytetyt leivät!
Syödään arjessa aika samoja ruokia, mutta tykätään kyllä kokeilla tosi paljon uusiakin. Sen takia meidän maustekaappikin varmaan kattaa puoli maapalloa. 🤭
 
Me yleensä viis veisataan reseptien mausteista (paitsi leipoessa). Meidän maustekaappi kyllä taitaa sen jo kertoakin, kun harvoinpa sieltä löytyy kaikki reseptin mausteet. Yleensä siis jos katsotaan reseptiä katsotaan pääraaka-aineiden määrät ja paistoajat (uuniruuissa) ja laitetaan sitten mausteita omalla mutulla. En tiedä mitä ulkopuoliset olisi mieltä, mutta meidän perheelle useimmiten näin tehdessä kelpaa. Enkä nyt väitä olevani superhyvä kokki. Olen vain oppinut tekemään tarpeeksi hyvää ruokaa meidän perheen makuun ja tehdään tosi paljon samoja niin yleensä reseptiä ei edes tarvita.
 
Mulla oli hiljattain hurahdus Taijin-chilimausteseokseen. Laitoin sitä tosi moniin juttuihin. Normalista kantsii muuten joitakin mausteita ostaa esim. Maidon-suola ja tuo Taijin on siellä edullisempia.

Tykkään mausteisesta ruuasta ja siksi esim. rakastan intialaista, kun siinä käytetään paljon esim. juustokuminaa, currya, korianteria.. Inkivääri on kanssa ihanaa, tykkään kun sitä voi laittaa leivonnaisista alkaen eri ruokiin (inkivääriolut on kanssa parasta). Ehkä se on lempi mausteeni.

Normiarjessa toki tulee mentyä perusmausteilla: suola, pippuri, paprikajauhe, chili, mutta esim. viikonloppuisin on kiva tehdä vähän erikoisempia ja ottaa mortteli käyttöön 😄
 
Takaisin
Top