Masukuvia <3
- Ketjun aloittaja Sophie82
- Aloituspäivämäärä
Minä ihmettelen ihan samaa.. Ja on hauska nähdä kuvia mitä on otettu vaikka joskus kesällä, kun omasta mielestä maha oli mukamas iso ja tosi pienihän se oikeasti oli.. Me taidettiin ihmetellä jo sairaalassa kun tyttöä katseltiin, että miten hitossa se on mahtunut olemaan..?
Mulla on kyllä vähän ikävä mun pikkusta potkivaa mahaa :) Raskausaikana ei ollut mitään oireita joten olo oli loppuun asti hyvä ja masu oli niin pieni, ettei ollut missään tiellä :) Siksi se aika oli niin kivaa. Ehkä ensi kerralla voin olla toista mieltä, jos maha paisuu äärettömyyksiin ja supistelut alkaa jo puolessa välissä raskautta :D
Mulla on myös vähän ikävä mahaa ja vauvan liikkeitä. Pieni jalka kylkiluun alla tuntui aika ärjyltä, mutta hyvällä tavalla. Minun maha oli hieman tiellä vaikkapa jalkoja rasvatessa ja tietysti jos oltiin isin kanssa keittiössä yhtä aikaa tekemässä ruokaa :) mutta muuten se oli oikein mukava maha..
Ei todellakaan ole ikava. Loppuajasta en tehnyt muuta kuin lihoin ja voin seka fyysisesti etta henkisesti pahoin. Tuskaa ei lainkaan helpottanut se, etta olin toissa rv39 saakka. Samalla ahdisti tuleva synnytys ja oli koko ajan huoli vauvasta ja sen terveydesta, vaikka mitaan huolen aihetta (poikkeavuutta tms.) ei ollutkaan todettu. Ne vikat kuukaudet olivat ihan liikaa. En suosittele ainakaan tyontekoa noille viikoille saakka kelleen. Silloin tulisi vain relata.
Nyt on kotona ihana ja terve vauva. Ihan kuin se olisi aina ollut meidan kanssa.
Nyt on kotona ihana ja terve vauva. Ihan kuin se olisi aina ollut meidan kanssa.
Murmeliini90
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Ai, kyllä mulla on vielä mahaa jäljellä, vähän rusinanahkaisena vain.. ehkä neljännellä kuulla samoissa mitoissa..
Ja potkujakaan ei oo ikävä, kun edelleen tuntuu.
Sitä vaan on ikävä, ettei tarviis huolestua mikä siellä vatsassa on, kun raskausaikana se oli vauva, joka potki ja nyt joutuu kuulosteleen pitääkö syöksyä kuinka nopeasti vessanpöntölle vai riittääkö pieraisu. 
Ja potkujakaan ei oo ikävä, kun edelleen tuntuu.
Sitä vaan on ikävä, ettei tarviis huolestua mikä siellä vatsassa on, kun raskausaikana se oli vauva, joka potki ja nyt joutuu kuulosteleen pitääkö syöksyä kuinka nopeasti vessanpöntölle vai riittääkö pieraisu. 
Brummelisa
Puuhakas puhuja
Itekin muistelin vastikään, millaista elämä Mahan kanssa oli... Mulla kesti vähän aikaa tottua siihen kasvavaan mahaan ja peilikuvan muuttumiseen. Säärien sheivaus ja varpaankynsien leikkaus menivät ihan urheilusuorituksesta. Ja esim. avainten putoaminen lattialle oli pieni maailmanloppu, siinähän yritti sitten kyyristellä ja kyykistellä niitä ylös. Viimeisinä viikkoina mun tekemiset oli kuin hidastetusta filmistä, enpä olis uskonut että sukkien pukeminen ja kenkien jalkaan saaminen voi viedä niin paljon aikaa... 
Ja ne muksun liikkeet... Lopussa ne alkoi olla jo häiritseviä ja kipeitä. Illalla oli kunnon potkutreenit aina mahassa. Ja kun yritti käydä nukkumaan mahan kanssa, niin aikansa sai aina pyöriä, että löytyi sellainen asento, jossa pystyi olemaan. Ja hetken päästä joku taas jo heräsi mahassa potkimaan.
Ja ne muksun liikkeet... Lopussa ne alkoi olla jo häiritseviä ja kipeitä. Illalla oli kunnon potkutreenit aina mahassa. Ja kun yritti käydä nukkumaan mahan kanssa, niin aikansa sai aina pyöriä, että löytyi sellainen asento, jossa pystyi olemaan. Ja hetken päästä joku taas jo heräsi mahassa potkimaan.
Uudesta raskaudesta on suorastaan jatkuvasti pelko *erseessä, mutta ei suinkaan mahan takia. Sanoisin, että oma maha oli loppuun saakka melko kompaktikokoinen. Synnärillä kätilökin ihmetteli, että missä tuo poikanen on lymynnyt :D Mutta potkuja, hmm.. Joo alun kevyet töytäisyt oli tosi kivoja, mutta se pään poraaminen ja takapuolen hinguttaminen navan kohdalla, ei kiitos!!
