Muutama päivä on vielä jäljellä ensimmäiseen ultraan lapsettomuushoitoklinikalla. Aika menee nii-iiiin hitaasti... Välillä on asiasta varma olo, sitten taas ei ja olen tulkitsevani kroppani oireiluista kuukautisten alkamista, kohdunulkopuolista jne... Päätinkin, että en suotta mieltäni pahoita lukemalla lisää tietoa noista raskauden keskeytyksen oireista. Luotan siihen, että luonto hoitaa ja jos niin käy, että kesken menee, niin se on sitten niin.
2,5 vuoden yrittämisen, kahden inseminaation ja yhden koeputkiyrityksen jälkeen tämä raskaanaolo on nyt jo kuin lottovoitto! Se on tieto siitä, että minunkin on kaikesta huolimatta mahdollista tulla raskaaksi ja että toivoa ei kannata menettää :) Kaikista parasta juuri nyt on se, että tämä vauva on aidosti ja oikeasti ihan luomu ja saanut alkunsa ilman kemikaaleja, lääkäreitä, punktioita ja viljelymaljoja.
Meillä mies on kovasti tulossa mukaan ultraan. Yhteisen hoitohistorian aikana hän on ollut mukana klinikalla useasti ja läsnä ultrissa, punktiossa ja alkionsiirrossa, joten nuo alapään jutut ei paljoa enää miestä hetkauta. Hyvä niin, sillä toivon kovasti, että hän olisi mukana sitten joskus synnytyksessä ja selviäisi siitä ilman pyörtymisiä ja pahoinvointeja. [:D]
Lilly1 tuossa edellisessä viestissä mietti sitä, miten voi tavallaan "harmittaa" se, että omalla kohdalla onnistuu nopeasti ja toiset joutuvat yrittämään kauan, osa taas ei onnistu koskaan. Ei kannata "surra" ja murehtia asiaa näin. Niinhän se luonto toimii. Itse olen ollut aidosti onnellinen niiden tuttujen ja nettiystävien puolesta, ketkä ovat oman yritysaikani kuluessa tulleet raskaaksi; osalla on ollut paljon hankalampi tilanne fyysisesti kuin minulla, joten jokainen pieni voitto on lisännyt omaa toiveikkuuttani asian suhteen. Toki ne uutiset tulevista vauvoista aina hiukan surettavat (voi, miksi minulla ei onnistu?), mutta sehän on vain inhimillistä. Toisen raskautuminen kun ei kuitenkaan vie minulta mitään pois. Pikkusiskoni on surrut kovasti samaa asiaa; hänellä ei perheen perustaminen ole vielä ajankohtaista, mutta hän suree nyt jo sitä, että jos minulla menee tämän asian suhteen vielä vuosia ja vuosia, niin kuinka pahasti loukkaannun tai pahoitan mieleni, jos hän tuleekin raskaaksi minua ennen. Isosiskona minun kun pitäisi edetä näissä asioissa eteenpäin häntä ennen.
Elämä ja perheen perustaminen ei mene suunnitelmien mukaan. On ihana huomata että meitä marrasmammojakin on niin eri-ikäisiä! [:)]