Marraskuun pulinat

Sama täällä tuli mieleen kauppareissulla äsken ku kiristeli niin kovin vaikka lyhyt matka, vaikka koko aika pyörii mielessä mut silti niin epätodellista ja koittaa pitää itteensä kiireisenä ja sopia joka päivälle ees jotain ohjelmaa!
 
Vauva tänään tasan viikon! Ihana rakkauspakkaus :) Mutta täytyy kyllä kehua myös esikoista, se on ottanut vauvan tosi hyvin vastaan. Suukottaa, juttelee, tuo sulle leluja ja silittelee nätisti.
Tänään lähti tikit masusta pois, 13 komeaa tikkiä oli. Äiti oli illan täällä apuna ja se ne ortukbn
 
Lähti ennen aikojaan!
Eli 13 komeaa tikkiä olikin ja äiti ne ottikin pois.
Päästiin ulkoilee vähän porukalla ja oli kyllä piristävää yksin en oo mennyt vielä ulos kahden lapsen kaa...kun 2-v on melko villi ja sen perässä saa juosta. Toinen juttu on kun en saa nostaa itse mitään, eli esikoista rattaisiin, keinuun ym..
Huomenna aamusta tulee mun sisko meille kylään, mennään taas vähän ulos ja se saa luvan imuroida. Itse kun en saa sitäkään tehdä.... Kuulemma nyt jouluun asti pitää ottaa iisisti ja sit saa palata normi kuvioihin (ei tietenkään vatsoja saa tehdä) pikkuhiljaa.
 
Huh nyt ehkä pakko tännekkin kertoa jos helpottais myös omaa mieltä kunsaa kirjoittaa johonkin, vaikka koittanut puhua mutta sekin saa vain itkun, katsotaan miten käy kun kirjoitan että tuleeko itku taas.
Olen siis synnyttänyt 1.11 ihanan pienen tyttösen joka onkin ainut ihana asia mitä sairaalasta sain.
Meillä meni sairaalassa kaikki hyvin siihen asti kunnes epiduraalin vaikutus lakkasi ja pyysin saada lisää kun sitten kätilö joka ei edes ollut minua avustanut vaan joku joka sattui kerkeämään käymää luonani, noh hän ilmoitti minulle että en saa lisää epiduraalia vaan joudun odottamaan että aamuvuoro alkaa ja sitten saan. Odotin puoli tuntia mielettömissä kivuissa että aamuvuoro alkaisi ja tuli uudet kätilöt jotta saisin kivunlievitystä. Tämä uusi kätilö oli aivan ihana halaisin häntä heti jos voisin. Hän laittoi minulle sen epiduraalin jonka olin pyytänyt puoli tuntia aikaisemmin ja sitten hän istui sängyn laidalla vieressäni ja yritti rauhoitella kun oli kamalat kivut. Eihän se uusi annos sitten ehtinyt vaikuttamaan kun alkoikin olla aika ponnistaa, olin todella väsynyt kipujen takia ja en meinannut jaksaa ponnistaa tyttöä ulos, jouduttiin turvautumaan imukuppiin kun lapsen sydänäänet alkoi laskea. No mutta terve tyttö syntyi 1.11 klo 9.21
Osastolle päästyä ni niin siellä sitten olikin oikeastaan kaikki aivan perseestä.. Ensisynnyttäjänä en saanut omasta mielestä tarpeeksi apuja ja neuvoja lapseni hoitoon, kaiken sain oppia itse imetys asennoista lähtien. Vauvani ei saanut nänniä suuhun ei sopinut nänni ja suu toisiinsa ja minulle annettiin imetyskumi ja jätettiin näin yksin. Olin todella väsynyt synnytyksestä ja itkin sairaalassa ollessani, ilman itkua selvisin kun mies oli paikalla ja kun vieraita kävi, sain jotenki skarpattua itseni mutta heti kun vieraat ja mies lähti niin itku alkoi heti. En saanut yöllä nukuttua vaikka olin todella väsynyt. Sain syötyä siellä vasta toisena päivänä kun mieheni toi minulle ruuan kun itse en pääässyt/ehtinyt hakemaan ruokaa itselleni. Olin siis nälissäni ja ihan voimattomana sairaalassa oman pienen tyttöni kanssa. No tuli päivä jolloin pääsin tuomiolle että pääsenkö vauvani kanssa kotiin ja onneksi pääsin olisin varmasti lyyhistynyt lattialle jos minulle oltaisiin ilmoitettu että meidän pitää jäädä viellä yhdeksi yöksi sairaalaan. Minusta oli ihan sama olla kotona "yksin" mieheni kanssa peukalot keskellä kämmentä kuin että olen yksin sairaalassa peukalo keskellä kämmentä. No kotona myös itkin viellä pari päivää tätä väsymystä ja kokemusta sairaalassa olosta. Itkin itseni uneen mieheni kainaloon. Nyt on onneksi helpottanut tuo itkuisuus ja kun on saanut puhua ystävälle omasta kokemuksesta ja neuvolan tädille joka meillä kävi niin kysyi synnytyksestä niin melkein siinäkin aloin itkeä kun kerroin ja hän ei voinut ymmärtää miten minut oltiin hylätty ensisynnyttäjänä. Viikko tuosta eteenpäin kävimme itse neuvolassa ja tapasin oman neuvolatädin ja hänkin oli ihmeissään ja käski miestäni vahtimaan minua että jos romahdan niin sitten minut ohjataan keskustelemaan ammatti auttajan kanssa tapahtuneesta.
Kanssani ei muuten käyty edes keskustua synnytyksestäni eli en tiedä olinki itse se joka aiheutti lapseni sydänäänien heikkenemisen vai mistä se johtui.

Kiitos ja anteeksti itku virteni.
 
Hyvä Sannya, että purat sun fiiliksiä täällä. Sua on kohdeltu siellä sairaalassa todella huonosti. Mä oon todella pahoillani sun puolesta. Musta on hienoa, että oot kertonut neuvolassa tapahtuneesta. Kun saat voimia hurjan alun jälkeen, suosittelen antamaan palautetta sairaalaan kätilöiden esimiehelle! He ovat vastuussa työntekijöistään sekä heidän valvomisesta ja kouluttamisesta. Itseänikin jännittää ensisynnyttäjänä, että miten tulee sairaala-aika menemään, koska tiedän tarvitsevani paljon tukea nimenomaan kätilöiltä, sitä vartenhan he siellä ovat!!! Paljon voimia kokemuksesta selviämiseen ♡
 
Hyvä homma Sannya!

Mulla alkaa olee ihan biboläärinen olo (hjuumoria hjuumoria). Toisena päivänä naurattaa ja toisena itkettää. Alkuviikosta oikein hyvä fiilis ja sit eilen harmitti ja itketti sohvan pohjalla, kun vauvaa ei kuulu. Tänään taas naurattanut ja mieliala koholla. Ne on varmaan ne H O R M O O N I T ! Tosin meidän tallennukset on lähtenyt taas toimimaan ja näin seuraamani Svenska hollywood fruar- sarjan heti aamusta (HEI; jokaisella on omat paheensa, mulla ne sattuu liittymään rikkaiden, vaaleiden ihmisten elämän urkkimiseen). Sen lisäksi tilasin juuri itselleni aivan hävyttömän määrän kiinalaista ruokaa, joka saapunee tunnin sisällä. Tervetuloa, oi itämaan lahja vatsamakkaroilleni! Mitähän muuta tähän väliin olisi asiaa... ehkä se, etten enää uskalla soitella perheestä tai frendeistä kuin muutamille valituille, koska en halua aiheuttaa sydäriä että "Nyt se synnyttää!"...koska se kuulema on reaktio, jos mun nimi näkyy kännyn ruudussa. Notta. Päivänjatkoa kaikille ja täällä voidaan siis edelleen erittäin paksusti.
 
Haha, mä en oikeesti tajua, että jotkut soittelee "Vieläkö siellä ollaan kasassa?/ Joko alkaa olla jotain tuntemuksia?" :eek: Näitä puheluita ja viestejä on kavereilta tullut. Eihän nämä kyselyt mua haittaa, mutta kai mä nyt ilmoittelen kun pikkutyyppi syntyy... Vai pitäiskö olla vaan ilmoittamatta ja kun joku kyselee, niin voi kertoa, että juu tuossahan se on ollut jo useamman viikon:wink
PS Suosittelen katseltavaksi myös Manhattanin äitiyskonsulttia, toimii :p
 
Mä oon tässä pistäny merkille viimeaikoina että kaikkilla tuttavalapsiperheillä, raskaana olevilla, just synnyttäneillä yms on asiat ja parisuhteet päin persettä. Mitä tää tällanen on?? Kaikki on eroomassa, tai kuulee et just eronnu tai masentjneita tai muuten vaan on helvetin vaikeeta, sama jos katon jonku äiti-ohjelman niin jälleen kerran itkua tuherretaan ja elämä on paskaa. Puhuttiin just miehen kaa et ihan sama kuka tuttu tulee vastaan niin jos lapset jotenki elämään liittyy niin huonosti menee. Vähän kuumottavaa! Tietenkin tää on vaan sattumaa, mut erityisesti nyt viimeviikkoina kiinnittänyt tähän huomioo. Käyks meillekin noin ku väsyttää? Ehkä mäki sittenkin saatan masentua, vaikka kelasin eg en oo taipuvainen vaikka puskistahan alakulokin voi tulla kun jos on stressiä ja väsyttää, yms. Overall kaikki on meillä niiiin ihanasti mut hirveetä kun kaikilla tuntuu leijuvan mustia pilviä perhe-elämän yllä.. :/
 
Mä luulen et pienen lapsen kanssa arki muuttuu niin erilaiseksi, kumppani muuttuu naisesta äidiksi yms. Jos ei muista/jaksa pitää parisuhdetta yllä saattaa tulla ongelmia. Me ollaan yritetty jutella, miten molemmat pysyis järjissään ja etukäteen annettu toisillemme lupa viettää myös omaa aikaa, jos tuntuu että väsyy ihan täysin. Ja luulen, että vauva-aikaa myös mielessään jotenkin romantisoi, todellisuus kakkavaippoineen ja vatsavaivoineen iskee päin lättyy kuitenkin jossain vaiheessa. :D
 
Toi on kyllä totta mulla varmaan itellä ainakin ihan todella pilvissä kuvitelmat :D oon vaan niin innoissani, toivottavasti osais vaan ottaa IISISTI! ottaa arki vastaan niinku se on tullakseen
 
Ihmettelen samaa. Mut useimmat parisuhteet kaatuu lapsen ensimmäisen vuoden aikana. Silloin on kaikkein rankinta.
 
Päätin tuossa, että yritän helpottaa tätä loppuodotusta muuttamalla omaa ajatusmaailmaa. Tähän saakka olen koko ajan pitänyt lähes ainoana vaihtoehtona vauvan syntyvän ennen laskettua aikaa, koska jouduin olemaan sairaslomallakin yli kuukauden diagnoosina uhkaava ennenaikainen synnytys.. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet nettipalstoja lueskellen ja (kuviteltuja) synnytystä edeltäviä oireita kyttäillen, eli tyhmimmällä mahdollisella tavalla. Jälkiviisaana voi nyt todeta, että mieluummin olisi kannattanut nauttia oireettomasta ja helposta odotuksesta rennoin mielin :wink.

Laskettuun aikaan on jäljellä yhdeksän päivää, eikä mitään merkkiä havaittavissa mahdollisesti lähestyvästä synnytyksestä. Ajattelin jatkaa vahingosta viisastuneena rennoin mielin eteenpäin ja nauttia loppuodotuksesta sekä ajasta vielä kahden miehen kanssa. Kolmen viikon kuluttua ollaan kuitenkin jo aika varmasti äiti ja isi, tai ainakin käynnistysajankohta on selvillä :). Tsemppiä myös muille vielä odottaville!
 
Herranjestas mitkä iltasembalot jäbällä jo toista tuntia. Ei tosiaan tarvi liikelaskentaan keskittyä. Kunhan nyt antais väsyneen äitinsä nukkua :D
 
Hitto nää mun yöunet heittelee ihan häränpyllyä täällä.. Ikinä aikasemmin oo ollu nukkumisen kanssa ongelmaa, nyt ekana yönä ei saa nukuttuu ollenkaan, toisena nukkuu ku tukki 12h ja kolmantena herää 4.30 eikä tuu enää uni silmään. Vaikka oikeen yrittänyt ettei ainakaan päivällä laittais silmiään kiinni että rytmi pysyis suurinpiirten. Kohta toki vauveli sanelee, miten täällä nukutaan. :D tänään neuvolaan taas 41+1 mittarissa, eikä näytä vauvalla olevan mitään kiirettä vieläkään. max 6 päivää syntymään. :)
 
Huomenta! Täällä rv40 paukkuu ja tyttöä ei kuulu. Eli hyvin todennäköistä että saan liittyä yliaikaisten ryhmään:p
Viime yö tuli nukuttua omasta mielestä hyvin (vaikkakin tarkoittaa väh. 4 kert wc käyntiä+juomareissua)... miten mieltä piristävää on kun kaveri heti aamusta sitten palauttaa tekstiviestitse maan pinnalle "hyvä kun nyt nukut
kun kohta unet on muisto vain!" no kiitos tästä ja hyvää viikonloppua sinullekin..
 
Täällä odotetaan pienen miehen viimeisiä verikoetuloksia ja lupaa päästä kotiin. Verensokereita on mitattu syntymästä lähtien ison syntymäpainon takia. Välillä oli liian matalia arvoja ja kotiinlähtö siirtyi. Nyt kaksi hyvää arvoa viime mittauksista ja uskon, että sama jatkuu

Olisi ihana päästä kotiin!

Tsemppiä vielä odotteleville pitkiin minuutteihin, tunteihin ja päiviin! Voimia ja iloa vauva-arkeen muille,
 
Nonii, nyt on yliaikaiskontrolli varattu äitipolille ens tiistaiksi. Viimeistään ens torstaina ne sit käynnistää jos ei aikasemmin meinaa lähtee synnytys käyntiin.. Lähtis nyt ilman käynnistystä, tuntuis jotenkin mukavammalle.
 
Täällä 40+4 ja ei pidä pikku mimmi kiirusta. Mä olen koko raskausajan ajatellut että l.a. on se pvm jonka jälkeen vauva syntyy, joten siihen asti pysyin kärsivällisenä ja hyväntuulisena. Nyt huomaa että pinnaa alkaa vähitellen kiristää, ja jonkun tuolla aiemmin ehdottama vastaus vauvauteluihin alkaa tuntumaan Todella Houkuttelevalta. Siis että: "Juu, kyllähän se tuossa pari viikkoa sitten syntyi!" :p
 
Meilläkään ei näytä pikkuinen merkkejä saapumisesta. Eilen tosin supisti ihan sairaan kovin tunnin ajan 3 tai 4 kertaa, mutta meni ohi. Ylihuomenna su alkaa 40. viikko odotusta ja sen kyllä huomaa omassa jaksamisessakin :) Kiukkua, väsyä, selkä romuna ja vaavakin on hiljentynyt huomattavasti edellisviikoista, mutta liikkuu kuitenkin hyvin. Nyt ei enää jaksaisi yhtään odottaa milloin tulee lähtö. Marraskuuta reilu viikko jäljellä ja toivon todella, ettei mene joulukuun puolelle! Ihanaahan tämä rauhaisa elo miehen ja 8 sekä 6 vuotiaan lapsen kanssa on, mut vauva vaan täydentäisi tän elämän.
Oon ihan vainoharhainen... joka kerta wc käynnillä toivon, että limatulppaa olisi irronnut tai lorahtaisi vesiä. Jokainen pienikin kivuton supistus saa rukoilemaan enemmän kipua. Tahdon kipua. Sitä kyl riittää lonkissa ja selässä, mutta... Mie oon niin väsynyt. Vielä muutama pvä sitten olin eri mieltä, nyt taas fiilis aika maissa.
Siltikin, korkeintaan hieman yli 3 viikkoa, niin meillä on vauva.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top