Marinaketju

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Aretha
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Voih!! Voin niin samaistua noihin työvitutuksiin...
Olin 2 v töissä paikassa, joka aiheutti jo niin suuret stressit että aloin saamaan rytmihäiriöitä ja laihduin 10 kg :/ Mun oli pakko ottaa loparit, kun ei ollut mahiksia muuttaa työmäärää tms, pomo ja esimiehet olivat ihan outoja..
Toivottavasti sulla on jotain toivonkipinää tai sellaista mikä saa sinut jatkamaan! Tsemppiä!
Älä kuitenkaan aja itseäsi uuvuksiin..
Onko sulla muuta työpaikkaa tai alanvaihtojuttuja mielessä? :)
 
Työ vituttaa täälläki. Tässä istun sentää tauolla, alaselkä vetää taas viimestään... Ihanaa! Koska mä oon raskaana, niin ei tälle kuulle ny sattunu yhtää vapaata vklp. Ennenko niitä oli aina joka toinen. Koska tää mun OMA LOMA alkaa.. ei puhuta äitiyslomasta.. tuntuu vaa, että pamahdin bluokan työntekijäksi hetiku tästä kaikki kuulivat :-D ehkä voin kuvitellakki..
 
Sama työ vituttaa minuaki. En tahdo tehdä vanhustyötä/lähihoitajan hommia enää ikinä! Luulin pääseväni alalle jossa saan auttaa muita nii karu totuus tullu esille 5 vuoden aikana nii mones pisteessä. Nii paljon leipiintyneitä keski-ikäisiä/eläkkeen partaal olevia ämmiä jotka ei välitä vanhuksista yhtään vaan huutaavat/haukkuvat ja retuuttavat heitä ko omapinna ei kestä työtä enää. Tätä on ollu nii raskasta katsoa vierestä. Pomot ei asialle tee mitää, ku henkilöt on olleet vakituisina ja hyviä pyllyn nuolioita sen 20-30vuotta. Ei auta asiast kantelu yhtää enkä oo ainut nuori sijainen joka on yrittäny tehdä asialle jotain. Mut ei me ollaan niitä paskoja jotka välitämme vanhuksista ja haluttais vanhuksille arvokkaan loppuelämän.. Todella raskas ala henkisesti nimenomaan työkavereitten takia jotka tekee siit paljon raskampaa ku se on...
 
Noi keski-ikäiset naiset olivat munkin riesana, tosin toisella alalla, jossa meno oli kuin yläasteella kun olivat taantuneet kikatteleveksi teineiksi... Mutta myös huomasin kokeillessani lähärin hommia syksyllä, että tosiaan.. Vanhemmat työntekijät repivät ne vanhukset sängystä ylös, tiuskivat, huutavat vanhuksille.. Minäkin pyörittelin päätä, että mitä ihmettä :O Yritin ymmärtää, että aina vanhus ei kuule ja hermo voi mennä jos monta kertaa toistaa saman asian.. Itsekin syötin yhtä vanhusta, joka saattoi hokea koko syöttämisen ajan samaa kysymystä, vaikka kuuli vastaukseni.. Ymmärrän että varmasti, jos monta vuotta tekee samaa, niin voi kiristää kun alkaa vaihdevuodet lähestyä.. Onko se sitten niin, ettei kuitenkaan ole oikealla alalla, jos ei kestä sitä?

Toisaalta itse, olen tehnyt muutamaa hommaa: ollut 2 eri vaateliikkeessä, yhdessä tavaratalossa, huvipuistossa 2 kesää, päiväkodissa, vanhustenkodissa, koululla kouluavustajana... Kaikissa hyvät ja huonot puolet, hyvät ja huonot esimiehet jne, ärsytyspiikit nähty..!Itsellä alanvaihto ollut mielessä v. 2009 lähtien valmistumisen jälkeen ja siksi koittanut eri hommia, mutten vieläkään ole löytänyt omaa juttuani..
Joku konttorihomma, etuuksien tai lippujen ja lappujen käsittely kiinnostaisi seuraavaksi, harmi kun sitä ei pääse kokeilemaan ennen ku on koulussa sisällä.. Mutta sitten 2017 viimeistään kouluihin haku ;)

Edit: ja itse en kadu yhtään että otin loparit vakituisesta työpaikastani, vaikka sain aikamoista moraalisaarnaa ihanaisilta sukulaisiltani.. Eipä ole rytmihäiriöitä ja pysyn hyvässä lihassa.. Vastahan uutisoitiinkin että kunnon työstressi voi aiheuttaa mm. Aivohalvauksen ja itse uskon tohon, ainakin kokemani jälkeen..
 
Muokattu viimeksi:
Mä alotin aikoinaan lähäriopinnot vanhuspuolella, lähinnä siks ku sain opparipaikan sopimuksineen ilman omaa etsiskelyä. Jätin sen kesken, työ oli rankkaa ja ilotonta kiireen vuoks. Muistan kans yhden melko nuoren jo työhönsä kyllästyneen hoitsun, joka lappas sosekeittoa hirveellä vauhdilla vanhukselle, joka sitte puklas miltein kaiken ulos. Mun kävi niin sääliks sitä, kun mietin et sen elämän syömiset hoidetaan aina muutamassa minuutissa, ja lopun ajan se makaa sängyssä ilman muuta virikettä. Aloin sit vaihtamaan sen typerän hoitsun kanssa potilaita, et pääsin syöttää sitä kaltoinkohdeltua ihmisarvoisesti. Mä en halunnu jatkaa vanhustyötä, vaan jatkoin mielenterveyspuolelle(mikä mua alunperinki kiinnosti eniten).

Mun nykyisen työn ei pitäs olla niin hektistä, mut siihen sisältyy paljon psyykkistä kuormitusta, ja ylläri ylläri, asukkaiden kunto huononee, ovat siis koko ajan somaattisesti ja psyykkisesti sairaampia. Mun ei pitäs olla missään psykogeriatrisella, mut päivittäin kun katon työni kohteita, en voi sanoo muuta kun että olen nimenomaan sellaisella. "Ohjaajan" työ on kaukana siitä, mitä nyt teen, ja muaki mädättää kun en kerkee tukemaan niitä parempikuntoisia, vaan mun aika menee somaattisissa hommissa ja muutaman hankalan kanssa vääntäessä. Työpäivien jälkeen haluun olla yksin, enkä todellakaan jaksa ylimääräisiä huolia, kun olen luultavasti työpäivän aikana jonkun asukin kanssa riidellyt/vääntänyt.

Mä todella odotan äitiyslomaa, ettei tarvi mennä vuoteen töihin.
 
Aretha, toivotaan että tilanne paranee! :/ En tiedä mitä työtä teet, kaikista paikoista ei vaan voi näin lompsia pois ja jos toivoa on niin ei kannata lähteä..
Oma jaksaminen on pirun tärkeää, pienen lapsen kanssa saa levättyä, mutta kun uhman aika tulee pitää olla energiaa olla johdonmukainen, muttei liian ankara jne, jotta lapsesta kasvaa hyvin kasvatettu ja rakastettu.. Ja jos töissä joutuu riitelemään muiden kanssa, kuten minä edellisessä työssäni, niin kyllä minä valitsen loparit kuin että en enää pysty työtilanteen takia olemaan hyvä kasvattaja kun töissä joutuu kaikkeen mihin ei pitäisi joutua..

Lehdet ja muu media antavat kuvan, että työn ja äitiyden sovittaminen "hankalassakin" työpaikassa on mahdollista, "tee nämä niksit ja onnistut", vikan vuoden aikana tein ja koitin kaikki. Edelleen uskon, että kaikella on kuitenkin rajansa :D
 
Aretha: jos mulla olis tollanen pomo, ni en miettis kahta kertaa saikulle jäämistä. Minä en ainakaan ole koskaan kokenut olevani korvaamaton työpaikallani. Jos töihin meno masentaa ja vituttaa, ni ei se kyllä vauvallekaan hyvää tee. Edelleen olen sitä mieltä, että raskausaikana oma napa ja varsinkin vauva on ne tärkeimmät. Työpaikka tulee sit siellä jossain.
 
Voi sentään, eipä sitä äkkiä uskois kuinka moni kamppailee työssäjaksamisen kanssa. Tiedän myös hyvin miltä tuntuu kokea jatkuvaa riittämättömyyttä, ajan puutetta ja ajatuksia paremmasta työntekijäminästä kun olisi joskus aikaa tehdä työt kunnolla alusta loppuun saakka. Todentotta, muut työntekijät voivat tehdä kevyemmästäkin työstä hyvin raskasta, mutta entä kun työ on rankkaa jo ennestään ja siihen vielä lisätään kuormaa. Ihana työntekijä puolestaan on niin suuri voimavara, että sellaista ei vaihtaisi pois mistään hinnasta. Työkaveria kun ei vaan voi valita.

Lähihoitaja siis itsekin. Vanhuspuolella pääsääntöisesti teen työtä yhdessä työpisteessä, mutta tarpeen vaatiessä myös miuta voidaan heittää tän kaupungin omistamiin paikkoihin mihin vain koska vain. Tässäkin on puolensa, on toisaalta rankkaa ajatella, että täytyy olla valmiudessa lähtemään omasta pisteestä, jossa sielläkin toimin neljässä paikassa sikinsokin ei mitenkään järjestelmällisesti ja silti tunnutaan odottavan, että tiedän mitä kenellekin yli 60 asukkaalle kuuluu ja mikä on terveydentila. Myös jos johdossa on ongelmia siinämäärin, ettei suostuta ymmärtämään todellista tilannetta tai näkemään ongelmakohtia, asiat viitataan kintaalla ja todetaan, että yrittäkääs nyt pyyhkiä murheet hartioilta je keskittykää työntekoon. Lisätään vielä jatkuva väkivallan uhka, joka on läsnä päivittäin. Milloin juostaan karkuun yhtä tai useampaa ja koska täytellään vakuutuspapereita kun ei ehditty pois alta.
 
Tää on marinaketju joo, mutta mun tarttee kertoa oma tarinani. Olen siis suuhygienisti ammatiltani ja olin töissä viime toukokuun loppuun. Olin 2,5 vuotta määräaikaisena. Pisin työsopimus oli 6kk, lyhin 1kk. 2 kertaa hai vakipaikkaa ja kummallakin kertaa minut ohitettiin. Jälkimmäisellä kerralla otettiin vakkari talon ulkopuolelta. Vieläpä sellainen ihminen, jolla oli vakipaikka muualla. Meillä oli samanlaiset koulutukset ja yhtä paljon työkokemusta, mutta työnantajani halusi "jotain uutta". Tämä katkaisi kamelin selän ja totesin, ettei minun ole pakko sietää paskaa ja sanoinkin pomolleni, että kesäkuussa ei sit tartte jatkaa työsopimusta enää.
Olen ollut erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Esikoiseni lähti syksyllä kouluun ja kuopus eskariin. Olen saanut kuskata lapsia kouluun ja viettää heidän kanssa paljon enemmän aikaa. Olen jaksanut paremmin ja ollut iloisempi. Töiden jälkeen olin aina väsynyt ja herkästi tiuskin lapsille. Ja lapsetkin voivat paremmin. Aamut sujuvat mukavammin, kun ei ole kauheaa kiirettä mihinkään.
Rahallisesti on totta kai ollut tiukempaa. Mieheni on yrittäjä ja joutuu nyt tekemään hiukan enemmän töitä. Se tietysti hiukan hiertää, mutta ihanasti mun mies kuitenkin jaksaa osallistua kotitöihin ja lasten leikkihin vaikka olisi pitkä työpäivä takana. Yritän itse tehdä mahdollisimman paljon kotitöitä, tietysti oman jaksamiseni puitteissa. Enkä ota pultteja siitä, jos huusholli ei ole aina tiptop.
Olen sitä mieltä, että joskus on vaan tehtävä rankkoja ratkaisuja ennen kuin itse väsyy ja sairastuu. Olen sitä mieltä, että oma hyvinvointi on kuitenkin se kaikkein tärkein.Jos itse voi hyvin ja jaksaa, myös perhe voi hyvin ja työkin sujuu.
 
Joo minäkään en oo katunut töistä jättäytymistä ollenkaan viimeksi lokakuussa olin ja oli kyllä aivan ihanaa jättää taakseen koko sonta. En ollu pitkiin aikoihin yhtä huojentunut kuin sillon. Alan vaihto tiedossa tulevaisuudessa, etten äippäloman jälkeen (toivottavasti) ole samassa duunissa. Ja nivelet ei kestä enää muutenkaa työtä, muttei pääkään kestä kuunnella paskaa ja katsoa sellaista menoa pidemmän päälle. Monta vuotta jaksoinkin sillä ajatuksella, että oonpahan yksi hyvä hoitsu lisää huonojen seassa, mut ei se oikein enää, kun esimiehet ei asialle tee koskaan mitään.. Katsoovat vaan mitään sanomatta, että jaa aijjaa vai niin.. Ja asia on siinä. Tai sitten joudun itse silmätikuksi.
 
Mä olin ihan intoa täynnä aloittaessani työt viime äitiysloman loputtua marraskuussa. Lähinnä koska meille on tulossa uusia juttuja työntekoon toiminnanohjausjärjestelmä ja älypuhelimet yms sellasta ja olin tosi kiinnostunut, et miten hommat lähtee pyörimään jne. Mutta edelleenkään meillä ei ole se ohjelma tullut käyttöön, koska perusasiatkaan ei toimi niin kuin pitäis tietotekniikan puolella. Ihan perustyötä asiakkaiden kanssa on liikaa henkilökuntaan nähden ja porukka tekee ylitöitä, niin järjestelepä siinä sitten kaikkia muita systeemejä niin, että voidaan ottaa se uus ohjelma käyttöön. Eli luultavasti en ehdi ollenkaan opettelemaan sitä uutta juttua, vaikka just siks osittain palasin talveks töihin.

No oon mä sit päivittänyt muuten omaa työtäni ja käynyt pakollisia koulutuksia yms jotka liittyy työhön. Itse työ on tullut rankemmaksi koko ajan, kun asiakasmäärä kasvaaa, asiakkaat on huonokuntoisempia, mutta yllätys, työntekijöitä ei lisätä. Meillä onkin aika paljon väsähtänyttä porukkaa töissä, vaikka voin ilokseni todeta jokaisen tiimimme työntekijän kohtelevan ja hoitavan asiakkaita todella hyvin siitä huolimatta, että muut työhön liittyvät asiat ei ihan skulaakaan.

Itse oon henk koht elämän pyörteistä niin pyörällä henkisesti ja fyysinen puoli prakaa, kun tää neljäs raskaus tuli niin äkkiä kolmannen perään..
 
Tänään ärsyttää se, että käydään poikien kaa parilla, ei mitään pilkun kautta kotiin meininkiä. Juujuu. Kello puoli 3 ja on pojille näyttäny Tequila ja enempi juoma maittaa, tossa kotiin tullessa tuli huomattua. Äijää ei näy ei kuulu, mutta jos mä kerran oon 11 kotona niin tarviiko sitä yötä myöten riekkua?? Ethän sää voi tehdä yhtään mitää .. ARGH !!!!!!!! Mä niin rakastan teitä. Joojoo joojoo. . Helppoa miesten on mennä miten huvittaa! !

Oon kotonani itkupotkuraivareissa. Mies niiiiiiiiin kattoo lasta kun on vanhempi ja mä lähden tyttöjen kaa ihan vaan parille! ! :-D
 
Mua ottaa anoppi päähän. Joka kerta, kun siellä käy se mittaa mut päästä varpaisiin ja näyttää just siltä, että "ootpa sä taas lihonnut paljon. Kannattas vähentää tota mässäämistä." Todellisuudessa en syö normaalia enempää vaan masu kasvaa pikkumiehen takia. Sit anoppi suhtautuu muutenkin kaikkeen tosi kärkkäästi eikä todellakaan peittele omia mielipiteitään. Eilenkin arvosteli mun ja miehen työt. Kuulemma mä saan liian vähän palkkaa ja mies ei kuulemma osaa käyttäytyä töissä, vaikka mies on ystävällisyyden perikuva. Plus et arvostelee muutenkin miehen kaikkia tekemisiä. Tuntuu ettei anoppi yhtään arvosta omaa poikaansa. Välil todellakin tulee mieleen etten haluis et meidän pikkumies tulee olemaan anopin kanssa missään tekemisissä. Plaah.. Mut kai se on silti pakko.
 
Mä vannon, että ootan mahd. pitkään ennenku annan omalle lapselleni karkin karkkia, toi on sellanen huume kyllä että saa lapsen ihan sekopäiseksi!!
 
Muokattu viimeksi:
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top