Marinaketju

Tuhinamurmeli, sympatiat täältäkin, anopit nyt vaan on ÄRSYTTÄVIÄ - minkäs teet. Mä voisin elää ilman omaani oikein hyvin, mutta onhan se silti kaikessa kummallisuudessaan lapsille tärkeä henkilö. Niiden sukulainen kuitenkin. Lohduttaudun sillä ettei mulla ole verisidettä siihen:rolleyes:. Raskaana ollessa en pysty edes sitä kahvikuppia samassa pöydässä litkimään..nousee verenpaineet ihan turhaan:wink. mies saa pitää lasten kontaktit sinne suuntaan, en ota velvollisuutta siitäkään enää. ihan hyvin on niinkin toiminut. mutta anoppi-miniä suhde ei mulla ainakaan helpotu ajan kanssa, päinvastoin..
 
Kyllä ne lapset kiukkuaa vaikkei olisikaan saanut kaikkea.. Ikävä fakta, mutta ajattelin joskus siskoni lapsista samoin kuin sinä Mimi kunnes tein omia.. Ja näin enemmän lapsia..
Eniten riipaisee se kun tulee itse äidiksi, annat kaikkesi: hyvät rajat, selkeät säännöt ja silti kiukuttaa lasta ..
Mutta ne ikäkaudet ja elämänmuutokset voivat aiheuttaa myös kaikkea..
Poikani on alkanut leikkiä vauvaa (tämä vauva pyörii paljon hänen mielessään ja hän haluaa katsoa kanssani baby.center-kalenterista vauvan kehityksestä videoita..)..
Pari yötä pissasi sänkyyn (mua peloteltiin, tai lähinnä oma sisko pelotteli että jos alkaa pissat tulla yöllä on "kyse vakavasta oirehdinnasta, liikaa muutoksia esim" mutta, nyt kun tämä asia on vieraillut meillä, niin nyt vain on näin käynyt.. Sama poika, samat vanhemmat, enemmän huomiota annettu ja hellyyttä ja pissaus loppui..
Kaikkea nämä muutokset voivat aiheuttaa näille vanhemmille lapsille.. :/
 
Joo tottakai lapset kiukuttelee millon mistäkin, ja en mäkään aivan kokematon ole lasten parissa kun kuitenki monet vuodet ollu päiväkodissa töissä ja lähipiirissä lapsia :wink
 
Muokattu viimeksi:
No ei ole mahdoton homma, jos osaa olla jämpti, mutta sulla varmaan hyvät kohdat lähteä liikkeelle, kun jo työksesi hoidat lapsia, niin tiedät miten saada lapset kuriin :) Ihailen kyllä, jos joku saa pidettyä pelkän maidon ruokavaliossa enimmäkseen.. Itse monesti "epäonnistunut" tossa.. Just äskettäin puhuttiin miehen kanssa "vettä ja maitoa lapsille enimmäkseen".. Syntipukki olen myös minä, koska mulle ei ole vesi maistunut kunnolla sitten plussan ja tulee välillä juotua itsekin mehua.. :)
 
kyllähän lapset syö ja juo sitä mitä kotona on tarjolla, vaikka ovatki sitkeitä välillä ja täälläki ollu sellaset ruokataistot miehen lapsen kanssa monet kerrat niin jos esim. maitoa ja vettä on tarjolla päivä toisensa jälkeen niin ei sit oo muuta vaihotehtoa ku juoda niitä! Tuskin janoonka kukaa kuollu siksi kun ei oo mehua ollu tarjolla :)
 
Muokattu viimeksi:
Mä oon miesten lasten kanssa hämmästellyt että miten vaikeaa se syöminen voi olla... Pääasiassa syövät meillä makaronia ja jauhelihaa, muuta ei viitsitä enää edes yrittää tarjota kun lautaselle jää. Ei auta käskeminen kun ovat oppineet siihen että ruoka tilataan kuin ravintolassa konsanaan ja jos yksi ei kelpaa saa muuta tilalle. Kaikkea uutta tai erilailla valmistettua mulkoillaan, ei suostuta maistamaan tai sitten ruoka sylkäistään suusta ennen kuin maku on edes ehtinyt kielelle asti.

Itse muistan että itse lapsena söin mitä lautaselle ladottiin. Vihasin pienenä perunaa ja sianlihaa ja mitäs sitä muuta olisi tarjolla ollut kuin lihaa ja perunoita joka päivä :P Meillä ei ikinä ruokaa saanut myöskään haaskata. Noi saattaa kinuta vaikka omenan, ottaa siitä yhden puraisun ja sen jälkeen nakkaavat sen omatoimisesti roskiin.

Miten sitä opettaisi omansa suhtautumaan ruokaan ennakkoluulottomasti ja maistelemaan rohkeasti? En halua kuitenkaan että ruokahetkistä tulee ikäviä fiiliksiä sen takia että pakotetaan.
 
Meillä opetettiin poikani syömään, "syömättömyys" eli hän olisi syönyt vain jauhelihakastiketta ja spagettia alkoi 2 veenä, vaikka aiemmin söi hyvin ja kaikkea, puoli vuotta taisteltiin, kyyneleitä vasten ja tutustuttiin uudelleen kaikkien makuihin ja kyllä se kannatti - meillä poika syö kaikkea.
Yllätyksenä tuli minullekin kehityspsykologiaan tutustuneena miten hankalaa on saada Oma syömään, päiväkodissa kehuivat "täällä syö kaikkea", mikä meni hoitajien mukaan vierastamisen tai kavereiden piikkiin.. Itsellä oli niiiiin riittämätön olo.. Onneksi on taas oppinut yhden uuden asian lapsista :)
 
Ensinnäkin lapset on erilaisia. Meillä yks söis vaan lihaa ja toinen mielellään vain kasviksia. Fakta on, et se mitä on tarjolla, niin sitä syödään, aina en jaksa pakottaa ottamaan kasviksia tai ottamaan lihaa, enkä pakota syömään lautasta tyhjäksi. Kunhan lapsi syö omasta mielestään tarpeeksi ja syö siitä mitä tarjolla on. Joskus menee kasvikset ja lihat, ja joskus ei. Kaikki lapset on olleet kaikkiruokaisia noin 2-3 -vuotiaaksi ja sen jälkeen on alkanut esiintyä ajoittaista nirsoilua. Ja jos oikeasti jostain ei tykkää, vaikka sitä olisi jo useita kertoja yrittänyt syödä ja maistella, niin en pakota. En mäkään syö sellasta mistä en tykkää, miksi siis lähtisin pakottamaan lastakaan.

Karkkia, mehua, jätskiä yms herkkuja lapset on meillä saaneet pienestä asti, jos aikuisetkin on saaneet. Joten omalla periaatteellani kiinnitän huomiota meidän aikuisten herkutteluun pitääkseni kohtuullisena sen myös lapsille. Meillä ei ole siis pakkomiellettä suuntaan tai toiseen niin lapsilla kuin aikuisillakaan tässä suhteessa. Karkkikippo voi seisoa pöydällä rauhassa ja sieltä ei käy kukaan ronkkimassa ellei yhteisesti sovita, että nyt saa ottaa namit. Ja jos lapsen tekee mieli, niin hän käy kysymässä saako ottaa, joskus saa ja joskus ei, sen isompaa draamaa aiheesta ei tehdä. Yleensä ruuan yhteyteen pyritään pitämään herkkuhetki, jos herkkuja on. Ja joskus on ruualla mehua.

En näe tarvetta tehdä asiasta vakavampaa kuin se on. Pöydästä meillä joutuu poistumaan, jos käytös ei ole kunnioittavaa toisia ruokailijoita/ruokaa kohtaan.
 
Aretha ja röppö kirjoittivat just niinku meidänkin perheessä. Aikansa on meidän pojat kiukutelleet, mutta olen nostanu pöydästä pois ja palata saa takas kun osaa käyttäytyä. Ja meillä myös syödään sitä ruokaa mitä annetaan. Erikseen en tee jokaiselle ruokaa. Yleensä perus arkiruoka kelpaa ja salaattia pitää ottaa. Kumpikin ottaa lautaselleen ehkä yhden salaatinlehden, mutta pääasia että ottavat. Ja se minkä itse ottaa, pitää syödä.
Esikoinen on selkeästi kaikkiruokaisempi, mutta juustosta ei tykkää enkä pakota sitä syömään. Pienempänä söi juustoa suoraan paketista.
Kuopus on nirsompi tapaus ja hänen kanssa pitää olla tiukempi. Yleensä kyllä syö sen mitä annetaan. Hän saa itse olla vieressä sanomassa paljonko haluaa ruokaa.
Suuhygienistinä olen tarkka ruokailurytmistä ja noista makeista herkuista. Meillä on yleensä lauantaisin herkkuhetki, jolloin on tarjolla sipsejä ja karkkia ja katsotaan kimpassa joku lasten leffa. Mutta jos ohjelmassa on jotain muuta mukavaa, siirretään herkkuhetki seuraavaan viikkoon. Lapset on tämän oppineet eikä ne vingu joka päivä herkkuja. Jälkiruuaksi on tarjolla xylitol-purkkaa :)
Mehua meillä on kaapissa tarjolla koko ajan, mutta kun mustaherukkamehu ei oikein uppoa tuohon nuorisoon, ni se jää oikeastaan vanhempien juotavaksi. Vesi ja maito uppoaa hyvin. Ovat pienestä pitäen oppineet, että kun janottaa, juodaan vettä. Välillä minua vähän närästää äitini, joka on janoon tarjoamassa mehua. Mutta koska lapset eivät tapaa mummoaan edes kerran kuussa, yritän katsoa asioita vähän läpi sormien.
 
Lykkäsivät mulle sit mahataudin tähän loman alkuu.. poikaki ollu ekstra vilkas masussa :sad001 eikö tässä miehen pitäs potee hirveetä krapulaa? Ja mun nauraa vieressä? Kyllä saa taas viattomat kärsiä!! 8)
 
Aretha sanoi:
Meillä on niin ikään väännetty miehen lapsen kanssa syömisestä:
- sitä syödään, mitä on tarjolla eikä mahaa täytetä leivällä sen sijaan.
- jos haluaa jälkiruokaa, varsinainen ruoka syödään ensin. Jos ei "jaksa" ruokaa, ei jaksa myöskään jälkiruokaa.
- ruoalla ei pelleillä eikä sille yökötellä. Sellaista ei olekaan kuin paha ruoka, mutta kaikesta ei tarvitse tykätä. Maistaa pitää, jos on uusi ruoka kyseessä.
- pöydässä käyttäydytään: ei lähdetä vaeltelemaan mihinkään kesken kaiken, ei nojuta pitkin seiniä ja pöytiä, ei kahmita ja syömisen jälkeen laitetaan omat astiat tiskikoneeseen.
- ruoasta kiitetään.
Click to expand...

Vaikka tiedän, että tulee vastoinkäymisiä tulevan esikon kanssa, niin näin aion lapseni kasvattaa. Niinkuin minut on kasvatettu.
Mieheni ei esimerkiksi osannut kiittää ruoasta, kun ruvettiin seurustelemaan. Ei ollut niiden kodissa tapana.
Olen minäkin pienenä istunut tuntikaupalla ruokapöydässä, kun ei muka maistunut. Istuin niin kauan, kun lautanen oli tyhjennetty.

Tai sitten jos tulee liikaa ongelmia, kutsun Arethan kylään :D näyttää osaavan homman :D :D ;D


Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Toimitusjohtaja päätti, että mulle ei palkata äitiysloman sijaista. Olen sanonut olevani ainakin puolitoista vuotta äitiyslomalla. Mitäköhän **ttua se setä luulee mun täällä tekevän päivät pitkät, jos mun hommat voi olla tekemättä noin 17kk!!!!!!!!!!!!! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄHhhhh! Onpas arvostettu olo!
 
No onneks toi ei oo enää Ele84:n ongelma, kun hän on onnellisesti ä-lomalla. Saakoon Elen pomo paljon harmaita hiuksia miettiessään kuka hommat tekee, kun ne kusee nilkoille.... :grin:grin:grin
 
Mun on pakko vähän marista. Tosi pieni asia ja niin tyypillinen, mutta niin hermoon ottava, 3-vuotiaan pukeutuminen. Aamulla räjähdin totaalisesti, huusin pää punaisena ja miten huono omatunto siitä tulee. Voi kun tulis se aika, kun ne vaatteet menis päälle ilman huutoa ja riitaa. Ja todellakin ne vaatteet menee päälle päiväkodissa, välillä kotonakin. Mutta harvoin ilman lattialla makoilua, karkaamista, luikertelua ja itkua. Sit kun vaatteet on päällä, kaikki on tytöllä vallan mainiosti! Milloin se alkaa helpottaa? :smiley-angry016
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top