Marinaketju

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Aretha
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hymykuoppa, puhu miehelle tosta! Luulis äijän lopettavan juoksun, jos kerrot että nyt oikeesti kaipaat huomiota, hellyyttä ja tukea enemmän kuin aikaisemmin!!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Paljon voimia hymykuoppa! Koita huomen puhuu uudestaan. Ei noiden asioiden kuulu noin mennä, että jätetään toinen huonolla mielellä itkemään kotiin! :sad001 Tuli ihan suru sun puolesta!
 
En ole kertonut tästä aiemmin, mutta olen tavannut muutaman kuukauden ajan silloin tällöin lapseni isää ja koittanu saada asioita selvitettyä, jospa sittenkin isä ja tytär voisivat olla toistensa kanssa tekemisissä. Tänään olin lapsen isän kanssa katsomassa vaunuja eka kertaa, ja mukaan tattuivat liilat Brion Happyt, joita olen tässä kattellut. No kahvilla käydessämme alkoi hänen puhelimessa soimaan taukoamatta ja ihmettelin kuka siellä soittaa. No eipä suostunut kertomaan ja sanoi sen tekevän huonoa itselleen, minulle ja lapselle eikä viitsi siitä enempää puhua. (Sivuhuomautuksena se, että on pyydellyt mua takas ja vannonut rakkauttaan syksystä vielä viime viikonloppuun saakka). No, ulkona sitten kertoi aikovansa mennä naimisiin ens perjantaina. Siinä mä sitten olin, mykkänä yhteisen loppumatkan. Että ei voinu mua kunnioittaa edes tätä raskautta loppuun asti. Kamala kotimatka takana surkeana, vihaisena ja krokotiilin itkua pidätellen. Pääsin tossa äsken bussista ulos mun vauvan uusien ihanien vaunujen kanssa ja kyyneleet poskia pitkin valuen. Runttasin vaunut ulkovarastoon, että pääsen äkkiä kotiin itkemään ja huutamaan pahaa oloa pois. On niin kauheen loukattu olo. Pyhä viha kasvaa sisimmässä kaikkien ajatusten kanssa ja mä luulen et me nähtiin nyt vihoviimestä kertaa :cussing:violent001 :crybaby2
 
Huihuihui onpa rankka tilanne! Koita jaksaa ja pura niitä oloja ja tunteita vaikka tänne meille jos se vaikka helpottais. Tsemppiä!
 
Voi vittu mä sanon, sain nyt siltä uudelta ämmältä tekstiviestin vastauksena lapseni isälle lähettämääni. Mä tärisen raivosta, miten voi kohdella mua näin paskasti :smiley-angry017
 
Voi kun vois jotenkin teitä auttaa :sad001 Onko hymykuoppa tuo sun miehes kuinka nuori? Eihän sen iän piikkiinkään tietysti voi kaikkea hölmöilyä laittaa. Miehet nyt ei aina vaan ajattele yhtään mitään oli ne sitten nuoria tai vanhoja... Eikä todellakaan ole sun homma mitään sirkusta siellä kotona pyörittää, että herra viihtyy! Mites sit ku on vauvakin hoidettavana?

Meillä harvemmin enää tapellaan noista yöjuoksuista, mutta aina tarpeen tullen kyllä joku aihe löytyy. Säännöllisin väliajoin itkeskelen ja ihmettelen missä se mies on, jonka halusin jakamaan elämää kanssani ku nyt nurkissa pyörii vaan joku törppö joka ei ymmärrä mua eikä lapsia vaan ajattelee vaan omaa napaansa. Välillä on ollu noita "saunailtoja" joista kotiudutaan sitten aina mitenkin. Silloin olen vaan heittääntyny jäätäväksi ja inhottavaksi muijaksi ja ilmottanut, että mulle on ihan sama mitä teet tai meneekö reissulla vaikka henki, mutta muista että sulla on kolme pientä lasta. Lopultaan riidat kuitenkin sovitaan ja yleensä mies myöntää toimineensa tyhmästi (en tiedä onko aidosti sitä mieltä vai onko huomannu pääsevänsä niin helpommalla...). Kai se on kuitenkin se parisuhteen vahva perusta, jotka mut saa tässä pysymään vaikeina aikoina ja uskomaan, että asiat järjestyy ja sietämään välillä kaikkea paskaa.

Tässä ajatusvirrassa ei taas oo mitään tolkkua... Kiteytettynä ehkä, että mieheltä jota rakastaa ja joka kuitenkin mua rakastaa siedän huonoakin kohtelua ajoittain, mutta keltään muulta sitä ei tartte kestää (tämä siis lähinnä Huihuihuille). Asioista puhuminen on tosi tärkeetä, vaikka olis kuinka vaikeita asioita. Jos mies karkaa tilanteesta ni asia on otettava vaan uudestaan esille. Parastahan olis jos vois jutella "neutraalisti" eikä lähtis mihinkään syyttelyyn tms. Kertois vaan rehellisesti miltä itsestä tuntuu.

Jaksamista kaikille murheenalhossa painiville. Toivottavasti aamulla asiat on valoisampia :rolleyes:
 
Huihuihui: tsemppiä, paljon! Käyt varmasti läpi kaikenlaisia ajatuksia, mulla kävis itsetuntoon asti toi..koska on inhottava mielikuva :/
Muista, että sulle on aina olemassa joku parempi! Heti eka tapaus ei kolahda välttämättä, eikä viideskään..
Itsekin tapailin montaa miestä ennen kuin löysin oman timantin, mutta se kannatti - toi on vaan paras, ja kun on nähnyt kaikenlaista tietää mikä on parasta! <3
Varmasti löydät jonkun, joka vie sut pilvilinnoihin asti! Tsemppiä vielä kerran ja virtuaalinen hali sulle!!!!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Muokattu viimeksi:
Ja Hymykuoppa: ihan hirveää ajatella, että tosiaan sulla saattaa olla paljon ojentamista tossa herrassa, vaikka tän herran pitäis tukea sua. Suurin osa miehistä on vielä poika tossa vaiheessa, se on fakta.
Blogiloisto kertoo kyllä hyvää 18---> iseistä, ettei se mahdottomuus ole, että isä ei ala rillutella ja onko luonteeltaan menijä, eihän sillekään mitään voi :(
Toivottavasti saatte jonkinlaisen yhteisen linjan tohon ja hän ryhdistäytyy!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top