Maisteluja

Meillä oikeestaan syödään sormin vaan riisi/maissikakkuja, appelsiinii ja kiiviä. Lounaasta joskus parsakaalia ja uutena kun tein nyt lihapullia niin niitä tykkäs mussuttaa . Muutoin syödään lusikalla ja itsekin jo osaa hieman sitä käyttää :) Vaikka kivaa näyttää myös olevan sen ruuan levitys pöytään sillä lusikalla.
 
Meillä sormiruokaillaan ihan kaikki nykyään :) suurimpia herkkuja on hedelmät ja sit monta tuntia uunissa muhinut liha juureksilla. Silloin aikanaan aluksi osittain leikki, mutta nykyään syö hyvin eikä sotke "tahallaan". Suttaistahan tuo on, mutta ihanaa kun koko perhe syö samaan aikaan :)
 
Pitää kokeilla noita rypäleitä - meidän kaupassa ei taida olla kotimaisia marjoja tähän aikaan vuodesta lainkaan.
Omassa pihassakaan ei vielä ole satoa, toivottavasti tänä vuonna parempi tuuri :)

Meilläkin sormiruoka on vain muun ruoan lisänä, ei siis pääruokana.
 
Nyt kaipailen kyllä apuja!? Meillä yritetty 2kk opetella karkeampia ruokia (piltti +8kk, ruisleipä tai ihan mikä vaan) ja kaikki syljetään pois. Välillä menee ruokaa lusikallinen ja sitten alkaa armoton kakominen ja oksennus. Maissinaksuja vetää ku vanhatekijä ja talk -muroja vaihtelevasti. Miten saan opetettua karkeammalle ruualle? Tuleeko se oppi sieltä sitten joskus? Tuskin tuo mäkkärissä kavereiden kanssa vielä pottu-parsakaali pilttiä vetää :wink
 
Pistä ruisleivän/omenan tms. murusia lattialle jos ne sieltä poimisi eikä kakoisi. Ja sitten lusikalla aika ajoin yrittää sitkeästi pakottamatta kuitenkaan noita karkeampia. Jotkut oppii sen hitaammin eikä pidä niistä kökkäreistä.
 
Meilläki ne isojen vauvojen valmisruuat syljetään pois (paitsi piltin perunamuusia ja lohta) mut leipää ja muuta syö eli soseet soseena ja kokkareet erikseen.
 
Mä kans kannatan "lattialta salaa syömistä" tai sit silleen, et kun laitan syöttötuoliin niin "siihen pöydälle on unohtunut joku kökkäre", jonka yleensä nappaa heti suuhunsa "ennen kuin äiti ehtii väliin". :wink Meillä kyl vetäis vissiin koko suun täyteen esim. tomaatin paloja tai pensasmustikoita...
 
Itse tein pari kertaa siten, että soseutin osan ruuasta, mutta jätin muutaman " sattuman " joukkoon. Pikkuhiljaa lisäisin niitä kökköjä, ja nykyään saan tytöltä kummeksuvia katseita, jos ruoka on liian vauvamaista :)

Meillä tosin syödään aikalailla kaikkea, myös äidin lautaselta, jos silmä välttää. On siis ryöstänyt makaronia, perunaa, kokonaisia tomaatteja ja lihapalojakin, mutta ne pitää napata tytön harmiksi pois, kun ei ole vielä noita puruhampaita.
On muuten tosi vaikea saada neitiä luopumaan herkkupaloistaan, puree meinaan todella lujaa, kun yritän saada liian isoja juttuja pois suusta.
 
Toi lattialta salaa syöminen meilläkin oli osittaisena apuna karkeamman ruoan opetteluun :) Ja sit kaikki hyvä alko mennä isompina palasina, niinku päärynä, banaani, granaattiomena, viinirypäleet, avocado... Ja sit pikkuhiljaa soseenki mukana.
 
Millaisia määriä teidän lapset syö nyt noin vuoden iässä? Paljonko menee maitoa / vrk, entä ruokaa - joko per ateria tai päivän aikana yhteensä? Mä oon kehittänyt jonkinmoisen pakkomielteen tuon meidän keijukaisen ruokamäärien vahtimisesta ja ois kiva saada vähän perspektiiviä :D
Meillä mitat nyt n. 75cm ja 8kg. (Viimeksi punnittu ja mitattu helmikuun alussa joten hyvin karkealla arviolla heitän nyt nuo, puolentoista viikon päästä saadaan seuraava päivitys virallisiin mittoihin.)
 
Meillä vaihtelee todella paljon määrät. Oonkin nyt lopettanut stressaamisen ja syö minkä syö -ateriat on kuitenkin aina samaan aikaan päivässä, et saa sit ite määrätä määrät.

Sen oon huomannut, et purkkiruokaa on ihan turha ees koittaa syöttää enää, kun ei syö mitään purkkiruokia.

Kotiruokaa eli samaa kuin me (oon ihan antanut kaikkea: munakoisolasagnea, jossa parmesania/mozzarellaa ym., makaronilaatikkoa, kana-koskenlaskija-kastiketta, jauhelihakastiketta, lohta ja perunaa) ja sit oon tehnyt lihapullia pakkaseen, ni saa aina helposti keitettyä yhen perunan ja sit sellasen lihapullan vaan sulattaa (esim. tosi suolasia meidän ruokia en syötä vielä). Tein myös munakkaan, jossa oli kirsikkatomaatteja, paprikaa ja tuoretta basilikaa, ni se myös maistu.

Määrät on suunnilleen "syö melkein yhen munan munakkaan kerralla" eli joku 1-2 dl ruokaa (sisältäen lisukkeet eli tomaatit, kurkut tms.), joskus vaan puol desiä. Puuron teen puoleen desiin hiutaleita ja 1dl vettä/maitoa. Sit saa jälkkäriks puolitettuja viinirypäleitä, banaania tms. hedelmää yleensä lounaan tai päivällisen jälkeen.

Välipalana saa leipää/jugurttia+hedelmiä/marjoja seassa/hedelmiä/smoothie tms. Syö välipalaa hyvin vaihtelevat määrät, tänään n. puolikkaan ruispalan kokoinen kauraleipä ja desi maust. jugurttia+seassa mansikoita.

Maitoa menee varmaan se 5-6dl päivässä, tosin sen lisäks jugurttia ja puuro tehdään välillä maitoon. Eilen joi tosi vähän maitoa, johtuen varmaan, et ollaan tota tavallista maitoa sotkettu korvikkeen kanssa, ni ei oo niin hyvää :wink Enää yks korvike kaapissa ja enempää ei olla ostamassa.

Itellä helpotti, kun joku kirjotti, et vanhemmat päättää, mitä lapsi syö ja lapsi päättää, kuinka paljon syö.

Meillä 1-vee mitat 75,5cm ja 9,6 kg
 
Meillä tuntuu olevan isoin ongelma se että pitää istua paikallaan ja keskittyä syömään. Ei vaan kiinnosta. Syö vain sen aivan pahimman nälkänsä pois ja sitten alkaa kiemurrella ja kiljua ja heittelee ruokansa lattialle. Onneksi kuitenkaan ei ole nirso vaan haluaa maistaa kaikkea. Tykkää näköjään esim. suolakurkusta, kaalikeitosta, valkosipuliperunoista ja tulisesta ruoasta. Mutta ne määrät, ne määrät...
Kaikki ennen lapsen syntymää olleet pyhät periaatteeni syömiskasvatuksen saralla oon saanu pyörtää, eli meillä on ruokapöydässä tarvittessa leluja ja kirjoja jotta jaksaa olla hieman pidempään, ja kannan neidin eteen sen seitsemää sorttia syötävää jotta kokonaisuutena menisi edes siedettävä määrä. Kiinnostus herää aina nimittäin uudestaan kun laji vaihtuu, sitten menee taas muutama suupala ennenkuin mielenkiinto lakkaa. Oma lusikka ja lautanen ei enää toimi, ne nakataan yli olan heti ensimmäiseksi.
Edellä kuvatun shown ohessa kerään itelleni tsemppihenkeä, että pistän tuolle vielä stopin ja tyttö saa luvan oppia syömään sitä mitä tarjotaan (kunnon täysipainoinen ateria tokikin, mutta ei sentään kolmea eri lautasellista lattialle heiteltäväksi samalla kertaa!). Ensi viikolla käydään toivottavasti viimeisessä keskoskontrollissa ja saadaan viralliset 1v-mitat + lääkärin arvio kasvusta ja muusta, ja samalla ajattelin kysyä mielipidettä siitä miten tuohon syömiseen kannattaisi lähteä hakemaan motivaatiota. "Kyllä lapsi syö tarpeekseen kun on nälkä" pitää varmasti paikkansa - siihen haluan uskoa, mutta hieman haastavaa kieltämättä on.
 
Täällä nyt kakara nousee tuolissaan seisomaan kesken ruuan eikä takas saa ilman jotain houkutinta. Pistän kohta vöillä kiinni nii pysyy :P
 
Täällä menee isoja määriä ruokaa siihen nähden, että tyttö on alle 8 kg ja ehkä hiukan reilu 70 cm.

Aamupalalla 2-3 dl puuroa (1dl hiutaleita ja vesi) ja sosetta päälle.

Lounaalla n. 2dl ruokaa ja päälle esim.kurkkua

Välipalalla 1 pieni sosepurkki tai omena tai appelsiini tms.

Päivällisellä taas pari desiä ruokaa.

Illalla 3 dl puuroa ja sose päälle.

Juomat tissistä ja tiraus vettä ruokien kera. Tää tyttö syö hyvin ja en oo tainnut löytää vielä ruokaa mistä totaalikieltäytyisi.
 
Meilläkin syödään hetki nätisti kun on nälkä, mutta sen jälkeen alkaa pomppiminen ja pöydälle kiipeily...
Tyttö on totaalikieltäytynyt ainoastaan suolakurkusta ja kivennäisvedestä. Molempia vaati saada maistaa, kuten kaikkea muutakin ruokaa mikä on näkyvissä.

On yrittänyt vinkumalla saada myös kahvia ja teetä, mutta paha äiti ei vain millään anna :wink
 
Takaisin
Top