Maaliskuuta mennään jo!

Ja noista päivittäisistä puuhailuista taaperon kanssa. Olen siis vielä kotona ja juhannuksen jälkeen alkaa taas uusi äitiysloma, joten kotona olen ainakin syksyyn 2017. Mutta niihin puuhailuihin. Meidän neiti on ollut koko ajan aika itsenäinen leikeissään ja tekemisissään. Aamuisin ja alkuillasta meillä pyörii pikkukakkonen taustalla, ainoastaan musiikkikohdissa tyttö kääntää katseensa telkkariin ja ryhmä haun hän katsoo ainakin puoliväliin saakka. Ja tanssii. Muuten ulkoillaan tunti päivään, tehdään yhdessä kotitöitä, rakennetaan duploilla. Tyttö tykkää piirtää ja keskittyy siihen yllättävän pitkään. Askarrellaan viikottain niin kotona kuin perhekerhossa. Paljon tyttö leikkii leluillaan itsekseen ja järjestelee niitä omasta huoneesta olohuoneeseen. Erikseen häntä ei tarvitse viihdyttää, jollei väsynyt. Jos yritän osallistua hänen leikkeihin, niin minuutissa parissa hän on siirtänyt leikkinsä toiseen huoneeseen ja jättää mut yksinään leikkimään. Ja arkipäivät on ollut lähestulkoon täysin mun vastuulla, kun mies kolmivuorotyössä ja työmatka suuntaansa on sen 90km. Eli aikaa menee matkoihin melkein 3h päivässä normityöpäivän lisäksi. Onneksi pääsiäisen jälkeen miehen työnkuva muuttuu ja vaihtuu päivätyöksi ainakin vuoden loppuun. On sitten vähän helpompaa aloittaa elokuussa pyörittämään kahden pienen lapsen arkea.
 
Meillä pojan mielipuuhaa on tosiaan kaappien penkominen, mutta leikitään myös autoilla, tehdään kotitöitä (imurointi ja pyykkien laittaminen on pojasta tosi kivaa), ulkoillaan koiran kanssa, kuunnellaan musiikkia ja katsotaan muumeja yhdessä. Yksin poika ei viihdy juuri ollenkaan, paitsi kaappeja purkaesssaan. Nykyään kuitenkin auttaa keräämään tavarat takaisin :) kivointa on olla vaan mukana kaikessa ja huomion keskipisteenä hassutella. :) nauttii siitä, kun ollaan kylässä tai meillä käy vieraita. Leikkiminen on vielä melko lyhytkestoista.
 
Meillä ei viimeks kellojensiirto vaikuttanu mihinkään, mutta nyt tyttö herää 6.30-7.30, kun normi oli pitkään 8.00... Katotaan miten nyt käy.
 
Jep jep... Eilen illalla nukkumaan mentiin klo 22, kun mulla oli iltavuoro. Ja herätys TAAS 5.15 :eek: Ei asettunut millään enään takaisin joten noustiin aamupalalle. Takasin mentiin petiin 7 ja sitten nukuttiin vielä 1,5h. Pojalla on näemmä tarkka sisäinen kello joka on säätänyt herätyksen siihen viideksi :D pimennysverhotkin on makkarissa, joten valoisuudesta ei kai ole kyse.
 
Maaliskuu on lopuillaan ja eilen poika otti ensimmäisen haparoivan askeleensa. :) Siis yhden vain, mutta kuitenkin ihan ilman tukea. Sitten jo tipahtikin polvilleen. Tästä se kuitenkin lähtee, vielä olisi reilu kuukausi 1,5 neuvolaan aikaa harjoitella :D

Eilen myös päätettiin miehen kanssa, että jatkan hoitovapaata ainakin tämän vuoden loppuun, mahdollisesti jopa ensi vuoden elokuuhun.
 
Takaisin
Top