Maaliskuun mietteet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja odecca
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minä käytin esikoisella (syntyi marraskuun lopulla) sitä haalaria vaunuissa. Pistin vauvan vain siihen keskelle ja jätin hihat ja lahkeet tyhjiksi. Vauva ei silloin vielä pahemmin liikkunnut, joten hyvin toimi. Turvakaukalossahan ei suositella käytettäväksi toppapukua, koska vyöt on silloin vaikea kiristää tarpeeksi tiukalle, joten pitää varmaan katsella taas joku kaukalopussi.
 
Maaliskuun mietteitä ja nopea aiheen vaihdos äitiyspakkauksesta toisiin juttuihin.
Kuulin juuri, että serkun raskaus keskeytettiin, sillä lapsi joka oli tulossa oli hyvin vaikeasti vammainen. Tietenkin nyt aloin miettiä asiaa omalle kohdalle ja voinkin varmaan viettää paniikissa koko maaliskuun ultraan saakka.. Kaipaisin vähän faktaa pöytään itseäni rauhoitellakseni.
Miten todennäköisesti noin voi käydä?
 
Vammojahan voi olla niin monenlaisia, vaikea sanoa. Toki riski on aina olemassa, pienikin, mutta mä yritän lohduttautua sillä, että jos sikiön kehityksessä menee jotain pahasti pieleen, esim. jotkut elintärkeät elimet eivät kehity kunnolla, en välttämättä haluaisi sitä lasta saattaa maailmaan. Toisaalta jokainen ihmishenki on tärkeä ja jokainen vauva oma yksilönsä. Mutta on hyvin vaikea samaistua siihen tilanteeseen ja miettiä minkälaisen vamman kanssa me pärjättäis, ja minkälaisen ei. Hankalia asioita. Todennäköisyydet on joka tapauksessa pieniä ja siksi tutkitaan, jotta ne tilanteet löydettäis. Ei siis auta kuin odotella ja yrittää kääntää ajatukset johonkin muualle.
 
Itse oon myös miettiny paljon sitä, että jos lapsi ei olekaan terve. Itsellä paljon (onneksi ei periytyviä) sairauksia ja vammoja, joiden tiedän tuovan omat haasteensa terveenkin muksun kanssa.
 
Kiva kyllä kuulla että muutkin miettii asiaa, on tää muutenkin niin jännittävää ja uskomatonta
 
Sissar, mä luulen, että jokainen joka osallistuu seulontoihin, asiaa jonkun verran miettii. Asia on vain niin monimutkainen, ettei pelkoja ja huolia välttämättä oikein osaa tai haluakaan sanallistaa. Noin viikon 12 paikkeilla tehtävään ultraan liittyy niin paljon muitakin jännityksiä, että kaikki tunteet ovat yhdessä mytyssä sekaisin.
 
Tajusin just että eihän tässä tosiaan oo siihen ultraakaan, kuin 2vkoa! Turha vaivata päätä tällä, mutta se on hyvin totta ja osuvasti kuvailtu, että tunteet on yhdessä mytyssä sekaisin
 
Niinkun aikasemminkin olen täällä kertonut että teen työtä erityistä tukea tarvitsevien lapsien ja nuorten kanssa niin siellä suurin osa on sellasia joiden elämä on kuitenkin todella hyvää ja "vaivatonta" vammastaan huolimatta ja nykyään tiedetään niin paljon ja tukia ja apuja on suomessa paljon saatavilla, että varmasti pärjää hyvin myös erityislapsen kanssa. Tottakai kaikki toivoo lapsensa olevan terve ensisijaisesti, mutta jokainen henki on tärkeä ja oma lapsi on aina oma lapsi <3

Itse varmaan keskeyttäisin kuitenkin jos varhaisessa vaiheessa hyvin suurella todennäköisyydellä lapsella olisi vakava vamma.
 
Noi vammaisuuden takia tapahtuvat keskeytykset on käsittääkseni yleensä sellaisia, ettei lapsella olisi odotettavissa kuin muutamia kuukausia elinaikaa, jos edes synnytykseen saakka selviävät. Ei mulla mitään faktaa siis ole, mutta näin olen käsittänyt. Kyllä monenlaisen vamman kanssa sitä elämässä pärjää, ja oikeasti usein vammaisuus on muille ihmisille paljon vaikeampi asia kuin niille, joita itseään se koskee.
 
Lisään vielä, että mun mielestä on tosi tärkeää, että näitäkin asioita miettii. Siinä sitä samalla käsittelee mielessään koko tätä tulossa olevaa mullistusta, joka kantilta :)
 
Luin jostakin, että varmistuneen downsyndrooman takia raskauden keskeyttää Suomessa 62%!
On tietenkin yksilöllistä, kokeeko pystyvänsä arkeen vammaisen lapsen kanssa, mutta mun mielestä toi on korkea prosentti.
 
Ohoh, aika iso prosentti on kyllä munkin mielestä. Down ei kuitenkaan mun mielestä oo tosiaankaan se pahin mahdollinen
 
Downia on niin monenasteista, että pelkkä down diagnoosi ei kerro vauvan koko terveydentilaa. Usein down vauva ei eläisi edes raskauden loppuun. Näistä mm media helposti maalaa ruusuista kuvaa kuvaamalla elokuvissa yms hyvin pärjääviä down ihmisiä.

On vamma mikä tahansa, Suomessa on laki, joka määrää, minkä vammojen osalta raskauden saa keskeyttää. Keskeytystä tuskin kukaan perhe tekee kevein perustein, vaan punnitsee omat voimavaransa ja mahdollisuutensa hoitaa vammaista lasta, enkä usko yhdenkään perheen kaipaavan ulkopuolista arvostelua omalle päätökselleen.

Minun mielestäni jokaisen on hyvä omalta osaltaan miettiä, miksi seulontoihin osallistuu ja mitä mahdolliset tulokset omalla kohdalla merkitsisivät.

T. Äiti, joka on menettänyt toisen lapsensa sikiöpoikkeaman vuoksi raskausviikolla 17.
 
Muokattu viimeksi:
Me myös ollaan noita mietitty etukäteen miehen kanssa, jotta osataan varautua sitten jos siellä jokin seula näyttää jotakin.
Me keskeytettäisiin, jos siellä jokin näkyisi vaikka se kuulostaa ääneen sanottuna tosi pahalta. Ja uskon, että siksi moni ei niitä kerrokkaan, koska nämä herättää niin suurta keskustelua ja arvostelua toisten osalta.
 
Tarkoitus ei ollut arvostella, kauhistella, eikä myöskään kaunistella asioita.
Mediasta en tiedä, mutta omista kokemuksista tiedän. Siksi tuli mieleen ajatus että down ei ole pahin mahdollinen.
Ei ole syytä loukkaantua, kunhan pohdimme ääneen täällä näitä mistä ei juurikaan tunnuta puhuttavan ainakaan face to face- keskusteluissa.
Uskon että keskeytys ei oo koskaan helppo ratkaisu. Edes ei-toivoituissa raskauksissa. Tuskin kukaan ikinä tekee tuollaista päätöstä kevein perustein saatikka kaipaa arvostelua päätökselleen. Minäkään en kaipaa arvostelua päätökselleni haluta lasta, yrittää lasta, pitää lasta tai oikeastaan elää ylipäätänsä.
Tai mistäs minä tiedän vaikka jollekin asia olisikin kevyt, arvelisin kuitenkin että harvalle on.
 
Mä en havainnut loukkaantumisia. :) Minusta on hyvä selventää, että down-syndrooma ei vielä sinänsä kerro siitä, kuinka vaikeasta vammasta on kyse. Ainakin itselle hahmottui vasta jokin aika sitten, että down-syndroomaakin on todella monenlaista ja vaikeissa tapauksissa selviämismahdollisuudet ovat todella pienet. Voihan olla, että muillakin kuin minulla on ollut syndroomasta väärä käsitys.
 
Nyt kun Sissis sullekin on avautunut uusia asioita, niin mulle tuli mieleen et mulle on kyllä avautunut raskaudesta todella paljon asioita joista en ollut kuullut ikinä mainittavankaan, Esim. Se miten paljo raskausaikana pissataan purkkiin x) tää tuli tosi yllärinä. Lisäks se miten erilainen jokainen raskaus on, en ollut ikinä tajunnut! Varmaan aika perinteisiä esikoisen odottajan ihmetyksiä..
Mitä teille on valjennut?
 
Jatkuvasti jokin yllättää, mutta sitten se muuttuu normaaliksi – mulle ei tule mitään konkreettista uutta asiaa mieleen, vaikka kaikkihan on toki ollut uutta. :)
 
Meillä esikoinen syntyi lokakuussa ja käytti tuota toppapukua joitakin kertoja ekan talven aikana. Isohan se oli, mutta ei se vaunuissa nukkuvan, liikkumattoman lapsen kanssa haittaa.

Keväällä sitten tuo vanupuku oli oikein sopiva. Vanupuku meni vielä syksyllä kun ikää se vuosi ja toppapuku vielä koko tämän talven, kun ikää nyt melkein 1,5v. Eli vaikka siinä on koko 68/74, niin menee ihan hyvin tommoisella n.80cm pitkälle. Käyttöikä näillä on siis ainakin meillä ollut tosi pitkä.

Muoks. En huomannut muuttunutta aihepiiriä keskustelussa, sorry! Tää siis nyt jo vähän off topic. :)
 
Downista vielä..mä oon aika läheltä saanu seurata down perheen elämää. Ulkopuoliselle näyttää että tällä nuorella miehellä on suht lievä down, mutta siihen kuuluu niin paljo muitaki sairauksia. 2 kertaa oon saanu oikeesti rukoilla että älä vielä kuole ystävä rakas! Tämä ihminen on päälle 30 vuotias ja hänestä täytyy huolehtia niinku 10 vuotiaasta. Hatun nosto kaikille erityislasten vanhemmille!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top