Maaliskuiset mutinat

[Nepeta Cataria]

Meillä mies laulaa sing staria ja Vauva innostui hyppii masussa. Päikkärilläkin aina laulutuokiolla villiintyy ihan täysin

Luen esikoiselle aina iltasadun sängyllä maaten. Vauva innostuu kovasti satuilusta ja ottaa samalla iltajumpat. :)

 

[Merivesiväri]

Mä oon kans sellanen itkupilli, että huhhuh... Miehen kaa naurettiin, ku en voi kuunnella tyyliin mitään muuta musiikkia ku jotain mättöheviä, muuten on aina silmät ihan punaiset :D

 

[Mesiangervo]

Mikähän minussa on vikana kun ei itketä ollenkaan, juuri mikään, missään tilanteessa... Normaalisti itken helposti ja melko usein ja olen muutenkin yliempaattinen muita kohtaan. Nyt olo on jotenkin "suojattu" ulkopuolisilta ja heidän vaikutteiltaan. Pieniä herkistymisen hetkiä on välillä, mutta ne ovat todella vähäisiä. Se mikä on erilailla, olen "valmis taistelemaan". Sellainen asenne kumpuaa jostain. Ja tuntuu sellainen aggressiivinen energia. Ei ole ollenkaan sellainen olo, että olisin avuton tai tarvitsisin ketään tuekseni tai avukseni missään, syliä tai läheisyyttä. Enemminkin tuollaiset ajatukset kuvottaa. Normaalisti nautin läheisyydestä. Paljonkin. Tämä on oikeastaan vähän pelottavaakin. Miten raskaus voi aikaansaada tällaisen muutoksen? Onkohan ketään muuta samanlaisilla fiiliksillä? Tämä on ehkä ollut rankin juttu koko raskaudessa. En tunne oloani omaksi itsekseni tällä hetkellä.

 

[Tarzuli]

Moikka! Poikkean nyt edellä olevien aiheista mutta onko teistä löytänyt kevättakkia itsellenne? Siis miten niiiiiin monet äitiysvaatteet ovat niin tummia....niiku tää suomalainen vaateväri muutwnkin... En mitenkään haluais pukeutua mustaan tai tumm. Siniseen keväällä.... Tosi pinnallista paapatus juu, mut antakee vinkkejä.

 

[Nepeta Cataria]

Mesiangervo, samoja fiiliksiä täälläkin. Pari herkkää hetkeä on ollut, mutta enimmäkseen reagoin asioihin suojelevasti ja jopa hyökkäävästi. On tullut vedettyä aika jyrkkiäkin rajoja perheen ympärille suojelumielessä. Kai sekin on omanlaistaan herkkyyttä, kun koittaa karsia stressitekijät mahdollisimman vähiin. En antaudu mm. välienselvittelyyn tai mihinkään raskaaseen henkiseen vatvomiseen, sillä ne vievät minulta tavanomaista enemmän voimia ja jaksamista, ja näkyvät heti kehnoina yöunina. On paljon helpompaa niputtaa ne ulos päiväjärjestyksestä myöhemmin käsiteltäviksi, jos aika ei niitä ratkaise itsekseen.

 

[Mesiangervo]

Nepeta Cataria, ihanaa kun vastasit! Olen ollut jo jokseenkin huolissani tästä asiasta ja miettinyt mikä on vialla. Aiemmat raskaudet kun ovat olleet niin erilaisia. Nyt olen todella paljon mieluummin itsekseni kuin tapaan muita ihmisiä. Stressaaviin, kuormittaviin ja ahdistaviin ihmisiin otin kunnolla etäisyyttä ja yhteen laitoin välit poikki, kun ei antanut minun olla hetkeäkään rauhassa. En kertakaikkiaan pysty olla tekemisissä. Ajatuskin tällaisestä ihmisestä aikaansaa todella aggressiivisen tunteen. Onneksi ei tarvitse nähdä tai olla tekemisissä! Mulla on ollut mm. yöheräilyä ja unettomuutta asioiden vuoksi...

 

[Tomu]

Mesiangervo:

Ei muakaan itketä ja enkä herkisty yhtään mistään, joka on miulle hyvin epätavallista. Raskaus piilottaa selkeästi miusta sen herkkyyden pois :)

Tämä oli muuten asia mistä syystä ensimmäisen kerran epäilin raskaana olevani silloin syksyllä...et ei myö kaikki itketä tämän tästä ja se on ihan normaalia.

Sanoisin muutenkin, että melkein kaikki on raskaana ollessa "normaalia" :D

 

[Pinkkis*]

Mie kans en oo itkeny ku kerran raskauden aikana. Se tapahtu siis ny viikolla ku stressasin ylireagoiden kämppää ja kaikkee. Mut sen jälkeen oon ollu tasanen oma itteni. Ja marraskuussa koiran kuolemaa itkin mut sillo en ees tienny raskaudesta.

En muutenkaa oo mikää itkupilli, pillereiden aikaan itkin päivittäin 7 vuotta. Tänääb luin konginkankaan onnettomuudesta ja se kyl nosti tunteita mut lähinnä siis kylmiä väreitä ja sitä sellasta käsittämättömyyden tunnetta mut en itkeny. Ei itkettäny. Se ei silti tarkota että en kykenis tuntee. Käsittelen asiat muun kuin itkun kautta.

Oon kyl ollu ihmeissäni ku luulin et itken raskaana ollessani joka asiasta.

 

[popcorn83]

Mä en myös oo itkeny ku ihan muutaman kerran raskauden aikana. Alkuraskaus meni todella hämmentävissä tunnelmissa ja en kestäny läheisyyttä lainkaan. Miehelle oli hiukan vaikeaa aikaa kun sillon vasta muutettiin yhteen nii en halunnutkaan ees olla vierekkäin sohvalla. Se olo on tosin mennyt tammikuussa kokonaan ohi, mutta aikamoista tunteiden vuoristorataa tää raskaus ollut. Ja eikä tosiaan mee samaan tyyliin kaikilla.

 

[Mesiangervo]

Onneksi on muitakin ja tämä onkin tavallista. Mulle on ollut niin omituista herkkyyden katoaminen. Ja pelottavaa se aggressiivinen energia. Se ei käytännössä näy, mutta ajatuksissani voin kyllä olla vetämässä lättyyn, niittaamassa katuun tai sanomassa kamalia asioita... Ja kiukun ja vihan tunne ryöpsähtää todella voimalla, en ehdi siihen vaikuttaa tietoisella mielellä. En varmasti "tositilanteessa" sanoja säästelisi. Hmm, olo muistuttaa teininä koettuja tuntemuksia: Ei mitään kovin hehkeää ja herkkää siis. Palautuminen näistä ryöpsähdyksistä kestää myös suhteellisen kauan ja kiukku saattaa jäädä kytemään ikävästi...

 

[Suffeli80]

Mä en ole juuri itkenyt esikoisen syntymän jälkeen muuta kuin jossain lapsiin liittyvissä herkkisjutuissa. Aiemmin itkin helposti jos riideltiin miehen kanssa, nyt sit ei oo tapahtunut vuosiin.
Tämä raskaus kadotti lopunkin herkkyyden joka näkyy myös lyhytpinnaisuutena ja siten, että oon töissä paljon tiukempi ja vaativampi. Välillä jopa vähän liian. Katsotaan miten tämä luonne tästä vielä muovautuu kun vauva on syntynyt.

 

[paratiisi]

Mulla tää itkeminen on ihan jatkuvaa, tosin oon normaalistikkin melkonen pillittäjä. Nyt viime aikoina oon huomannut, että mussa on herännyt melkoinen leijonaemo. Aika ärhäkästi olen puolustamassa perhettäni kaikkia mahdollisia (ja mahdottomiakin) uhkia vastaan... Pahoin pelkään ettei tää synnytyksen jälkeen ainakaan helpotu.

 

[Hampula]

Moikka! Poikkean nyt edellä olevien aiheista mutta onko teistä löytänyt kevättakkia itsellenne? Siis miten niiiiiin monet äitiysvaatteet ovat niin tummia....niiku tää suomalainen vaateväri muutwnkin... En mitenkään haluais pukeutua mustaan tai tumm. Siniseen keväällä.... Tosi pinnallista paapatus juu, mut antakee vinkkejä.

Löysin name it -liikkeestä ainakin kivannäköisiä mama-kevättakkeja. Yhdessä ainakin oli myös tosi fiksu systeemi, nin että edessä oli kaksi vetoketjua, josta saa siis sen ns.keskipalan joka jää vetoketjujen väliin pois raskauden jälkeen, näin toimii ihan normaalina takkina myös :) ymmärsitköhän? :D just harmittelin kun en ostanutkaan sitä, oli viimeinen ale-kappale...

Itkuhommista: mä porasin ihan alkuraskaudessa kun näin kaksi erillistä pariskuntaa jotka oli kävelyllä vaunujen kanssa, ja vaunuja työnsi molemmissa tapauksissa miehet. Se sai mut jotenkin liikuttumaan ja aloin itkeen täydessä bussissa :D nyt oon itkeny lähinnä 2-vuotiaan esikoisen ihanille jutuille tai ilmeille. Myös se jos mies ja poika istuu sohvalla kirjaa lukien, saa mut herkistymään :)

 

[Hampula]

Tässä mun tekemä versio pupu-helistimestä, josta muuten puuttuu se kulkunen kokonaan! :D tajusin just kun kirjotin helistin-sanaa. Touh! :D :D

 

[Pinkkis*]

Hihii, pregnancy brain Mie oon ihan yhtä hajamielinen :D

 

[Hampula]

Oon todellakin pregnancybrain! Viime raskaudessa en, ainakaan omasta mielestäni ollut, mutta sitten kun vauva tuli niin voi morjes :D eli nyt oon lisäksi myös babybrain :D

 

[lucky87]

Nonnu89: no amppari on varmaan ainut millä saa ajaa niin kovaa ku pääsee. :) taxi kuski vois panikoitua jne.

Mesiangervo : mulla on osittain tollanen olo mut sit just yhtäkkiä herkistyn ihan jonnijoutavasta :) yleensä oon ihan sika herkkis itkupilli mutta nyt ei oo hirveesti itkettänyt...meen suojatilaan.

Tarzuli: musta on mun väri ja kuljen täällä muaseuvulla ihan lenkkitakki päällä. Sit ku lähen kaupungille ni saa olla sit joku takki päällä ihan vaikka auki ku ei tuu menemään mikää takki kiinni. Fleese nyt menee... :) joten en osannu auttaa. Eikö name itillä ole?

 

[elämän ihmeitä]

Täällä myös yks höpöhöpö-aivo. Enpäs malta odottaa, että mitä tää onkaan taas synnytyksen jälkeen kun nytkin saa muistella joitain asioita ihan tosissaan.

 

[Pinkkis*]

Haha, pääsinpä sanomasta. Tänään raskauden toinen outo itku. Vedin juodessani vettä aika reilusti henkeen ja ku tuloksetta yskin ja räkä valuen koitin saada happee, ni aloin vaan nauraa vedet silmissä enkä saanu hengitettyy. Sit vaan hysteerisenä nauroin nauroin nauroin ja lopulta huutonauroin kunnes se muuttu itkuks ja sit sain yskittyy ja itkettyy yhtä aikaa. Ja sit se meni ohi :D lopulta en ollu varma itkinkö koko ajan sit kuitenki vai nauroinko sillo ku luulin nauravani.

 

[Inkivääri]

Hattaraa: Lastensuojelun kautta on mahdollista saada lapsi avohuollon sijoituksen kautta perheeseen tai vastaanottokotiin, jos vanhempi joutuu sairaalaan eikä todella ole ketään, joka pystyisi lapsen ottamaan.

Heinäkuu on kyllä siinä mielessä kiva aika saada vauva, että meillä on molemmat mummot silloin lomalla. Asuvat parin kilometrin päässä, eli päiväsaikaan helppo saada lapset sinne ja yöllä pystyy joku tulemaan meille. Esikoisen kanssa lähdettiin sairaalaan viideltä aamulla, kakkosen kanssa seiskalta illalla. Esikoisen kanssa supistukset kesti neljä päivää, tokan kanssa 9 tuntia. Jos yhtä paljon nopeutuu, niin tää kolmas voi tulla aika vauhdilla. :D onneksi sairaala on lähellä, mutta todella kipeiden suppareiden kanssa se vartinkin ajomatka on ihan hirveä, kun itellä ainakin kävely helpottaa kipua. Toisaalta kuitenkin kiva olla kotona niin pitkään kuin mahdollista.