Luomusynnytys sairaalassa?

[KukkaPuska]

Totta kai hoitovirheitä tapahtuu, mutta yleisesti lääketieteellinen kehitys, joka näkyy koko raskauden seurannan kokonaisuudessa, on edistänyt synnytyksen turvallisuutta. On toki myöskin turhia toimenpiteitä, kuten vaikka se että eppari taidettiin ennen tehdä tosi rutiinilla kaikille, nykyään sitä ei suositella kuin viimeisenä vaihtoehtona. Mielestäni kuitenkin esim. ktg-seuranta antaa tärkeää tietoa vauvan tilanteesta, tietoa, jota ei voi silmämääräisesti arvioida, ja se antaa myöskin tietoa monipuolisemmin ja luotettavammin kuin doppler. On siis syynsä miksi sitä käytetään. Mulla ainakin oli langaton ktg laite synnytyksessä, eikä se tuntunut häiritsevältä.

Jos se on langaton laite eikä häiritse, niin mikä ettei. Mutta itselleni se ajatus että siellä on koko ajan jossain piipittävässä piuhassa kiinni, ei varmasti omia oksitosiinitasoja lisää, eikä edistä synnytystäkään.

 

[KukkaPuska]

---

En ole ite ikinä ajatellutkaan että ns. luomusynnytykseen kuuluisi myös se, että vauvan tilaa ei seurattaisi "nykyteknologialla". Oon mieltänyt sen enemmänkin just lääkkellisestä kivunlievityksestä kieltäytymisellä. Sitä ei sairaalassa kukaan sulle pakota tai tuputa(omalla kokemuksellani) jos vaan sanot, että et halua. Itse esim. halusin synnyttää tokan "pelkällä" ilokaasulla ja ekan kohdalla halusin kaasun lisäksi pudendaalin hetki ennen ponnistamista(ja sen laitto oli mahdollista) Olin kipeä ja tuskainen ennen näitä esikoisen kohalla jo mooonta tuntia, mutta ei ollut missään kohtaa olo, että muhun jotain tuikattaisiin vain sen takia, että kätilö arvioisi että mua sattuisi/väsyttäisi synnytys liikaa. Halusin myös olla enimmäkseen yksin avautumisvaiheen ja tämä oli täysin ok ja osalla normaali reaktio kipuun.

Se piippaava laite mitä mietit on todennäköisesti vauvan pulssia mittaava kone. Yleensä alkuun on vatsan ympärillä semmonen vyö sen aikaa kun niitä mitataan. Ite muistaakseni pyysin sen äänettömälle "käyrillä" maatessani esikoisesta(synnytys käynnistettiin ja siksikin kesti pidempään ja olin käynnistysosastolla ennen saliin pääsyä) koska kätilöt näkee mittaukset myös näytöltä numeroina/käyränä ja mua pelotti että alan liikaa tulkitsemaan ite sitä ääntä ja keksimään pelättävää. Käyriä ainakin itteltäni otettiin aina vain välillä esikoisen avautumisvaiheessa, koska tunsin vauvan liikkeet supistusten välillä. Myös tokan lapsen synnytyksessä tunsin liikkeet supistusten välillä. Itse olen molemmissa synnytyksissä ollut vain n. tunnin synnytyssalissa, enkä sieltä muista piipittikö vai eikö jokin piipittänyt, koska kaikki taju meni synnytykseen keskittymiseen ja supistusten sietämiseen. Jos kaikki on sulla ja vauvalla kunnossa synnytyksen ajan oon aika luottavainen että saat synnyttää ilman sen kummempia toimenpiteitä.
Tokan synnytyksessä puhkaistiin kalvot ja laitettiin anturi vauvanpäähän sykkeitä mittaamaan, mutta tähänkin kysyi luvan(ihan siksikin, että en sietänyt sitä sykkeitä mittaavaa vyötä vatsan ympärillä supistusten kanssa ja sykkeet ei näkyneet kunnolla koska revin sitä vyötä itse pois koko ajan kivun takia).
Kirjoita synnytystoiveisiin mikä sua tarkalleen ahdistaa ja mitä koet häiritsevänä/pelottavana. Puhu neuvolassa tästä ja toiveistasi. Mä itse olen toimenpidekammoinen jonkin verran enkä siksi esim epidulaaria,spinaalia, kohdunkaulanpuudutetta yms ole halunnut ja sektio ois pelottava ajatus. Mutta silti, jos tilanne sen vaatii haluan mielummin sen lapsen elävänä ulos.

Antibioottitippa tosiaan laitetaan jos sulla on streptokokki positiivinen. Rutiinina ei synnyttäjille mitään kanyylia(eli tippaa) laiteta jos puudute ei sitä jostainsyystä vaadi/tarvi nesteytystä/lisäverta/sektioo. Mulla on ollut molemmissa synnytyksissä streptokokki posi, mutta molemmissa se on ollut kohtutulehdukselle altistava, eli ei vauvalle vaarallinen ja olen saanut päättää otanko antibiootin vai en. Joskus sen voi tiputtaa myös heti synnytyksen jälkeen(kuopusta imetin jo sillä aikaa kun käsi kanyloitiin).

Toivottavasti tästä viestistä oli jotain apua:)

Kyllä, se on ehdottomasti tärkeintä lopulta että vauva tulee elävänä ulos!

Mutta myös pidän tärkeänä sitä, että synnytyksestä jäisi itselle positiviinen muisto, ja että synnytys ei ainakaan hidastu siksi, että kroppa ja mieli säikähtää kaikenlaisia toimenpiteitä, neuloja ja käyriä, mikä johtaa sitten mahdollisesti myös muihin ongelmiin.

Koen että on ylipäätään vaikeaa löytää tai kuulla positiivisia synnytyskokemuksia. Moni nainen vaikuttaa olevan jollain tavalla traumatisoitunut omasta synnytyksestä. Tämä on vähän surullista. Synnytys on kuitenkin semmoinen aika tärkeä tapahtuma varmasti kaikkien äitien mielestä että siitä olisi kiva tehdä mieluisa ja rauhallinen tapahtuma, missä on päätäntävaltaa siinä mikä tuntuu itsestä hyvältä ja mikä ei.

Mukavuus ja kotoisuus auttaa oksitosiinia ja muita hyvän olon hormoneja virtaamaan. Vieraiden ihmisten virta, kolkko ympäristö, hädän tunne tai asenne että synnytys on jotenkin luonnotonta ja siihen pitää puuttua ulkopuolisten toimesta, eli jos leikataan, venytellään, tai ei anneta liikkua, tai työnnetään neuloja jne., tuntuu vain itsestä todella ahdistavalta ajatukselta enkä usko että siitä vauvakaan tykkää.

 

[KukkaPuska]

Esikoisesta kokeilin ilokaasua, siitä tuli paha olo. Synnytys oli nopea, alle tunti. Kakkosen ja kolmosen synnytyksessä mennyt luomuna, niissäkin salissa meni vain tunti. Kivunsieto on yksilöllistä, toki omaa mielipidettä voi aina vaihtaa kesken kaiken. Entä jos lähtisi ihan avoimin mielin ja tunnistelisi miltä tuntuu. Rauhassa tutustuisi synnytyksen kulkuun ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Kotona olla niin kauan kuin hyvältä tuntuu, harvoin mikään kiire sairaalaan on jos ei ole taipumusta syöksysynnytykseen.

Kiitos positiivisesta kommentistasi!

Minäkin olen herkkä kaikille aineille, ja epiduraalissa etenkin ahdistaa se liikkumattomuus ja neulat, ja piuhat. Ainakin äitini on sietänyt hyvin kipua, ja on tullut neuvoja juuri tästä että kotona kannattaa viettää aikaa niin pitkään kuin vain pystyy olemaan.

Olenkin ottanut paljon asioista selvää, enkä siksi esimerkiksi aio synnyttää kotona, vaan järkevästi ajatellen tahdon olla mahdollisen riskitilanteen sattuessa sairaalassa. Ja olen avoin sille, että tilanteet muuttuu, ja mieli voi muuttua sitten lennosta.

Ei mulla ole mitään kiveen kirjoitettua ajatusta siitä miten synnytyksen pitäisi mennä, enkä lähde mitään unelmien synnytystä hakemaan, vaan haluan pitää huolen siitä että oloni on sairaalassa mukava, ja että minua ei painosteta tekemään mitään, mikä ei minusta tunnu hyvältä ja oikealta tehdä. Että luonnonmukaisuutta kunnioitetaan ja synnytykseen suhtauduttaisiin luonnollisena asiana.

Ehkä toisen lapsen kohdalla voisi mahdollisesti kokeilla kotisynnytystä, kuten suomen kätilöliitto tms. ohjeistaa, etenkin jos ei ole mitään häikkää ollut raskauden ajalla, kuten ei ole ollut nytkään.

 

[Milanda]

Olen synnyttänyt kaksi kertaa mahdollisimman luomuna. Tämä on omalla kohdallani tarkoittanut lääkkeetöntä kivunlievitystä. Ennen synnytyksiä olen liikkunut joka päivä rauhallisesti kävellen ja istunut mahdollisimman suorassa molemmat istuinluut tukevasti alustassa. Tällä olen pyrkinyt ehkäisemään virheasentoja. Olen kulkenut matkan synnytyssairaalalle ja käynyt siellä kahviossa hengaamassa. Näin matka ja paikka ei ole ollut vieras ja pelottava. Olen pyrkinyt pitämään mieleni avoimena. Jos lyö asiat liian lukkoon, voi tulla pettymyksiä jos asiat menee eri tavalla kuin on ajatellut. Juuri ennen synnytyksiä on molemmilla kerroilla iskenyt pelko, että mitä jos kätilö on kamala. Tähän on auttanut käänteinen ajattelu. Mitä jos kätilö onkin maailman ihanin? Ei voi tietää. Olen myös puhunut puolisolleni pelostani ja pyytänyt häntä huolehtimaan tilanteesta, jos kätilön käytös ei sovi meidän arvomaailmaan. Rentous ja luottamus edistää synnytystä. Pelko ja jännitys hidastaa.

Synnytyssairaalalla olen kertonut etten sano millekään ei, mutta haluan edetä mahdollisimman pitkälle lääkkeettömästi. Esikoisen kohdalla kokeilin loppuavautumisvaiheessa pari henkäystä ilokaasua ja siitä tuli huono olo. Parhaiten auttoi kuuma suihku, syvähengitys ja TENS-laite. Synnytin puolimakaavassa asennossa sängyllä. Kuopuksen kohdalla synnytin ammeessa. Ennen ammeeseen menoa olin suihkussa. Ensimmäisen synnytyksen pituudeksi taisi tulla 12h ja kuopuksen 8h.

Molemmilla kerroilla minua on kohdeltu kunnioittavasti ja mitään ei ole tuputettu. Synnytyssali on ollut hämärä ja pehmeästi valaistu. Mikään ei ole piipannut tai välkkynyt. Olemme saaneet olla puolisoni kanssa paljon kahden.

Ihanaa synnytystä sinulle!

 

[Pikkupikkupikkunen]

Tsemppiä synnytykseen! Doula kuulostaisi minustakin sinun tilanteessa tosi hyvältä vaihtoehdolta, jos on mahdollista. Muutenkin kävisin tosi hyvin läpi puolison/tukihenkilön/doulan kanssa niitä omia toiveita ja syitä niille toiveille. Ehkä sopisin, et jos tulee joku tilanne missä täytyy olla napakkana, et se tukihenkilö ottaisi niiden hoitamisesta koppia, että itse ei menis energiat semmoseen säätöön vaan saisi nimenomaan ite keskittyä siihen synnytykseen. Esim. Me sovittiin puolison kanssa, et jos en tule kätilön kanssa toimeen niin hän saa hoitaa sen uuden työntekijän pyynnön.

 

[Aakkoset]

---

Kyllä, se on ehdottomasti tärkeintä lopulta että vauva tulee elävänä ulos!

Mutta myös pidän tärkeänä sitä, että synnytyksestä jäisi itselle positiviinen muisto, ja että synnytys ei ainakaan hidastu siksi, että kroppa ja mieli säikähtää kaikenlaisia toimenpiteitä, neuloja ja käyriä, mikä johtaa sitten mahdollisesti myös muihin ongelmiin.

Koen että on ylipäätään vaikeaa löytää tai kuulla positiivisia synnytyskokemuksia. Moni nainen vaikuttaa olevan jollain tavalla traumatisoitunut omasta synnytyksestä. Tämä on vähän surullista. Synnytys on kuitenkin semmoinen aika tärkeä tapahtuma varmasti kaikkien äitien mielestä että siitä olisi kiva tehdä mieluisa ja rauhallinen tapahtuma, missä on päätäntävaltaa siinä mikä tuntuu itsestä hyvältä ja mikä ei.

Mukavuus ja kotoisuus auttaa oksitosiinia ja muita hyvän olon hormoneja virtaamaan. Vieraiden ihmisten virta, kolkko ympäristö, hädän tunne tai asenne että synnytys on jotenkin luonnotonta ja siihen pitää puuttua ulkopuolisten toimesta, eli jos leikataan, venytellään, tai ei anneta liikkua, tai työnnetään neuloja jne., tuntuu vain itsestä todella ahdistavalta ajatukselta enkä usko että siitä vauvakaan tykkää.

Itselläni on positiivinen synnytyskokemus Ajatuksena itsellä oli mennä ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä mahdollisimman pitkään. Jatkuvasti minua kuunneltiin, annettiin rauhassa miettiä otanko mm. Epiduraalia (jonka lopulta otin) tai muita kivun lievityksiä. Oli kokoajan turvallinen olo, aina kun tarvitsin apua sain sitä hyvinkin nopeasti. Kätilöt, lääkärit ja muut jotka olivat kanssani tekemisissä olivat lukeneet tuomani synnytystoiveet ja toimivat sen mukaisesti. Kun ponnistusvaihe ei edennyt 50min kohdalla, omat voimavarat eivät enää riittäneet ja vauva otettiin omasta pyynnöstä imukupilla pois. Tällöin ilmeni, että hän oli ollut hieman virheasennossa, jonka vuoksi ei päässyt etenemään. Vauva vietiinkin pian pois saamaan lisähappea. Häntä seurattiin kokoajan päähän laitettavalla pienillä. Se harmitti, mutta toisaalta olin hyvin väsynyt ja voimaton heti synnytyksen jälkeen. Koko sairaalassa oloaikana meistä pidettiin hyvää huolta ja autettiin kaikessa missä koimme tarvitsevan apua.

 

[VäriSointu]

---

Kyllä, se on ehdottomasti tärkeintä lopulta että vauva tulee elävänä ulos!

Mutta myös pidän tärkeänä sitä, että synnytyksestä jäisi itselle positiviinen muisto, ja että synnytys ei ainakaan hidastu siksi, että kroppa ja mieli säikähtää kaikenlaisia toimenpiteitä, neuloja ja käyriä, mikä johtaa sitten mahdollisesti myös muihin ongelmiin.

Koen että on ylipäätään vaikeaa löytää tai kuulla positiivisia synnytyskokemuksia. Moni nainen vaikuttaa olevan jollain tavalla traumatisoitunut omasta synnytyksestä. Tämä on vähän surullista. Synnytys on kuitenkin semmoinen aika tärkeä tapahtuma varmasti kaikkien äitien mielestä että siitä olisi kiva tehdä mieluisa ja rauhallinen tapahtuma, missä on päätäntävaltaa siinä mikä tuntuu itsestä hyvältä ja mikä ei.

Mukavuus ja kotoisuus auttaa oksitosiinia ja muita hyvän olon hormoneja virtaamaan. Vieraiden ihmisten virta, kolkko ympäristö, hädän tunne tai asenne että synnytys on jotenkin luonnotonta ja siihen pitää puuttua ulkopuolisten toimesta, eli jos leikataan, venytellään, tai ei anneta liikkua, tai työnnetään neuloja jne., tuntuu vain itsestä todella ahdistavalta ajatukselta enkä usko että siitä vauvakaan tykkää.

Tuo on aivan totta, että monet luetut synnytyskokemukset ovat melko negatiivisia, joka varmasti ahdistaa monia ensisynnyttäjiä. Itse synnytin 8 vuotta sitten ensimmäisen kerran, enkä silloin ollut lukenut sellaista määrää negatiivisia kokemuksia, mitä nykyään on joka puolella.
Tuon kommenttisi ja parin muun tuossa välillä kirjoittamasi jälkeen ymmärrän paremmin myös alkuperäistä kirjoitustasi.
Minulla ainakin on hyvä synnytyskokemus ja nimenomaan siitä täysin ilman kivunlievitystä menneestä. Se eteni hyvin, löysin hyvän asennon vastaanottaa supistukset, piippaukset tai mitkään muut laitteet eivät häirinneet, kun olin siinä synnytyskuplassa. Pystyin rentoutumaan ponnistusvaiheessa supistusten välissä ja vaikka kipu tietenkin oli kova, koin synnytyksen jälkeen heti, että voin sen tarvittaessa tehdä uudestaan.
Toisaalta en ole kokenut mitään sellaista, mitä kirjoitat viimeisessä luvussa. Synnytyksen on annettu edetä ja toimenpiteet olleet minimissä ja ympäristö hyvä synnytyksen kannalta. Olen synnyttänyt kahdella synnärillä, joten kyllä uskaltaisin kannustaa siinä, että positiivinen kokemus on mahdollinen. Toki synnytys ei ole käsikirjoitettu, joten sen kulkua ei voi ennustaa, mutta olet valmistautunut hyvin joten hyvillä mielin vain eteenpäin! Neuvo, jonka olisin itse tarvinnut ennen ensimmäistä synnytystä: rentoudu supistusten aikana varsinkin lantionseudusta, älä pidä vastaan. Luultavasti tämän tiedät kun olet valmistautunut, mutta sanon kumminkin.

 

[Lilileilaa]

Itsellä kans molemmat synnytykset olleet hyvät ja voimaannuttavat kokemukset jollaisia toivoisi kaikille. Tai just että mun on annettu eristäytyä sairaalassakin omaan "kuplaani" ja olla rauhassa on ollut itellä hyvä tapa pitää mieli pelottomana. Kätilö on tsempannut yms. Tokan synnytyksen olin lattialla ja oisin saanut ponnistaakkin siellä, mutta halusin itse sängylle ponnistamaan (kiipesin sängylle 2min ponnistamaan ja vauvan synnyttyä olin sängyssä) eli vaikka ollaan sairaalaympäristössä, saat käyttää tilaa ja kehoasi itsenäisesti ja vapaasti ellei ole syytä sitä rajoittaa.

Doula tai tukihenkilö on tosiaan hyvä pointti! He voivat pitää puoliasi jos tulee tilanne että sun toiveita tarpeettomasti ohitetaan.

 

[Pikkupikkupikkunen]

Mulla on kans hyvät synnytyskokemukset. Vaikka tosi erilaiset kun oon alunperin aatellu. Ensimmäinen syntyi suunnitellulla sektiolla perätilan ja liian ahtaan lantion takia. Meni hyvin ja jäi hyvä mieli sektiosta. Toinen syntyi alateitse.
Toivoin esim. ammetta, mut vauvan sydän ääniä ei saatu kunnolla kuulumaan ja ne oli liian tasaiset, joten ammeeseen en päässy ikinä. Mutta mun kanssa neuvoteltiin ja käytiin kaikkia toimenpiteitä läpi hyvin. Koko ajan oli olo, että mua kunnioitetaan. Esim. mahdollisesta sektioon siirtymisestä puhuttiin mun kanssa ja kyseltiin miltä se tuntuisi yms. Itse olin todella iloinen, kun kalvot puhkaistiin ja saatiin se anturi vauvan päähän. Lopultakin sydänäänistä saatiin kunnollista kuvaa ja niitä pystyttiin tarkastelee paremmin, eikä koko ajan tarvinnu säätää anturien kanssa. Otin lääkkeitäkin kunnon rivin, mutta mulla on silti super hyvä mieli synnytyksestä!

Musta kuulostaa et oot tosi hyvin miettiny tulevaa synnytystä ja käyny läpi erilaisia mahdollisuuksia. Toivottavasti kaikki menisi hyvin, että saisit semmosen synnytyksen kun toiveissa on.

 

[Vargynja]

Kuulostaa siltä että olet miettinyt asioita ja tiedät mitä olet tekemässä. Onneksi nykyisin kgt-laitteet on johdottomia ja niidenkin kanssa voi liikkua. En itseasiassa edes muista piippasiko ne synnytyksessä, mutta varmasti piippauksen saa pois päältä, jos piippaavatkin. Kannattaa kirjata synnytystoiveisiin, että haluat ensisijaisesti lääkkeetöntä kivunlievitystä. Oman kokemukseni herkästi tarjotaan lääkkeellisiä. Esikoisessa ehdotettiin epiduraalia mielestäni aika aikaisin ja kuopuksessa tarjottiin ilokaasua kun taas kätilön vuoron vaihduttua uusi ehdotti useampaa lääkkeetöntä. (Ponnistusvaihe meni luomuna.)

Itselläni kuopuksen synnytys oli hyvä ja korjaava kokemus, vaikka synnytys käynnistettiin. Ei sekään unelmasynnytys ollut, mutta kuitenkin hyvä kokemus.

 

[MinnaM]

Mulla kans hyvät synnytyskokemukset, vaikka omalla kohdallani se kipu vaan pääsi itseni ainakin yllättämään, vaikka koen muuten omaavani aika korkean kipukynnyksen. Mua on aina sairaalassa kohdeltu tosin hyvin ja mun ajatuksia on kuunneltu eikä kukaan ole esimerkiksi kivunlievitystä tyrkyttänyt vaan itse oon saanut vaikuttaa asioihin. Kaikkinensa hyviä kokemuksia, vaikka kaikki kolme ovat olleet ihan erilaisia. Avoimin mielin kannattaa lähteä synnytykseen, koska ikinä ei tiedä, miten se oma mieli ja kroppa lopulta toimii. Vaikka ois valmistautunut kuinka etukäteen ja vaikka ois synnytyksiäkin takana niin jokainen synnytys on kuitenkin ainutlaatuinen.

 

[Hanna&Iltatähti]

Itelle on ainakin Kotka synnäristä jääny vain hyviä muistoja. Ei tuputettu lääkkeitä, kysyttiin mun mielipidettä ja tuntemuksia. Mulla ei kyllä ollut okein mitään etukäteen tehtyä suunnitelmaa mut oikein hyvä mieli on synnäristä jäänyt. Nytkin hyvillä mielin loppuvuodesta kolmatta kertaa. Jos yhtään menee niinkuin toisen kohdalla niin luulen pärjäileväni ilman mitään kummempia kivunlievityksiä, mutta sen näkee sitten kun sen aika on.

Tsemppiä @KukkaPuska ja käy ihmeessä tutustumassa paikkaan etukäteen

 

[VäriSointu]

Kiitos positiivisesta kommentistasi!

Minäkin olen herkkä kaikille aineille, ja epiduraalissa etenkin ahdistaa se liikkumattomuus ja neulat, ja piuhat. Ainakin äitini on sietänyt hyvin kipua, ja on tullut neuvoja juuri tästä että kotona kannattaa viettää aikaa niin pitkään kuin vain pystyy olemaan.

Olenkin ottanut paljon asioista selvää, enkä siksi esimerkiksi aio synnyttää kotona, vaan järkevästi ajatellen tahdon olla mahdollisen riskitilanteen sattuessa sairaalassa. Ja olen avoin sille, että tilanteet muuttuu, ja mieli voi muuttua sitten lennosta.

Ei mulla ole mitään kiveen kirjoitettua ajatusta siitä miten synnytyksen pitäisi mennä, enkä lähde mitään unelmien synnytystä hakemaan, vaan haluan pitää huolen siitä että oloni on sairaalassa mukava, ja että minua ei painosteta tekemään mitään, mikä ei minusta tunnu hyvältä ja oikealta tehdä. Että luonnonmukaisuutta kunnioitetaan ja synnytykseen suhtauduttaisiin luonnollisena asiana.

Ehkä toisen lapsen kohdalla voisi mahdollisesti kokeilla kotisynnytystä, kuten suomen kätilöliitto tms. ohjeistaa, etenkin jos ei ole mitään häikkää ollut raskauden ajalla, kuten ei ole ollut nytkään.

Miten @KukkaPuska sinulla meni synnytys? Mitä kuuluu?