Loppukuun odottajat

Mulla kans LA 28.12. mutta olen lähes varma, että saadaan tammivauva.
toisaalta mä kovasti haluaisin, että ei menisi niin paljon yli.
Esikoinen syntyi siis 2,5 viikkoa yli la:n eikä olisi vielä silloinkaan tahtonut tulla ulos :D
 
Meillä laskettuaika olisi 22 joulukuuta. Vuosi sitten aloimme yrittämään ja toiveena oli saada lapsi vuoden alussa. Olen itse syntynyt marraskuussa ja tiedän, että olisi kivempi viettää syntymäpäivää vuoden alussa eikä lopussa. Ei etenkään jouluna!! Vähän kieltämättä kismittää ajatus viettää joulu sairaalassa jne. Mutta tätä ollaan jo kauan toivottu, joten ei sillä niin väliä koska syntyy kunhan syntyy ja tulee terve lapsi!
Olen viikolla 7 ja parin viikon päästä olisi eka tarkistuskäynti, hieman jäntskättää!! Toivotaan että kaikki menee hyvin ja siellä pikkuinen kovasti kasvaa :)
 
Mä oon ite syntynyt 13.12. ja se on monen monta vuotta ärstttänyt.. Ei toki lapsena, mutta vanhetessa. Teini-ikä oli pahin. Ja nyt oman esikoisen laskettu aika olisi 23.12... Toivon hartaasti jotta menisi tammikuun puolelle :D
 
Minä en tiedä pitäiskö itkee vai nauraa. Esikoinen on syntynyt 24.12. ja uuden tulokkaan LA 23.12. Voi lapsiraukkoja... :D

Sent from my GT-N7105 using Vau Foorumi mobile app
 
mulla LA 22.12 mut tarkentuu 6.6 nt-ultrassa inshaAllah :) mulle sama millo syntyy kunhan on terve.
 
^^ Mim, no on siinä äidilläkin järjestelemistä, jos joulun lisäksi pitää melkein samalla viikolla laittaa kahdet synttärit :D
 
täälä kans ärsyttää!!la ois 26.12...kyllä niin toivon että siirtyis seuraavassa ultrassa...ois kiva jos tammikuussa putkahtais,loppu vuoden lapset (2/3 syntyny joulukuussa)on vaan niin eri lailla kehittyeet esim kouluvalmiutta ajatellen,aina on ongelmaa...ja muutenkin joulu en kyllä suostu viettää joulua laitoksella!!
 
Laskettu 30.12. ja TODELLAKIN toivon että menis tammikuun puolelle! Jos oot luokkasi vanhin, saat vähän kuin vuoden enemmän lapsuutta. Aikuisuutta on niin kauan, että siihen turha kiirehtää.
Olen itse jouluihminen, eli pidän joulusta enkä todellakaan toivo viettäväni sitä sairaalassa. Päinvastoin oon iloinen että äippäloma alkaa marraskuussa ja on hyvin aikaa valmistella joulua, leipoa, kokata, koristella, fiilistellä.
 
Heips, olen uusi täällä ja yllätys vauvan laskettu aika on 27.12 Toivon että menisi tammikuun puolelle! Edellisellä lapsella oli sama LA ja saatiin juuri venytettyä syntymä 1.1 klo 00.27 ihanan NKL kätilön avustuksella :wink Aiemmat lapset syntyneet;
1. LA 29.11 syntyi 5.12
2. LA 1.4 syntyi 17.4 käynnistyksellä
3. LA 27.12 syntyi siis 1.1
 
Mulla on myös LA 26.12. Harmittaa kyllä lapsen synttäreiden puolesta, jos syntyy jouluna. Tammikuun alussa olisi niin hyvä syntyä, kuten edellä mainittiinkin. Tosin yksi tuttavani kertoi syntyneensä joulupäivänä ja hänen isoveljensä jouluaattona. Heillä vietettiin synttäreitä aina joulukuun alussa, ennen koulujen joululomia. Kyllä se niinkin järjestyy! Mutta kouluun meneminen 6-vuotiaana, muita vuoden nuorempana on kamalaa. Itsekin synnyin lioppuvuodesta, 14.11., joten tiedän mitä on olla luokan nuorimpia ja "tyhmimpiä". Siinä iässä lapsi kehittyy vuodessa huimasti ja ikäero tuntuu valtavalta tammikuisten ja joulukuisten välillä.

Toivotaan silti, että nämä joulukuun loppupuolen vauvat syntyvät terveinä, joko 2014 tai 2015, mikä on loppujen lopuksi ihan sama :)
 
Heips! Ihanaa kuulla, että muillakin on liikkunut samankaltaisia ajatuksia tuohon joulun lähellä syntymiseen liittyen. Meillä LA 22.12. ja oon puolitosissani ehtinyt harmitella sitä, että lapsi mahdollisesti menee "muita nuorempana" kouluun, täyttää luokan viimeisempänä vuosia, juhlii syntymäpäiväänsä juuri joulun alla ja on kehityksessä mahdollisesti muita luokkatovereita perässä. Ja jos syntyykin hieman aiemmin, niin voi apua, en tunne yhtään jousimiehiä, enkä tiedä millaisia he ovat! ;D
Joulun kalapyötä huokuttelisi myös kovasti, mutta ehtiihän kalaakin syödä mielin määrin vaikka Tammikuussa!
Lopputuloksena se, että samapa tuo koska lapsi syntyy, kunhan kaikki menisi hyvin ja hän olisi onnellinen elämässä.
 
Mä olen ajatellut niin, että kouluun ehtii vuotta myöhemminkin, (siinä missä tammikuussa syntyneet menee mahdollisesti vuotta aikaisemmin)
Maailma ei todellakaan siihen kaadu.
Jos näyttää siltä, että lapsi pärjää koulussa paremmin sinä vuonna kun täyttää kahdeksan, niin sitten mennään kouluun silloin. No big deal :)



Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ihan ensin kun laskin päässäni niin olin,että jes se menee tammikuulle,kunnes aloin katsomaan netistä löytyviä laskureita ja tajusin että eikä!Alustava LA oli 19.12,mutta varhais ultrassa näytti siltä,että siirtyis 25.12,joka sitten varmistuu ensi viikon nt-ultrassa.Esikoinen syntyi 4pvää vain yli LA,että tuskin tämäkään sitten jaksaa kauhean montaa päivää yli olla ja viimisillään sitä jo toivookin,että tulis ulos ihan millon vaan :D Tottakai me kaikki toivomme terveitä lapsia,ei se kait sitä pois sulje,ainakaan minulla.Olisi vaan kiva,että tämäkin lapsi saa kunnon syntymäpäivät kuten veljensä.Helposti kun ihmiset sitten ostavat ne lahjat samaan syssyyn :sad001 Tosin puolisoni on syntynyt 1.1,eikä sekään oikein kiva päivä ole,mikään ei ole auki ja kukaan muista uuden vuoden hulinoissa onnitella :/
 
Meillähän nyt on sekin tilanne että miehen puolelta serkkuja on kaksi syntynyt joulukuussa (toinen syntynyt 23.12), sitten on joulua, uutta vuotta, itsenäisyyspäivää ja kaiken maailman joulukiireitä... Aika vähän jää aikaa (vapaita vknloppuja) järjestää edes mitään juhlia...

Ja musta on ihan tarpeetonta todistella että kyllä se lapsi on rakas ja tärkein syntyi milloin syntyi. Eiköhän tuo ole jokaiselle itsestään selvä :)

No mutta, tämäpä asia ei ole kenenkään käsissä. Jää nähtäväksi syntyykö tämä meidän vauva 25.pvä vaiko ennen vai jälkeen :)
 
Voihan ne synttärit siirtää tammikuulle.
Meillä järjestetään kolmet lasten synttärit vuodessa ja hyvin harvoinpa ne silloin virallisena päivänä on.
Mies kun on reissutöissä ja on milloin mitäkin, niin usein ne kaverisynttärit tai sukulaissynttärit tai molemmat siirtyy parillakin viikolla eteenpäin, että löytyy sopiva viikonloppu. Usein menee juurikin seuraavalle kuulle, kun ovat kuun puolen välin jälkeen syntyneitä. En ole tätä nähnyt mitenkään ongelmana, sen enempää kuin vaikka sitä, että on syntynyt heinäkuussa ja kaikki on lomalla tällöin.

Vaikka tätä asiaa miten pyörittelisi, niin mä en kertakaikkiaan ymmärrä tätä joulukuun ongelmaa..
Eikä mulle ole koskaan tullut edes mieleen, että lapsella olisi joku optimaalinen aina syntyä tai saako se tarpeeksi synttäri/joululahjoja..
Mutta toisaalta hyvä, että ihmisillä on näin mitättömät murheet :)



Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
En mä näkisi että tämä ihan ongelma on :) Aikuisena, jopa ihan fiksunakin ihmisenä oltais hyvin voitu vetää Se kumi päälle jos näin oikeasti olisi :) Mutta on se vaan jännä kun täm vauva tärppäsi yk3 ja juuri silloin kun olin ajatellut ettei nyt olis suurin pettymys jos vielä yk4 lähdetään.

Ja siinä oot kyllä Rosita oikeessa, onnellinen saan olla kun näin pieni asia vaivaa. Mulla on ylipäätään elämässä kaikki sujunut loppupeleissä hyvin :) Just tätä raskautta ennen sain varhaisen keskenmenon. Silloin laskettu aika olisi ollut marraskuun lopussa. Kaipa silläkin on joku tarkoitus ettei saatu marrasvauvaa vaan nyt on tulossa joulun ihme :) :Heartred
 
Uutena täällä ja LA vahvistui 24.12 ja kyllä päivä harmittaa. Toivon toivon toivon että pieni ymmärtää syntyä sen pari viikkoa ennen laskettua tai sitten pysyy mahassa tammikuuhun.
 
Mutta eikö jouluvauvassa toisaalta ole jotain taianomaista?
Synnärillä ei ole ruuhkaa ja saa joulun rauhassa nuuskia nyyttiä, ilman hössötystä. Voi keskittyä vain ja ainoastaan vauvaan ja uuteen alkuun vauvan kanssa.
Joten varmasti ajankohdassa on hyviäkin puolia, kun tarkkaan miettii :Heartred


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Varmasti löytyy hyviä puolia ja jos olisi esikoinen tulossa niin ei edes harmittaisi ja pitäisin vauvaa parhaana joululahjana. Nyt jännittää/harmittaa esikon (ja itseni) puolesta jos joulu "menee pilalle". Vaikka 26.12 saisi syntyä mun puolesta. Sisaruksen syntyminen tulee kuitenkin olemaan kova paikka.
Hyvänä puolena on tietysti joulun vapaat ja että esikoinen saa olla kotona myös tutustumassa pieneen
 
Mitenköhän on muuten tuon ruuhkan kanssa.... Miehen sisko sanoi että kun hän oli synnyttämässä poikaa (syntyi 23.12), niin ruuhkaa oli. Enemmän kuin kolmen muun kanssa, tai no, yksi hänen neljästä lapsestaan syntyi kotiin :grin Pojan syntyessä hänellä oli siis jo kaksi tyttöä kotona. Oli sitten jouluaattona mennyt pariksi tunniksi kotiin lasten kanssa jakamaan lahjat jne ja vastasyntynyt poika oli jäänyt osastolle ja henkilökunnan hoiviin siksi aikaa.

Jännä sekin kun viime joulu oli esikoisen eka joulu. Hän oli vasta reilu 3 kk vanha silloin ja nukkui oikeastaan koko kemut :grin Siis syömisen, pukin, lahjat ja kahvin. Päätin sitten että en vauvakirjaan tuosta joulusta mitään laita, kun ei siinä oikeasti ois ollut kuin yksi sana: "Nukkui". Aattelin että seuraavana jouluna (tyttö 1v 3kk) nautitaan sitten koko kahden joulun edestä :Heartred Kyllä mua vähän harmittais olla siellä osastolla silloin, miehenkin kun olisi tarkoitus olla mukana synnytyksessä.

Mutta joo, onhan siinä jouluvauvassa jotain taikaa :Heartred Tai ties vaikka olisi uuden vuoden ensimmäinen vauva! Pääsiskö sit lehteen? :grin
 
Takaisin
Top