Lista heinäkuun odottajista

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Martuti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jos joku tätä päivittelee niin Ninkan uudet tiedot oisi np-ultran mukaan: la 29.6 (alunperin 1.7) ja synnytyssairaalana Kättäri. Toivottavasti saan vielä pysyä teidän heinäkuisten joukossa, en oo yhtään seurannut kesäkuulaisia ja tämän puolen käyttäjien tarinat ja jutut on tullut tutuiksi jo useemman kuukauden ajan. :)

Tsemppiä kaikille odottajille, ja sympatiani teille joilla matka tällä kertaa ei jatkunutkaan. Tuntuu tosi pahalta teidän puolesta. Oma keskenmenoni tuli kesällä järkyttävänä shokkina, mutta kyllä se pikkuhiljaa alkoi helpottamaan. Aluksi en olisi halunnut ajatellakaan vauvoja tai yrittämistä ja tuntui tosi epäreilulta että meille kävi näin. Ensin sulkeuduin täysin ja podin kauheaa syyllisyyttä, mutta yllätyin sitten siitä miten monelle tutulleni oli käynyt samoin. Melkein jokainen ystäväni jolla on lapsia kertoi myös kokeneensa saman yrittäessään ensimmäistä tai toista lastaan. Hassua kyllä tuo tieto helpotti, ehkä vika ei ollutkaan minussa, ja surutyön jälkeen päätimme lähteä yrittämään uutta. Pelkäsin ennen tätä uutta raskautta olevani hysteerinen pienimmästäkin poikkeamasta, mutta yllättävän hyvin vältyin turhalta panikoinnilta, ihme kyllä. Ajatus siitä että kehoni toimi täysin oikein poistaessaan virheellisen kappaleen antoi voimia ja uskon siihen että jos tämä vauva on terve ja tarkoitettu elämään, niin myös raskauteni tulee etenemään normaalisti. Antakaa surun tulla sellaisena kuin se tulee ja antakaa surun ja pettymyksen myös tuntua. Aika parantaa haavoja, ja joissain vaiheessa alkaa aivan varmasti voimaan taas paremmin. Keskenmenot on harmillisen yleisiä, mutta eihän tuo tieto tilanteessa olevia lohduta. Älkää menettäkö toivoanne, kyllä se vielä onnistuu! Uskaltaa yrittää uudelleen, ja luottakaa siihen että vauva tulee kyllä sitten kun toinen on tullakseen. <3
 
Flover, pahoitteluni. Jaksamista ja tsemppiä!

Ja Ninka, totta kai sä jäät tänne heinäkuisiin silti! :)
 
Täällä laskettu aika muuttunut 25.7, ei ollu heittoo kun sellaset 20pv terkkarin laskuista ;) eli:

25.7. / Kirzii / G2P0 / -90 / Helsinki / Kätilöopisto
 
11.7. / -Heidi- / G1P0 / -88 / Kuopio / KYS (tällä hetkellä asun vielä Lappeenrannassa mutta keväällä muutan Kuopioon joten ilmeisesti KYS on tuleva synnytyssairaala minulle..)
 
Heippa ryhmälle! Ilmoittaudun nyt mukaan, kun tänään käyty ultrassa ja hyvin siellä voidaan. Eli:

27.7/Paapu3/G3P2/-86/Kätilöopisto
 
Hei tuolla näköjään oli kysymysmerkki miun nimimerkin perässä.. taitaa puuttua siis synnytyssairaala, niin jos sen tahtoo sinne päivitellä niin PKKS taitaa lyhennettynä tää meijän alueen sairaala olla :)
 
29.7/sampukka/G5P1/-91/KOKS

nyt mennään kuukautisten mukaan tuo 29.7 mutta seuraavassa ultrassa katsellaan laskettua tarkemmin eli välillä 24-29.7.2014, että muutellaanko. :)
 
Tänään np-ultrassa varmistui laskettu aika, joten nyt voin ilmottaa itseni mukaan. :)

31.7 / fikuri / G2P1 / -92 / Härmä / SEKS
 
Takaisin
Top