Liitoskipuja ja suppareita

Täällä kanssa liitoskivut tulleet osaksi elämää. Ensin tuntui että on pimpsa kipeenä, mutta sit ajattelin että mistä se nyt kipeeksi olis tullut kun mitään ole tullut harrastettua. 
Nyt kivut tuntuvat kävellessä tuossa alapään karvoituksen alueella. En muista että viime raskaudessa olisi mitään liitoskipuja edes ollut. Muutenkin on jo aika kypsä olo tähän raskauteen. Kyllä on minun lapsilukuni täynnä tämän toisen lapsen jälkeen. Nyt ainakin sitä mieltä, mutta voihan se mieli vielä muuttua. 

Supistuksia kanssa alkanut tulemaan useimmin. Aluksi en niitäkään oikein supistuksiksi tunnistanut kun ei ollut minkäälaista kipua. Mutta huomasin kävellessä että vatsa menee kovaksi ja tuntui että on pakko pysähtyä hetkeksi. Eivätköhän ne niitä supistuksia sitten ole. 

Painoa tullut jo 16kg eikä pääse ulos lenkille saati kun rupeaa jo ruokapaussa kävellessä supistelemaan. Karppauksen sain aloitettua uudestaan useamman yrityksen jälkeen. Toivottavasti seuraavaan neuvolaan mennessä painoa ei olisi ainakaan yhtään lisää tullut. 
 
Emilia-82 Ite oon kans ihmetelly muutaman viikon tuollaista kuvaamaasi kipua ja juurikin samassa paikassa. Mietin ensin, että se on joku suonikohju tms. muta voihan se tosiaan olla noita liitoskipuja. Outoa vaan kun kipu ei kuitenkaan tunnu tuolla missään syvällä vaan melko pinnassa.

Harkkasupistuksia tulee nyt vähemmän kuin esim. viikoilla 16-20. Luulen, että lepo ja hematooman pienentyminen sekä hiivan hoito ovat auttaneet paljon. Kävelykin on ollut suhteellisen helppoa tässä viime päivinä.
 
Huomenaamulla lääkäri näiden aika voimakkaiden ja pitkään jatkuneiden harjoitussupistusten takia. :P Oispa kaikki kunnossa.
 
^

Tänään lääkärissä, kaikki oli kunnossa. Ei pehmenemistä tai muitakaan merkkejä siitä, että nuo harjoitussupistukset olisivat saaneet jotain aikaan. Huh.

Lääkäri kirjoitti kuitenkin jouluun asti sairaslomaa kuultuaan, että mulla on joululomaa välipäivät ja tammikuun ensimmäinen viikko. Toivotti tammikuun alussa tervetulleeksi: hän sanoi kirjoittavansa mulle sairaslomaa äitiysloman alkuun asti, jos supistelut jatkuvat rasituksen yhteydessä edelleen. Toivottavasti niin ei kuitenkaan kävisi vaan voisin vielä mennä vähäksi aikaa töihin ennen mammalomaa.

Nyt ohjeeksi tuli olla kotona ja lepäillä, kaikkea saa tehdä jos siitä ei aiheudu harjoitussupistuksia. Lohduttavaa, vuodelepo ei tosiaan olisi sopinut miulle!
 
Via: Hyvä, että kaikki oli kuitenkin hyvin. :) Nyt vaan koitat ottaa rauhallisesti, niin ehkä vielä pääset töiden pariin joksikin aikaa ennen äippälomaa.

Huomaan, että itsellä päiviä jolloin supisteluja tulee enemmän ja päiviä, jolloin ei lähes ollenkaan. Kivuliaita eivät vielä olleet, mutta epämukavia, kun tuntuu, että joku painaisi rakkoa oikein kunnolla. Toivon kans pystyväni tekemään töitä vielä mahdollisimman pitkään, jotta saan kerättyä lisiä ennen äippälomaa. Tässähän on paljon pyhiä edessä ja vuorotyössä ilta- ja vkl-töistäkin kertyy hyvin lisiä.
 
Viime yönä liitoskivut olivat jo niin kivuliaita, että häiritsi jo ihan nukkumista. Toivottavasti helpottaa jossain välissä, että ei loppu raskaus tällaista. No eivät ne sentäs vaarallisia ole, mutta ovat vaan niin epämukavan tuntuisia. Nyt niitä on ihan levossa, että ei tarvitse edes kävellä kun jo tuntuu. 
 
Onko täällä muuten ketään muuta, joka ei ole vielä tuntenut (harjoitus)supistuksia raskauden aikana? Itse odotan esikoista ja olen autuaan tietämätön supistuksista ja liitoskipujakaan en ole pistänyt merkille. Oikeista supistuksista tiedän kyllä jonkin verran, koska niitä tuli keskenmenon yhteydessä. Toisaalta tämä supistelemattomuus sopii mulle paremmin kuin hyvin, sillä huolestun kaikesta niin helposti. :)
 


SueC kirjoitti:
Onko täällä muuten ketään muuta, joka ei ole vielä tuntenut (harjoitus)supistuksia raskauden aikana?

Älä huoli jos et ole tuntenut, mä en ole oikeasta elämästä löytänyt vielä ketään muuta, jolla niitä olisi ollut. :P Neuvolasta ymmärsin, että on harvinaisempaa tuntea niitä kuin olla tuntematta.


 
Minä kuvittelin harjoitussuppareiden kuuluvan asiaan... No sitten ei ole hätää, kun ei ole juuri ollut! Viimeksi oli hyvin selviä, muttei mitään "maha kovettuu erikoisen muotoiseksi" -tasoisia kuitenkaan.
Liitoskivuilta olen välttänyt, mitä nyt lonkkia toisinaan kolottaa kun yrittää nukkua...
 
SueC, En minäkään (tietääkseni) ole saanut noita harjoitussupistuksia. Tosin on mulla myös ensimmäinen raskaus joten ei hajuakaan miltä niiden pitäisi tuntua... Liitoskipuja sen sijaan on, lonkkakipu on alkanut herätellä öisin.. :/ 
 
Mulla on satunnaisesti ollut pientä kiristystä alavatsassa ja olen ajatellut, että se on varmasti jonkun sortin harjoitussupistus. Esim. kävellessä näitä on satunnaisesti tullut ja sitten olen hiljentänyt tahtia.

Kissoilla olen nähnyt sellaisia harjoitussupistuksia, että koko maha menee tiukaksi ja pennut painuvat kireinä kylkiä vasten, jolloin ne voi ihan selvästi laskea. Sellaisia ei ole kyllä ollut kertaakaan.

Tosi yksilöllistä taitaa olla, että miten kenenkin kroppa reagoi. Eli tosi monentyyppinen juttu voi olla ihan normaalia.
 
Mulla on harjoitussupistuksia ollut varmaan tuolta marraskuun alusta, tosin alussa en tosiaan edes tajunnut että ne oli supistuksia. Jossain vaiheessa oli pari kertaa päivässä, nyt en ole enää seuraillut, ehkä niitä ei niin ole ollutkaan. Levolle asettuessa niitä lähinnä on tullut/asentoa vaihtaessa tai kummallisissa jumppa-asennoissa. Voihan  olla etten niitä erota, jos tulee kävellessä. Joskus kun on vaikea tietää, onko yhtäkkiä kovettuva vatsa vaan se vauva, joka nyt vain on hetken jossain ihan ihmeellisessä möyryasennossa, vai onko se supistus :D

Mutta mitään sellaista en ole havainnut, mitä voisi liitoskivuksi epäillä.
 
Mukava kuulla, että on muitakin, jotka ovat yhtä autuaan tietämättömiä supistuksista kuin minäkin. :) Kuten totorokin mainitsi, niin olen miettinyt, että kuuluvatko ne asiaan ja onko kohtuni jotenkin "laiska", kun ei tällaista toimintaa harrasta - ainakaan selvästi. :D

Olen havainnut, että mahassa saattaa pieni alue tuntua kireältä aina silloin tällöin, mutta sekin on mielestäni ollut vauvan tekosia, kun hän päättää työntää peppua, selkää tai päätä mahaani vasten. Yleensä tuohon kohtaan sattuessa kiristys katoaa.
 
Liitoskivut from hell. Tänään tuli iltapäivällä ihan tyhjästä kauheat liitoskivut kävellessä. Kaupassa mentiin aika etana vauhtia, onneksi oli mies mukana. 
Ihan mini askeleita joutuu ottamaan. Toivottavasti huomiseksi jo helpottaa. Näin pahana ei vaan ole tähän mennessä olleet liitoskivut kertaakaan. 
 
Täällä välillä liitoskivut niin ilkeitä, että askeltakaan ei voi ottaa. Ihan kuin joku poltinraudalla iskisi hävyn palamaan :O Eikä yksinkertaisesti voi ottaa askelta....
 
Kai se on uskottava, että nää kivut ja tuntemukset on liitoskipuja ja supistuksia. Mietin jo jonkun aikaa, että mikä siinä on, kun kävelee ja sitten pitää yhtäkkiä hidastaa kamalasti tahtia, kun alkaa alavatsaa kiristää ja tuntuu, että jos kävelee yhtään nopeammin, saattais tulla pissat housuun... :D 
 
Täällä kans liitoskivut niin kauheita, et vois välillä itkua vääntää. Ja eipä paljon helpota, kun öisin saa rampata vessassa.. ensin se kyljenkääntö sängyssä, istumaannousu, seisomaannousu ja yrität sit hiihtää vessaan, ku ei jalkoja pysty kunnolla nostaa ottaaksen oikeita askeleita. Vielä pari viikkoa tätä kärsimystä..
 
Voimia teille, jotka kärsitte liitoskivuista, ne ei oo yhtään kivoja. Itsellä niitä ei onneksi ole paljoa ollut, muutamana päivänä viikossa ja lähinnä iltaisin, mutta sekin tuntuu jo inhalta.

Yöt ovat jo todella katkonaisia ja kyljen kääntö on todellain haasteellista! Olen joinakin öinä pitänyt mahatukivyötä, se on helpannut vähän. Nyt on alkanut ilmeisesti supistella enemmän ja menkkamaista jomotusta alavatsalla ja selässä sekä paineen tunntta takaliston puolella on alkanut tuntua.

Meneekö teillä harkkasupistuksessa maha kiinteäksi palloksi vai myötäileekö se vauvaa? Kun mulla menee maha liki vauvaa ja siitä tulee hassun muotoinen, samalla tuntuu, että henki salpaa ja tulee se paineen tunne alakertaan...
 
Mulla noi supistukset on ollu juuri tollasia kuin sulla Yosa81. Joskus kyllä vaan vatsa kovettuu palloksi.
 
Mulla supparit vetää mahan ihan kovaksi kauttaaltaan, ne alkaa yläosasta ja nopeasti siirtyy koko vatsa alueelle. Sama homma, jos ovat kipeitä ja mulla noita kipeitäkin on jo ollut jonkin verran. Silloin ei kyllä pysty muuta kuin hengittelemään pitkään ja rauhallisesti, kunnes menevät ohi. Mulla kivuttomia harkkasupistuksia on ollut jo jostain rv 12 lähtien, ei tosin silloin niin useasti kuin nyt.

Osanottoni liitoskivuista kärsiville, kuulun itekkin teidän joukkoonne. Kävely sattuu joskus ihan tajuttomasti, ja yöllinen asentojen vaihto on vaikeaa lantion löystymisen takia. Onneksi tää on vaan väliaikaista!
 
Takaisin
Top