Sagatar
Satasella mukana keskusteluissa
Aloitin nyt oman osion näille vaivoille/oireille..
Maha kasvaa hurjaa vauhtia ja paikat venyy ja paukkuu. Muilla inhottavia liitoskipuja?
Joko teillä harjoitussupisteluja tullut, entä kivuliaita?
Mulla on alkanut supistella jo useampaan kertaan päivässä, onneksi eivät ole kivuliaita. Vähän vaan pelottaa, kun edellisessä raskaudessa jouduin sairaalaan viikoksi pakkomakuulle ennenaikaisten supistusten vuoksi. Ensimmäisen kanssa oltiin jo sairaalassa 8cm auki ennen kuin supistuksia olisi voinut sanoa jotenkin kivuliaiksi. Ne ennen aikaiset supparitkaan eivät olleet kivuliaita, niin kivuliaista supistuksista ei niin tietoa.
Kivut mitä nyt on, on liitoskipuja ja tuntuvat enemmänkin kävellessä. Pikkasen jänskättää, että kauan sitä enää töissä pystyy olla. Meillä on nyt hyvin rauhallista (ei paljon raskaita siirtoja), mutta kävellä saa useita kertoja päivässä osaston päästä päähän. Tää vaaveli viihtyy tuossa ihan alhaalla ja painaa/potkii/venyttää kaikkea mahdollista tuolla alakerrassa. :-//
Katselen nyt kuitenki, jos jaksaisin vielä töissä, ja jos todella pahalta alkaa tuntua, niin ei auta muu kun jäädä saikuralle.