Liikunta raskausaikana

mimmulimammuli

Satasella mukana keskusteluissa
Joulun alla mietin viellä että rantakuntoon 2014. Nyt taitaa olla että sitä ollaa ranta ja joulupallona 2014.
Ennen plussa testiä ja hieman sen jälkeenki viellä kävin ressi/raivo lenkillä :D Eli juoksin niinkuin joku olisi jahdannut takaa. Nyt syke saisi nousta max 150. Kotona tulee zumbailtua miehen ollessa iltavuorossa. Välillä tuntuu että pelkästään tuon esikoisen perässä juokseminen käy kuntosali reenistä ja pistää supistelemaan/kipuilemaan.

Mitä te harrastatte? Entä Onko joku käynyt joskus aikasemmin mammajumpassa? Minkälaista oli?
 
Minä lenkkeilen ja harrastan koirien kanssa sen verran aktiivisesti ettei tähän mennessä ole muuta tarvittu ja niin pitkään meinasin samaan tahtiin jatkaa kun hyvälle tuntuu. Kun oma pystyminen loppuu kesken, niin avokki tekee koirien kanssa pidemmät ja raskaammat lenkit.
 
Mä aloitin juuri ennen plussatestin tekemistä showjazz-tunnit. Se on tiukkaa rääkkiä tunnin ja viimeksi oli sillä hilkulla että jaksanko loppuun asti. Nyt täytyy joka kerta miettiä mennäkkö tunneille, kun juuri iltaa kohden mulla lisääntyy huono olo ja silloin muutenkin vähän "hapeton" olo, saati sit, jos riuhdon menemään :) Yritän ainakin syömisilläni ja joka päiväisellä kävelemisellä (+ töissä rappusia rampatessa) pitää huolen, ettei nyt ihan hirveen suuri joulupallo tulis :D
 
Ohjaan tanssi-liikeimprovisaatiota ja keho-mielitunteja. Sain neuvolasta luvan, että tässä vaiheessa voin liikkua aivan normaalisti. Sykkeet mulla ei yleensä kovasti yli 150 nouse näissä hommissa, mutta käsittääkseni nuo sykerajat on vähän tulkinnanvaraisia muutenkin. Oon ymmärtänyt, että tärkeämpää on kuunnella kehoa ja omaa jaksamistaan. Jos heikottaa tai pyörryttää, ei tietenkään ole hyvä vetää niin kovilla.

Mua pelotti eniten tuo tanssin tempoilu ja esim lattialle heittäytymiset ja hypyt jne. Kuitenkin tässä vaiheessa pitäisi olla turvallista neuvolan mukaan. Kyllähän mulle monta kertaa viime km yhteydessäkin painotettiin, että keskenmenoa ei voi aihuttaa liikunnalla, raskaiden tavaroiden nostelulla, tai äärimmäisillä tunnemylläköillä. Aina on taustalla jokin rakennepoukkeama alkiolla tai tyyppi ei ole päässyt kunnolla kiinnittymään, tai sen elinympäristössä on jokin tulehdus tms.

Kyllä sitä silti on varovainen, ja jokaista nippausta hieman säikkyy.
Olen kuitenkin ajatellut, että liikunta on niin tärkeää myös tämän pienen ihmeen kehitykselle, että jatkan normaalisti niin kauan, kuin hyvältä tuntuu. Toki sitten, kun kohtu on kasvanut ulos lantiomaljan suojasta, täytyy olla järjetön, jos esim heittäytyy vatsalleen, tai ottaa vastaan toisen aikuisen koko painon vatsan päälle. (Kontakti-improvisaatiossa liikutaan toisten kanssa yhtenä kokonaisuutena välillä toista kantaen, tai työntäen).

Kesän ajaksi mulla työt hiljenee ja sitten liikuntaa tulee etupäässä talonrakennukselta. Toki yritän pitää myös pienen jooga-, chi kung- tai asahituokion päivittäin, jotta pysyn työkunnossa syksylle.

Syksylle en ajatellut kuitenkaan laittaa pilateskursseja tarjolle, kun en enää siinä vaiheessa uskalla kovin paljon vatsalihaksia treenailla. Syviä lihaksia meinaan kyllä harjoittaa "halailemalla vauvaa" sisäisesti. :D.
 
Itse pelaan jalkapalloa, jumppaan, kävelen, hölkkään ja pyöräilen. Jalkapallopeleihin en meinaa enää osallistua mutta treeneissä meinasin käydä niin kauan, kun tuntuu hyvälle. Kylläpä sitä osaa tehdä sillai oman vointinsa mukaan noita liikuntajuttuja. Esikoista odottaessa lopetin aerobicin ohjaamisen tasan 3kk ennen la:ta. Siinä vaiheessa alkoi maha olla jo niin iso, ettei oikein liikkeisiin taipunut :) Sykettä en ole oikeastaan seurannut edellisissä raskauksissa. Joskus juoksulenkeillä tulee pidettyä sykemittaria, mutta eipä se syke hölkkäämällä liika ylös nouse..

Olen sitä mieltä, että liikkuminen kannattaa! Pysyy raskausajan vaivat huomattavasti lievempinä ja jaksaa paremmin! Toki sitten on eri asia, jos lääkäri kieltää liikkumisen.
 
mä treenaan lähinnä kevyillä painoilla kotona ja venyttelyä, välillä käyn kävelyllä ja tietty pihahommat pitää kunnossa kans jossai määrin. vois alkaa katella pikkuhiljaa netistä noin äitiys treeni videoi ettei pääsis hirveest tuleen ylimääräst, esikoisesta ku olin aluks melkeinpä kukkakeppi tyyliä ja sit tuli se yli 20kg lisäpainoa vaikka elin terveellisest ja liikuin (muksu oli iso ja näytin lopussa joltai 3 koripalloa nielleeltä) no puol vuotta synnytyksest olin taasen normi tai siis menin vähä alipainoseks ku muksu söi kaiken mitä oli kertyn ja extraa. jotai rauhallist pitää kyl alkaa kokeilee ku mulla yliliikkuvat nivelet ni pitää olla hiukka varovainen. josko kokeilis mamma joogaa jne ja venyttelyä :)
 
Mä käyn 2-3krt viikossa uimassa reilun kilsan ja 2-3 krt viikossa aamulenkillä. Kevyttä hölkkää/reipasta kävelyä/sauvakävelyä.
Pihahommat ja puunkannot ja lasten kanssa ulkoilut 2krt pvässä siihen päälle.
Lasten kanssa on touhuttava loppuun asti, kun niitä ei oikein kaappiinkaan voi laittaa.. Mies saattaa olla työmatkalla parikin viikkoa putkeen, että tylsäksi ei pääse elämä käymään. Toivotaan että kaikki menee hyvin, eikä mitään esteitä normiarjen pyörittämiseen tule. Meinaan liikkua loppuun asti niissä määrin kun kykenen. Puolituntiakin päivässä on tosi ok :)
Mua ei imetys laihduta, joten ei olisi hyvä tulla montaa kiloa raskausaikana :/
Yritän pitää syömiset kurissa, mutta raskausaikana mielitekoja on todella vaikea vastustaa.
Olen erittäin helposti lihovaa tyyppiä ja kilot todella on tiukassa. Ikävä kyllä :sad001


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mulla ei kauheesti muuta liikuntaa tällä hetkellä ole kuin koiran pissatukset ja esikoisen kanssa ulkoilu.
Nyt ollaan muutamat kerrat käyty pyöräilemässä, satunnaisesti vesijuoksemassa/ihan vaan uimassa.
Uimista pitäisi kyllä lisätä!
 
Eipä ole kummoista liikuntaa täälläkään. Pitäisi vissiin vähän panostaa siihen enemmän tässä raskaudessa? Esikoista odottaessa olin töissä ja muutenkin koko ajan niin väsynyt, etten yksinkertaisesti jaksanut tehdä mitään. Nyt, kun olen vielä kotona Ellin kanssa, toivoisin jaksavani paremmin ihan tätä arjen liikuntaakin. Tosin, olen menossa kesäksi jo töihin. mutta elokuussa sitten takaisin kotiin, hoitovapaalle.

Meillä on kaksi koiraa sekä kaksi hevosta tässä kotona. Ne tietysti vähän liikuttaa, mutta koirille on iso tarha missä enimmäkseen ulkoilevat Hevoshommiin saan päivittäin vierähtämään 30-45 minuuttia, riippuen vähän siitä mitä tarvii tehdä ja jos teen Ellin kanssa, niin miten hän jaksaa. Tahtoisin pyöräillä, kävellä, käydä uimassa ja vaikka mitä, saa nähdä miten akan käy! Ratsastamisesta 4 kertaa viikossa haaveilen, vaan ihan aina sekään ei onnistu, kun isäntä on päivät töissä ja siihen päälle tekee maanviljelyshommaa.

Mä keräsin 21kiloa painoa ensimmäisen raskauden aikana, ja niistä on edelleen kannettavana 8, joten ihan kamalasti ei nyt tarvitsisi kiloja enää kerätä. Siinäkin syy koittaa vaan jaksaa liikkua!
 
Tuleeko tuo sykeraja jo heti raskauden alkuvaiheessa? :O Itse ajattelin, että vasta myöhemmin, ehkä raskauden puolivälin jälkeen...?

Harrastan meinaan itse kuntosalia sekä reipasta liikuntaa, rankkoja intervallitunteja, tanssia, ryhmäliikuntatunteja siis. Enkä kyllä ajatellut lopettaa raskaitakaan tunteja ennen kuin oma jaksaminen tulee vastaan. Toivon sydämestäni, että pystyn liikkumaan aktiivisesti koko raskauden ajan, ja ainakin sinne puoliväliin asti samaan tapaan mitä ennen raskauttakin. Viime raskaudessa meinaan en liikkunut, herkkuja meni, kiloja tuli yli 20 ja olo oli ihan kauhea :sad001 Vannoin, etten ikinä enää tee itselleni sellaista ja liikunta on tällä hetkellä osa elämääni jo henkisenkin jaksamisen kannalta. Haluan pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta :) Loppuraskaudessa (jos ja kun toivottavasti sinne päästään) ajattelin kokeilla sitä mammajoogaa ja jotain raskaana oleville suunnattua liikuntaa :)

Kolmatta siis odottelen, rv4+1.
 
Tähän mennessä olen liikkunut ihan niinkuin ennenkin. Käyn salilla 3-4krt viikossa ja joka päivä lenkkeilen. Aamuisin olen aina tehnyt tyhjällä vatsalla koiran kanssa reippaan 5-7km aamulenkin tyhjällä vatsalla. Nyt on alkanut joinain aamuina tuntua hieman heikolta lenkkiä tehdessä. Toivon kyllä että pystyn liikkumaan entiseen tapaani mahdollisimman pitkälle :)
 
Mä kanssa aioin jatkaa salilla käyntiä :) Elokuuhun asti on salikortti voimassa, että ainakin sinne asti. Täältäkin löytyy koiria ja niiden kanssa lenkkeillään päivittäin. Milloin esikoinen rattaissa ja välillä rintarepussa. Käy kunnon treenistä, kun tyttö painaa jo yli 10kg :grin Hölkkäämässäkin meinasin vielä käydä. Siinä kyllä syke nousee mulla korkealle (kun on niin huono kunto), mutta mustakin ei ollut kai niin suurta merkitystä ihan alkuraskaudessa...

Mulla on reippaasti ylipainoa. Viime raskaudessa sain pidettyä painon kurissa. Itse asiassa se laski vajaa pari kiloa ensimmäisellä puoliskolla :) Loppua kohden ehti tulemaan yli 10kg. Nyt painan vähemmän/saman verran kuin tuon raskauden alussa :) Pari kiloa tahtoisin kiloja vielä tippuvan ja se on ihan OK alkuraskaudessa ja näillä mun kilomäärillä. Olen ollut dietillä, mutta nyt raskuden myötä nostan kaloreita. Terveellisesti syömällä ja harvoin herkuttelemalla mennään vielä jonkun aikaa, toivottavasti läpi raskauden! :) Viime raskaudessa ote vähän lipsui sokerirasituksen jälkeen, kun sieltä tuli "puhtaat paperit".... :rolleyes:

Neppu, mäkin viime raskaudessa jatkoin noita "tyhjä vatsa"-aamulenkkejä :) Sitten olin muistaakseni rakenneultrassa aamulla (rv 20+) ja siellä ultraaja totesi "onpa tyhjä vatsalaukku (vauvalla), eipä ole tainut aamupala vielä ehtiä yön jäljiltä vauvalle...". Mulle tuli tosta niin huono omatunto :rolleyes:, että siitä eteenpäin söin aina heti aamulla :) Niin se odottavan äidin mieli on herkkä! :grin
 
Minä taas harrastan ratsastusta ja nyt en varmaankaan enään kovin kauaa siihen pysty:/.... hevonen on onneksi hyvin kiltti ja rauhallinen:Heartred.... täytynee aloittaa lenkkeily kun ratsastaminen ei enään tunnu hyvältä...
 
Pitäis kyllä tosiaankin ruveta kuntoilemaan. Esikon syntymästä parin vkon päästä 6kk ja en kerinnyt raskuskiloja paljoakaan karistaa pois. Viime raskauden loppumetreille painoin reippaat sata kiloa ja etenkin polvien kipuilu esti sillon liikkumista. Pitää nyt yrittää pitää ittesä sutjakassa kunnossa niin ei pääse niin punkeroon kuntoon ja voi mahollisimman vaivattomasti liikkua loppuun asti.
 
Munkin pitäis alkaa liikkumaan enemmän! Alkuvuonna pääsin jo aika hyvään alkuun, mutta nyt on taas pari-kolme viikkoa ollut niin pitkiä työpäiviä, ettei ole sit enää jaksanut käydä missään. Ja nyt tuntuu, että kun turvottaa ja hengästyttää jo pelkkä kävely, niin alusta saa taas aloittaa kuntoilun.... Mut ei se auta, keskiviikkona töitten jälkeen otan itseäni niskasta kiinni :)
 
Minä juoksen 8-10km lenkkejä pari kertaa viikossa. Syke nousee hetkittäin yli 150:n. Lisäksi käyn salilla. Aion yrittää elää mahdollisimman normaalisti raskauden ajan, mutta jos tulee kipuja tai pahoinvointia, niin liikuntaa täytyy varmaankin keventää. Olen ihan pihalla raskaudesta ja kaikesta siihen liittyvästä, joten odotan ensimmäisellä neuvolakäynnillä saavani ohjeet liikuntaankin... Nyt elän vain netistä lukemillani ohjeilla.
 
Rinde, mä ratsastan myös, omilla hevosillani, ja aion ihan tasan tarkkaan jatkaa taas niin pitkälle kuin se itsestä tuntuu hyvälle. Mä tunnen omat hevoseni, ja tiedän (useimmiten) miten ne reagoi asioihin, joten uskon, että jos vahinko on sattuakseen, se voi ihan yhtä hyvin sattua autoillessa tai vaikka pyöräillessä. Neuvola laskee ratsastuksen vaarallisiin lajeihin, mutta eihän ne sitä sieltä kiellä kokonaan, ja toisaalta, ihan itse saa tehdä ne päätökset mitä tekee tai jättää tekemättä. Toki itsekin miettisin, jos vierailla hevosilla kävisin ratsastamassa, että miten pitkään kävisin, mutta omillani jatkan niin pitkään kuin ei pahalle tunnu. (edellisessä raskaudessa olin hevosen selässä viimeisen kerran vissiin rv 35, kävelemässä pellon reunaa).
 
Mitä mieltä olette ratsastuksesta raskausaikana? Neuvolasta ei oikeen neuvoja herunut. Viikonloppuna polttareihin meno jossa tiedossa maastoratsastusta ja en uskallanko osallistua. Islanninhevosilla tarkoitus ratsastaa jotka on aika pieniä.

Sent from my LT26i using Vau Foorumi mobile app
 
Niin vielä kun ei ole paljon kokemusta ratsastuksesta muutoin kuon ainoastaan nuorempana tuli ratsastustunneilla käytyä.

Sent from my LT26i using Vau Foorumi mobile app
 
Fanny, se lienee tässä kohtaa ihan sun omasta tuntemuksesta kiinni. Mä taisin tonne aikaisemmin kirjoittaakin, että lasketaanhan se riskilajiksi, mutta itse ainakin aion ratsastaa niin pitkään kun se tuntuu hyvålle, ja edellisessä raskaudessa olin hevsen selässä vielä jossain rv 35 paikkeilla. Silloin se ei enää tuntunut mukavalle, mutta oli kokeiltava. :wink
Jos sulla itselläsi on epävarma olo asian suhteen, jättäisin välistä. Hevoset, myös ne tasaisen rauhalliset isskikat, on niin herkkiä eläimiä, että ne vaistoaa jos sinä hermoilet ja sitä myötä riski että jotain sattuu, kasvaa. Periaatteessa siis näytän sulle peukkua, että mene vaan, mutta jos itse epäröit, niin punnitse tarkkaan!
 
Takaisin
Top