Liikunta raskauden aikana

Kiitos vinkistä Nauris! missä lajissa kilpailet?

Mulla sen verran pieni laji että voin paljastaa sitten kun asia vähän julkisempaa [emoji4]

Tänään treeneissä yksi valmentaja kuittasi vähän että on tainnut painoa tulla lisää. Onneksi sitä ei edes ole tullut niin pystyin kuittaamaan takaisin että ei oo muuten! Kaikki lihakset on vaan kadonnut aika vikkelää joten näyttäähän se siltä että painoa on tullut... [emoji85]
 
Minä tanssin aikaisemmin tavoitteellisesti, mutta tänä keväänä päätin jättää esiintymistavoitteet. Edelleen ohjaan kerran viikossa tunnin, mutta muuten tanssi on vähentynyt. Olen yrittänyt sitä muulla liikunnalla osin korvata, mutta liikuntamäärät ovat kyllä vähentyneet ja sen huomaa kropassa ja olossa. Erityisesti nyt alkuraskaudessa pahoinvointi ja väsymys ovat verottaneet sitä vähääkin.

Nyt tarkoitus tsempata ja lisätä liikuntaa, koska saan sitä kautta reippaamman olon. Toissaviikonloppuna sain kyllä hiihdettyä miehen kanssa nelisenkymmentä kilometriä, mutta säännöllisempää pitäisi liikunnan olla.
 
Bobby mulla ihan samoja tunemuksia vaikka tavoitteena on raskauden aikana mahdollisimman hyvin ylläpitää kuntotasoa ja sitten myös jatkaa tavoitteellista urheilua lapsen syntymän jälkeen. Tosiaan nyt alkuraskaudesta on kyllä niin paljon asioita pyörinyt mielessä + väsymys ja iltapahoinvointi niin on kyllä ollut motivaatiossa hakemista. Nyt olen yrittänyt saada tsemppiä taas päälle!
 
Oletteko vielä tehneet vatsoja normaalisti? Mulla on tää maha nyt vähän pullahtanut ja mietin, että vieläkö muutaman viikon uskaltaisi käydä keskikropan treeniin keskittyvillä tunneilla. Se nyt ei niin haittaa jos jossain muussa jumpassa on biisi tai pari vatsoja, niitä voi sitten soveltaa, mutta mietin että kannattaako tuollaiselle varsinaiselle keskikroppatunnille enää mennä.

Muoks. Mulla siis 12 viikkoa nyt täynnä.
 
Oletteko vielä tehneet vatsoja normaalisti? Mulla on tää maha nyt vähän pullahtanut ja mietin, että vieläkö muutaman viikon uskaltaisi käydä keskikropan treeniin keskittyvillä tunneilla. Se nyt ei niin haittaa jos jossain muussa jumpassa on biisi tai pari vatsoja, niitä voi sitten soveltaa, mutta mietin että kannattaako tuollaiselle varsinaiselle keskikroppatunnille enää mennä.

Muoks. Mulla siis 12 viikkoa nyt täynnä.

Mä ajattelin vielä hetken tehdä, en kyllä tiedä tunteeko sen sitten kun ei enää ole ok? Mullakin juuri 12 viikkoa täynnä. Mulla pahin turvotus nyt ohi, joten vatsa ei enää pullota, nyt sit vaan odotellaan sitä oikeaa aitoa vauvamasua :D
 
Mä ajattelin vielä hetken tehdä, en kyllä tiedä tunteeko sen sitten kun ei enää ole ok? Mullakin juuri 12 viikkoa täynnä. Mulla pahin turvotus nyt ohi, joten vatsa ei enää pullota, nyt sit vaan odotellaan sitä oikeaa aitoa vauvamasua :D

Ehkä se minullakin vielä pienenee tämä maha, kun ihan pallona on lähes päivien läpi... Nyt kuitenkin viikkoja vasta reilut 9. Töissä on varsin hankalaa, kun tässä vaiheessa en haluaisi vielä ihmisten hoksaavan asiaa. Tanssitunnilla olen oppilaille sanonut, sillä välillä olen vähän joutunut vetämään henkeä kesken, jos pahoinvointi on yltynyt.
Mies oli ihan ihmeissään, kun toivoin, että turvotus laskisi ja maha ottaisi vielä takapakkia ennen varsinaista kasvuvaihetta.
 
Nauris - sama varmaan täälläkin ja siksi ihmeissään, että jos se vielä lähteekin tästä kutistumaan.:p
Rintaliivitkin kävin ostamassa kokoa suuremmat tällä viikolla. Ja lähtiessäni kehotti ottamaan sellaiset, joissa säätövaraa.:)
 
Pitihän se keskikropan treenitunti testata eilen ja ihan hyvin sujui vielä. Normaalia rankemmalta tuntui toki, mutta niin se tuntuu jo pelkkä rappujen kiipeäminenkin, kun happea ei riitä itselle tarpeeksi. Tai siis yhtä paljoa kuin normaalisti. Sen sijaan enemmän hyppyjä sisältävä tunti oli kyllä haastava, tai siis haarahypyt lähinnä, muuten pomppiminen kyllä onnistuu. Haarahypyissä vaan tuntuu jotenkin ikävä paine, ihan samaa ollut aiemmissakin raskauksissa. Tuntuu vaan aika aikaiselta tuollaiselle, mutta minkäs teet.
 
Oletteko törmänneet kivoihin raskaus+liikunta-aiheisiin blogeihin tai muuhun luettavaan? Olisi kiva seurata jotakin tuon tyyppistä :)
 
Mä teen kaksi kertaa viikossa salitreeniä ja siihen päälle koirien ulkoiluttamiset. Vain yhden treenin olen joutunut ottamaan iisimmin huonon olon takia. Mulla siis pahoinvointi ajoittuu iltaan, joten käyn salilla aamulla. Teen ihan normaalia treeniä ja viikkoja nyt 10+2. Uskoisin, että ainakin viikolle 16 voisi mennä ihan normisysteemillä. Ainakin vatsalihasliikkeiden suhteen sitä viikkoa 16 pidetään sellaisena suosituksena, sen jälkeen ei enää suoria vatsalihaksia. Mutta yksilöllinen se raja on ja riippuu siitä koska vatsa pullahtaa esiin.
 
Mulla on nyt vatsalihakset aivan jäätävän kipeät - varmaan ovat antamassa periksi ihan just. Kyllä sen sitten huomaa, kun ne ei kestäkään enää rasitusta. :/ En myös ole pystynyt enää hetkeen vetämään vatsaa sisään - jännittäminen aiheuttaa vaan vatsan työntymisen eteenpäin. Hassua.
 
Mä oon joutunut kyykkyä keventämään aika paljon juuri samasta syystä, tuntuu ettei saa kunnon tukea alavatsasta, kun se jo nyt pömpöttää niin paljon.
 
Joo, näemmä kroppa näyttää, että koska vatsalihastreenit on syytä jättää muille. Mulla on nyt tullut kovemman keskikropan treenin jälkeen maha kipeeksi, niin että yöllä ei saa edes nukuttua kovin hyvin. Siis ei satu lihakset eikä alavatsa, vaan ylempää. Kai ne sisäelimet survoutuu sitten treenatessa tai jotain, kun ovat jo eri kohdassa kuin normaalisti. Luulen, että mä joudu nyt alkaa keventämään noiden treenien kanssa, vaikka ei yhtään tekis mieli! Maha on siis tullut jo reippaasti esiin, kolmas raskaus kun kyseessä.
 
Kannattaa olla varovainen noiden suorien vatsalihasten kanssa etenkin jos vähänkään tuntuu pahalta.
Erkauma on ihan todellinen ja pysyvä vaiva jonka siitä hyvästä voi saada :sad001
 
Itse harrastan painonnostoa ja tämän PITI olla se vuosi kun kilpailen ekaa kertaa mutta kuinkas kävikään [emoji3] raskaita treenejä siis joka kerta raskailla liikkeillä (pääliikkeet tempaus, työntö, rinnalleveto, apuliikkeinä esim mavea ja kyykkyä) ja ajattelin tehdä niin pitkälle täysillä kun hyvältä tuntuu vaikka neuvolantätsä jo sanoi että vältä repiviä liikkeitä, joojoo[emoji3] Enkkapainoja koitan melkein joka toinen kerta eli vielä ei ole tarvinnut himmailla sen suhteen [emoji4] työn puolesta liikuntaa tulee muutenkin 12-15h viikkoon.
 
Pitää muistaa että ohjeet ovat niille jotka eivät ole tottuneita liikkuja ja jotka eivät osaa kuunnella omaa kehoa. Oman ymmärrykseni mukaan ja olen tästä jutellut monen henkilön kanssa, voi tehdä kaikkea kunhan omaa kehoa kuuntelee ja lopettaa sitten kun ei enää tunnu hyvälle. Mutta tässä tarkka fiiliksien kuuntelu on tosi tärkeää!
 
Näinpä juuri ja vaikka lähipiiriä myöten kaikki hössöttää että rajoita vähän niin aion silti tehdä täysillä niin kauan kuin hyvältä tuntuu :)
 
Minä juoksin viikonloppuna vielä puolimaratonin vaikka viikkoja nyt se 14. Hyvältä tuntui ja sykeraja oli piipittämässä 75% kohdalla. Eiköhän sen itse parhaiten tiedä mitä voi tehdä, mutta tyhmiä riskejä ei kannata ottaa. Mulla tuntuu tällä hetkellä liikunta hyvältä kun pahoinvointi on helpottanut ja maha ei ole kasvanut vielä. Ei varmaankaan montaa viikkoa mene kun olo muuttuu kömpelömmäksi.. :) hyviä vointeja ja liikunnan iloa kaikille odottajille!
 
Takaisin
Top