Liikunta ja urheilu

Työfyssarisi sai multa facepalmin. Ei näin. Vähänkään kun alkaa keskelle nousta harjanne, niin ne on jo erkaantuneet. Kuuluu asiaan. Mulla jo muutama viikko noussut, vaikka mennään vasta rv 14 lopussa. Kyljen kautta nousen sängystä jne.
 
Tosi harmi, että ammattilaiset antaa vinkkejä vaikkei ois faktatietoa enempää. Ite oon paljon ottanut selvää ihan jo töiden teon kannalta.

Riski erkaumaan on erittäin suuri ji toisesta kolmanneksests lähtien, jos treenaa suoria vatsalihaksia. Neuvolassa yleensä neuvovat et siihen asti ku tuntuu hyvältä, mutta itse oon mielummin raskauden ajan tekemättä suoria välttääkseni isommat ongelmat.

Keskivartaloa tulee silti treenata, kylkimakuulta ja kylkipidosta tehtävät liikkeet on hyviä, samoin esim jumppapalloa apua käyttäen.
 
Mulla oli pari viikkoa sitten järkyttävän osaamaton neuvolalääkäri, joka kielsi multa kaiken liikunnan mitä oon vuosia säännöllisesti harrastanu. Kerroin siis että eka kolmannes oli ihan kamala kun ainut mitä pystyin töiden lisäksi tekemään oli nukkua ja oksentaa, en jaksanu edes suihkussa käydä kun piti seisoa liian pitkään, ja tokan kolmanneksen alussa jatkoin rakasta voimaharjoittelua. En siis tee mitään maksimivoimaa enkä edes räjähtäviä liikkeitä, vaan 8-15 toiston sarjoja. Lääkäri oli kauhuissaan ja sanoi että ”sehän voi pullahtaa ulos!”. Sanoi että saan käydä uimassa ja kävellä. Juoksun kielsi myös vaikka esim viime kesänä juoksin kaksi puolimaratonia. Liikunta ei oo aiheuttanu mulla mitään tuntemuksia vatsassa ja en muutenkaan näe mitään syytä lopettaa liikkumista, mutta mitäs ihmettä tässä nyt uskoo.
 
Voi luoja!! Ehkä omien tuntemusten mukaan kuitenkin meet... Kyllä se on niin yksilöllistä mitä kukin pystyy tekee raskauden aikana ja jotkut pystyy melkein synnytykseen saakka juoksee yms..
 
Puuroakananmunalla - oikeesti! Iteki käyn salilla, jättää vaan suorat vatsalihakset tekemättä, eikä reenaa ihan loppuun asti. Kyllä sen ite tietää mitä pystyy tekemään. Lantionpohjanlihaksia aina suositellaan treenaamaan.. niitäkään ei saa liikaa silti treenata, että vauva mahtuu alateitse vielä ulos.
 
Mä myös käyn kuntosalilla ja koiran kanssa kävelylenkeillä ja meillä neuvolalääkäri ja radihoitaja oikein kannustivat jatkamaan niitä, toki oman voinnin mukaan. Toi on kyllä harmi, kun neuvotaan väärin, vieläpä neuvolassa, jossa pitäisi olla näistä asioista se viimeisin tieto (tai jos ei ole tietoa, niin ohjata esim fyssarille) :sad001
 
Liikuntajutut on kyllä niin yksilöllisiä. Viimeisellä raskauskolmanneksella juoksu kävelyksi, max 140 syke, ei suorien vatsalihasten rutistavia liikkeitä. Nämä ohjeet äitiysfyssarilta. Mulla nää jo tosin päti jo ekan kolmanneksen jälkeen, kun vatsalihakset levahtivat heti reilusti erilleen (edellisen erkauman palautumisesta liian vähän aikaa) ja liian kova syke tuntui jo huonolta, nyttemmin supistaa.
 
Ja sitten raskauden jälkeen voi käyttää tukivyötä, joka auttaa pitämään keskivartalotuen, kun muuten on ihan makaronia.
On pitkiä liinoja, bengkungeja, jotka sidotaan vyötärölle. Ja sit ihan tarralla kiinnitettäviä belly bindereitä jne.
Mulla oli viime kerralla itse ommeltu bengkung-liina ja se oli kyllä todella hyvä!!

Monissa muissa maissa tähän synnytyksen jälkeiseen palautumiseen kiinnitetään asiallista huomiota, on ihan tavallista siellä, että vatsa sidotaan (kuten Suomessakin ennen vanhaan). Ois hyvä, jos tästä puhuttais täälläkin enemmän, ihan neuvoloissakin.
Kiitos vinkistä Rosalina tuon liinan suhteen! Mulla on välilevynpullistuma ja sen seurauksena olen menettänyt kykyni aktivoida selkälihaksia. Huoleni on että raskaudesta palautuminen tulee olemaan vaikeaa ja olen miettinyt että miten sitä tukisi. Meinaan kyllä kokeilla tuota liinaa!
 
Mua jäi askarruttaan, että miten olet menettänyt kyvyn aktivoida selkälihaksia? Kuulostaa huolestuttavalta, tarkoittaen, että nimenomaan lihashallinnalla saisit rankaan parhaan tuen.

Mulla on kolme välilevynpullistumaa lannerangan alimmissa nikamissa, nivelrikkoa si-nivelissä, lievää skolioosia molempiin suuntiin samalla pätkällä ja lisäks tarlovin-kystat alimmissa nikamissa, molemmin puolin. Harjotan omaa kroppaa päivittäin, jotta tuo oma ongelmavyyhti pysyy kasassa ja kaikesta tästä huolimatta pystyn esim. sparraamaan nyrkkeilyssä.

Tuo liina on varmasti hyvä jos hetkellistä helpotusta tarvitsee päivästä, mutta liputtaisin lihashallinnan ja aktivoinnin puolesta vahvasti, sillä niillähän se oma "kori" täytyis saada toimimaan. Synnytyksen jälkeenhän kun se extra paino on siitä edestä pois + muut muutokset, tähän saa vielä paremman mahdollisuuden kun palautuminen alkaa.
 
Tuo liinahan onkin vain alkuun TUEKSI. Ei ratkaisu lihasten heikkouteen tms. mutta kuka tahansa hyötyy siitä etenkin ensimmäiset viikot synnytyksen jälkeen, etenkin enemmän keskivartalotukea tarvitsevat. Se esim parantaa huomattavasti ryhtiä, mikä taas vähentää keskivartalon kuormitusta.
 
Juu, en sitä tässä ole kieltämässäkään. Lähinnä kuitenkin tuo vyö täytyisi kuitenkin vain käyttää apuna niiden tukilihasten löytymiseen ja aktivoimiseen. Vaikeampaahan se on mitä vähemmällä käytöllä kyseiset lihakset ovat/ovat olleet. Kun vyö on käytössä ja et tietoisesti aktivoi niitä syviä lihaksia, mistä heikkoudet johtuvat vahvistat isompia lihaksia ja se koko coren tärkein ominaisuus eli pohjat jää edelleen heikoks sieltä syvältä suhteessa suurempiin lihaksiin. Tämän takia suomessa ei tukivyötä sen kummemmin suositella tai siitä puhuta kun sitä ei osata käyttää "oikein" eli käyttötarkoitusta ei ymmärretä. Toisekseen minulla ei ole terveydenhuollossa tullut ketään vastaan kuka tämän asian edes olisi osannut selittää, mikä on typerää.

Itse viimeksi käytin vyötä juuri tähän eli pariin ensimmäiseen kävelylenkkiin. Siihen tämä oli ihan mainio vehe. Kuitenkin edelleen panostaisin 99% siihen keskivartalon lihaksiston harjoitukseen, tasapainoon ja hallintaan päivittäin, sillä siitähän ne ongenlmat pääosin juurikin kumpuavat.
 
Kirjoitin ihan samasta tuolla Ratsastus vai oliko oirekeskustelussa. Ei oikein mikään muu auta kun hyvä lihaskunto keskikropassa ja sitä harjoittamaan tosi hallituin liikkein. Oon nyt löytänyt tosi hyviä videoita netistä just pre natal yoga/pilates (suosittelen!) Vyöt ym. Voi tukea mutta ei ehkäise mitään...kyllä jännittää miten tää mun ligamentti ongelma kehittyy...
 
No just johonkin "kovempaan" urheilusuoritukseen tuo vyö sopis avuks, nimenomaan ison mahan kans. Ratsastus, pitemmät juoksulenkit, boxihypyt..sellaset missä on isolle mahalle haasteellisen suurta pompintaa.
 
Eihän ne lihakset sieltä liinan alta mihinkään katoa. Syviä lihaksia voi opetella jännittämään arkitouhuissa, vaikka liina onkin tukena. Sitä liinaa ei edes saa laittaa niin tiukalle, että lihakset jää "työttömiksi". Jos äiti ei käytä syviä lihaksiaan niin vika on korvien välissä, ei tukiliinassa. Mä ainakin liinan kanssa nimenomaan aktivoin lihakset paremmin kuin ilman. Kolmannesta synnytyksestä keskivartalo "toipui" nopeammin ja ryhti pysyi hyvänä kun käytin bengkungia, kahden aiemmin synnytyksen jäljiltä olin ihan makaronia ekat viikot.

Vanha kansa oli jo viisas ja äidin vatsa sidottiin, kun äiti joutui peltotöihin hyvin pian synnytettyään. Ja keski-euroopassa sitominen on hyvin tavanomaista ja siihen äitejä valmennetaan.

Kumpikaan ei sulje toistaan pois, liinan käyttö ja lihastreeni. Molemmat on tärkeitä. Ja liinan tuki nimenomaan ENSIMMÄISINÄ viikkoina, lapsivuodeaikana, jolloin ei edes suositella vielä varsinaisesti treenaamaan lihaksia (ainakaan vatsan lihaksia) lukuun ottamatta jotain kevyitä pitoja. Lantionpohja on kovilla synnytyksen ja raskauden jälkeen ja liian äkkiä aloitettu, huonolla tuurilla väärin tehty treeni lisää painetta lantioon ja altistaa laskeumille jne. ja seurauksena voi olla loppuelämän ongelmat. Lihasharjoittelu on aloitettava sopivaan aikaan, oikeilla ohjeilla ja maltilla, ja siinä valitettavan moni hassahtaa ja alkaakin treenata liian kovaa omin päin.
 
Muokattu viimeksi:
Peltotöihinhän oli aikanaan pakko mennä ja mikä tahansa silloin auttoi sitä käytettiin :wink

Kuitenkin luottaisin pääosin siihen kropan omaan palautumiskykyyn mittarina myös siihen milloin on hyvä aika harjoittaa mitäkin aktiviteettiä. Kropan kuuluukin olla löysä makarooni synnytyksen jälkeen, näinhän se oli minullakin vaikka olen kilpaurheilija.

Yleisohjeena raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen voi pitää yhtä vuotta, eli näinkin kauan aikaa voi mennä, että on täysin palautunut. Ei ole mikään kiire, etteikö voisi ilman ns.apuvälineitä antaa sille kropalle paras mahdollisuus omatoimiseen aktivoitumiseen. Mahdollisesti vielä parempaan kuntoon kuin aiemmin. En kuitenkaan poissulje tukivyön käyttöä, kannattaa kuitenkin pitää aiemmin mainitsemani mielessä ja pohtia asiaa kriittisesti.
 
Mua jäi askarruttaan, että miten olet menettänyt kyvyn aktivoida selkälihaksia? Kuulostaa huolestuttavalta, tarkoittaen, että nimenomaan lihashallinnalla saisit rankaan parhaan tuen.

Mulla on kolme välilevynpullistumaa lannerangan alimmissa nikamissa, nivelrikkoa si-nivelissä, lievää skolioosia molempiin suuntiin samalla pätkällä ja lisäks tarlovin-kystat alimmissa nikamissa, molemmin puolin. Harjotan omaa kroppaa päivittäin, jotta tuo oma ongelmavyyhti pysyy kasassa ja kaikesta tästä huolimatta pystyn esim. sparraamaan nyrkkeilyssä.

Tuo liina on varmasti hyvä jos hetkellistä helpotusta tarvitsee päivästä, mutta liputtaisin lihashallinnan ja aktivoinnin puolesta vahvasti, sillä niillähän se oma "kori" täytyis saada toimimaan. Synnytyksen jälkeenhän kun se extra paino on siitä edestä pois + muut muutokset, tähän saa vielä paremman mahdollisuuden kun palautuminen alkaa.
Lastaaja, kun on tullut trauma selkään niin kuin minulla tuo välilevyn pullistuma ja liike sattuu, keho ja mieli etsii muita keinoja toimia eli esim. vääristynyt asento lattialta jotain nostaessa. Kumpa olisin silloin heti mennyt lääkäriin enkä vain yrittänyt elää sen kanssa. Kuten sanoit niin keho vaatii työtä, sitä en ole tehnyt ja ottanut liian itsestäänselvänä lisäksi minun yliliikkuvuus on tukenut tätä ongelmaa. Onneksi tilanne ei ole kovin paha enää ja käyn OMT fyssarilla joka auttaa minua. Mutta pelko kivusta saa välillä unohtamaan hyvätkin neuvot.
 
Vähintään se toinen 9kk pitäisi antaa rauhassa kropan palautua, kudostasolla palautuminen vie 1,5v. Mun oli pakko ostaa edellisen kierroksen kokemuksista viisastuneena tuo bellybinder-tukivyö, kärsin erkaumasta yli vuoden ja nyt olen äitiysfysioterapeutin ohjeilla yrittänyt tehdä liikkeitä ennaltaehkäistäkseni ongelmia ja varautua synnytyksen jälkeisiin jumppiin. Vaunujen työntelyhän on tosi huono alkuun, mutta lähdepä nyt ilman vauvaa mihinkään lenkille! Se molempien käsien heiluttelu eli kiertoliike olisi kuitenkin tosi paljon parempi, kun aktivoi kylkiä.
 
Erkauma! Asia, josta kukaan ei ikinä maininnut mulle puolikkaalla sanallakaan kahden ekan kohdalla. Ja tokan jälkeen naureskeltiinkin miehen kanssa, että kylläpä vatsa näyttää hassulta suoraan makuulta ylösnoustessani, ihan kuin siellä vieläkin olisi vauva puskemassa peppuaan näkyviin.
Vasta kuopuksen ollessa kolmen vuoden ikäinen, kuulin mokomalla vaivalla olevan nimikin. Ja että sille ois voinut tehdäkin jotain. Tossa se kuitenkin pullistelee edelleen, mut nyt oon sentään yrittänyt muistaa nousta esim. sängystä kyljen kautta kiertäen. En tiedä, voiko tuo enää edes palautua, vai onko ainoa ratkaisu kirurgin veitsen alle uskaltautuminen...
 
Lastaaja, kun on tullut trauma selkään niin kuin minulla tuo välilevyn pullistuma ja liike sattuu, keho ja mieli etsii muita keinoja toimia eli esim. vääristynyt asento lattialta jotain nostaessa. Kumpa olisin silloin heti mennyt lääkäriin enkä vain yrittänyt elää sen kanssa. Kuten sanoit niin keho vaatii työtä, sitä en ole tehnyt ja ottanut liian itsestäänselvänä lisäksi minun yliliikkuvuus on tukenut tätä ongelmaa. Onneksi tilanne ei ole kovin paha enää ja käyn OMT fyssarilla joka auttaa minua. Mutta pelko kivusta saa välillä unohtamaan hyvätkin neuvot.

Harmi :sad001 Hyvä, että oot saanu tosiaan apua fyssarilta, koskaanhan ei ole myöhäistä ja ei sitä osaa kuvitella kun jonkun isomman vaivan saa, että mitä kaikkee siitä voi seurata. Minäkin joudun loppuelämäni tekeen kuntouttavaa ja ylläpitävää harjoitetta päivittäin, koska sössin selkäni vuosien saatossa fyysisellä työllä ja kuormittavalla reenillä...kehon varoituksista huolimatta, itseppäinen hölmö kun oon. Toivoa kuitenkin on, sinnikkyydellä saat kivun kyllä hallintaan. Nuo kivuthan on jäätäviä näissä vaivoissa (ei ihme että kummittelee) ja sinun kohdalla yliliikkuvat nivelet ja raskauden tuoma nivelten pehmeneminen tuo vielä lisähaasteen. Mulla on auttanu kun yritän miettiä, että jossain vaiheessa kaikki on hallittavissa ja yritän koko ajan muistaa sen, liikkuessa ja harjoitellessa. Toivon kovasti, että saat kivun pelot hallintaan :)

Tuosta vyöstä vielä, että sisko koki sen hyväksi avuks juuri kauppareissuilla sillon alussa, kun joutuu x määrän aikaa kulkemaan siellä. Kaupassa on hankala alkaa kesken kaiken levähteleen ja palautteleen :grin
 
Takaisin
Top