Lemmikit

H

Heikku89

Oman äänensä löytänyt
Äh. Tästä aiheesta voisin varmasti kirjoittaa ja muutenkin jauhata maailman tappiin asti.
Mitenkäs te joilla on eläimiä, ja lapsi tulossa? Tai mitä tapahtui lemmikeille kun lapsia alkoi tulla? Annettiinko pois? Rupesiko lemmikeistä tulemaan riesoja? Eikö aika riittänytkään kaikille? Olivatko ne aina tiellä kun yrittää vauvaa hoitaa? Tuliko lapsi "allergiseksi?" Vai ennaltaehkäistäänkö lapsen tulevat allergiat antamalla eläimet pois ennenkö vauva syntyy? Kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin, mutta, tästä keskustelua :)
 
Täälä siis 4 kissan ja 1 koiran äiti. Toivottavasti tytöt saavat ihmispikkusiskon tai veljen. En ole koskaan ymmärtäny kun luen palstoja, missä luovutaan lemmikeistä perheenlisäyksen vuoksi. Miksei sitä ole ajateltu, kun eläimiä on hankittu? Jos elämä muuttuu, mahtuuko siihen eläimiä? Eläimethän voivat elää 15-20 vuotiaaksi! Eläimilläkin on kiintymyssuhteita. Koiralla ehkä enemmän kuin kissalla. Sen näkee seuraava omistajakin esim. koirasta, kun se kaipaa edellistä omistajaa mutta kuitenkin yrittää luoda luottamussuhteen uuteen. Itsellä ei tulis mieleenkään luopua näistä lapsista sen takia, että tulee uusi ihminen taloon. Tiedän, että aikaa menee hirveästi vastasyntyneeseen vauvaan ja eläimet jäävät vähälle huomiolle. Mutta se tasaantuu. Eihän kukaan anna isosiskoja ja veljiä pois kun vauva tulee taloon? Isommat sisarukset saavat vähemmän huomiota kun vauva. Yh:na asia on kyllä mutkikkaampi, varsinkin jos on tälläinen lauma, niinkuin meillä. Mutta jos on 2 aikuista, niin kyllä varmasti yhdessä saa annettua huomiota kaikille. Mä tuun lisää sitten tänne höpöttämään kun muutkin on komentoinut :D
 
Kommentoin nyt tänne, vaikka oonkin tuolta tammikuisista.. :) Aihe vaan on niin lähellä sydäntä! :)

Meillä on siis 4 kissaa. Esikoista kun odoteltiin, niin ei mennyt kauaa, kun mm. anoppi alkoi kysellä, että mitäs meinaatte kissoille tehdä?? Eikä luovuttanut aiheesta vaikka kuinka sanottiin, ettei yhtikäs mitään.. Jatkoi kyselyä pitkin raskautta, mutta esikon synnyttyä ei oo enää asiaa udellut, kun kissat olivat ja pysyivät.. :)

Asuttiin tuolloin vielä pienessä kaksiossa, tai siis 57,5 neliötä oli tilaa ja lisäksi pitkin raskautta meillä oli paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä kissanpentuja aina kotihoidossa muutamia viikkoja kunnes löysivät oman kodin. Hoitopennuista luovuttiin kuitenkin ennen esikon syntymistä, koska halusimme keskittyä omiin kissoihin ja vauvaan. Ekat kuukaudet huomasin että en ehtinyt huomioida kissoja niin paljoa mitä ennen. Kissat kyl pitivät huolen, että heti kun syli oli tyhjänä, niin joku kissa siihen hyppäsi rapsutuksia vaatimaan. :)  Nyt elämä on tasoittunut.. Helpotti sekin, kun päästiin muuttamaan maalle omakotitaloon, niin tuli kissoillekin enempi tilaa telmiä. Tuolla kaksiossa kun välillä tuntui järkyttävältä se meno, kun 4 kissaa jahtas toisiaan ympäri kämppää! :D

Nyt kakkosta odotetaan, eikä ainakaan vielä ole kysymyksiä sadellut kissojen kohtalosta.. Ovat ehkä jo uskoneet, että ne ovat ja pysyvät! Tyttö silittelee kissoja nykyään ja kulkee niiden perässä välillä maukuen.. :D Kissat eivät tytöstä yleensä ole moksiskaan.. Välillä pyörivät jaloissa ja kerjäävät ruokaa samoin kuin meiltäkin.. Tyttö osaakin hakea ruokapurkin laatikosta ja kuljettaa sen sitten meille tai jättää kissojen kulhojen viereen, jotta kissat sais ruokaa! :D

En miekään tosiaan ymmärrä sitä että kissoista ja muutenkin lemmikeistä luovutaan niin herkästi kun vauva tulee taloon.. :/
 
Meillä vasta odotetaan sitä ensimmäistä, mutta ei olla kanista luopumassas :) Itse olen ymmärtänyt asian niin, että lemmikit kodissa ennemminkin auttavat ennaltaehkäisemään mahdollisia allergiota ja astmaa, mene sitten ja tiedä. Mutta lähi piirissä on vain ehkä kourallinen (jos sitäkään) sellaisia ihmisiä joille olisi tullut lapsena allergiaa kotona olleista eläimistä. Varmaan jos on sitten muutenkin siitepöy yms. allergioita niin on herkempi eläinten hilseellekkin.
 
Meillä kolme kissaa, kolme lasta. Kissoja on mulla aina ollut ja tulee aina olemaan, mikäli nyt ei  käy niin paska säkä, että joku muksuista tulis allergiseks. No enpä usko, kun suvussa ei tuota vaivaa juuri ole.

Ja kyllä tuossa lapsen tulossa on oleellisinta valmistaa se lemmikki siihen lapsen syntymään. Niin monet tekevät sen virheen, että kiikuttavat sen pinnasängyn valmiiksi ja kun kissa sinne eksyy niin ollaan "aaaiiii.. kun se on niin söpö siellä".. sama kohta turvakaukalon, vaunujen yms. ÄÄLIÖT!! Ja sitten ollaan ihmettelemässä kun se kissa ei lapsen tullessa lopetakkaan siellä sängyssä nukkumista. Kissat, niin kuin lapsetkin, tykkäävät yleensä nukkua ahtaissa, pienissä paikoissa. Mua korpee, sylettää, ärsyttää vastuuttomat ihmiset, jotka ottaa eläimiä ja luopuu niistä lapsen synnyttyä. Meillä yks kissoista on semmonen unelma mölli, ei kiukuttele, ei raavi ei mitään. Kaks muuta on hmm.. ongelmatapauksia, mutta ei niidenkään kanssa ole tullut suurempia ongelmia tuon nuorimman synnyttyä. Ne ongelmat pitää vaan ennakoida..
 
Juu täällä myös yksi kun omistaa kissan sekä koiran, toinen hauva tulossa ensi keväänä. Ja sinne väliin mahtuu yksi ihmisvauvakin (LA 22.2.2012). En ikinä voisi ajatellakkaan luopuvani näistä. Mikä syy lapsen tulo edes on? Kyllähän siitä lemmikistä voi silti huolta pitää.
 
Ihana lukea näitä vastauksia. Niinhän se on, että kun lemmikki on taloon otettu niin siitä on myös vastuu otettava. Valitettavasti on varmasti olemassa näitä "kesäkissojen" hankkijoita yms. jotka eivät eläimistään sitä vastuuta ota. Annetaan pois kun tulee talvi, lapsia, muutto, vieraita, luteita, joulupukki... (tällaisista kun saisi merkinnän johonkin rekisteriin... avot). Paljon täytyy tehdä valmisteluja ennen syntymää ja ilman vahtia vauvaa ei voi jättää, mutta niinhän se menee jokatapauksessa. Ja mitä ihmettä kotieläin voisi lapselle tehdä? Purra käden irti, tuskimpa. Kotieläimillä on lapsen kehitykselle hyötyä alusta asti. Mistäpä on keksitty esim. terapiaeläimet sairaaloihin yms. Ja jos eläinten läheisyys huolestuttaa, niin pinnasänkyihin saa verkkoja tai suojia, jotka itse aion ottaa käyttöön kun on sen aika. Paksu kissa, jolla on paljon hellyyttä jaettavana voi olla pienelle vauvalle vähän liian iso unikaveri:) Sama juttu toiseen suuntaan, ettei nukkuvaa eläintäkään saa häiritä. Lapsi täytyy muutenkin opettaa, ettei kissaa saa vetää hännästä tai koiraa lyödä ja luulempa, että siitä seuraava haukku opettaa sen asian.

Noniin, eiköhän tässä tullut mielipidettä ihan mukavasti.
 
Heissan, mulla on myös oma tarinani aiheesti, joskin tässä tarinassa koirasta luovuttiin...No, lukekaa ja tuomitkaa vasta sitten.

Koirani tuli minulle aikuisena, keski-ikäisenä uroksena hyvästä kodista, omistajan mukaan luopumisen syynä oli ajanpuute heidän kasvavan perheensä vuoksi (heillä oli 2 pientä lasta) Hyvin koulutettu, kaikinpuolin upea koira, oikea sydäntenmurskaaja. Minne ikinä menikin, sai jonkun rakastumaan itseensä. Sen kanssa puuhailtiinkin viimeiseen asti ihan hirveästi, ja koira oli meillä mukana ihan kaikkialla.
 
Sitten esikoinen ilmoitteli tulostaan ja alettiin valmistautua siihen että koirammekin tulisi toimeen lapsen kanssa. Olin ja olen edelleen tiivisti yhteydessä koiran edelliseen omistajaan joka sanoi hieman epäilevänsä taantuuko koira samanlaiseksi kuin oli heillä viimeiset vuodet. En halunnut uskoa moista ja päätin että hommahan saadaan toimimaan. Silloin heitinkin miehelleni että mitäs jos koiramme ei tule toimeen vauvamme kanssa, mihin me sitten se vauva laitettas kun koirastahan ei luovuta.

 No, sitten se vaavi syntyi ja saavuttiin synnäriltä. Muutokset koirassa  näkyi heti. Ei edes katsonut minuun sen jälkeen kun tulin kotiin, ei tullut lähelle vaan kiersi minut ja vauvan kaukaa. Jos kutsuin sitä, tuli luokseni häntä koipien välissä kuin peläten että teen sille jotain pahaa. Ei menny kauan kun koira lopetti syömisen kokonaan ja alkoi laihtua, turkki meni tosi huonoon kuntoon ja siis yksinkertaisesti koira masentui täysin. Kävin ihan samalla tavalla koiran kanssa lenkillä kuin ennen synnytystä, ja lenkkihetki olikin ainoa jolloin koira näytti nauttivan elämästään ylipäänsä yhtään. Vaikka kuinka koitin ja koitin, tää apaattisuus paheni vain.

 Kun koira oli viikon vain maannut korissaan ja poistunut vain lenkille, päätin viedä sen eläinlääkäriin eikä siellä löydetty muuta vikaa kuin eloton turkki ja hivenen törröttävät kylkiluut. Kerroin eläinlääkärille tilanteemme ja hän antoi minulle erään koirankouluttajan numeron ja pian menimmekin häntä tapaamaan. Koira siis oli ERITTÄIN tottelevainen ja älykäs, eikä kertaakaan näyttänyt agressiivisuuden merkkejä minua, miestäni tai tytärtä kohtaan. Se vain oli masentunut. Ei siis ollut apua siitäkään...

  Aika kului, tilanne pysyi samana ja tyttäremme täytti 3kk. Silloin koiramme ei enää syönyt mitään pitkään aikaan, nakkien ja lihapullien lisäksi ja laihtui entisestään. Juttelin uudelleen kahdenkin eri eläinlääkärin kanssa ja olimme jo epätoivoisia kun tyttäreni kummitäti tuli käymään. Hän joka myös rakasti koiraamme kuin omaansa näki ongelman ja tarjoutui ottamaan koiramme hoitoon, kokeillaan piristyisikö se. Näin siis teimme, koira lähti naapurikaupunkiin. Muutamassa päivässä koira muuttui takaisin omaksi iloikseksi itsekseen ja alkoi syödä ja saada eliniloaan takaisin. Raskain mielin annoimme koiralle luvan jäädä sinne pysyvästi. Vielä nytkin meillä on koiramme kuvia ympäri kotia ja todella usein muistellaan ihania yhteisiä aikoja.

 Mutta hei, joskus se luopuminen ei ole ihmisten itsekkyydestä kiinni, itse ainakin koen että jos olisimme pitäneet koiran, se olisi varmaan kuollut. Olisin enemmän kuin mielelläni hänet meillä pitänyt...
Nyt se on onnellinen loppuelämän kodissaan jonne ei tule lapsia ennen Sulon poismenoa ja mekin näemmä häntä silloin tällöin.
 
Tammikuisista kommentoin tänne :) Meillä nyt 7kk vanha tyttö ja toinen vauva tuloillaan. Lemmikkeinä meillä 2 kissaa,200 litranen akvaario,hamsteri,tarantella sekä parta-agama vauva :) Meillä kissat ovat vauvan tulon myötä muuttuneet sosiaalisemmiksi..esim.ennen kovin arka kissamme ottaa vieraat hyvin vastaan ja vahtii esikoistamme.Kotiuduttuamme sairaalasta nuorempi kissa ei puskenut vauvan sänkyyn vaan meni kiltisti siihen viereen nukkumaan.ihan kuin olisi vartioinut pikkuista :) Meillekkin appiukko totes et nyt ku vauva tulee et on hyvä syy luopuu kissoist.Sanoin et en luovu niist ikinä.Jäi vähä hiljaseks.Ainut mitä oon huoman et meidän nuorimmainen saattaa joskus osottaa mieltään,eli vääntää kakat lattialle..harvoin,mutta alkoi kun esikoinen syntyi.Onneks ei mitään vakavampaa ole ilmaantunut.Voin vaan sanoa että aika työntäyteistä hommaa hoita lapsi,kotityöt ja eläimet siihen päälle.Kissat ovat oikein otettuja kun niille päivittäin pyhittää leikkihetken :) Ja välil herkkujen kanssa hemmottelee
 
Meillä on 14-vuotias kissa ja 12-viikkoinen koiranpentu. Oltiin juuri saatu vahvistus siitä, että saadaan tuo koiranpentu, kun raskaustesti näytti viimein plussaa! Todettiin, että eivät vauva ja koira ole toisensa poissulkevia asioita ja lähdettiin hakemaan pentua, kun se tuli luovutusikään. Kissasta en ole koskaan sekuntiakaan ajatellut luopuvani. Se on jotenkuten sopeutunut koiranpentuun ja eiköhän se vauvaankin sopeudu. Toivottavasti kummallekaan lemmikille ei tule mitään masennusta tai muuta sen vauvan myötä. Olisi ihanaa, jos lapsemme saisi kasvaa lemmikkieläinten parissa niin hänkin oppisi pitämään eläimistä.
 
Meillä yksi koira talossa on ja toista kovasti haaveilen. Se toinen saa nyt kuitenkin jäädä haaveeksi, kunnes vauva on syntynyt ja saadaan arki rullaamaan. Katsotaan sitten hankitaanko lisää nelijalkaisia vai tuleeko toinen kaksijalkainen ensin...
Koirasta en ole edes kuvitellut luopuvani lapsen vuoksi. Saavat kyllä sopeutua toisiinsa.
Meillä koira on lapsen tullessa reilun kaksi vuotias. Luonteeltaan on ihmisystävällinen ja sosiaalinen muita eläimiä kohtaan. Uskon kyllä sen tottuvan tilanteeseen alku järkytyksen jälkeen.
 
Kaksi kissaa, terrieri, hevonen ja terrierin pentu tulossa. Tuohon laumaan sopii kyllä lapsikin   Mielestäni lemmikit ja lapset eivät sulje pois toisiaan. Aikanaan kasvettuaan lapsi oppii myös vastuuntuntoa huolehtiessaan lemmmikeistä. Mielestäni lemmikkien kanssa perheessä kasvaneet lapset ovat sosiaalisempia ja vastuuntuntoisempia kuin muut. Ainakin näin sivustakatsojana. Myös  moni turha pelko ja mörkö jää pois jos jo kotona saa tutustua lemmikkeihin. Eräällä ystäväperheellä ei ole omia lemmikkejä ja me olemme ainoat heidän tuttavansa joilla on lemmikkejä. Kaikki lapset pelkäävät lähes hysteerisesti eläimiä. Riittää jos he näkevät meillä kissan tai koiran liikkuvan he pakenevat vanhempiensa luo. Nuorin jopa kirkuu jos havaitsee kissan liikkuvan. Nykyisin tosin eläimemme osaavat väistää pois näkyvistä jo huomatessaan kyseisen perheen olevan tulossa käymään. Valtettavasti käy vaan lapsia sääliksi koska monen karvaisen tassun painallus sydämeen jää kokematta.
 
Meillä meni oikeastaan aivan päin vastoin kaikki. Eli kun aloin odottamaan ensimmäistä lastamme hankimme ensimmäisen koiramme, koska tiesimme että sellainen joka tapauksessa jossain vaiheessa hankitaan. Olin silloin jo viidennellä kuulla ja koirasta tulikin hyvä lenkki kaveri joka piti minut kunnossa aivan raskauden loppuun saakka ja piristi minua lapsen syntymän jälkeen kun itkin hormoonihuuruissa kotona. En tiedä kuinka olisin pärjännyt ilman koiraa tuon ajan. Ja koirammekin otti lapsen vastaan avosylin ja odotti aina innolla kun pääsi kuivaamaan varpaita kylvetyksen jälkeen :). Emme ole erityisesti jotuneet koskaan lasta kieltämään koiran kovasta käsittelystä kun olemme näyttäneet mallia ja yhdessä silitelleet koiraa joten tämä on ollut riittävän hauska operaatio. No innostuimme valjakko harrastuksesta ja päätimme hankkia toisen ja kolmannenkin koiran ensimmäiselle kaveriksi. Nyt koiria on sitten tullut lisää ja niitä on 14, joten lapsi tulee kyllä tottumaan koiriin ja oppii niiden kanssa elämään. Koska kyseessä on kuitenkin arktinen rotu siperian husky niin eipä nuo näin kesällä sisällä enään viihdykään mutta kaikki ovat ottaneet lapsen varovaisesti vastaan. Kukaan ei ole vielä kertaakaan yrittänytkään tehdä mitään pahaa ei omalle eikä vieraille lapsille vaikka ovat tarhassa vierailleet. Ja niin kuin kaikki muutkin tosiaan ovat sanoneet niin eläimiä ja lapsia ei silti pitäisi jättää ikinä kahden kesken. Tähän tarkoitukseen portit ovat todella hyviä niin pitämään lapset erossa eläimistä kuin eläimet lapsista.
 
Mie ainakin pyrin pitämään kisuista yhtä hyvää huolta kuin aiemmin, uudesta tulokkaasta huolimatta, sillä nuo on minulle kuin omia lapsia :)  missään vaiheessa ei ole käynyt mielessä että luopuisin heistä, saatika hevosestani lapsen takia. Itse ainakin lapsuudessa koin rikkautena sen että oli kissoja, koira, lampaita, possuja, hiehoja, ankkoja ja kaneja pihassa. Siksi minusta varmaan osittain on tullutkin näin eläinrakas :) mitä allergioiden ehkäisyyn/syntymiseen elukoiden takia tulee, kissoille ole hyvin vähän allerginen (vieraisiin kissoihin joskus regoin (nenän kutina) ) mutta omat ei aiheuta mitään reaktiota. Mieheni on ihan kunnolla allerginen kissoille, mutta omat kissat eivät aiheuta oireita enää laisinkaan. Koirille oireilen helpommin, (olisiko se kun meillä oli lapsuudessa vain ulkokoira, eli en altistunut sille niin pahasti kuin kissoille. Pölyallergiaa 
löytyy myös mutta sekin oireilee melko vähän. Kaiken kaikkiaan itse uskon että ellergiani olisi paljon pahempi jos en olisi ollut siedätys hoidossa pienestä asti. 

Tietysti jos lapsi tulee allergiseksi jossain vaiheessa ja oireilee reiliusti niin asialle täytyy tehdä jotain. 
 
Hei

Aattelin tähän kirjoittaa kommentin allergian mahdollisuudesta.. siis siinä paremmassa hengessä. Meille lastenlääkärit on sanoneet, että parempi kun perheessä on koira, jotta lapsi saa kontaktia oikeisiin torjuttaviin asioihin, eikä näin puolustusjärjestelmä ala taistella allergeeneja vastaan.. Eli koiran turkissa ja tassuissa tulee luonnollisesti pihalta ties mitä sisälle, niin se on vaan hyväksi.

Aika iso osa nykyisistä allergioista johtuu nykyajan liiallisesta hygieeniasta. Allergioita ei ihmisillä juurikaan ollut noin 50-100 vuotta sitten. Eli lemmiki tai lemmikit saavat jäädä taloon. Itsekin olen atoopikko ja koira-allerginen, mutta minulla on kuitenkin koira. Omatkin allergiat pysyvät paremmin kurissa. Koira-allergiani kestää yhden koiran, joka on ollut meillä pennusta asti, mutta kavereiden koirille reagoin.
 
Itsellä kans koira, enkä voi ymmärtää ajatuksia eläimistä luopumisesta kun lapsi tulee taloon. Koirani on perheenjäsen ja oon sanonut että hänestä tulee isoveli ja äiskän "hoitoapulainen". Täytyy pitää huoli ettei sysää koiraa ihan sivuun vauvan synnyttyä, kun koira itsekin on melkoinen mamman poika.
 
Olen aivan samaa mieltä noista nykyajan allergoista. eli liian puhtaassa maailmassa eletään. Normaalia olis saada vähä likaa ja pölyä itseensä ja kerätä silleen vastustuskykyä. Ja täysin samaa mieltä myös siitä, että eläimet opettavat lapsia todella paljon. itse todellakin koiraihminen ja aion jossain vaiheessa vielä koiran hankkiakkin. Suunnitelmissa oikeastaa olikin koiranpentu, ei tätä ihmislasta mikä nyt sit kuitenkin päätti meille tulla ;). Oma koira kuoli reilu 3 vuotta sitten. Ensimmäinen lapseni oli silloin 4vuotias. Muistaa koiraystävämme vielä hyvin ja kaipaa sitä myös.

On sitten tietysti olemassa myös se toinen ääripää mistä ystäväni juuri kertoi. Pieni lapsi joutuu käymään silloin tällöin siis alle vuoden ikäinen sairaalassa hengitysvaikeuksien vuoksi kun kotilääkitys ei auta. Kaikki ovat hokeneet heille, että laittaisivat koirat pois edes kokeeksi. heillä on kaksi koiraa. Toinen koira olikin ollut jossain veiheessa kuukauden pois kotoa ja koko sinä aikana ei yhtään sairaalareissua ollut lapselle tarvittu........... Ja kun koira palasi sama jatkui. Mutta eivät silti luovu koiristaan. edes toisesta, jonka poissaololla on selvästi todettu olevan vaikutusta.
 
Vastailen näihin aina vähä myöhään, en tiiä lukeeko kukaan tätä, mutta meille siis syntyy esikoinen tammikuussa meillä on kotona 2 saksanpaimenkoiraa ensimmäinen on 1½ vuotias eli ihan kakara vielä, sen verran tiedän että tulee lasten kanssa toimeen kun olen sukuloinut paikoissa missä paljon lapsia. Kunhan vähän katson ettei jyrää ketään =) Kun tuota virtaa löytyy. Toinen on 7 vuotias otettiin se viime kesänä kun hänen omistajansa kuoli, ei tiedetä taustaa eikä sitä miten tulee lasten kanssa toimeen. Aikuisia ihmisiä kohtaa hyvin "kunnioittava" tuli satojen kilsojen päästä eikä tunneta edellistä omistajaa. Pitänee siis käydä uusimman kanssa kokeilemassa miten tulee lasten kanssa toimeen. :) Mutta uskon että me pärjätään oikein hyvin pitää vain katsoa miten haukut ovat pikkusen kanssa.

Itse olen syntynyt perheeseen missä oli saksanpaimenkoira/ muita eläimiä ja kovin eläväinen olen vieläkin  :)

Eläimestä luopuminen on viiminen keino jota käyttäisin. Esimerkiksi "Durinan" tekstin kun luin ymmärsin miksi koirasta luovuttiin. =)

Mut esimerkiksi tämä syy: "ei ole aikaa" ni ihmiset on vaa niin laiskoja että sohvalla makaaminen kiinnostaa enemmän kuin lenkille lähtö tai huomion/ruuan anto. Varsinkin tapaukset joilla on kissa, meillä on ollut 3 kissaa ja mikään ei ole niin helppo eläin kun kissa (tai sit on meillä ollut todella helppoja tapauksia) =)

Ja tää on vaa mun oma mielipide joten älkää loukkaantuko. =)

Onnea odotukseen ja rapsutuksia karvasille kavereille! =)
 
Meillä on iso sekarotuinen todella eläväinen ja aktiviteetteja kaipaava koira. Täytyy sanoa, että hieman jännittää miten arki alkaa koiran ja vauvan kanssa sujumaan. Koira on jykevärakenteinen ja sen takia ei niin kovin "hellä". Lasten seurassa koira kuitenkin ymmärtää olla rauhallinen ja antaa lasten silitellä ja tutkia korvia jne. Silti koiran vahva rakenne ja eläinten luonteeseen aina kuuluva arvaamattomuus hieman jännittää. Toivon, että kaikki menee hyvin ja koiruli ottaa lapsesta kaverin, jota voi hieman haistella ja toisella silmällä "vartoida" :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top