Lemmikit ja vauva

Marisil

Marisil

Silmät suurina ihmettelijä
Mietiskelen tässä kun meillä on yksi poikakoira ja yksi tyttökoira, että mitenköhän suhtautuvat uuteen perheenjäseneen.
Meidän koirat ovat kyllä todella lapsiystävällisiä ja myös vauvarakkaita, ainut vaan että mustasukkaisuus on nyt päällimäisenä mielessä, sillä nämä ovat olleet ja tulevat tietysti olemaan meidän 'vauvoja' mutta miten te olette totuttaneet koirat siihen että he eivät olekaan huomion keskipiste ja milloin olette sen aloittaneet? Vinkkejä kiitos :)
 
Surullisena kirjoittelen mutta aina se ei elo onnistu vauvan ja koiran kanssa. Meillä oli vielä eiliseen saakka 7v saku narttu, joka lähti viimeiselle matkalleen. Koiruus ei koskaan ole ollut mitenkään suuri lasten ystävä ja muutoinkin hiukka arvaamaton. Ensimmäiset 7 kk meni kuitenkin hyvin, mutta pojan lähdettyä liikkeelle koirasta tuli levoton ja ns. varoitteli pariin otteeseen, ettei tule liian lähelle. Koirani luonteen tuntien ja kokoakin kun löytyy oli liian turvatonta "kokeilla" joskos tottuu. Näin ollen raskas ratkaisu tehtiin :sad001 Mutta lapsen turvallisuus, oma mielenrauha ja kokonaisuudessaan elämän sujuminen oli tärkeämpää.
 
Voi ei, tuo on kyllä pahin skenaario mitä voi kuvitella.. :sad001 Tottakai lapsen turvallisuus on tärkein ja tuo on kyllä raskas päätös tehdä..
 
Meillä kaksi keskikokoista narttukoiraa. Minun mummu kauhuissaan kyseli ennen esikoisen syntymää, että mitäs niille koirille teette. Minä ihmeissään, että no mitäs niille, ne on meidän koiria. Ei mua epäilyttänyt yhtään, ettäkö tulis mitään hankaluutta. Ainut hankaluus meidän kotiin tultua oli se, kun molemmilla nartuilla oli valeraskaus, niin siinä oli sitte kolme hormonihirviötä yhtä aikaa. :wink sen vuoksi toinen koirista ulisi aina kun vauva itki ja vahti mun toimintaa vieressä.

Mutta hienosti on mennyt kaiken kaikkiaan. Koirat tosi tärkeitä esikoisellemme. :Heartred
 
Meillä myös koira taloudessa ja kieltämättä hieman hermostuttaa miten tulisi vauvan kanssa toimeen.Ollut meijän ainoa "lapsi" tähän mennessä ja mustasukkaisuus mietityttää.Todella kova paikka olisi jos kaikki ei hyvin menisikään,mutta tietysti vauvan hyvinvointi sellaisessa tilanteessa tärkein olisi.Koira ollut hyvin vähän vauvojen tahi lasten kanssa tekemisissä.
 
Meillä on kans iso saksanpaimenkoira uros enkä kyllä usko että hänestä kovin lapsirakasta tulee kun vauva saapuu kun on hieman arvaamaton ja pelokas luonteeltaan.. mutta itse olen kyllä koirankin ottanut sillä asenteella että se loppuun asti minulla on ja olen muutenkin tottunut sitä vahtimaan jos pikkulapsia on kylässä.. tai oikeastaan vahtimaan niitä lapsia että koira saa olla rauhassa kun on kyllä sellainen että pyrkii omiin oloihinsa jos seura ei miellytä. Eli olen kyllä ajatellut että turvaportteja sitten vaan nurkkiin ettei missään nimessä koskaan vahtimatta samassa tilassa kuitenkaan tulisi olemaan.. niin ei tulisi mieleenkään harkita koirasta luopumista vaikkei hän ihmislapsirakas olisikaan.. Ja on kyllä sen ikäinenkin jo että tuskin montaa vuotta enää elämääni on rikastuttamassa :Heartred
 
Meillä on kultsu-uros. Vähän toki mietityttää miten suhtautuu. Lähinnä se mustasukkaisuus. Ihan vauvojen kanssa ei ole ollut tekemisissä, mutta taaperoiden kans näyttäis olevan ihan hyvin. Ehkä se sopeutuu :)
Mutta sen tiedän jo nyt, että tulee vaatimaan harjoittelua se, että lapsen leluja ei sitten kanneta suussa... Ainakin meillä kokoajan jotakin muljuuttaa suussa, omien lelujen lisäks kaivelee mm. villasukkia jos vaatekaapin ovi jää raolleen o_O
 
Meillä on kanssa se rajojen opettelu että mitkä on sitten koirien paikkoja ja tavaroita ja mitkä vauvan. Nimittäin poitsu varsinkin kova viemään kummilasten pipot ja lelut omiin piiloihinsa.. :D
 
Seefferi täällä ja hyvin menny, kaksi lasta on ja ei mitään ongelmia.
 
Meillä 2v collie uros :) hyvin on mennyt!! Varoo toki eikä mielellään mene pienen lähelle mutta hyvin menee :) välillä käy nuolemassa pojan kädet ja naaman ja jos lähden vaikka vessaan niin Roy menee vauvaa vahtimaan lattialle :) ei sitä suotta kannata etukäteen ressata miten menee. Ajan kanssa sen sitten näkee.
 
Meillä oli kaksi koiraa kun lapset synty, uros ja narttu. Lapsen tuloon suhtautu molemmat tosi hyvin, narttu eritoten. Mutta kun olivat isoja koiria niin piti tietty vahtia paljon ettei vahingossa huiski tai töni. Uros on edelleen ihan adhd vaikka tuleekin jo 5. Narttu ei mitään välittänyt lapsista ,nautti esikoisen antamasta huomiosta. Uros on ollu kokoajan sellanen ettei kauheasti välitä ja lähtee pois jos tulee liian lähelle.

Esikoinen 3.v vieläkin kaipaa päivittäin narttua kun jouduttiin siitä luopumaan kesällä kun tuli pahoja terveydellisiä ongelmia.
 
Meillä on nyt koira ruvennu vahtaamaan mua. Mies kiinnitti illalla huomiota, kun koira seurasi mua ympäri kämppää. Ja sillä aikaa kun olin suihkussa, oli kuulemma kylppärin oven takana maannut ja tuijottanut... Luin joskus jostain, että varsinkin uroksilla tarve vahtia "kantavaa narttua", mut en uskonut että näin alussa jo :rolleyes: Illalla kömpi myös mun viereen nukkumaan sen jälkeen kun mies nukahti (tietää että mies antaa lähdöt sängystä). No en mä raaskinu sitä poiskaan ajaa, nukuttiin sitten lusikassa koiran kanssa :meh: Vähän kuuma saatto tulla molemmille :p

Toisaalta aika kiva piirre. Mutta saapa nähdä, tuleeko sitten mustasukkaisuutta jatkossa. Aina on ollut "mun" koira, ja ihan ärsyttävyyteen asti minusta riippuvainen toisinaan.
 
Eläimet kyllä aistii tosi aikasin :)

Meillä oli kolme kissaa ja kun edellinen synnytys käynnisty, muuttu kissat ihan täysin. Ennen sain vellata niitä ja tehdä mitä vaan, mutta kun synnytys oli käynnistynyt/käynnistymässä kissat alko oleen mulle vihaisia. En saanut edes hipasta niihin tai sain hampaista tai kynsistä. Tuli vielä meidän väliin nukkuun, mut mies vaan sai niihin koskea. Yöllä sit mulla menikin vedet ja siitä kun oltiin lähdössä sairaalaan, niin kissat tuijotti mua kaikki karvat pystyssä ja kun menin lähemmäs juoksivat karkuun.

Surettaa kun jouduttiin juuri kahdesta kissasta luopumaan, kun Esikoiselle puhkesi kissa-allergia ja siedätys ei auttanut yhtään. Nyt kokeillaan jos sietäs tuota vanhinta kissaa, kun siitä ei allergiset oo saanu mitään reaktioo. Poika oikeen tykkää kissoista, niin silläkin surullista :sad001
 
Jännä et kissat tuolla tavalla reagoi, olitkohan sit jotenkin pelottava energioiltasi kun synnytys alkoi. :confused:

Voih, lemmikeistä luopuminen on kyllä tuskaisaa :sad001 Ja lapselle tietysti vielä paljon vaikeampi paikka käsitellä tuollaista, ei varmaan ymmärrys riitä, että miksi just minä olen allerginen :sad001 Kumpa saisitte sen yhden vielä pitää kuitenkin.

Itseasiassa mietinkin joku päivä, et olispa kamala paikka jos meidän lapsi olisi koirille allerginen ja meidän pitäisi luopua tuosta rakkaasta karvalapsesta. En osaa edes ajatella miten voisin tuolle meidän haukulle koskaan uutta kotia etsiä. Pakko olisi saada se johonkin lähelle/sukulaisille/tutuille. Ihan kamala ajatus. Toivottavasti ei jouduta sen paikan eteen.
 
Poika on onneks vasta 8kk niin se ei oo ees huomannut kahden kissan katoa..muuta ku et voi olla lattialla ilman et repii posket verille.. vauvojen eläinallergiat on tosi harvinaisia, mut meillä vaan sattuu oleen nyt moniallergikko, kun ei oikeen ruuatkaan sovi ja lehmänmaito.
 
Noi lasten allergiathan taitaa monesti tasaantua iän myötä ja hävitä osittain kokonaankin. Mun sisko oli syntymästään lähtien tyyliin kaikelle allerginen. Maidosta lähtien kaikki kielletty ja ihan sama mikä eläin, niin pahat oireet. Ja astmakin diagnosoitiin. Nyt ihan yksittäisiä ruoka-aineita joille allerginen, ja eläimille ei enää lainkaan oirehdi. Astmapiippu on käytössä vain siitepölyaikaan :)
 
Juu yleensä ne menee ohi iän myötä. Kissa-allergia on vaan eläimistä pahin, niin ei uskallettu ottaa riskiä et juuri astma puhkeis. Ja tietty kun pojan inhottava olla kun naama kutisee koko ajan..puolet elämästään ollut naama ihan rikki, niin täytyy yrittää kaikin keinoin auttaa pientä. Onneks on niin älyttömän reipas poika :Heartred
 
Meillä oli esikon syntyessä kaksi kissaa, mutta nyt ovat molemmat jo poissa. Odotan toisaalta ihan innoissani vauvaaikaa ilman eläimiäkin, kun sitä ei oo vielä saanut kokea. Jotenkin silloin pelkäsin aivan hirveesti juuri öitä ettei kissat vaan mee sänkyyn vauvan päälle. Olivat siis semmosia kiehnääjiä. Ja jo odotusiakana tunkivat vaunuihin Ym. Jouduin rakentaan oman mielenrauhan vuoksi pinnasänkyyn semmosen avattavan puusäleikön, ettei kissat päässy sinne sänkyyn. Ja joskus pelkäsin kun poika nukku vieressä että kissat tulee päälle. Tokihan kun lapsi kasvoi tykkäsi hirveesti kissoist eikä nukkumisestkaan enään tullut ongelmia. Mut oli eläinten kanssa omat haasteensa varsinkin kun olin hormoonivauhko, ylihuolehtiva äiskä :D Eli Joo nyt on ihan kiva ilman karvaturreja ehkä levollisempia öitäkin tiedossa. Katsotaan sitten niitä eläimiä kun lapset on isompia.
 
Sannis86 "uroksilla tarve vahtia kantavaa narttua" täysrepeeminen :D Mää näen jo sieluni silmin kun te meette siellä perä kanaa :D
 
Meillä poitsu vahtii joka askeleen ja eilen heräsin siihen että nukku mun selän päällä, jonka jälkeen kun käännyin kyljelleen niin tuli sitten nukkumaan nenät vastakkain ja tassu poskella,huoh. On kyllä aina ollu hellyyden kipee koira ja haluaa olla lähellä, mutta nyt tulee vahtimaan vessaan asti ja sänkyyn (ei hyvä) . Mieheni jos yrittää häätää sen pois niin pistää kaikin voimin vastaan ja meinaa 'näykkiä' :D Ja ei ole mikään iso koira vaan 2v cockerspanieli :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top