Lemmikit ja raskaus

Keskustelun 'Laskettu aika huhtikuussa 2016' aloitti Ruusa#, 25 syys 2015.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. napiainen Sukkela juttelija

    Toiselle hankala on toiselle helppo. Se on ihan kiinni siitä millä asenteella on. Osa kavereistani voivottelee ja miettii kuinka jaksan asua maalla kaukana kaikesta, kun he asuvat kaupungissa palveluiden ääressä. Kaikki on asenteesta kiinni.
  2. I-P Puuhakas puhuja

    Ei se kyllä ihan pelkästä asenteesta ole kiinni :D Riippuu paljon myös millainen vauva ja millainen koiranpentu osuu kohdalle. Jos molemmat sattuu olemaan helppoja niin mikäs siinä hoidellessa. Jos on koliikkibeibi ja kaiken tuhoava pentu, joka ei opi sisäsiistiksi kirveelläkään, niin siinä ei positiivisella asenteella ihan hirveen pitkälle pötkitä. Järki käteen ihmiset. Sori että oon kärkäs. Risoo ihmiset, jotka ei osaa mitottaa voimavarojaan oikein ja kohta on pentu kierrossa ja äiti burnoutissa. Enkä nyt tarkoita että täällä palstalla olis tällasia ihmisiä, kunhan varoitan. Ainakin kannattaa olla varalle plan B, jos kaikki ei menekkään niiku strömsössä. Tsemppiä kullekin valitsemallaan tiellä!

    Lisättäköön vielä, että jos se pentu nyt on ihan pakko hankkia, niin lämpimästi suosittelisin katsomaan rauhassa miten vauvavuosi sujuu ja miettimään sitte asiaa uudelleen. Jos on koko elämä aikaa kasvattaa vaikka kymmeniä koiranpentuja, niin miksi se pitää ottaa samaan ruuhkaan vauvan kanssa? Maltti on valttia ja silleen.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
    Last edited: 28 loka 2015
  3. Ginger Kunnioitettu kommentaattori Toukoäidit 2020 Huhtimammat 2016

    Mä oon kyllä nyt jo huolissani miten yhdistelmä nuori koira ja vauva pelaa yhteen sitten kun vauva syntyy... Meidän koira on kyllä vauvan syntymän aikoihin juuri täyttänyt vuoden, mutta jos meillä olis nyt vauva ja tämä koiranpentu samaan aikaan, katastrofihan siitä olisi syntynyt. Koira on vilkas, utelias ja innokas, vaikkei kauheasti olekaan mitään tuhonnut ja kyllä tottelee useimmiten käskyjä hyvinkin nätisti. Varmasti jos koiralle olisi ollut antaa vähemmän huomiota, olisi tuhojakin tullut enemmän. Samalla koiran koulutus olisi varmasti kärsinyt ja sitä myötä myös tullut villimpi pentu. Meidän koira on myös luonteeltaan hieman arka joissakin tilanteissa, sekä mustasukkaisuuteen taipuvainen, joten hieman pelkään onko reaktio vauvaan negatiivinen. Vauvoista kun ei koiralla ihan kauheasti ole kokemusta, vähän vanhemmista lapsista kyllä sitten onkin jo paljon. Meillä mies intoilee uutta koiranpentua (tämä koira on vähän niinkuin mun ja mun harrastuksia silmälläpitäen hankittu, hän nyt himoilee itselleen vastaavaa), mutta otetaan varmasti vasta kun vauvelilla on ikää vähintään vuosi.
  4. Pulla16 Sanaisen arkkunsa ammentaja

    Ajatuskin pennusta ja vauvasta kauhistuttaa :eek: Siis omalla kohdalla, jokainen tehköön niin kuin itsestä tuntuu, kunhan kantaa sitten vastuun valinnoistaan :) Kannattaa miettiä se kaikkein pahin vaihtoehto; koliikkivauva joka vaan huutaa ja huutaa ja nukkuu korkeintaan vartin pätkissä ja siihen sitten se pentu joka tuhoaa kalustoa, kun sille ei ole enää tarpeeksi aikaa / jaksamista.

    Meillä on kolme isoa koiraa. Koirat on alunperin mun, mutta mies on ottanut ne myös omakseen ja hoitaa niitä siinä missä minäkin. Koirat ovat lapsiin (ja myös vauvoihin) tottuneita, joten en usko että ongelmia tulee nyt ensimmäisen omankaan suhteen. Haasteena meillä on miehen ajoittaiset 3-7 vrk työrupeamat jolloin ei pääse kotona käymään, mutta meillä on onneksi tosi hyvä tukiverkko, jolta tarvittaessa on apua saatavissa. Koiratkin on kaikki jo aikuisia ja helppoja tapauksia :)
  5. siripiri_79 Sukkela juttelija

    Katski, meillä koira on ehdollistunut vaunuihin niin, että on intopinkeänä lähdössä lenkille heti vaunut nähtyään! :D Ja seuraa kiltisti vetämättä vieressä, kun vaunujen kanssa käppäillään. Toki ilmaiseksi ei meilläkään mikään ole tullut, vaan koulutus on vaatinut aikaa. Ja pakkohan se on myöntää, että välillä ketutti, kun isäntä häipyi kouluttamaan koiraa mutta jälkeenpäin voin todeta, että meillä on mahtava ja äärimmäisen totteleva koiruus! :)
  6. napiainen Sukkela juttelija

    Ohhoh I-P!
    Et sitten yhtään tuomitsevampi osaa olla? -______-
    Eiköhän jokainen tee omat päätöksensä, ilman että täällä jonkun tarvitsee tuomita tuollalailla samalla kun tuot omaa "parempaa" ajatusmaailmaasi julki.
    Toinen ottaa koiranpennun samaan aikaan kun tulee vauva ja toinen tulee raskaaksi heti uudelleen synnytyksen jälkeen, niin että lapsille tulee vuoden ikäero. Elämä on ihan sellaista, kuin siitä tekee. Toisten ei sitä tarvitse tuomita
  7. Ellem Puuhakas puhuja

    Minä oon kans sitä mieltä, et itse en jaksais pikkukoiraa tässä samalla, vaikka haaveena sellainen on ollut jo pidemmän aikaa. Kehoittaisin varsinkin ensimmäistä lasta odottavia harkitsemaan tosi tarkkaan. Itellä on kolme kissaa ja vaikkei tämä nuorin lapsi kovin vaativa ole ollut, niin kyllä kissat jäi huonolle hoidolle alkuun, myönnän. En muistanut, et oonko ruokkinut, hiekat muistin välillä siinä vaiheessa, kun kävivät kakkimaan lavuaariin. Ne voi unohtaa, eikä ne juuri osaa protestoida. Lapset pienellä ikäerolla on mielestäni ihan eri asia. Ne pitävät ääntä itsestään, vaativat tulla hoidetuksi ja huomatuksi.. Vaikka me asutaan maalla, ja koiran vois hätätilanteessa päästää ovesta asioilleen, olen tullut siihen tulokseen, et koira meille voi tulla aikaisintaan siinä vaiheessa, kun nuorin lapsista on puolitoistavuotias. Silloin on oletettavasti hiukan aikaa jakaa jo koirallekin. Jokainen taplaa tyylillään, mut lapsen tulon vaikutusta ei oikein voi ennakoida. Mitä se elämä oikein sen jälkeen on ja mihin riittää aika. Koiran kannalta olis kaikkein onnellisinta, et sais paljon huomiota, jollon vauvavuosi on aika kehno ajoitus.
  8. Mami' Keskustelujen kuninkuusravaaja Kesäkuiset 2021 Huhtimammat 2016 Tammimammat 2017

    Onko kenenkään lemmikit muuttunu käytökseltään raivostuttaviksi toheloiksi ja tuholaisiksi raskauden aikana? Meillä kaksi kissaa ja olen jo ihan lopenkyllästynyt niihin. Ne ei anna nukkua, toheloi, riehuu, sotkee paikkoja ja tekee ties mitä tuhoja.. Ihan olisin valmis etsimään uuden kodin noille..
  9. siripiri_79 Sukkela juttelija

    Meillä on edelleen mietinnässä, teetetäänkö koiralla seuraavasta juoksusta pentuja, mikä tarkoittaisi, että meillä olisi ihmiskaupan lisäksi myös karvaisia vauvoja. Meinasin kyllä, että mies on hullu mutta toisaalta ei niin mahdotonta asiaa etteikö siitä tavalla tai toisella selviäisi. :)
  10. I-P Puuhakas puhuja

    Mami': Joo, ja voin luvata että tuo ajatus ei jää vain raskauden aikaiseksi. Sitte ne lemmikit vasta raivostuttavia onkin kun vauva-arki koittaa :) Näin se vaan menee kun perheen hierarkia muuttuu, vaikka ennen ne lemmikit ois ollu tärkeintä koko maailmassa.
  11. napiainen Sukkela juttelija

    Mä en ymmärrä I-P tota sun ajatusmaailmaa, mutta ei mun tarvi ymmärtääkään :happy:
    Siinä vaiheessa kun eläimet on osa arkea ihan työnkin muodossa (kuten meillä), niin ei voi oikein eläimet ärsyttää vaikka kuinka pikkuihmisiä perheeseen saapuu. Mä lyön vetoa, että koira ja hevoset on mulle ne pelastava henkireikä sitten kun väsyttää, kiukuttaa ja tahtois olla omassa rauhassa. Ja mulle ei tähän päivään mennessäkään oo lemmikit ollu tärkeintä maailmassa, vaan ihan oma aviomies, perhe ja ystävät.
    • Tykkään Tykkään x 1
  12. I-P Puuhakas puhuja

    napiainen: Esikoista odottaessa ajattelin aivan kuten sinä :) Enkä todellakaan ymmärtänyt, jos joku väitti toista. Etkös sinäkin odota esikoista? Uskoisin, että vaikka mielipiteesi asian suhteen ei muuttuisikaan, niin vauvan syntymän jälkeen tulet takuuvarmasti ymmärtämään mitä tarkoitan. Näin mullakin kävi. Koira on edelleen tärkeä ja rakas, mutta sen ärsyttävät piirteet korostuvat siinä väsymyksen keskellä. Koira/kissa on kuitenkin läsnä siinä arjessa kokoajan, toisin kun esim hevonen. Varmasti tilanne on hieman eri, jos eläimet ovat osa työtä tai harrastusta.

    Mulle koirat on aina olleet täysipainoisia perheenjäseniä sekä lenkkeilykavereita, ja niin on yhä. Eri tavalla vain. Lapsi menee edelle lähes kaikessa. En todellakaan ole alkanut vihaamaan koiraani lapsentulon jälkeen, mikäli joku niin on ymmärtänyt. Enkä ikimaailmassa luopuisi koirasta, vaikka se välillä ärsyttää ja rasittaa. En kuitenkaan voi mitenkään väittää etteikö arkemme olisi helpompaa ilman koiraa, vaikka se onkin helppo ja sopeutuva vanhus. Viimeistään siinä vaiheessa, kun koiralla on ripuli ja se pyytää ulos useamman kerran yöllä, samalla kun itse joutuu heräämään imettämään vauvaa tunnin välein, jokainen ymmärtää mitä tarkoitan.
    Last edited: 9 marras 2015
  13. is Satasella mukana keskusteluissa

    Tuun huutelemaan tuolta toukokuisista että kaikki on suhteellista:)

    Meillä oli esikoisen aikana neljä koiraa, 7 hevosta, 30 kanaa ja iso akvaario. Kuopus syntyi kun esikko oli 1v3kk ja silloin hevosmäärä oli jo 10. Nyt odotan kaksosia, koiria meillä ei ole yhtään mutta vuoden vaihteessa tulee pentu, kanat vähensin 10, hevosia on 14 ja lisäksi lampaita, akvaario myös vaihtui pienempään. Kaksoset kun syntyy esikko ei ole edes kolme ehtinyt täyttää.

    Uskon että pärjätään hyvin kun osaa apua pyytää ajoissa sen pahimman ajaksi. Mies tekee urakkahommia, epäsäännöllistä ja pitkää päivää, lisäksi meillä on peltoa jota viljellään. Mä olen pääasiassa vastuussa lapsista ja eläimistä. Toki jokainen miettii että mihin on valmis ja mihin realistisesti kykenee. Mulla ei esim ole mitään omia harrastuksia paitsi noi hevoset ja en muuta kaipaakaan.

    Tällä ei ole tarkoitus nyt ketään mollata tms vaan herättää ajatuksia että toiselle yksi kissakin voi olla liikaa vauva-aikana kun toisilla se vauva sujahtaa siihen arkeen ja työhön sen kummemmin miettimättä. Ei esim lypsytilallisilla tai hevosyrittäjillä ole yleensä edes mahdollisuutta pitää samanmoisia äitiys/vanhempainvapaita kuin norm palkkatyössä olevilla:)
    • Tykkään Tykkään x 3
  14. napiainen Sukkela juttelija

    is, veit sanat suustani. Olen täysin samaa mieltä! Toiselle kissa on liikaa ja toiselle neljä koiraa menee siinä sivussa.
    I-P, kyllä odotan esikoista, mutta ilmeisesti esikoista odottava ei voi tietää mitään verrattuna toista tai kolmatta odottavaan.:rolleyes::wink
    Meillä on helppo avata ovi koiralle jos itse ei kerkeä/jaksa/pysty ja päästää pihalle. Siinäpä häärii itsekseen päivän, kun ympärillä omakotitalon pihan lisäksi n. 60hehtaaria tilaa temmeltää.
  15. huhtivauva16 Näppärä viestien naputtelija

    Meillä on keväällä 8-vuotta täyttävä energinen ja poikamainen seurakoira taloudessa. Kun esikoinen tuli taloon kaksi vuotta sitten niin koiralla kesti hetken sopeutua siihen ettei ollutkaan enää mun ainoa "vauva" oli mustasukkaisuutta havaittavissa ja mun omimista. En voi sanoa että tuo taapero ja koira olisivat mitään kavereita vieläkään.. Koira lähinnä hätää kärsimässä kun taapero haluaisi leikkiä. Mitään isompaa ongelmaa ei ole..mutta varmasti olisi ihan eri ääni kellossa jos koira olisi ollut vähän nuorempi tai tullut vasta lapsen syntymän jälkeen. Olisi tuo valtapeli ollut valmiiksi tehty. Nyt koira tuntee olevansa taaperoa edellä eikä todellakaan pidä minkäänlaisena auktoriteettina lasta. Uhkaavasti ei silti käyttäydy koskaan. Nyt kun olen taas raskaana niin koira on kokoajan lähellä ja seuraa kuin hai laivaa.. :) Jotenkin tuntuu että vauvan tulo uudestaan on lähinnä että voi eiih..lisää noita... ! :) Mutten usko että mustasukkaisuus on enää ongelma. Koira on jo käytännössä oppinut jakamaan huomion kun on ollut pakko. Mies on ottanut enemmän roolia pakon myötä sen jälkeen kun eka lapsi tuli ja hoitaa ulkoilutukset useimmiten ja varmaan se säilyy jatkossa. Koiran elämä ei siis kovin enää uuden tulokkaan myötä muutukaan. :)
    • Tykkään Tykkään x 1
  16. Nessukka Kommentoinnin ninja Lokakuiset 2021 Huhtimammat 2016

    Minulla on 10-vuotias labradori, joka tosin nykyisin asuu enimmäkseen vanhempieni luona. Esikoisen syntymän aikoihin, eli reilut kaksi vuotta sitten, muutin mieheni luokse yli 400 kilometrin päähän suureen kaupunkiin ja kerrostaloon asumaan, jolloin koirani jäi vanhemmilleni. Ajattelimme kaikki, että ei olisi omakotitaloelämään tottunut vanha koira viihtynyt kaupungissa. Viime keväänä muutimme takaisin kotikaupunkiini, mutta koirani on jäänyt käytännössä kokonaan vanhemmilleni. Välillä on huono omatunto siitä, että olen "hylännyt" rakkaan karvapalloni, vaikka nykyinen järjestely on kaikin puolin hyvä vaihtoehto, sillä vanhempani ovat paljon kotona ja koiralla on enemmän seuraa myös päivisin. Ongelmia ei ikinä ole ilmennyt koiran suhtautumisessa esikoiseen, vaikka koira onkin ollut aikaisemmin minun ainoa "vauvani".

    Eläinrakkaina ihmisinä olemme myös päätyneet hankkimaan kissoja. Tällä hetkellä kotona pyörii 7 kk:n ikäinen pyhä birma ja viime viikolla kaveriksi taloon muutti 13 viikkoa vanha ragdoll. Molemmat suhtautuvat myös hyvin pieniin lapsiin (ja koiraanikin), joten ongelmia tuskin tulee siinäkään vaiheessa, kun vauva tulee taloon. :)

    Itse olen ollut aina sitä mieltä, että minun lapsillani pitää ehdottomasti olla lemmikki/lemmikkejä, jos olosuhteet sen vain sallivat. Lapset oppivat huolehtimaan ja ottamaan vastuuta pienistä ystävistä jo varhaisessa vaiheessa, ja heistä on myös seuraa toisilleen. Ymmärrän, että kaikki eivät eläimiä pysty/halua hankkia eri syistä johtuen, mutta se onkin sitten aivan eri juttu. :happy:
  17. Ruusa# Supliikin supersankari Huhtimammat 2016 Elomammat 2017

    Nessukka onpa ihanan kuuloiset kissarodut teillä! Onko pyhät birmat luonteeltaa samanlaisia leikkisiä ja seurallisia kuin siamilaiset?
    Mulla kanssa nyt yli 15v koira jääny vanhemmille silloin kun lähdin opiskelemaan. Olisi ollut hälle liian suuri muutos. On tosi lapsiystävällinen kyllä. Antaa ruokakupinkin viedä nenän edestä (vaikka ruokaa rakastaakin).
    • Tykkään Tykkään x 1
  18. Tillintallin Oman äänensä löytänyt

    Täältä löytyy sohvanvaltaajana kolmen vanha matala prosenttinen koirasusi :)
    Sen käytös hieman muuttui, seuraa joka paikkaan eikä vessaankaan saisi mennä ilman tätä karvapalloa, ennen se oli kovinkin itsenäinen.
    Harkittiin toisen koiran ostoa, mutta sitten huomasin olevani pullava joten päätettiin siirtää asiaa eteenpäin ja opetella elämään ensin yhden koiran ja vauvan kanssa. Jos se sujuu niin ehkä ens vuoden lopulla ostaisi sen toisen koiran :)
  19. winks Päivystävä dosentti Huhtimammat 2016

    Meillä on ollut koko lapsuuden ajan koiria (nyt en voi sellaista hankkia kun satuin rakastumaan mieheen, joka on tosi allerginen koirille....ihminen ennen koiraa, yritän toitottaa itselleni). Itse olen ilmeisesti vauvakuukaudet vuorotellut koiranpennun kanssa lapsikehässä - molemmat kun tarvitsevat välillä sitä 100% huomiota ja laatu-aikaa. Tai äiti on pitänyt tehdä jotain ja kehä oli ainoa paikka missä tiesi ettei kukaan tee tuhojaa - puoleen tai toiseen.

    Isäni, joka myös toimi koiratuomarina, oli todella tarkka, että koirat altistettiin ns lapsiretuutteluun (myös sen jälkeen, kun me kasvoimme "isoiksi"). Eli koiran korvia kosketeltiin ja "vähän nyittiin", hännästä otettiin kiinni, laitettiin jalka hännän päälle (ei painoa), otettiin kunnon ote selkäturkista yms. Eli kaikkia sellaista mitä pieni lapsi tekee... ja jos koira lähti omasta tahdostaan pois, annettiin sen mennä. Ja otettiin leluja pois sen edestä - myös ruokakuppi - avian kuten lapsikin tekee. Tosin lasta kiellettiin koskemasta ruokakuppiin - mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla herkkuluu. Ja liiallinen vahtiminen on myös pidetty kurin alla.

    Moni perheystävämme lapset ovat käyneet meillä ns koiraopettelussa, ovat oppineet kävelemään koiramme kanssa (ottaneet turkista kiinni ja sitten hissukseen ovat yhdessä kävelleet eteenpäin), maanneet koiran päällä jne.

    Nyt käyn kavereiden luona ns koirakoulussa lapseni kanssa :happy:
    • Tykkään Tykkään x 3
  20. I-P Puuhakas puhuja

    Meillä koiran käytös muuttui myös tuollaiseksi kun teillä Tillintallin, että seurailee mua joka paikkaan. Vessassa kun käyn niin toisessa jalassa roikkuu lapsi ja toisen jalan vieressä istuu koira. Hyvästi yksityisyys, varsinkin sitten kun lapsia on kaksi :rolleyes: Lapsi ja koira tulevat hyvin toimeen, mm. leikkivät vetoleikkejä keskenään, eikä koira ole moksiskaan jos lapsi vaikka kaatuu yllättäen päälle. Ihan pikkuvauva-aikana koira "hyökkäili" kohti vauvaa, en tiedä mikä stressireaktio se oli, mutta se loppui ajan kanssa. Koira ei siis yrittänyt purra tai näykätä, se vain hyökkäsi kohti vauvan päätä tökätäkseen sitä kuonolla. Lapsen itku saa koiran edelleenkin levottomaksi, tuolloin se menee kyyhöttämään turvallisen välimatkan päähän tarkkailemaan tilannetta kunnes rauhoittuu. Mä olen totuttanut koirani pennusta asti kovaankin käsittelyyn, niin että antaisivat vääntää itsensä vaikka solmuun, jos haluaisin. Lapsen kanssa eläessä tuollainen ominaisuus koirassa on mielestäni aika ehdoton, koska yllättäviä tilanteita tulee ja menee, vaikka kuinka yrittäisi olla silmät selässä valvomassa kokoajan. Toinen vaihtoehto on eristää koira ja lapsi kokonaan toisistaan, silloin kun ei pysty valvomaan. Itse kuitenkin koen koirankin perheenjäseneksi, enkä halua sitä alkaa erottamaan laumastaan varotoimenpiteen vuoksi. Toki lapsellekin tulee opettaa alusta asti miten eläintä käsitellään. Meillä esikoisella on tällähetkellä ikää 11kk ja on kovasti vauhdikas tyyppi, siinä ei paljoa mitkään sanat ja selitykset auta, kun ei hän osaa puhua vielä.