Lapsivuodeaika

Keskustelun 'Laskettu aika maaliskuussa 2012' aloitti Maku, 27 maalis 2012.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Maku Aloittelija

    Kaipa tämä itkuisuus ja vatsavaivat, tai mitä ovatkin, helpottavat muutaman kuukauden kuluessa. Tänään ekaa kertaa oikeasti sovitettiin kantoliinaa. Vihdoin, kun sain vauvelin paikalleen, niin kyllä viihtyi. Nukahti saman tien!!

    Vaatteisiin mahtumisista: Mä mahdun vaan mun ikivanhoihin farkkuihin. Onneksi en ole heittänyt menemään. Painoa tuli n. 12kg, musta ihan ok määrä, mutta sairaalaan jäi alle 5kg! En tie miten sekin on mahdollista. No vielä olis n. +4kg lähtötilanteeseen, mut pelkään pahoin, että vaikka tiputtaisin enempikin (mahdoton tehtävä kyllä) niin en tuu mahtumaan enää lantiosta vanhoihin housuihini. Eikä mun tarvi musta enää ihan samoihin mittoihin päästäkään :) Eli noi n. 10 paria farkkuja lähtee varmaan vielä kiertoon. 
  2. Ksmirre Peruskäyttäjä

    Päivitellään nyt vaihteeksi tännekin kuulumisia. Mä oon edelleenkin ollut suurimman osan ajasta niin poikki, etten yksinkertaisesti oo jaksanut kauheasti päivittää mitään - fb:n ryhmässä oon jotain kertoillut matkan varrelta, kun sinne on niin helppo, siellä kun tulee joka tapauksessa käytyä sen kerran päivässä. Välillä fb on mun ainoa linkki ulkomaailmaan...

    No mutta, meillä itkuisuus jatkuu. Yhdeksi syyksi selvisi närästys, johon lääkkeeksi annetaan gaviscon-närästyslääkettä. Ilmeisesti närästys on ihan yleinen vaiva vauvoilla, ja meillä tuo gaviscon selkeästi on helpottanut pojan oloa. Itkuisuus oli tosi vähäistä pari päivää, kunnes annettiin rotavirusrokote, ja nyt illat on taas itkua täys, mut eiköhän se tästä. En ollut kuitenkaan valmis ottamaan sitä riskiä, että poika sen rotaripulin saa, vaikka olishan rokotteen voinut jättää ottamattakin, neuvolan terkka sitä erikseen mulle vielä muistutti. Kaksi isompaa eivät oo ko. rokotetta saaneet, koska se ei rokotusohjelmaan silloin kuulunut, oli kallis enkä nähnyt tarpeelliseksi maksaa siitä, kun ei meillä ollut silloin kuin vähän kodin ulkopuolisia kontakteja. Nyt tilanne on kuitenkin toinen, kun tässä meijän kotitalossa pelkästään asuu yli 40 lasta, joista vähintään puolet kyläilee pari-kolme kertaa viikossa meillä, ja isommat lapset ja/tai koko perhe kyläilee naapureissa ja ystävillä, missä toki on lapsia, ja lisäksi esikoinen on eskarissa ja keskimmäinen kerhoilee, ja kaikki nää kontaktit kasvattaa pikkumiehen tartuntariskiä. Eli nyt vaan viikko-pari itkeskellään tätä, ja sit toivottavasti menee ohi, ellei taas mun tuurilla käy niin, että meijän poika on se yksi tuhannesta joka saa rokotteesta ko. ripulin - yhelle tutulle äidille kävi niin. Hän varta vasten maksoi rotavirusrokotteen toiselle pojalleen, kun isompi oli sen aikoinaan sairastanut ja äiti ajatteli, että vältetään nyt edes toisen kohdalla tämä, se kun ei kaikkein helpointa aikaa ollut se sairastaminen. Mutta nuorempi olikin sitten se yksi tuhannesta, ja pari kertaa oli äiti sitten pohtinut, että kylläpä taas kannatti maksaa...

    No sitten muuta. Menetin hermoni sairaalahenkilökuntaan myös. Närästysdiagnoosia varten meidän piti siis mennä ihan lastenpolille asti lääkäriä tapaamaan, ja lääkäri pisti sitten rutiinitoimenpiteenä lähetteen perusverikokeisiin. Mentiin labraan, ja eka täti siirrätti meidät toiselle tädille, kun hän oli kuulemma parempi ottamaan vauvasta verikokeet. Mä jo vähän huokailin, että onpas tämä, kun joutuu kaikki kimpsut ja kampsut kanniskelemaan ympäri labraa, mut helpolla päästiin kuitenkin, kun täti otti yhdellä pistolla kantapäästä kaikki tarpeelliset näytteet. No, seuraavana päivänä lastenpolin lääkäri soitti, että osa näytteistä oli ehtinyt mennä huonoksi, ja pitäisi käydä antamassa uusia näytteitä. Me sitten parin päivän päästä mentiin uudestaan labraan, ja sillon ei sit yhtä putkeen mennykään - taas kantapäästä otettiin peräti neljän reiän voimin, ja koko ajan täti hokee, että "voi kun sä alat olla jo vähän iso tähän kantapäästä ottamiseen!" Mä siinä mietin, että hittoako se koko ajan tuikkaa uutta reikää kantapäähän, jos sieltä kerran on niin vaikea ottaa, mut ääneen en sanonut mitään. No, parin tunnin päästä soitti taas lastenpolin lääkäri, joka kertoi, että pojan kalium-arvo on koholla, oletettavasti siksi että kantapäästä on jouduttu puristelemaan veren saamiseksi. Se kuulemma vapauttaa herkästi soluista ylimääräistä kaliumia näytteeseen, mutta varmuuden vuoksi on syytä kontrolloida laskimonäytteellä ko. arvo. Saatiin käsky mennä lastenpäivystykseen, koska vauvojen laskimonäytteitä ei kuulemma ota kuin lääkärit eikä labran työntekijät. Seuraavana aamuna mentiin siis päivystykseen, jossa hoitaja ensi töikseen kertoo, että lähete on tehty päin seiniä, ja soittaa sitten labrasta tädin ottamaan näytteen. Kuvitelkaa, miten paljon vauva pitää ääntä, kun kyynärtaipeeseen tökätään verikoeneula. Hoitaja toteaa, että "siihen jää mustelma, tulokset tulee noin tunnin päästä", joten me jäädään odottamaan. Tunnin päästä labran täti ilmestyy odotushuoneeseen kertoakseen, että hän huomasi vasta NYT, että lähetetarrassa pyydetään myös toista arvoa, eikä hän ottanut tarpeeksi verta jotta se saataisiin otettua. Eli toiseenkin kyynärvarteen tökätään neula, joka ei osu suoneen. Otetaan irti ja toiseen suoneen toinen neula, jonka seurauksena myös ensimmäisen reiän kohdalla ollut suoni aukeaa, ja verta puskee sitten kahden reiän kautta, ja koko ajan poika huutaa aivan hysteerisenä. Labran täti lupaa kiirehtiä näytteen tutkimista, ettemme joutuisi enää kauan odottamaan, ja minä jään rauhoittelemaan hysteeristä poikaa. Itkettiin siinä sitten molemmat, ja minä soitin miehelle kertoakseni, etten anna ottaa enää yhtään verikoetta pojasta ilman tosi perusteellista syytä, en ainakaan siksi, ettei labran täti osaa lukea. Mies sanoo, että jos siltä tuntuu, sitten se on niin. No, loppujen lopuksi sitä kiirehdittyä tulosta odotettiin kolme tuntia, ja kalium-arvo oli korkea, mutta aivan normaalin puitteissa kuitenkin. Pelkästään oireiden perusteellakin olisi voinut päätellä, ettei arvossa ole vikaa, koska korkea kalium-arvo aiheuttaa lihasvelttoutta, väsymystä ja oksentelua, eikä meidän pojalla ole niistä mitään. Mutta se aiheuttaa myös rytmihäiriön riskiä, joten sen takia piti kontrolloida. Koko verikoepäivän poika alkoi huutaa hysteerisenä joka kerta kun hänet laski selälleen, raukka varmaan luuli että taas pistetään, ja nyt on molemmat kyynärtaipeet mustelmilla. On se jännä, että suomalaisen terveydenhoidon työntekjät ovat huippukoulutettuja ja ympäri maailmaa haluttuja huippuammattilaisia, mutta verikokeen otto 7-viikkoisesta on lähes mahdoton tehtävä.

    Mä tuskin mahdun enää ikinä mihinkään muihin vaatteisiin kuin näihin äitiysrytkyihin, tai siltä ainakin tuntuu. Paino on jumittunut aloilleen, luultavasti kiitos yövalvomisten, ja eihän siinä muuten mitään, mutta kun se luku on +15kg liikaa! Yövalvomiset ja epäsäännöllinen unirytmi sekoittavat aineenvaihdunnan helposti, ja kroppa saattaa silloin ajautua ns. säästöliekille, eli paino ei tipu vaikka periaatteessa pitäisi (päivittäinen kalorimäärä on pienempi kuin kulutus), koska kroppa pyrkii näin turvaamaan tarvittavat elintoiminnot eikä tajua, että olisi kyllä mistä polttaa. Mä luulen, että mulle on nyt käynyt näin, tosin toivon, että kohta puoliin kävis kuten esikoisen kohdalla, eli paino alkaisi uudestaan tippua ja tippuisi sitten rytinällä. Ottaa koville, kun joutuu kaupassa tutkailemaan sitä L-osastoa, kun oma koko normaalisti heiluu siellä xxs:n ja xs:n välillä... Tosin mun kuntoiluintoni lopahti tänään ihan tyystin. Kaksi viikkoa sitten pyysin miestä avuksi, hän kun on omatoiminen urheilija ja toimii itse itsensä personal trainerina, että jos hän laatisi mulle sellaisen kevyen ja helpon kuntoiluohjelman, sellaisen jonka voisi toteuttaa ennemmin 10 min joka päivä kuin puoli tuntia kolmesti viikossa rytmillä, ja mies sen tekikin. Arvatkaa, montako kertaa oon onnistunut sen 10 minuuttia päivässä ottamaan itelleni aikaa muuten kuin vasta yöllä, kun kaikki jo nukkuu? Kahden viikon aikana kahdesti, ja yöllä en todellakaan enää jaksa, kun haluan vaan nukkumaan. Eilen, kun olin kaksi tuntia ootellut, että mies saa omat hommansa tehtyä, että voisi sen 10 min pitää tätä nuorinta, eikä se sittenkään onnistunut, tempasin koko hemmetin ohjelman roskikseen ja totesin, että olkoon koko p*ska. Mies tapansa mukaan otti hernarit nenään kun mä en arvosta hänen vaivannäköään, eikä kuunnellut tippaakaan, vaikka yritin selittää, että mitä hiton arvostamista siinä on, jos mulla ei kerta kaikkiaan ole edes aikaa tehdä koko ohjelmaa. Ja tänään hän on koko päivän kiukutellut opinnäytetyöstressiään, se kun on huomenna menossa ekaan palautukseen. Alkaa vaan saamaan jo sellasia mittasuhteita toi kiukkuilu, että mä lupasin jo itselleni äitienpäivälahjaksi ottaa avioeron.
  3. Maku Aloittelija

    Mä kun en ole siellä fb:ssa, niin luen ja kirjottelen tänne.

    Ksmirre: meillä myös itkuisuutta ja likka vetää itteään yliojennukseen, nieleskelee ja maiskuttelee sekä yökkäilee. Aika uutena on oksentelu. Ei siis normi-pulauttelu, vaan oksentelu. Yökkäilee niin monta kertaa, että viimein lähtee laatta ja sit oksentaa 4-5 kertaa putkeen. Ja sitä tavaraa tulee kyllä paljon! Mies kommentoikin eilen, et ei oo helppoo oksentaa oman painonsa verran. Me alotettiin kans Gaviscon, mut sen koostumus ei ollu mieleinen tytölle ja siitäkin lähti sitten laatta. Käytettiin tyttöä oikein lasten gastroenterologilla ja tultiin siihen tulokseen, että kun paino nousee hyvin, niin ei nyt tehdä mitään. Refluksia ilmeisesti siis on. Gavisconin ja happosalpaajien teho on plasebon luokaa ja sisapridi on aiheuttanut vanhusten kuolemia. Mitä sitä refluksia sitten edes tutkimaan, jos ei sitä juuri voida hoitaakaan. Muutama ilta on ollut parempia, mut nyt muutama päivä ollut huonompia ja viimeks aamuyöllä tuli oksut äidin päälle. Jee! Tyttö hamuilee koko ajan, tissiä pitäs siis saada, mutta jos taas syöttää jatkuvasti ni sitten siivotaan oksennuksia. Ei oo helppoo tämä äitinä olo :) Ja tietenkään tolle ei tutti kelpaa, sekin aiheuttaa oksennusrefleksin. Mutta nyt ihan uutena asiana ei kelpaa enää pullokaan! Pysyy siis äiti ja äidin tissit kotona. Olisin alotellut ohjatut jumpat/sisäpyöräilyt, mut en mä nyt tohdi tota kotiin jättää miehen kanssa, kun ei sitä voi kerta ruokkia ilman mun ruumiinosiani. Raskauskilot pysyy tiukasti tässä kropassa, paino oli noussut viime viikosta yli kilon. Epätoivosta. Vaunutellaan n. 8km/päivä ja koitan vähän jumppailla muutenkin kotona. Ja se imetyskin muka jotain kuluttaa.. Pöh ja pah..
  4. Maku Aloittelija

    Olipas äskenen teksti vuodatusta. Pitää vielä lisätä, että vauva on tosi ihana ja varmasti sillä on kurja olo kun itkee. Ja varmasti sillä on syynsä, miksei tutti ja tuttipullo kelpaa, ei vaan osaa vielä kovin hyvin perustellen niitä syitään esittää :) Onneksi semmosta mukavaa aikaakin on jo jonkin verran, tyttö hymyilee ja "juttelee", että ei tää nyt ihan pelkkää kurjuutta ole kuitenkaan :) Ja olen varma, että loppukesästä tilanne on jo helpompi.
  5. Ksmirre Peruskäyttäjä

    Mun mielestä on ihan liioiteltua väittää, että äitiys on vaan niin ihanaa että kaikki yövalvomiset, ripulipaskat ja kaaressa lentävät oksennuksetkin kestää ihan ilolla tosta vaan - äidin hommiin nyt yksinkertaisesti kuuluu sen verran kuraa ja paskaa, että joskus sitä ei vaan jaksa ja tekis mieli dumpata lapsi/lapset viikoksi mummolaan ja häipyä ite Karibialle :D Tai sitten mä olen perustavanlaatuisesti viallinen äiti, mutta suoraan sanottuna tällaisina päivinä kuin tänään on ollut, mä en jaksa kauheesti riemusta kiljua et onpas ihanaa olla just näiden lasten äiti. Lapset ja vaunut tuo hirveet määrät kuraa ja likaa sisään huolimatta siitä, että kuramattoja löytyy sekä taloyhtiön ala-aulasta että meijän eteisestä, ja kaiken lisäksi meidän talossa on myös kuraeteinen, jota ei yleensä kerrostaloissa ole. Se vaan ei paljon tunnu auttavan, jos sitä ei käytä, ja mies ainakaan ei käytä... Niin, eli kotini siis ui kurassa, hiekassa ja viime syksyisissä lähes lahonneissa lehdissä. Toinen kissoista on saanut jonkun kevätauringonpistoksen ja suorastaan ahmii muovipusseja, kun normaalisti vaan järsii niitä. Nyt sohvien, tuolien ja sänkyjen alta löytyy jatkuvasti muovipussien riekaleita, joita kissa raastaa irti roskiksista, varastaa kaapeista, löysinpä kerran jopa ostokset levinneenä keittiön lattialta, kun kissa oli repinyt muovikassin niiden ympäriltä (olin nostanut kauppakassit keittiöön odottamaan, että saan lapset sisään ja edes ne pahimmat kuravaatteet pois päältä eteisessä). Kissa siis järsii ja syö sitä muovia, ja sitten oksentelee, ja yleensä matolle ja yleensä yöllä. Niinpä olen tänäkin aamuna ensi töikseni herätessäni klo 05.26 astunut kissan oksennukseen. Esikoiseni on tulevan koululaisen kaikkivoipaisuus -vaiheessa, joten käymme vähän väliä kädenvääntöä milloin mistäkin, koska hän mielestään tietää ja osaa kaiken, kun hänhän menee sentään jo eka luokalle kouluun! Ei ole mennyt vielä jakeluun, että äiti on käynyt koulua paitsi ne yhdeksän peruskoulun luokkaa, myös kolme lukion luokkaa, ja sen lisäksi äiti on vielä niinkin viisas ja mahtava, että kävi ammattikorkeakoulun neljävuotisen tutkinnon kolmessa vuodessa huolimatta siitä, että pyöräytti yhden huutavan koliikkivauvan (jonka koliikki oli sitkeää sorttia, kesti vaivaiset 1,5v) siinä sivussa - kyllähän nyt melkein 7-vuotias on kuitenkin kaikkia muita viisaampi ja osaavampi. Keskimmäiselläni on paitsi uhma, myös se vaihe, jolloin päiväunet on liikaa (illalla nukkumaanmeno kärsii, jos nukkuu päiväunet), mutta ne tarvitsisi vielä kuitenkin (nukahtaa sohvalle puoli kuudelta ilman päiväunia). Pitää siis valita, tappelenko illalla nukkumaanmenosta kaikkien päivän uhmailujen lisäksi, vai kuuntelenko klo 15 alkaen jatkuvaa ulinaa ja vonkunaa aiheesta kuin aiheesta. Niin, ja keskimmäisellä on yleisesti ottaen tapana tehdä kakat housuun, vaikka hän osaisi kyllä mennä potallekin ne tekemään. Parhaimmillaan lapset tappelevat keskenään jatkuvasti, kuten tänään nokkahuilusta, vaikka kumpikaan ei edes osaa soittaa sitä, kun kummallakaan ei vielä sormet edes yllä huilun rei´ille. Niin, ja sitten se vauva - maanantain rotavirusrokotteen ansiosta eilen ja tänään on siivottu pitkin housunpuntteja valuvia ja niskaa kohti kiipeäviä kakkoja jatkuvasti, vaihdettu vaatteita noin tusinan verran kertoja ja kylvetetty koko poika ainakin neljästi. Ja klo 20 alkoi huudot, joita kesti klo 23 asti. Juu, minä olen sen verran kuitti, että ihan mielelläni ottaisin viikon loman.

    Kuulostaa tosiaan refluksilta, Maku. Harmi, ettei teille tunnu löytyvän apua, mut onneksi tää yleensä helpottaa itellään kun ikää tulee lisää. Siihen mäkin yritän itteäni tsempata ja sormet ristissä toivon että helpottais pian. Ja onhan niitä ihaniakin hetkiä, joka lapsen kanssa omansa. Esikoinen odottaa huomista äitienpäivää ihan innosta soikeana, hän on jo kaksi viikkoa suunnitellut kaikenlaisia hienouksia (joista mä en siis tiedä muuta kuin että tyttö on niistä innoissaan) päivän iloksi, ja on ihanaa nähdä hänet niin innoissaan, varsinkin siitä että hän on nähnyt valtavasti vaivaa halutessaan ilahduttaa jotakuta toista (kyse ei ole siis pelkästä oman edun ja kivan tavoittelusta, kuten joskus lapsilla on). Keskimmäinen tuli päiväunien jälkeen (joille hänet tänään laitoin, kun käräytin käämini kuunneltuani ensin raivarit jostain lelusta, jolla hän ei edes halunnut leikkiä, muttei sillä olisi muutkaan saaneet leikkiä, sitten raivarit siitä, etten suostunut laittamaan dvd:tä pyörimään kolmatta kertaa, sitten raivarit siitä, ettei vauvan soittoleluja saanut vetää käyntiin kun vauva nukkuu, sitten siitä, ettei parvekkeelle saanut mennä paljain jaloin, sitten siitä, ettei isi ehtinyt pyöräilemään hänen kanssaan, ja sitten vielä siitä, että korjasin lounaan pois pöydästä kun se oli jäähtynyt siinä puoli tuntia eikä hän koskenutkaan siihen) istumaan viereen ja sanoi niin hellästi, että se oli suorastaan rakkaudenosoitus, että "minun äiti". Ja vauva väläytti leveän hymyn nähdessään kylpyammeen kolmatta kertaa tänään, ja kujerteli suloisesti vauvaöljypulloa katsellessaan.

    Ne raskauskilot muuten kyllä yleensä lähtee aikaa myöten, tai ainakin mulla on lähtenyt, ja luotan että nytkin lähtee, vaikken teekään asialle juuri mitään. Ekat 4-5kk mä olen ollut vielä melko plösö, mut sen jälkeen pikkuhiljaa oon ainakin valokuvien perusteella alkanut muistuttaa normaalia itseäni :D Mulle aikoinaan sanoi yks kätilö, että synnytyksestä palautumiseen menee yhtä kauan kuin siihen valmistautuminen kesti, eli 9kk, ja alle sen mä en edes oleta olevani täysin palautunut tai mitoissani. Ensisijaisesti tärkeintä on huolehtia siitä, että maitoa riittää ja se on tarpeeksi ravitsevaa vauvan tarpeisiin, joten eiköhän ne kilot ala sit joskus karista. Muista juoda tarpeeksi, ja nimenomaan vettä, jotta aineenvaihdunta pysyy kunnossa - jos se alkaa tökkiä, voi tökkiä moni muukin asia, kuten vaikkapa se kilojen karistaminen.
  6. Maku Aloittelija

    Mun innostus kirjottaa tänne lopahti täysin, kun pääs tonne etusivun "artikkeliin". Höh. 

Jaa tämä sivu