Mä oon jotenkin edelleen ihan kuutamolla koko tästä vauva-arjesta, enkä oo osannut edes kuulumisia kertoa enkä päivitellä minnekään. Kaikille kysyjillekin sanon vaan, että hyvin menee mutta väsyttää, vaik ei mulla oo aavistustakaan et meneekö täs nyt hyvin vai huonosti :)
Tänään on tasan kuukauden vanha meijän vauva, ja meillä on alusta asti ollut tosi itkuista. Pikkumies itkee suurin piirtein koko ajan kun on hereillä, ja kaikki huuto on raivokasta naama sinisenä huutamista, josta mä en todellakaan osaa erotella et onko kipua, kiukkua, nälkää vai mitä millonkin. Imettäminen on haastavaa, koska hän ei yritäkään syödä ellei häntä saa ensin rauhoitettua, ja hänellä menee hermo heti herätessään, heti kun tissi ei ole suussa välittömästi, heti kun hänet laskee selälleen tai vaakatasoon. Itkuisuus rajottaa liikkumista, koska vaikka tää onkin mun kolmas lapsi, mä en edelleenkään nauti kauppareissuista tai vaunulenkeistä saati muustakaan kodin ulkopuolella olemisesta naama sinisenä karjuvan vauvan kanssa. Onneksi mies tekee opintoja ja on kotona koko kevään, luultavasti myös kesän, joten ei ole pakko kärräillä karjuvan lapsen kanssa toista eskariin ja yhtä kerhoilemaan, vaan mies voi hoitaa viemiset ja hakemiset. Ja toisaalta onneksi tää poika huolii sekä tutin että tuttipullon, joten ei tarvi itekään täysin mökkihöperöityä kotona, vaan pääsen joskus uloskin.
Hiljaa mielessäni toivon, että kyse olis 3kk koliikista, joka loppuisi sitten kesäkuussa... vaikka tiedänkin, ettei se yleensä ala heti syntymästä, kuten meillä - ensimmäinen itkuyö oli heti ensimmäinen yö sairaalassa. Ja kun on nähty tuo esikoinenkin, jolla koliikki kesti lähes kaksi vuotta... Onneksi anoppi on kesän jollain vapaalla töistä, ja on hankkinut kesäasunnon Jyväskylästä, eli hän asuu kesän 6 kilometrin päässä meistä. Yksi syy hänellä muuttaa juuri tänne on se, että hän tahtoo viettää kesää lastenlastensa kanssa, ja vasta eilen juteltiin anopin kanssa siitä että hän sitten tulee sillon tällön hoitaa lapsia meille yöksi ja me voidaan miehen kanssa mennä hänen asunnolleen yöksi.
Mitäs muuta... kotiinlähtötarkistuksessa ei onnistunut kuulonmittaus, ja käytiin tuossa viikko sitten uudessa kuulonmittauksessa, joka ei myöskään onnistunut. Kuukauden tai kahden päästä joudutaan korvapolille tutkimuksiin kuulon osalta siis. On se onni, ettei näitä muksuja oo tarkoitus enempää meille tulla, kun aina näissä on jotain "vikaa" - esikoisella on tuntoaistin osalta aistiyliherkkyys, keskimmäisellä oli kyyneltiehyen tukos joka aiheutti toisen silmän rähmimistä niin, että silmä rähmiytyi öisin lähes kokonaan kiinni, ja nyt tämän kolmannen kuulossa on vikaa. Jipii, ei puutu kuin haju- ja makuvammaiset lapset, mutta ne taitaa olla edustettuna meillä vanhemmilla :D