Lapsi päiväkotiin kun vanhemmat lomalla

[Kyfi7]

Mä kyllä uskon et niin kotiäitien kuin työssäkäyvienkin toimesta on kasvatettu surkeita epäonnistuneita yksilöitä ja siihen tuskin vaikuttaa muutama viikko lomaa päiväkodista sinne tänne. Toki voi olla jotain kauheita päiväkotejakin, mut meillä on ainakin oikein mukava. Että tärkeämpää on kokonaiskuva kotioloista ja miten se aika yhdessä vietetään laadukkaasti. Mulle on esim ollu tärkeää nukkua lapsen vieressä niin kauan kuin he haluavat ja koen et se on tärkeä asia lapsen kanssa, kun taas toisille se ei merkkaa mitään.

Ois kyllä jossain aikajanalla voinu olla ihanaa asua jossain maalla ja olla iso lapsikatras pitämässä seuraa toisilleen, mutta kun valitsi toisenlaisen elämäntyylin.

 

[Tiitikkä]

Olipa se syy tälle toiminnalle sitten vanhempien itsekkyys, mukavuudenhaluisuus, uupumus, työkiireet, yms. niin surullista joka tapauksessa. Toivottavasti nämä vanhemmat saisivat apua tai pystyisivät muuttamaan elämäänsä niin, että olisivat kykeneviä ja halukkaita viettämään kesälomat yhdessä niiden rakkaiden pientensä kanssa. Ne vuodet menee lopulta niin äkkiä, ja jokainen lapsi ansaitsisi ihania kesälomamuistoja. Juuri tänään itsekkin omien lasten kanssa reissatessa palasin monen monta kertaa ajatuksissani omiin lapsuuden kesiin ja voi kuinka ne muistot edelleen lämmittää mieltä ja saa tuntemaan itsensäkin hetkittäin taas huolettomaksi lapseksi kun eläytyy siihen omien lasten iloon!

 

[Emp]

Kun muistelen omaa lapsuutta, en ollut päiväkodissa kesällä (onneksi, koska vihasin päiväkotia) vaan kotona, tukiperheessä ja vähän isompana leireillä. Isäni oli opettaja joten koko kesän hän oli lomalla. Meillä oli kivaa iskän kanssa lomareissuilla, mutta en näe pahaa siinä että lapset on välillä laitettu muualle hoitoon.

 

[Pingviiniemo]

En tiedä auttaako nyt ketään mun mielipide että en ymmärrä mikä "oikeus" työssäkäyvillä on pitää lisätaukoa lapsista kun saa sitä normaalisti joka päivä (ellei ole varhaiskasvatuksessa itse töissä). Näkisin ne lomat aivan korvaamattoman tärkeänä aikana viettää aikaa lapsen kanssa, jos normaalissa arjessa sitä ei juuri ehdi muutamaa tuntia enempää.

Itse koen että olisi ihana mennä töihin "lomalle" tästä loputtomasta kasvattamisesta, mutta koska uskon olevan lapselle parempi kun ollaan kotona niin sitten olen. Toki meillä on myös paljon kivoja hetkiä, mutta 10x raskaampaa arkea kuin töissä käydessä. Mutta niin sitä vain kotiäitinä pitää oppia hoitamaan kaikki asiat ja nollaamiset lapsen seurassa ilman mitään lomaa. Eiköhän se yhden loman ajan onnistu normaalisti työssäkäyviltäkin ihmisiltä.

Juu. Puhelintaukoja on esim mun mielestä ihan sallittua pitää pitkin päivää, kunhan ei naama kiinni ruudussa kokoajan.

Mulla mennyt muuten hyvin, mutta oon jotenkin niin kuormittuneessa tilanteessa kun en saa yöllä nukutuksi, että oon puhelimella poikkeusellisen paljon. Ihan liikaa ja tää ei ole ookoo!

 

[Pilkki24]

Piti ihan rauhoittua ja miettiä miksi tuo lusikkajuttu triggeröi. Tajusin sen juontavan ihan jo lapsuudesta ja sieltä omasta riittämättömyyden tunteesta. Kun on koko ikänsä kuullut näitä "helppohan sinun on, koska..." (vaikka mikään ei ole todellakaan tullut ilmaiseksi ja taustalla on saanut ihan tosissaan käsitellä isojakin juttuja), niin tuntuu vähättelevältä, että vedotaan siihen, että joillain nyt vaan on enemmän energiaa tms.

Ja edelleen aikuisena minusta tuntuu, etten riitä, vaikka vietän aikaa lapseni kanssa, liikun, syön terveellisesti, maksan perheeni laskut tekemällä vuorotöitä, siivoan, pyykkään, tuen mieheni töitä ja opiskelen kuin hullu. Nytkin heräsin klo2 yöllä tekemään kouluhommia ennen lähtöä 10h työvuoroon hetken päästä. Ja kyse ei ole siitä, etten pitäisi itsestäni tai olisi ylpeä siitä, että pystyn tähän, vaan enemmän siitä, että nostan riman vähän turhankin ylös, koska minullehan "kaikki on helppoa, kun nyt vain satun olemaan tällainen".

Ja tiedän, että @Vargynja ehkä tarkoitti tuon lohdutuksena niille, jotka eivät jaksa. Mutta sitten on meitäkin, jotka paahdamme vain kahta kauheammin riittämättömyyden tunteessamme tuollaisten vertausten takia.

Kai se on vähän kaikille vaikeaa löytää kultainen keskitie sen niskasta kiinni ottamisen ja armollisuuden välillä.

Alkuperäiseen aiheeseen liittyen vain ehkä toivoisi pientä asennemuutosta siinä, että elämän pitäisi olla jotenkin mukavaa. Se paradoksi oikeastaan liittyy siihen, että elämästä tulee siedettävää, kun siitä ei tee liian mukavaa.
On minusta ilman hyvää syytä (työt, oikeasti isoja ongelmia) itsekästä laittaa lapset hoitoon resurssipulasta kärsivään päivähoitojärjestelmään meidän kaikkien verorahoilla. Jos niin kovasti sitä lepoviikkoa kaipaa, niin voi ihan itse sen kustantaa. Ei meillä vuoropäiväkodissa ainakaan saa edes viedä lapsia kuin työvuorojen mukaan.