Lapsi päiväkotiin kun vanhemmat lomalla

[Kyfi7]

Mä kyllä uskon et niin kotiäitien kuin työssäkäyvienkin toimesta on kasvatettu surkeita epäonnistuneita yksilöitä ja siihen tuskin vaikuttaa muutama viikko lomaa päiväkodista sinne tänne. Toki voi olla jotain kauheita päiväkotejakin, mut meillä on ainakin oikein mukava. Että tärkeämpää on kokonaiskuva kotioloista ja miten se aika yhdessä vietetään laadukkaasti. Mulle on esim ollu tärkeää nukkua lapsen vieressä niin kauan kuin he haluavat ja koen et se on tärkeä asia lapsen kanssa, kun taas toisille se ei merkkaa mitään.

Ois kyllä jossain aikajanalla voinu olla ihanaa asua jossain maalla ja olla iso lapsikatras pitämässä seuraa toisilleen, mutta kun valitsi toisenlaisen elämäntyylin.

 

[Tiitikkä]

Olipa se syy tälle toiminnalle sitten vanhempien itsekkyys, mukavuudenhaluisuus, uupumus, työkiireet, yms. niin surullista joka tapauksessa. Toivottavasti nämä vanhemmat saisivat apua tai pystyisivät muuttamaan elämäänsä niin, että olisivat kykeneviä ja halukkaita viettämään kesälomat yhdessä niiden rakkaiden pientensä kanssa. Ne vuodet menee lopulta niin äkkiä, ja jokainen lapsi ansaitsisi ihania kesälomamuistoja. Juuri tänään itsekkin omien lasten kanssa reissatessa palasin monen monta kertaa ajatuksissani omiin lapsuuden kesiin ja voi kuinka ne muistot edelleen lämmittää mieltä ja saa tuntemaan itsensäkin hetkittäin taas huolettomaksi lapseksi kun eläytyy siihen omien lasten iloon!

 

[Emp]

Kun muistelen omaa lapsuutta, en ollut päiväkodissa kesällä (onneksi, koska vihasin päiväkotia) vaan kotona, tukiperheessä ja vähän isompana leireillä. Isäni oli opettaja joten koko kesän hän oli lomalla. Meillä oli kivaa iskän kanssa lomareissuilla, mutta en näe pahaa siinä että lapset on välillä laitettu muualle hoitoon.

 

[Pingviiniemo]

En tiedä auttaako nyt ketään mun mielipide että en ymmärrä mikä "oikeus" työssäkäyvillä on pitää lisätaukoa lapsista kun saa sitä normaalisti joka päivä (ellei ole varhaiskasvatuksessa itse töissä). Näkisin ne lomat aivan korvaamattoman tärkeänä aikana viettää aikaa lapsen kanssa, jos normaalissa arjessa sitä ei juuri ehdi muutamaa tuntia enempää.

Itse koen että olisi ihana mennä töihin "lomalle" tästä loputtomasta kasvattamisesta, mutta koska uskon olevan lapselle parempi kun ollaan kotona niin sitten olen. Toki meillä on myös paljon kivoja hetkiä, mutta 10x raskaampaa arkea kuin töissä käydessä. Mutta niin sitä vain kotiäitinä pitää oppia hoitamaan kaikki asiat ja nollaamiset lapsen seurassa ilman mitään lomaa. Eiköhän se yhden loman ajan onnistu normaalisti työssäkäyviltäkin ihmisiltä.

Juu. Puhelintaukoja on esim mun mielestä ihan sallittua pitää pitkin päivää, kunhan ei naama kiinni ruudussa kokoajan.

Mulla mennyt muuten hyvin, mutta oon jotenkin niin kuormittuneessa tilanteessa kun en saa yöllä nukutuksi, että oon puhelimella poikkeusellisen paljon. Ihan liikaa ja tää ei ole ookoo!

 

[Pilkki24]

Piti ihan rauhoittua ja miettiä miksi tuo lusikkajuttu triggeröi. Tajusin sen juontavan ihan jo lapsuudesta ja sieltä omasta riittämättömyyden tunteesta. Kun on koko ikänsä kuullut näitä "helppohan sinun on, koska..." (vaikka mikään ei ole todellakaan tullut ilmaiseksi ja taustalla on saanut ihan tosissaan käsitellä isojakin juttuja), niin tuntuu vähättelevältä, että vedotaan siihen, että joillain nyt vaan on enemmän energiaa tms.

Ja edelleen aikuisena minusta tuntuu, etten riitä, vaikka vietän aikaa lapseni kanssa, liikun, syön terveellisesti, maksan perheeni laskut tekemällä vuorotöitä, siivoan, pyykkään, tuen mieheni töitä ja opiskelen kuin hullu. Nytkin heräsin klo2 yöllä tekemään kouluhommia ennen lähtöä 10h työvuoroon hetken päästä. Ja kyse ei ole siitä, etten pitäisi itsestäni tai olisi ylpeä siitä, että pystyn tähän, vaan enemmän siitä, että nostan riman vähän turhankin ylös, koska minullehan "kaikki on helppoa, kun nyt vain satun olemaan tällainen".

Ja tiedän, että @Vargynja ehkä tarkoitti tuon lohdutuksena niille, jotka eivät jaksa. Mutta sitten on meitäkin, jotka paahdamme vain kahta kauheammin riittämättömyyden tunteessamme tuollaisten vertausten takia.

Kai se on vähän kaikille vaikeaa löytää kultainen keskitie sen niskasta kiinni ottamisen ja armollisuuden välillä.

Alkuperäiseen aiheeseen liittyen vain ehkä toivoisi pientä asennemuutosta siinä, että elämän pitäisi olla jotenkin mukavaa. Se paradoksi oikeastaan liittyy siihen, että elämästä tulee siedettävää, kun siitä ei tee liian mukavaa.
On minusta ilman hyvää syytä (työt, oikeasti isoja ongelmia) itsekästä laittaa lapset hoitoon resurssipulasta kärsivään päivähoitojärjestelmään meidän kaikkien verorahoilla. Jos niin kovasti sitä lepoviikkoa kaipaa, niin voi ihan itse sen kustantaa. Ei meillä vuoropäiväkodissa ainakaan saa edes viedä lapsia kuin työvuorojen mukaan.

 

[Mur]

Alkuperäiseen aiheeseen liittyen vain ehkä toivoisi pientä asennemuutosta siinä, että elämän pitäisi olla jotenkin mukavaa. Se paradoksi oikeastaan liittyy siihen, että elämästä tulee siedettävää, kun siitä ei tee liian mukavaa.
On minusta ilman hyvää syytä (työt, oikeasti isoja ongelmia) itsekästä laittaa lapset hoitoon resurssipulasta kärsivään päivähoitojärjestelmään meidän kaikkien verorahoilla. Jos niin kovasti sitä lepoviikkoa kaipaa, niin voi ihan itse sen kustantaa. Ei meillä vuoropäiväkodissa ainakaan saa edes viedä lapsia kuin työvuorojen mukaan.

@Pilkki24 puki ajatukseni sanoiksi varsinkin ensimmäisessä kappaleessa. Tämä on mielestäni tämän hetken yhteiskunnan ja ihmisten vitsauksen ydin monessa asiassa, ei pelkästään tässä päivähoitokysymyksessä.

Ja ehkä en ole niin huolissani niistä verorahoista, mutta lapsi joka viihtyy päiväkodissa niin usein silti myös kuormittuu siellä. Aikuinenkin voi tykätä työstänsä mutta kyllä se silti kuormittaa. Päiväkoti ON lapsen työtä. Päiväkodissa vaaditaan lapsilta paljon, vaikka päivään sisältyy leikkiä ja lepoa. On paljon odottamista, sosiaalisia tilanteita, usein mikroristiriitoja kaverien kanssa, uuden oppimista... Eli lapsellakin on oikeus lomaan, minun mielestäni vielä suuremmissa määrin kuin aikuisella.

Huomaan että minun on myös välillä vaikea ymmärtää tilannetta että lapsi on hoidossa sen vuoksi että lapsi on kuormittava. Itsellänikin nepsylapsi, joka ei pysy sekuntiakaan paikallaan. Valehtelematta. Oman näkemykseni vuoksi pidän häntä silti mahdollisimman paljon kotona vaikka se ei ole aina helppoa eikä vanhemmistakaan aina niin kivaa jos haluaisi joskus edes heittäytyä sohvalle pitkälleen tai tehdä omia juttuja. Näen että lapsen hyöty suuresta kotiajasta on paljon suurempi kuin oma mukavuuteni. Meillä myös lapsi rauhoittuu (niin paljon kuin se on mahdollista ) kun saa olla kotona. Olen myös työni kautta huomannut että levottomat lapset hyötyisivät kovasti kotona olemisesta ja vanhempien läsnäolosta. Valitettavasti usein nämä lapset ovat paljon hoidossa.

Toki kun puhutaan nepsystä, on vaikea sanoa puhutaanko "perus"* ADHD vai sen tason autismista että lapsi tarvitsee jatkuvaa (oikeasti jatkuvaa) ohjausta päivittäisissä toimissa (eli esimerkiksi päiväkodissakin on oikeutettu henkilökohtaiseen avustajaan). Tässä tekstissä nyt viittaan kuitenkin lapsiin ilman diagnoosia tai ADHD/ylivilkkaisiin.

*Ja kyllä, ADHD-lapsella on usein toiminnanohjauksen haasteita ja tarvitsee paljon tukea päivittäisissä toimissa ja siirtymätilanteissa sekä aistiärsykkeiden tuoman kuormituksen tasaamisessa.

 

[Tiitikkä]

Niin, voisko tässä olla kyse ihan vaan sellaisesta ilmiöstä, että kun vaihtoehtoja on, niin ihmisellä luonnostaan houkuttaisi valita se itselle mielekkäämpi&helpompi vaihtoehto. Jos vähän hassun esimerkin tähän kehittelen, niin kuninkaallinen tai rikas ihminen on aikoinaan voinut palkata imettäjän ja lastenhoitajan kotiinsa, joten miksi uhrata omaa kallisarvoista aikaa ja kroppaansa moiseen touhuun?

(Olen kuullut myös, että juuri kuninkaalliset olisi se joukko, jotka ovat myös vaatineet lääkkeellistä apua synnytyskipuihin. Sen seurauksena he ovat myös ensimmäisiä, jotka ovat siirtyneet sairaalaan synnyttämään. Ei siksi, että sairaala olisi lähtökohtaisesti ollut parempi, jotenkin "luksus" vaihtoehto, vaan koska ne lääkkeet on hankaloittaneet synnytystä ja niiden takia synnytykset on komplikalisoitunut, niin silloin on tarvittu sairaala-apua. Minusta tämä on sinänsä hyvä esimerkki; jos haluaa välttää hetkellistä tuskaa ja päästä helpommalla, sillä voi ollakkin huonoja seuraamuksia. Mutta tämänkin tosiasian tiedostaen meistä synnyttäjistä suurin osa valitsee sen puudutteen KOSKA se on sairaalassa mahdollista!!)

Eli siis mitä hyväosaisempia ihmisiä kaikkine vaihtoehtoineen, sitä hankalampi on valita sitä "kivisempää" polkua vaikka kenties se olisi juuri oikea tai parempi vaihtoehto isossa kuvassa?!

Henkilökohtaisesti uskon, että uhrautuminen vanhemmuudessa on jotain joka olisi hyvä toteuttaa kokonaiskuvaa katsoen. En ala avaamaan asiaa sen enempää, ymmärrän ettei moni näe asiaa näin vaan melkeimpä päinvastoin; näkee punaista jos oletetaan/odotetaan etenkin äidin olevan joku itsensä taka-alalle laittava alistuja.

Ja tuo synnytys&puudute juttu juu ei liity tähän suoraan, koska se on aivan äärimmäinen tilanne jossa ihminen tekee sen päätöksenkin usein spontaanisti kivun edessä. Mutta jos tuota ajatusta jatkojalostaa, niin voiko olla että tämä helpolla pääseminen ylettyy mitä erilaisimpiin tilanteisiin, kuten siihen että ajattelee kuinka pääsis helpommalla kun lapsi olisi päivähoidossa eikä tarvitsisi itse kärvistellä kotona sen pitkästyneen, kiukuttelevan uhmaikäisen kanssa. Tosiasia kuitenkin on, että sekin vaihe on osa vanhemmuutta, kun vanhemman rajoja ja jaksamista todella koetellaan, ja myöskin lapsen pitkästyminen ja tylsyys tekee lapselle hyvää.

Jaaa tähän vois heittää vielä semmosenkin pointin, että jos lapsi on jo päivähoidossa lomien ulkopuolellakin, niin ei voi tietää mikä lapsen "haastavuudessa" johtuukin nimenomaan siitä häntä rasittavasta päiväkotiarjesta... Että mitä jos lapsi onkin sitä tyynempi ja iloisempi, mitä enempi saa olla kotona vanhempien kanssa. Niinkuin mm. @Mur pohti kans.

Mutta tämä on pähkäilyä ja omaa ajatusta mitä huomioita olen itse elämässäni tehnyt. Uskon itsekkin että on poikkeustilanteita, joissa se sama optimaalinen asioidenkulku ei vaan ole kaikkien kohdalla mahdollista. Tämä pohdintani koski lähinnä sitä, että MIKÄLI tämä lasten hoitoon laittaminen on yleistymään päin, niin näkisin loogisimmaksi syyksi tällaisen halun valita helppo tie, vaikkei se todellisuudessa olisi välttämätöntä oman ja perheen hyvinvoinnin suhteen. Tätä nimittäin komppaa vahvasti nykyinen yksilökeskeinen maailmankuva jossa oikein hehkutetaan sitä, että teet just niinku itsestä hyvältä tuntuu äläkä kuuntele (tai edes ajattele) muita....

 

[Pilkki24]

@Tiitikkä en ehkä ihan noin suoria viivoja vetelisi, mutta ymmärrän mitä ajat takaa. Ja jos joku tarttuu tuohon äitien omien halujen laittamiseen taka-alalle, niin oletan asian koskevan tasapuolisesti myös isiä, vaikka useammin miesten taitaa olla helpompaa luistella itsensä ulos siitä velvollisuudentunteesta. Mutta ei meillä mieskään luistele velvollisuuksistaan, vaikka hän onkin se vähemmän tunnollinen.

 

[Pingviiniemo]

@Pilkki24 puki ajatukseni sanoiksi varsinkin ensimmäisessä kappaleessa. Tämä on mielestäni tämän hetken yhteiskunnan ja ihmisten vitsauksen ydin monessa asiassa, ei pelkästään tässä päivähoitokysymyksessä.

Ja ehkä en ole niin huolissani niistä verorahoista, mutta lapsi joka viihtyy päiväkodissa niin usein silti myös kuormittuu siellä. Aikuinenkin voi tykätä työstänsä mutta kyllä se silti kuormittaa. Päiväkoti ON lapsen työtä. Päiväkodissa vaaditaan lapsilta paljon, vaikka päivään sisältyy leikkiä ja lepoa. On paljon odottamista, sosiaalisia tilanteita, usein mikroristiriitoja kaverien kanssa, uuden oppimista... Eli lapsellakin on oikeus lomaan, minun mielestäni vielä suuremmissa määrin kuin aikuisella.

Huomaan että minun on myös välillä vaikea ymmärtää tilannetta että lapsi on hoidossa sen vuoksi että lapsi on kuormittava. Itsellänikin nepsylapsi, joka ei pysy sekuntiakaan paikallaan. Valehtelematta. Oman näkemykseni vuoksi pidän häntä silti mahdollisimman paljon kotona vaikka se ei ole aina helppoa eikä vanhemmistakaan aina niin kivaa jos haluaisi joskus edes heittäytyä sohvalle pitkälleen tai tehdä omia juttuja. Näen että lapsen hyöty suuresta kotiajasta on paljon suurempi kuin oma mukavuuteni. Meillä myös lapsi rauhoittuu (niin paljon kuin se on mahdollista ) kun saa olla kotona. Olen myös työni kautta huomannut että levottomat lapset hyötyisivät kovasti kotona olemisesta ja vanhempien läsnäolosta. Valitettavasti usein nämä lapset ovat paljon hoidossa.

Toki kun puhutaan nepsystä, on vaikea sanoa puhutaanko "perus"* ADHD vai sen tason autismista että lapsi tarvitsee jatkuvaa (oikeasti jatkuvaa) ohjausta päivittäisissä toimissa (eli esimerkiksi päiväkodissakin on oikeutettu henkilökohtaiseen avustajaan). Tässä tekstissä nyt viittaan kuitenkin lapsiin ilman diagnoosia tai ADHD/ylivilkkaisiin.

*Ja kyllä, ADHD-lapsella on usein toiminnanohjauksen haasteita ja tarvitsee paljon tukea päivittäisissä toimissa ja siirtymätilanteissa sekä aistiärsykkeiden tuoman kuormituksen tasaamisessa.

Oon näistä asioista hyvin samaa mieltä!

Meidän autistinen non verbaali keskimmäinen vaatii jatkuvaa ohjausta ja tukea arjessa toimimiseen ja helpoimpia hänen käytöksensä kannalta on ne päivät kun hän on kotona, sillä silloin hän on rauhallinen kun saa elää omassa kuplassaan.

Sitten taas päiväkotipäivät ovat yllättävää kyllä kuormittavia meille vanhemmille, kun tiedän että sieltä tulee aisti-ylikuormittunut lapsi kotiin. Siksi olen paljon pitänyt häntä myös kotona minun ja vauvan kanssa, kun se on tietynlainen helpotus kun se ilta ei sitten ole niin raskas.

Se syy miksi hän on päiväkodissa on kuntoutus ja avustaja. Mua siis on melkeinpä pakotettu viemään häntä sinne kuntoutuksen osalta, kun omat voimavarat ja keinot kuntoutukseen on rajalliset. Kommunikaatiokeinoja on, mutta en vauvan kanssa pysty keskittyä jatkuvasti kuntoutukselliseen ohjaamiseen.

Munkin mielestä me eletään nykyään erillaisessa maailmassa, jossa lapseen suhtaudutaan jopa ylimääräisenä taakkana joka pitää aina välillä saada jonnekkin oman ajan vuoksi. Tää on mulle siis ihan okei, mutta se tuntuu oudolta kun miettii että kyseessä on perheenjäsen joka on osa arkea.

Toisille se oma-aika on elinehto. Itselle se on myös kuntoutuksen vuoksi pakko mitä en itse olisi kohdalleni toivonut. Toivon sydämmestäni että saan tän kolmannen hyvällä omalla tunnolla pitää kotona ilman että aletaan ”pakottaa” varhaiskasvatuksen kuntoutumisen vuoksi.

Mutta oikeasti ymmärrän miksi tähän päädyttiin kun täytyyhän lapsen kuntoutua ja autistille sitä kaikkein tärkeintä ryhmässä toimimista on vaikea kotona toteuttaa.

 

[Yrttiteetä tekisi mieli]

Piti ihan rauhoittua ja miettiä miksi tuo lusikkajuttu triggeröi. Tajusin sen juontavan ihan jo lapsuudesta ja sieltä omasta riittämättömyyden tunteesta. Kun on koko ikänsä kuullut näitä "helppohan sinun on, koska..." (vaikka mikään ei ole todellakaan tullut ilmaiseksi ja taustalla on saanut ihan tosissaan käsitellä isojakin juttuja), niin tuntuu vähättelevältä, että vedotaan siihen, että joillain nyt vaan on enemmän energiaa tms.

Ja edelleen aikuisena minusta tuntuu, etten riitä, vaikka vietän aikaa lapseni kanssa, liikun, syön terveellisesti, maksan perheeni laskut tekemällä vuorotöitä, siivoan, pyykkään, tuen mieheni töitä ja opiskelen kuin hullu. Nytkin heräsin klo2 yöllä tekemään kouluhommia ennen lähtöä 10h työvuoroon hetken päästä. Ja kyse ei ole siitä, etten pitäisi itsestäni tai olisi ylpeä siitä, että pystyn tähän, vaan enemmän siitä, että nostan riman vähän turhankin ylös, koska minullehan "kaikki on helppoa, kun nyt vain satun olemaan tällainen".

Ja tiedän, että @Vargynja ehkä tarkoitti tuon lohdutuksena niille, jotka eivät jaksa. Mutta sitten on meitäkin, jotka paahdamme vain kahta kauheammin riittämättömyyden tunteessamme tuollaisten vertausten takia.

Kai se on vähän kaikille vaikeaa löytää kultainen keskitie sen niskasta kiinni ottamisen ja armollisuuden välillä.

Alkuperäiseen aiheeseen liittyen vain ehkä toivoisi pientä asennemuutosta siinä, että elämän pitäisi olla jotenkin mukavaa. Se paradoksi oikeastaan liittyy siihen, että elämästä tulee siedettävää, kun siitä ei tee liian mukavaa.
On minusta ilman hyvää syytä (työt, oikeasti isoja ongelmia) itsekästä laittaa lapset hoitoon resurssipulasta kärsivään päivähoitojärjestelmään meidän kaikkien verorahoilla. Jos niin kovasti sitä lepoviikkoa kaipaa, niin voi ihan itse sen kustantaa. Ei meillä vuoropäiväkodissa ainakaan saa edes viedä lapsia kuin työvuorojen mukaan.

Voimia @Pilkki24 riittämättömyyden tunteen kanssa painimiseen, se on kurja kumppani elämässä

Aiheeseen liittyen pakko kuitenkin sanoa, että mä puolestaan triggeröidyn selviämistarina-puheesta jossa kaiken ei aina ole pakko olla kivaa ja lapsia loma-aikana päiväkodissa pitävät vanhemmat leimataan yksioikoisesti mukavuudenhaluisiksi itsekkäiksi tai laiskoiksi. Tulee sellainen olo, että vastapuoli ei yksinkertaisesti näe tarpeellisena yrittää ymmärtää tai osaa samaistua siihen oloon, kun joku on toivoton ja voi sen verran huonosti, että jo ihan tavallinen arki tuntuu liialliselta. Ehkä siinä on tosiaan kyse siitä itseen kohdistuvasta armottomasta asenteesta jonka @Pilkki24 :kin mainitsi, ja sen suuntainen asenne välittyy myös suhtautumisessa muihin?

Lapsen näkökulmasta lomista huonosti voivien vanhempien kanssa: vaikka lapsuuteni oli turvallinen, enimmäkseen onnellinen ja kesälomat ihania, olisin mielelläni ollut muutaman ekstraviikon hoidossa jos tietäisin että 'loma lapsista' (tuli se sitten verorahoilla tai omalla kustannuksella) olisi auttanut vanhempiani setvimään solmujaan ja auttanut heitä voimaan paremmin.*

Meillä tämä ei ollut taloudellisesti mahdollista omakustanteisesti, mutta onneksi serkut oli samanikäisiä niin että koko muksukatras pystyi olemaan vuoroviikoin jommalla kummalla sisaruksista, jolloin myös molempien perheiden vanhemmat saivat pienen hengähdystauon. Kaikilla tämän mahdollistavia turvaverkostoja ei ole, joten mielestäni on tärkeää että vanhemmilla on mahdollisuus tähän myös yhteiskunnan tukemana - vähemmän verovaroja siinä kuluu jos se auttaa ennaltaehkäisemään ongelmien pahenemista ja lähemmäs lastensuojelun asiakkuutta lipumista.

*(No, ehkä en olisi silloin 5-10-vuotiaana 'lyhyemmistä kesälomista' vanhempien kanssa ilahtunut, mutta nyt aikuisena kun ymmärrän paremmin millaisia ongelmia perheessämme oli, paremmin voivat vanhemmat ja lyhyemmät kesälomat olisivat tuntuneet kaikkien kannalta hyvältä vaihtokaupalta.)

 

[Pilkki24]

Voimia @Pilkki24 riittämättömyyden tunteen kanssa painimiseen, se on kurja kumppani elämässä

Aiheeseen liittyen pakko kuitenkin sanoa, että mä puolestaan triggeröidyn selviämistarina-puheesta jossa kaiken ei aina ole pakko olla kivaa ja lapsia loma-aikana päiväkodissa pitävät vanhemmat leimataan yksioikoisesti mukavuudenhaluisiksi itsekkäiksi tai laiskoiksi. Tulee sellainen olo, että vastapuoli ei yksinkertaisesti näe tarpeellisena yrittää ymmärtää tai osaa samaistua siihen oloon, kun joku on toivoton ja voi sen verran huonosti, että jo ihan tavallinen arki tuntuu liialliselta. Ehkä siinä on tosiaan kyse siitä itseen kohdistuvasta armottomasta asenteesta jonka @Pilkki24 :kin mainitsi, ja sen suuntainen asenne välittyy myös suhtautumisessa muihin?

Lapsen näkökulmasta lomista huonosti voivien vanhempien kanssa: vaikka lapsuuteni oli turvallinen, enimmäkseen onnellinen ja kesälomat ihania, olisin mielelläni ollut muutaman ekstraviikon hoidossa jos tietäisin että 'loma lapsista' (tuli se sitten verorahoilla tai omalla kustannuksella) olisi auttanut vanhempiani setvimään solmujaan ja auttanut heitä voimaan paremmin.*

Meillä tämä ei ollut taloudellisesti mahdollista omakustanteisesti, mutta onneksi serkut oli samanikäisiä niin että koko muksukatras pystyi olemaan vuoroviikoin jommalla kummalla sisaruksista, jolloin myös molempien perheiden vanhemmat saivat pienen hengähdystauon. Kaikilla tämän mahdollistavia turvaverkostoja ei ole, joten mielestäni on tärkeää että vanhemmilla on mahdollisuus tähän myös yhteiskunnan tukemana - vähemmän verovaroja siinä kuluu jos se auttaa ennaltaehkäisemään ongelmien pahenemista ja lähemmäs lastensuojelun asiakkuutta lipumista.

*(No, ehkä en olisi silloin 5-10-vuotiaana 'lyhyemmistä kesälomista' vanhempien kanssa ilahtunut, mutta nyt aikuisena kun ymmärrän paremmin millaisia ongelmia perheessämme oli, paremmin voivat vanhemmat ja lyhyemmät kesälomat olisivat tuntuneet kaikkien kannalta hyvältä vaihtokaupalta.)

Ei olla tultu antiikin kreikasta pitkälle. Hedonistit vs stoalaiset.

 

[Pilkki24]

Mutta @Yrttiteetä tekisi mieli johonkinhan se raja on vedettävä. Minä en esimerkiksi ymmärrä subjektiivista päivähoito-oikeuttakaan. Minusta ihmisellä on joka tapauksessa oltava joku vastuu itsestäänkin. Jos meistä kaikki odottaa vain muilta palveluksia, niin lopulta ollaan isossa kusessa. Kuten Suomi käytännössä jo on. Asenteiden on pakko muuttua, jos halutaan muutosta nykyiseen surkeaan jamaan.

Enkä ole kieltämässä sellaista puhetta. Jos joku katsoo edelleen toisenlaisenkin näkökulman kuultuaan sellaisen puheen tarpeelliseksi, antaa mennä. Minun tehtäväni on opetella suhtautumaan siihen ja opittava reflektoimaan mistä omat fiilikseni johtuvat. Ei muiden sopeutumaan niihin.

Mutta luulen, että meillä on vain hyvin erilainen näkemys siitä mitkä ovat onnen avaimet ja mikä on yksilön ja mikä yhteiskunnan vastuu.

Kyllähän monet kommunistiset ja sosialistiset yhteiskunnat toimivat hyvin, mutta se mikä niistä tekee toimivia, on vapauden rajoittaminen. Jos taas ihmisille annetaan vapautta, on luovutettava heille myös vastuuta itsestään. Näen tuon päivähoidon turhaan käyttämisen sellaisena rusinat pullasta ratkaisuna, joka ei vain ole omien arvojeni mukainen ratkaisu. Ja edelleen: ongelmaperheet (en nyt parempaa sanaa keksi) erikseen. Apua tarvitsevia pitää auttaa, mutta kynnelle kykenevien pitää kyetä ottamaan myös itse vastuuta tai päädytään yhteiskuntaan, jossa ei pystytä enää auttamaan edes niitä apua tarvitsevia.

 

[Tiitikkä]

@Tiitikkä en ehkä ihan noin suoria viivoja vetelisi, mutta ymmärrän mitä ajat takaa. Ja jos joku tarttuu tuohon äitien omien halujen laittamiseen taka-alalle, niin oletan asian koskevan tasapuolisesti myös isiä, vaikka useammin miesten taitaa olla helpompaa luistella itsensä ulos siitä velvollisuudentunteesta. Mutta ei meillä mieskään luistele velvollisuuksistaan, vaikka hän onkin se vähemmän tunnollinen.

Joo jätinkin sen pointin selittämättä tarkemmin ettei teksti venyis äärettömiin. Uskon siis, että tää asia on myös feminismin tuotos. Nään tän asetelman just silleen päin, että osalla herännee sympatia nimenomaan äitiä kohtaan, jos hän laittaa lapsensa päiväkotiin oman ajan ottamisen vuoksi. Mutta isän kohdalla ei liene tällaista sympatiaa heru, vaan juurikin koetaan se lähtökohtaisesti vanhemmuuden velvollisuuden väistämisenä? Asenteet on osalla vaihtunut näin päin varmasti aika vasta, kun feminismi on saanut käännettyä asiat päälaelleen. Eli se minkä ennen on katsottu olevan vääränlaista toimintaa isiltä vanhempina (et ole tarpeeksi läsnä lasten kanssa), on nyt hyväksyttävää äidin kohdalla koska tasa-arvo. Mielestäni heiluri on heilahtanut liikaa toiseen ääripäähän. Kummankaan ei tulisi laittaa omaa etuaan lasten edelle.

Voin olla väärässä, mutta tällainen kuva mulla syntyy.

Ja uskon sen olevankin osittain totta, eli ehkä äidit ovat hieman herkempiä ja työelämä rasittaa enempi kun koetaan se äitiyden vastuukin kuormittavana. Uskon myös että kyse ei ole vaan kulttuurin luomasta paineesta, vaan ihan perustavanlaatuinen ero siinä että nainen kertakaikkiaan on enempi se hoivaajaluonne ja tän ei itsessään pitäis olla mikään ongelma, mutta ongelma siitä syntyy siinä vaiheessa kun halutaan naisten toimivan täysin samoin kuin miehet ja he joutuvat joustamaan sitten siitä äitiyden toteuttamisesta.
Se voi kuormittaa henkisesti paljon, mutta syytä ei ehkä haluta myöntää jos ei usko että naiset ja miehet on erilaisia ja heille toimii erilaiset vastuutehtävät tässä elämässä.

Ja tuon jo mainitsin, että tiedän ettei monikaan ajattele asiaa näin. Että se naisen asettaminen enempi hoivaajarooliin saattaa triggeröidä ja tuntua jopa naisvihamieliseltä ajatukselta.

 

[Pilkki24]

@Tiitikkä vaikka itse olen ehkä keskivertoa vähempi hoivaava nainen, niin isossa mittakaavassa allekirjoitan tuon sukupuolieron. Eikä sinällään feminismissä ole vikaa, jos sillä tarkoitetaan pyrkimystä tasa-arvoon. En itse kuitenkaan allekirjoita sitä, että tasa-arvo tarkoittaisi samankaltaisuutta tai sukupuolierojen häivyttämistä, miten se tunnutaan usein myös käsitettävän.

 

[Selah]

Mietin tuota, että jos verorahoilla otetaan ensinnäkään lapset hoitoon myös lomien aikana, niin kuka määrittää kenen vanhemman vointi on 'tarpeeksi huono' että on 'hyväksyttävää' pitää lasta hoidossa? En tiedä toistanko nyt @Pilkki24 :n pointin, että toiset on oppineet pitämään itsestään ja mielenterveydestään huolta ja ottavat avun sieltä mistä voivat. Toiset() taas kituuttavat että vielä henki pihisee niin ei tarvi auttaa, ja hetken päästä sitten miettii että miten tässä elämässä kukaan voi pärjätä

 

[Yrttiteetä tekisi mieli]

Eipä ole ennen viitattu asenteisiini hedonismina, pitääpä pitää mielessä seuraavaa kertaa varten kun minua syytetään itseni kiusaamisesta tai liiasta askeettisuudesta Ehkä tässä erimielisyydessä on tosiaan kyse puoluekannasta, horisonttimerkistä, kuunvaiheesta tai jostain vastaavasta yhtä loogisesta

Sehän se just on, että 'ongelmaperheen' yksiselitteinen määrittely tai rajan vetäminen niin, että kaikki joita voidaan hyväksyttävin resurssein auttaa tulevat autetuiksi mutta resursseja ei varmasti myöskään 'tuhlata' niihin jotka selväisivät ilmankin, ei ole mahdollista. Se, missä määrin ennaltaehkäiseviin palveluihin riittää rahaa, on poliittinen päätös, ja näistähän sitä lopulta sitten äänestetään En pidä omaa kasvuympäristöäni läheskään sellaisena mistä ehkä puhumme 'ongelmaperheenä', mutta en tiedä olisiko kestetty enää yhtään ylimääräistä vastoinkäymistä ilman että joku (tai kaikki) meistä olisivat tippuneet yli laidan.

Mun on vaikea uskoa että kukaan voi oppia huolehtimaan itsestään niin hyvin, ettei riittävä määrä vastoinkäymisiä riittävän lyhyessä ajassa voisi kaataa paattia. Toisilla on parempi resilienssi vastoinkäymisten sietämiseen kuin toisilla, totta, ja se voi kehittyä iän ja elämänkokemuksen myötä. Mutta yhtä lailla epäreilut, traumaattiset ja käsittelemättä jääneet tilanteet voivat nakertaa kenen tahansa mielenterveyttä niin, ettei tarina pääty yhtä onnellisesti, ilman että itse sitä olisi voinut mitenkään omilla valinnoillaan tai ajattelutavoillaan estää.

Resilienssistä vielä, olen muuten jossakin määrin ylpeä omastani, ja ajattelen että hankalanpuoleinen tausta ja sen käsittely myöhemmin terapiassa sun muissa on pakottanut minut kehittämään keinoja käsitellä hankaliakin asioita. Mutta tähän on suuresti myötävaikuttanut se, että minulla oli kaikesta huolimatta läpi lapsuuden riittävästi turvallisia aikuisia, ja myöhemmin päädyin hyviin ja turvallisiin ihmissuhteisiin joissa pystyin parantelemaan vanhoja haavoja. Ilman näitä onnellisia sattumia kehityskaari olisi voinut olla täysin päinvastainen, ja silloin joutuisin nyt olemaan 'autettavan' roolissa verojen maksamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan pyörittämiseen osallistumisen sijaan.

 

[Pilkki24]

@Yrttiteetä tekisi mieli tuo rajan määrittelyn vaikeushan nimenomaan pakottaa vetämään sen rajan sitten siihen, ettei lomilla saisi tuoda, jos ihmiset käyttävät palvelua ilman todellista tarvetta.

Ja allekirjoitan ammattilaisten hyödyllisyyden vaikeiden ja traumaattisten asioiden käsittelyssä ja sen, ettei kukaan pärjää yksin. Hyvinvointiyhteiskunta kuitenkin perustuu sille, että ne jotka pystyvät, tekevät osansa ja auttavat niitä, jotka eivät pysty. Meillä on köyhä yhteiskunta, jossa ei tällä hetkellä ole varaa auttaa muita kuin oikeasti apua tarvitsevia. Jos kaikki käyttävät palveluita "turhaan" tai vain koska ei ole edes halua kehittää sitä omaa resilienssiä, niin kohta niitä palveluita ei ole niitä tarvitsevillekaan.

Viittasin muuten hedonismilla siihen kun sanoit triggeröityväsi selviämispuheesta ja siitä, ettei elämän tarvitse aina olla kivaa. En oikein näe ajatukselleni muuta vastakohtaa kuin helppouden etsiminen ja mielihyvän tavoittelu asioiden kautta, jotka niitä tuottavat suoraan. Oman puheeni pohjalla oli ajatus juuri siitä, että se onni ja hyvä elämä tulevat siellä epämukavuusalueella olemisesta ja sen epämukavuuden sietämisestä. Ja näiden kahden filosofisen suuntauksen välillä on kai väitelty iät ja ajat.

@Selah noinhan se kai on. Ja joskus siinä jälkimmäisessä on vastassa kalliimpi paukku, kun ne voimavarat loppuvat. Mutta on minusta siinäki jotain huonoa, että yhteiskunnassamme on poistunut tietynlainen ylpeys itse pärjäämisestä.

@Tiitikkä minusta se naisen asettaminen hoivaajaroliin on ihan ok, mutta ajattelen, että pitää tietyllä tavalla suvaita myös ne toisenlaiset ratkaisut ja ymmärtää perheitä, joissa näin ei ole. Minua huvittaa sukuloida Keski-Euroopassa, kun joka paikassa oletetaan minun hoitavan lapsen. Ja kaikki naiset ihailevat kauheasti kuinka hyvä isä mieheni on lapsellemme toteuttaessaan ns puolet vanhemmuudesta. Ei siellä muut isät vaihtele vaippoja tai nukuta lapsia. Jotenkin se Suomen tasa-arvoisuus korostuu siellä ollessa hyvällä tavalla. Miehiltä mieheni saa "knapsulle" käytökselleen hyväksynnän, koska jokainen huoneessa olija tietää, että häviäisi, jos homma menisi painiksi.

 

[Vargynja]

@Pilkki24 tarkoitukseni ei ollut missään nimessä syyllistää ketään. Ei enemmän tai vähemmän jaksavia. Kenenkään ei tarvitse jaksaa yli omien voimavarojensa. Viestin pointti oli, että jos joku kertoo ettei jaksa, kyse ei ole välttämättä laiskuudesta tai mukavuuden halusta tai asenteesta vaan siitä ettei voimavaroja ihan aidosti ole. Ei kai ketään palvele, jos vanhempi itkee kaikki illat uupumustaan? Tai kuppi menee jo alkupäivästä nurin, koska ei ole voimavaroja ottaa vastaan lasten tunteita/uhmaa? Tai jos vanhempi ei yksinkertaisesti jaksa huolehtia enää omista tarpeistaan (esim. peseytyminen) lapsista huolehtimisen jälkeen? Tai edes lapsista ja kodista riittävällä tasolla? Eikä kyse välttämättä ole millään lailla ongelmaperheestä. Oma jaksamiseni oli erittäin äärirajoilla kun mieheni sairasti samaan aikaan vakavaa masennusta ja toista peräkkäistä syöpää. En tiedä miten olisin selvinnyt, jos en olisi saanut mitään apua. Lapsen osa-aikainen päivähoito oli yksi tukitoimi, mikä pelasti meidän perheen. Enkä pidä meidän perhettä ongelmaperheenä. Meillä on rakastava perhe, jolla on ollut liikaa vastoinkäymisiä + lapsuuden traumat meillä vanhemmilla kummallakin. Varmasti on monia muitakin perheitä, joilla päivähoito on se ennaltaehkäisevä toimi, joka estää asioiden menemisen vielä huonompaan jamaan. Voi siis olla että lasten päivähoitoon viemisen kyseenalaistaminen trikkeröi minua. Se tavallaan osoittaa myös minua syyttävällä sormella. Onhan kuopukseni nykyisinkin päivähoidossa hieman enemmän kuin olisi töideni vuoksi ihan pakko. Kuitenkin tiedän tekeväni oikein, sillä sen avulla jaksan olla hyvä äiti. Niinpä näkisin järkeväksi olettaa vanhempien tuovan lapsensa päivähoitoon, jos se on tarpeen. Eikä rangaista heitä siitä, että joku ehkä käyttää systeemiä väärin. Jos taas jokaisen perheen joilla on raskasta pitää anoa siihen erikseen lupa, se vain kuormittaa systeemiä. Ei ole mieltä tehdä kevyempien tukitoimien (jotka estävät kalliimmat ongelmat!) saamisesta liian vaikeaa.

 

[Pilkki24]

@Vargynja tietyllä tavalla mie ymmärrän pointin, mutta en ihan ymmärrä, että miksi ei saisi syyllistää niitä vanhempia, jotka tekevät sen omasta mukavuudenhalustaan? Ja kyllä sorrun itsekin varaamaan toisinaan päiväkotiajan niin, että ehdin salille. Ts varaan ajan julkisten mukaan ja kuljen autolla. Meidän toinen auto tosin on niin epävarma kulkupeli, ettei sen varaan kannatakaan laskea. Toisaalta me limitetään miehen kanssa töitä paljon, jotta lapsi saa olla enemmän kotona. Eli koko perheen ja vanhempien yhteinen aika on usein vähissä, mutta lapsen ei tarvitse olla niim paljoa kuormittavassa päiväkotiympäristössä.

Mutta minusta koko pointti on siinä, että jos se jaksaminen oikeasti vaatii vs laitetaan lapset hoitoon omaa mukavuuttaan, kun nyt halutaankin vähän lomaa omasta elämästä. Tuollainen laajempi väärinkäyttö on syynä siihen, että esimerkiksi vuoropäiväkodeissa penätään niitä työvuorolistoja ja tehdään mahdottomaksi optimoida sitä jaksamista niinä aikoina, kun se palvelu oikeasti helpottaisi sitä jaksamista.

Varmasti tekisi itsellekin hyvää saada enemmän omaa aikaa, mutta maksan sitten niinä iltoina lapsenvahdin, kun sitä työpäivien ulkopuolella tarvitsen ja siihen on varaa. Jos ihmiset eivät käyttäisi kaikkia palveluita itsekkäästi vain omaa etua ajatellen, olisi sitä hyvinvointia jaossa enemmänkin.