Tämä ketju siksi että itsellä tänään rv 34+2 (esikoista ootellaan) ja mielessä pyörii hulluna asioita miten asiat oli omassa lapsuudessa ja kuinka en koskaan aio vastaavaa tehdä lapsilleni.
Itselläni oli erittäin vaikea lapsuus (etenkin teinivuodet) kun isä joi ja äiti ylisti/ylistää isää kaikessa, koulussa kiusattiin joten kouluun lähtö oli tuskaa ja itkien tultiin kotiin missä sitten olo vaan paheni kun ei saanut yksinkertaisesti omaa rauhaa! Omaan huoneeseen jos menit niin isä tuli kysymään mikä on ja kun sanoin haluavani olla rauhassa niin hän pamahtaa sisään äiti ja sisko kintereillä ja pakottivat kertomaan mitä oli tapahtunut johon sai aina vastaukseksi jotain "no mitä sää tuosta nyt märiset ihan tyhmä asia" ja jätettiin yksin märiseen tai myöhemmin valitettiin että nyt lopetat jo sen märinän! Meillä ei siis kotona ollut omaa rauhaa ikinä! meillä luettiin viestit ja jos puhelinta ei suostunut antamaan niin isä vei sen väkisin. Kaverille jos halusit mennä niin vietiin sisälle asti varmistaen että se nyt varmasti menee sinne. (vaikka olisin mennyt kaverille joka asuu niin korvessa että 50 km on lähimmälle postilaatikolle!) Kävin koko yläaste ajan puhumassa koulukuraattorille ja terveydenhoitajalle että haluaisin perhekotiin tai ihan sama mihin vaan muualle mutta kukaan ei ottanut tosissaan ja äiti vakuutteli kaikille kaiken olevan hyvin. Nykytilanne on se että vanhempani ovat eronneet ja äiti käy meillä usein eikä yksityisyydestä ole edelleenkään tietoakaan. (penkoi vaatekaapin jossa oli mun päiväkirja, saattaa katsoa meidän laskuja, laittaa meijän pyykkejä vaikka kieltäisi) ja tästä jos hänelle sanoo niin vastauksena on "niin justiin taas on kaikki vika minussa" yms... Eikä auta ottaa etäisyyttä heistä/hänestä kun edelleen.. TULLAAN ILMOITTAMATTA JA PAMAHDETAAN SISÄÄN! Olen miettinyt monesti oliko/onko vika itsessäni vai vanhemmissani mutta voin luvata että en koskaan aiheuta samanlaista ahdistuneisuutta omille lapsilleni.
Huhhuh täähän ois melkeen kuulunu tonne potuttaa jurppii pännii osioon mutta olkoon nyt tässä! :D
Mitä ajattelette missä menee raja paljonko lapselle on annettava yksityisyyttä? Saako teidän mielestä äidit ja isät lukea teini ikäisen viestit, kirjeet, tutkia kaapit, pamahtaa huoneeseen koputtamatta etenkin jos lapsi sanoo että haluaa olla yksin tai itkee + että sinne pamahdetaan koko perheellä, saako äiti kertoa isälle lapsen salaisuuden jos lapsi kieltää?
Tiedän tämän aiheen herättävän paljon ristiriitaisia ajatuksia ja tuntemuksia (jo valmiiksi kiitos ja anteeksi ja älkää kivittäkö mua :D)
Itselläni oli erittäin vaikea lapsuus (etenkin teinivuodet) kun isä joi ja äiti ylisti/ylistää isää kaikessa, koulussa kiusattiin joten kouluun lähtö oli tuskaa ja itkien tultiin kotiin missä sitten olo vaan paheni kun ei saanut yksinkertaisesti omaa rauhaa! Omaan huoneeseen jos menit niin isä tuli kysymään mikä on ja kun sanoin haluavani olla rauhassa niin hän pamahtaa sisään äiti ja sisko kintereillä ja pakottivat kertomaan mitä oli tapahtunut johon sai aina vastaukseksi jotain "no mitä sää tuosta nyt märiset ihan tyhmä asia" ja jätettiin yksin märiseen tai myöhemmin valitettiin että nyt lopetat jo sen märinän! Meillä ei siis kotona ollut omaa rauhaa ikinä! meillä luettiin viestit ja jos puhelinta ei suostunut antamaan niin isä vei sen väkisin. Kaverille jos halusit mennä niin vietiin sisälle asti varmistaen että se nyt varmasti menee sinne. (vaikka olisin mennyt kaverille joka asuu niin korvessa että 50 km on lähimmälle postilaatikolle!) Kävin koko yläaste ajan puhumassa koulukuraattorille ja terveydenhoitajalle että haluaisin perhekotiin tai ihan sama mihin vaan muualle mutta kukaan ei ottanut tosissaan ja äiti vakuutteli kaikille kaiken olevan hyvin. Nykytilanne on se että vanhempani ovat eronneet ja äiti käy meillä usein eikä yksityisyydestä ole edelleenkään tietoakaan. (penkoi vaatekaapin jossa oli mun päiväkirja, saattaa katsoa meidän laskuja, laittaa meijän pyykkejä vaikka kieltäisi) ja tästä jos hänelle sanoo niin vastauksena on "niin justiin taas on kaikki vika minussa" yms... Eikä auta ottaa etäisyyttä heistä/hänestä kun edelleen.. TULLAAN ILMOITTAMATTA JA PAMAHDETAAN SISÄÄN! Olen miettinyt monesti oliko/onko vika itsessäni vai vanhemmissani mutta voin luvata että en koskaan aiheuta samanlaista ahdistuneisuutta omille lapsilleni.
Huhhuh täähän ois melkeen kuulunu tonne potuttaa jurppii pännii osioon mutta olkoon nyt tässä! :D
Mitä ajattelette missä menee raja paljonko lapselle on annettava yksityisyyttä? Saako teidän mielestä äidit ja isät lukea teini ikäisen viestit, kirjeet, tutkia kaapit, pamahtaa huoneeseen koputtamatta etenkin jos lapsi sanoo että haluaa olla yksin tai itkee + että sinne pamahdetaan koko perheellä, saako äiti kertoa isälle lapsen salaisuuden jos lapsi kieltää?
Tiedän tämän aiheen herättävän paljon ristiriitaisia ajatuksia ja tuntemuksia (jo valmiiksi kiitos ja anteeksi ja älkää kivittäkö mua :D)